KALAMIES.COM - KAIKKI KALASTUKSESTA

Smuolejokk, tiistai 11.7

Herätys 06:40 Vaan ylös nousin 07:10. Aamupuuro ja -toimet. Vesi oli noussut ja meille meinasi käydä vanhanaikaiset: jääkaappinamme pidetty veden kaivama luola oli osittain veden vallassa. Tipalla oli, ettei voipaketti lähtenyt järviseudulle... Tuulesta huolimatta lähdettiin ylävirtaan. Alavirtakalastus oli ainoa mikä toimi, eli laitoimme molemmat pienet streamerit pykälään. Koskiosuudelta en saanut kolmen taimenenpennun (34, 35, 37 cm) lisäksi mitään. Palasin takaisin vastarantaa pitkin. Tuulen tyyntyessä vaihdoin kevyempään perhoon ja ronkin viimeiset metrit ennen kotipesää. Eipä ollut ketään kotona. Siispä torpalle nuudelisopalle.

Jussi palasi takaisin kotirantaa pitkin ja yhytti uimarannan koivun luota ison köllikän. Ensin tumpeloi siimat takamaastoon kalastuskiihkossaan mutta sai sitten perhon veteen köllikän nenän eteen. Kerrasta kiinni... ja kerrasta peruke poikki.

Nuudelipaketit ovat oiva päiväruoka. Niiden ainoa huono puoli on se, että ne vievät kirotun paljon tilaa kassissa. Vesi kiehumaan, kuivattuja tatteja ja kuivattua jauhelihaa sattumiksi ja tunturikurmee alkaa olemaan valmista. Röyh, sanoi pikku-Karhu. Päivän saldona toistaiseksi pallit pataan, vaikka virallinen alamittakin oli saatu jo pariin otteeseen. Mutta mehän ei nassikoita panna.... sapuskaksi. Siksi ne 35, 37 senttiset saavat kasvaa rauhassa.

Pienen mietintämyssyn pureskelun jälkeen todettiin, että leirikosken alasuvanto kuulostaa siltä. Mentiin suvannon reunaan väijymään. Hiljaista oli. Sitten syvän montun kohdalla tuikkasi. Jussi rupesi koukuttamaan sitä. Kala oli koko ajan näkyvissä ja pintoi jatkuvasti. Tummarunkoisia päivänkorentoja... Itse menin hieman alemmaksi matalikolle, jossa kolmen, neljän kalan parvi oli ryhtynyt kimppakivaan. Todennäköisesti pieniä, mutta tuikkien kokoa ei kannata suvannossa aliarvioida. Koukutin siitä 3 alle 40-senttistä, mutta isompaa siinä ei ilmeisestikään ollut. Kalapussi tyhjänä palasin Jussin viereen perseelliselle. Oli kuulemma kala iskenyt ohi ja lopettanut sitten tuikkimisen. Vastarannan syvän montun nurkilla tuikki kala tai pari. Vaan eipä sinne heittämään kykene Seppo Rätykään.

Sitten Jussin kala alkoi taas tuikkimaan. Sanoin Jussille:

- Kato, nyt se tuikkii taas
- Missä? En mä nää.
- Taas.
- En mä nää mitään.
- No sitten tuo kala on mun.

Nousin ylös ja siirryin kymmenisen metriä ylävirtaan, noin kymmenen metrin päähän kalasta takavasemmalle. Mittasin ilmassa perhosiiman pituuden kohdilleen ja viskasin. Osui sivuun. Uusi heitto, tällä kertaa pari metriä kalan eteen, suoraan virtaamalinjalle. SLURPS! Kiinni! Ja sitten rulla huutaa. Tällä kertaa kiinni olikin kunnon kala. Siirryin rantaan ja rupesin taistelemaan. Peruke 0.18 pitäis tuon kestää, joten annoin jarrun olla kireällä. Jonkin ajan kuluttua taimenen pyritelyt hupenivat ja sain sen lähietäisyydelle. Sitten se teki vielä ne kuuluisat viimeiset yritykset ja pyrki risukkoon. Se saikin siiman tarttumaan risuihin mutta onneksi oli niin väsynyt ettei jaksanut tehdä enää mitään. Haaviin vaan. Toisaalta, ne risutkin olivat läpimätiä.

