|
Sivu 2 / 5
Smuolejåhka, maanantai 10.7
Herräys 07:46.
Normaalit aamupuurot, hammaspyykit suoritettiin, ilma näytti, miten-sen-nyt-sanoisi, epävakaiselta. Päätettiin noudattaa edellisiltana sovittua taistelustrategiaa, eli yli ja ylös suvannolle.
Kartalta katsottuna maasto toisella rannalla on normaalia tunturikoivumetsää. Totuus on kuitenkin normaali Lapin totuus. Risua ja rankaa, suota ja sontaa riittää. "Norjan puolella" menee kaksi polkua. Toinen on kelkkareitti, joka ennen suvantoa menee joka paikassa kaukana rannasta. Toinen on Nasaleden, joka menee jossain huitsinketussa. Siis rinteellä, liian kaukana. Kelkkareitti on risuista vapaa, mutta märkää ja pehmeää suopohjaa riittää. Hankalaa kävellä, väsyy lyhyemmälläkin matkalla.
Toiselle pakattiin kevyeen selkäreppuun pikku-Trangia ja toiselle kaasuletku ja kaasupullo.Molemmat ottivat mukaan peltipussin (Reiterin reissumuonaa, tarvitaan vain kuumaa vettä ja lusikka) ja pureskeltavaa (rusinoita ja muuta makeaa) ja mars matkaan.
Sukkahousut jalkaan, ja päälle kahluuhousut - normaali kahluu-vaellusvarustus. Parempaa yhdistelmää saa etsiä. Saisivat tehdä sukkahousuja takaluukulla ja sepaluksella. Laitanpa noottia Norlynille kunhan täältä kotiin kerkeen.
Gore-takit piti ottaa mukaan, sevverta pilviseltä näytti horisontti. Ja kalansaalista varten juuttikankainen säkki, olkahihnalla. Ei pääse saaliskalat kuivumaan...
Yli joesta mentiin heittämällä, veden korkeus kosken niskalla alle metri. Siinähän se yleensä muutenkin on matalin ylityspaikka...
Käveltiin suoraan metsään ja etsittiin kelkkareitti. Oletettiin että sitä pitkin pääsis helommalla. Paskammarjat. Pehmeetä suota ja vettä. Mika Myllylän harjottelumaastoa. Dopingit jätettiin teltalle.
| |
|
 |
|
Kotirannan puolella oleva nyppylä, 1800 m, näytti olevan liki vastarannalla. Ohi siitä ei vaan päästy koskaan. Pitkä on mäki, prkl... ja hyttysiä nivvitusti. Ruvettiin toivomaan pientä tuulta, että vois pitää takkia auki ja antaa kaljulle happea. Tyyntä piisas....
Suvannon alkuun, tai oikeammin loppupäähän, päästiin vihdoin. Otettiin perseelliset -- vaikka Ruåtsissa ollaan niin se ei tarkoita SITÄ, vaan sitä, että istutaan perseelleen ja poltetaan perssauhut. Tai poltettais jos enää poltettais.
Suvanto on leveä kuin naapurin muijan... hymy. Kalaan tekis mieli, mutta perhokalastajan perusvihollinen iskee välittömästi, ja täydellä teholla. Ja lisäks alkaa satamaan.
Päätettiin kahlata kotirannan puolelle, koska sieltäpäin tuuli ja joissakin kohdissa joentörmästä saisi ehkä tuulensuojan. Mutta kahlaaminen myrskytuulessa ei ole helppoa... etenkään vastatuuleen. Sitä sopii jokaisen kokeilla.
Yli päästiin mutta tuulesta ei päästy eroon. Päätettiin kävellä alavirtaan ja kalastella sitten kun tuuli antaa myöten.
Sade kävi yhä kovemmaksi ja kalastus mahdottomaksi. Nälkä alkoi jo hiukoa, joten jouduimme hiomaan strategiaa: Vaihtoehtoja oli kaksi: syödä heti tai palkita itsemme oluella heti torpalle päästyämme. Jälkimmäinen vaihtoehto voitti äänin 2-0.
Marssittiin vesisateessa ja tuulessa "kotiin" ja otettiin oluet. Suuren urheilusuorituksen päätteeksi se on ainoa kunnon palkinto. Joka on saatavilla näissä olosuhteissa.
Sitten syötiin kuivamuonapussi ja viipaloitiin eilinen taimen. Toki piti tehdä parit voileivät ja ottaa mukillinen valkoviiniä kalan kanssa.
Säässä ei oleellista muutosta tapahtunut koko aikana, joten menin telttaan ottamaan kauneusunet. Jussia ei väsyttänyt ja se tiesi sitä että heräisin parin tunnin päästä älämölöön...
Ja näinhän siinä kävi... otin seuraksi parit sauhuviskit ja katsoin että herra selviää telttaansa kunnialla.
Sää oli edelleen surkea, joten päätin illan päätteeksi vetäytyä pussin pohjalle...
|
