|
Sivu 2 / 5
Sieldutjåhka, maanantai 17.7
Herätys 10:00 Aamupalan jälkeen
päätettiin tuulen takia lähteä alavirtaan koskikalalle. Leiripaikasta
alavirtaan koski oli pitkä, paikoin leveä, ja pelkkää koskea, ilman kovinkaan
monta isoa kiveä jonka edessä tai takana taimenta saattaisi olla, joten
kalastus jäi hiukan vähälle. Kuten niin monesti aikaisemmin, parhaat paikat
olivat vastarannalla.
Käveltiin parisen kilometriä, jos
sitäkään, alavirtaan, kunnes koski muuttui kapeaksi ränniksi, josta ylös
pääsemiseen saisi lohikin tehdä töitä tosissaan. Kevyesti kalastettiin tuon
rännin niskaosuutta, Jussin saadessa parit sinttisarjalaiset. Mentiin katsomaan
rännin alkuosuutta. Todella näkemisen arvoinen ränni. Helikopterista katsottuna
se näytti jopa kilometrin pituiselta, tosin me emme jaksaneet kuin alkupätkän
verran.
Käveltiin takaisin leiriin, vavat
kädessä painolastina, ja keitettiin kupilliset kuumaa ja syötiin näkkäriä. Ja
huomattiin ilmeisen selväksi, että yksi sukupolvi hyttysiä varmaankin kuoli
tuuleen ja kylmyyteen. Muutama hassu sääski nähty sen jälkeen kun tuuleminen
alkoi Smuolejåhkalla. Päätettiin tuulesta ja mustista pilvistä huolimatta
kävellä ylävirtaan polkua pitkin. Joen vartta seurailee Sieldutvággen-niminen
polku, jota pitkin kulumisasteesta päätellen kulkee varmaan viisi ihmistä
vuodessa. Paikoin polku hävisi silmistä ja ainoa tapa löytää polulle takaisin
oli seurata punaisia maaliläikkiä koivunrungoissa. Edellispäivänä Jussin
kuulemat ihmisäänet (suomalaisia, mies- ja naisääni) todettiin ilmeisen
todeksi, sillä löysimme ison ja pienen saappaanjälkiä polulta. Saas nähdä
milloin puuttuvat kolme kulkijaa saapuvat...
Käveltiin kaksoissilloille saakka
(sinne missä korkealla tunturin laella näkyvä vesiputous purona leikkaa polun)
ja perseellisen jälkeen päätettiin pudottautua joelle ja alkaa tuikkien
metsästys. Päivän erikoisuus oli auringon näkyminen useaan otteeseen pidempään
kuin pari minuuttia. Toivo elää... Tuskin pääsimme joelle kun tuuli alkoi
voimistumaan, pilaten koko tuikkienmetsästysreissumme saman tien. Kävellä
tassuttelimme pitkän suvannon rantoja kosken niskalle mielissämme kiroten
huonoa tuuriamme. Kosken niskalla koitimme vielä tuskaisesti viimeiset
yritykset, mutta tuuli teki niistäkin selvää. Jussi toki sai yhden sintin,
josta ei venyttämälläkään saisi mittakalaa. Pussimuonasapuskan jälkeen
tirsoille. Herättyämme ei tilanne ollut muuttunut yhtään paremmaksi. Juotiin
teet ja ryhdyttiin nuotion polttoon. Kuluuhan se aika näinkin, parempia ilmoja
odotellessa... Olipas aika turha päivä.
Sieldutjokk, tiistai 18.7
Herätys... viivästyi. Tuulee,
satelee... ei viitsi edes nousta ylös... Noustiin vastustellen 12:30. Sää ei
suosi tänä vuonna... Päätettiin kaiken kärvistelyn keskellä lähteä
tassuttelemaan leirin takana olevaan koivumetsään. Kiivettiin liki huipulle
Bävvilåpttå-nimiselle tunturille. Huipulla meitä odotti kotka, joka lähti
lentoon aivan yläpuoleltamme.
Tuuli vaan jatkuu... palattiin
leiriin syömään. Pystytettiin laavu selän taakse tuulen suojaksi. Päätettiin
vielä odottaa josko tuuli laantuisi että päästäisiin vihdoin kalaan. Pilvimassaa
pukkaa... lopulta päätettiin ruveta parantamaan kevyesti maailmaa. Siirrettiin
nuotio pois laavun luota ja otettiin parit sauhuviskit & konjakit.
Sieldutjåhka, keskiviikko 19.7
Herätys 07:30. TYYNTÄ!!! Lötkötin
onnellisena vielä hetken makuupussissa. Sitten alkoi satelemaan. No voi prkl...
kaipa sen kestää. Sitten nousi myrskytuuli... kyllä koettelee kalamiestä! Käveltiin
naamat nyreinä rännille valokuvia ottamaan. Sillalle asti käveltiin, eli
puoleen väliin.
Päivän toinen suuri asia oli se,
että yksi hyttynen pääsi pistämään. Tapoin sen surutta.
|
