|
Sivu 3 / 5
19.7.2007
Tuuli ravisteli telttaa epäsäännöllisin välein. Aurinkokin on tullut esiin...
Aamupalan jälkeen tuulen tuiverruksessa läksimme alavirtaan etsimään kaloja. Kävelimme Muovllekjarvrin eteläpuolella oleville pikkulampareille asti ja siellä asetuimme suvantoon väijyyn. Suvanto oli syvä ja pitkä, luulisi siinä nyt kalojen pyöriskelevän. Mutta ei. Ei näkynyt evääkään. Jatkoimme alavirtaan satakunta metriä lampareen rantaan ja siinä Jussi totesi että ei se tästä mihinkään muutu. Jatkoin itsekseni jokusen sata metriä alemmas, jossa suvanto muuttui jyrkäksi koskeksi. Siinä oli köngäs josta harjus ei ylös mene paitsi kantamalla. Oletin, että nyt alkaa harjusvesistö. Talsin alavirtaan ties kuinka pitkälle, välillä väijyen herkullisten suvantojen reunalla. Vesi oli syvää mutta kirkasta ja näin koko pohjan alueelle "superpolaroivilla" laseillani. Mutta minkäänlaista liikettä en havainnut, missään.
Jatkoin talsimista vielä jonkun aikaa kunnes tulin nyppylälle josta matkaa joelle oli jokunen sata metriä. Päätin haistattaa pitkät koko joelle ja siirryin paluumatkalle Balddavarrin rinnettä pitkin. Aurinko helotti täydellä tehollaan ja käärin peltipaidasta hihat korkealle. Hönninkäisiä ei ollut, jääkylmä luoteistuuli oli karkottanut ne huitsinkettuun. Kävellessäni koetin käsivarsiani ja ne tuntuivat jääkylmiltä. Hrrr...
Palasin leirille Muovllekjavrin länsirantaa. Siellä oli nuotiopaikka toisensa perään, ilmeisesti kalamiehiäkin oli paikalla joskus pysähtynyt. Lappalaisia ainakin, isoja tunturikoivuja oli katkottu nuotiopuiksi ja kaljatölkkejä lojui järven pohjassa. Samanlaista roskaajasakkia ne täälläkin ovat....
Etsin tyvenen alueelta tuikkeja ja niitä löytyikin - sinttisarjan taimenia partioi rannan läheisyydessä. Katselin niiden saalistusta tovin, sitten siirryin rantaa pitkin leirin suuntaan paikkaan, jossa havaitsin tuikkivan kalan. Oletin sen vähän isommaksi joten viskasin sille erikoistarjouksen nenän eteen. Ja sehän kelpasi. Vapa vääntyi ja jumputus alkoi.... mutta loppui saman tien.
Palasin leiriin ja join janooni tölkillisen lirukaljaa. Jussi oli löhisemässä teltassa mutta nousi ylös sapuskan tekoon. Oli karkuuttanut sillä aikaa hirven ja vasan...
Sapuskoinnin jälkeen ryystimme sumppia ja kärvistelimme aikamme jääkylmässä tuulessa. Sitten rupesi viima vit*uttamaan ja rankasti... Ikäväksemme totesimme, että vit*utuslääkkeet on laitettu säännöstelyyn. Siirryimme teltalle nukkumaan ikävämme pois...
20.7.2007
Aamupalan jälkeen päätimme lähteä Manakjavrelle, vaikkain hieman tuuli. Itseasiassa tuuli aika rivakasti, mutta ajattelimme että joskohan Manak-tunturi antaisi edes hieman suojaa luoteistuulta vastaan.
Saavuimme laskuojan puolelta ja huomasimme, että tunturinpuoleisella rannalla oli tyyntä, muualla tuuli sekoitti pinnan. Kalastimme pitkän tovin ilman minkäänlaista havaintoa evästäkään. Jussi oli jo lähtenyt kiipeämään tylsistyneenä ylöspäin. Siinä samassa kuului losaus ja perhoani vietiin syvyyksiin. Huusin Jussille, "Nyt on kala!". Mutta Jussia ei näkynyt. Huusin jotain sanoilla kuvaamatonta ja Jussi tulikin nyppylän takaa seuraamaan tilannetta. Vapa oli väärällään ja kala tuntui otettavan kokoiselta, ainakin se osasi ja jaksoi taistella. Siima viilsi järven pintaa kuin veitsi kalan singotessa tunturia kohti. Vihdoin se pintautui ja yrityksistä huolimatta ei enää jaksanut mennä pintaa syvemmälle. Sainkin sen vedettyä helposti haavimisetäisyydelle... Mittaa tällä kalasopparaudulla oli 38 cm ja digivaaka valehteli sen painoksi 710 g.