Hieman hoikassa kunnossa oli, puntari näytti 1390g. Mittaa tällä kalasoppa- ja graavikalalla oli 55 cm. Jussi päätti lähteä katsomaan uimarannan mörköä, mä laitoin kalan juuttisäkkiin ja koska aurinko möllötti tyhjältä taivaalta, kastelin säkin läpikotaisin ja siirryin ylävirtaan päin tuikkeja etsimään. Jätin säkin rannalle ja kahlasin leirikosken loppuliu'ulle. Koukutin sieltä yhden alle nelikymppisen. Sitten päätin lähteä vastarannan syvän montun tuikkijoita härnäämään.

Jussi palasi leiriharjun päälle, viittoilin että "Tuu tänne". Kahlattiin suvannon niskakosken niskalta yli, oli hieman syvää yllättäen. Suvannon montun reunalla tuikki joku isomus, mutta kahlaamisesta huolimatta etäisyys oli liian pitkä tältäkin rannalta. No, ansaitkoon ruokahetkensä... Jussi palasi alhaalta suvannon välikoskelta, oli löytänyt pari syönnillä olevaa kalaa, joiden koosta ei ollut tietoa.

Otettiin perseelliset ja päätettiin että tänään pitää käydä kikkelinkutistusreissulla, mikäli aurinko jatkaa tähän malliin. Palattiin vielä välikoskelle tarkastamaan tilanne. Ja siellähän tosiaan oli kalat tuikilla. Jussi jäi kosken keskelle yrittämään yhtä tuikkikalaa, menin kosken alaosaa loppuliu'un alkupäähän. Kahlasin akanvirran yläreunaan. Huomasin siinä kalan, joka kierteli napsimassa kuolevia päivänkorentoja. Viskasin perhon kalan nenän eteen ja SLURPS. Taas vietiin... ja rulla huutaa. Kyllä taas etelän pullataimenet saa hävetä. Tämäkin nelikymppinen veti siimaa kuin tavarajuna. Vaan sain väsytettyä kalan kuitenkin voimaa käyttäen äkkiä, ja virkeänä se lähti syömään lisää päivänkorentoja. Vilaus vain näkyi...

Alempana loppuliu'ussa pintoi selkäeväänsä näyttäen joku iso köllikkä. Kahlasin niin pitkälle kuin uskalsin ja siirryin metrin takaisinpäin ja silti se oli liian kaukana. Koitin heittää ja uittaa mutta en saanut perhoa uimaan samalle linjalle. Jonkun ajan päästä luovutin ja palattiin takaisin torpalle. Fileoin kalan ja laitoin yläpään graaviin, suolalla ja tillillä, ja loppuosan annoin Jussille, joka oli jo käynyt kutistuskeikalla. Tehköön sopan, kun osaa. Prkl että on kylmää vettä! Ja mäkärät, itikat kimpussa heti kun paljasta pintaa näkyy. Ei auta kuin kärsiä tai sukeltaa. Tärkeintä on kuitenkin kahlata tarpeeksi syvälle. Siis mikäli sinne menee pidemmäksi ajaksi seisomaan. Haukia ei tarvitse pelätä. Pikapesun jälkeen olut ja soppamiehen touhujen seurailua.

Kaikkien aikojen kalasoppa (resepti löytyy Murkinanurkasta ) vie kielen mennessään. Ja päälle näkkäriä graavitaimenen kera.

Pilvien keräännyttyä ja tuulen jatkuessa päätettiin että päivä on pulkassa. Kalastuksen osalta. Otettiin parit neuvoa-antavat ja vetäydyttiin telttoihin joskus ennen puoltayötä.