Kalasoppa, johon perunoiden lisäksi laitettiin kuivattua sipulia, kuivattua purjoa ja mustapippuria sekä Blå Castello-sinihomejuustoa, iso nokare voita sekä viime hetkellä lisätyt punalihaisen raudun fileistä tehdyt palat, tarvitsi enää kiehautuksen kaiken tämän päälle ja sitten komento kuului: "Ääntä kohti". Ei tarvinnut yskiä ruotoja maastoon. Kurmeesopan päälle piti keittää kuumat juotavat. Ilman kermaa. PRKL...
Tuuli oli hellittänyt hieman, mutta kädet olivat jäässä. Menin telttaan lämmittelemään hetkeksi.
Nousin ylös, Jussin jäädessä telttaan, ja läksin Manakjavrelle suurin toivein, olihan tuuli jo liki tyyntynyt. Päästyäni ensimmäisen töyssyn laelle jouduin toteamaan, että tunturissa tuulee. Aina. Päätin kuitenkin, että kun kerran näinkin pitkälle jo olen päässyt niin perille asti menen.
Saavuin tuiverruksessa Manakjavren rannalle kiroten tuulta, ja tuuriani, ja istahdin edellisraudun saantipaikan läheisyyteen manaamaan. Paikka oli tyynempi ranta tuulen ollessa pohjoisesta tai lounaasta, kuten nyt. Yhtäkkiä tuuli hävisi täysin ja järven pinta oli puoleen väliin täysin sileä. Eikun heittämään! Kymmenen minuuttia sitäkin lystiä kesti, sitten meinasi lentää hattu päästä. Ja kostoksi tuuli teki vielä tempun terävän, käänsi täysin suuntaa ja hyökkäsi salakavalasti etelästä suoraan naamalle. Tunturissa tosiaan tuulee...
Istuin taas alas kun heittämisestä ei tullut mitään ja odotin tuulen tyyntymistä. Hetken päästä pääsinkin taas heittämään, mutta taas se oli vain hetken hurmio ja tuuli paiskoi jälleen siimat silmille.
Jatkoin tätä jokusen kerran kunnes totesin, että ei tästä mitään tule, ja lähdin takaisinpäin pohjoisrantaa, ajatuksena poiketa paluumatkalla Muovllekjavrella, se kun oli selkeästi alempana ja ehkä enemmän tuulensuojassa. Mutta päästyäni Manakjavren eteläpäähän tuuli päätti, että minun on aika mennä telttaan ja nukkumaan...
21.7.2007
Valloitimme Manakin. Tuuli oli päättänyt estää valloituksen, puolessa välissä rinnettä mietimme jo takaisin kääntymistä. Mutta se jäi vain mietteeksi. Huipulla tuuli vielä enemmän. Padje Kaitumjaurella näkyi vaahtopäitä. Poroparka oli jäänyt uneen vähän pidemmäksi aikaa...
Palasimme puhkinaisina takaisin leiriin ja nautimme kaksi kappaletta kunnon olutta mieheen. Leirin suvantotaimen esitti parhaan ötökkätappopiruettinsa. Sitten valitsimme pussimuonista sen mikä sisälsi eniten lihaa. Oli nimittäin viinikerhon kokoontumisilta. Ongelmana oli vain se, että korkit pitäisi saada auki... Jussi oli painolastia minimoidessaan jättänyt painavan Leathermanin, sen, jossa on korkkiruuvi ja cocktail-lusikka, ja ottanut tilalle pikku-Juicen. Ois nyt voinut vähän ajatella...
Muovikorkki lähti helposti: kaiversin korkkiin kaksi reikää, ja työnsin Gerber Fisherman -työkalun leuat niihin ja pyöritin ja vedin. Irtosi kuin vanhalta piialta. Jussi joutui sensijaan tekemään wanhan klassisen "riko niin paljon kuin pystyt ja työnnä loput pulloon". Lisäksi pulloon piti työntää aputikku estämään korkin tulo tielle kaadettaessa.
Juuri kun olin saanut veden keitettyä rupesi tuulemaan täydeltä laidalta. Kokosin nyyttini, vesipannun ja viinipullon ja siirryin suojaan teltan absidiin. Teltta heilui ja hytisi mutta vain ulkona oli tuulista. Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen hankintaan entisen hajottua. Hillebergin Nallo GT2 on rahan arvoinen hankinta.
Jussi saapui kohta jo pullo kourassaan teltalle ja ryhdyimme tutkiskelemaan viinien eroja. Santa Helena, Cabernet Sauvignon, 2005, osottautui kilpailijaansa Casillero del Diablo, Cabernet Sauvignon, 2005, selkeästi paremmaksi seurustelujuomaksi. Siinä oli selkeästi enemmän ytyä, joku sanonee sitäkin pyöreydeksi.
Paransimme pullojen ajan Ruotsia ja niiden tyhjennyttyä totesimme saaneemme Ruotsista tältä päivää aivan tarpeeksi. Jussi kuorsasi välittömästi omaan telttaansa päästyään...
|
