KALAMIES.COM - KAIKKI KALASTUKSESTA

Sieldutjåhka, perjantai 21.7

Herätys 07:55. Vissiin ei tuule? Jess... Ulos ja puuroa naamioon. Jussi örisi jotain teltassa ja kuorsasi perään. Laitoin tennistossukalavehkeet pykälään ja pikku-Trangian sekä peltipussimuonan, lusikan, pari rusina-askia ja palan poronlihaa selkäreppuun sekä lopuksi viritin Jussille risuista nuolen osoittamaan ylävirtaan ja alle viestin "RAUTUJA". Kello tais olla 9:00 kun liikkeellelähtö kajahti. Kävelin Sieldutvággen'iä tuplasillan jälkeiselle sillalle, josta leirisuvannon yläpuolinen koski näkyy. Juuri ennen sillalle johtavaa pikkumäkeä pysähdyin ja töllötin isoa persettä kymmenen metrin päässä. Perseen omistaja huomasi minut kun hädissäni revin kameraa esiin ja sinkosi liikkeelle. Huusin välittömästi perään "MÖÖÖ" ja perse pysähtyi. Perseen toinen pää kääntyi kyylämään minua toviksi, jona aikana ehdin napata kuvan, ja laukkasi sitten kiihkeästi pöpelikköön. Utelias oli, erantovasa.

Järkytyksestä selvittyäni hyökkäsin tietysti loppuliu'ulle kyyläämään. Jo vain siellä taimenia tuikkimassa oli, vähän joka suunnalla. Yksi isommaltakin tuntuva joukossa... Kävelin silti ylöspäin heittämättä kertaakaan, viimeisen kosken kuohun kohdalle, jossa oli akanvirta. Siinä noin nelikymppinen taimen tasaiseen tahtiin kuono alavirtaan päin, siis akanvirtaa vasten, napsi ötökkää pinnasta. Katselin kolmen metrin päästä etu-yläviistosta taimenen napostelua. Kaunista oli katsella. Päätin, että jos kala on siinä paikallaan kun palaan, niin heitänpä sille perhoa.

Jatkoin köpöttelyä ylävirtaan, parista syvästä montusta tartutin paikallisasukkaan, mutta olivat sitä pikkusarjaa, jota kosket täällä ovat pullollaan. Suvantoa, ja etenkin sitä taimen-rautu -rajaköngästä odotellen kirmasin jälleen ylävirtaan kiihko silmässä. Kosket rupesivat olemaan jyrkempiä ja kapeampia joen muuttuessa kiemurtelevaksi S-kirjaimeksi, joten ohitin ne olankohautuksella. S-mutkien välillä oli monta hyvää telttapaikkaa nuotiopaikkoineen, tuulen suojassa ja tasaisella. Kahdessa paikassa oli normaalin koivumetsän sijasta "lentokenttä", johon hulikutamutterilla olisi helppo laskeutua.

Nyt edessä oli kuitenkin kumpuramaastoa jyrkkine mäkineen, ja ne pistivät puuskuttamaan. Viimeisen sellaisen kohdalla, ollessani juuri laskeutumassa alas, huomasin taas ison perseen laakson pohjalla. Löin maihin kuten nuorempana kiväärikomppaniassa oli opetettu ja kaivoin kameran esiin. Hirvi, iso naaras, ei tiennyt maailman menosta mitään, näykkiessään versoa kitusiin. Saadakseni hirven naaman näkyviin huusin taas "MÖÖÖ". Johan pää nousi. Hirvellä ei ollut mitään hajua siitä mistä ääni oli tullut, joten se päätti ottaa Ritolat. Ihmettelin minne se hävisi ja nousin ylös. Mitään ei näkynyt. Sitten ylempänä vilahti ison perseen perässä kaksi pikkiriikkistä peppua. Eipä ihme, että tuli äiteelle kiire...

Huvittuneena jatkoin rämpimistä ja vihdoin saavuin suvannolle. Kyseessä ei kuitenkaan ollut rautusuvanto, koska sitä köngästä ei ollut vielä näkynyt. Kiipesin korkealle reunusharjulle ja kävelin sitä pitkin koko ajan kyyläten suvantoon, josko siellä olisikin joku köllikkä...

Köllikkää ei näkynyt ja niinpä saavuin suvannon yläpuoliselle koskelle. Sen loppuliu'ulle päätin tehdä pesän. Lokkipariskunta ei oikein tykännyt asiasta, liekö niillä oma pesänsä lähiluodolla?

Kaivoin trangian esiin, mittasin 3.6 desilitraa silmämääräisen tarkasti ja laitoin kaasun pörisemään. Siinä odotellessa piti tietysti viskoa vähän perhoa loppuliukuun. Vaan olipa tyhjä se paikka... Norjalaisten kuivamuonapussi, Nautapata, 7,90€, naamaan ja jokivettä perään ettei suu pala. Ei pöllömpää sapuskaa, hakkaa sakemanni-Reiterin vastaavat mennentullen. RÖYH...täyksen jälkeen matka jatkui, kunnes vihdoin saavuin sille könkäälle. Noin kahden metrin seinäputous, jossa ei virtausta taimenelle kyllä ainakaan tällä vedellä näyttänyt olevan tarpeeksi. Tuosta ei tammukka ylös mene, päättelin, ja jatkoin tyytyväisenä ylöspäin. Nyt se rautusuvanto ja rauhallinen virta, kiitos!

Koski kosken jälkeen tuli eteen, ja lisäksi könkäitä, joista ei mikään kala tällä vedellä mene ylös. Aloin jo lähestymään siltaa, jossa Sieldutvággen'in kanssa risteävä Iggesvágge ylittää Sieldutjåkhan eikä suvannosta tai hitaammasta virrasta tietoakaan.

Ohitin sillan, jonka alla joku nuuskahuuli viskoi perhoa (varsin hauskalla "tyylillä"), enkä kysynyt että "tuleeko kalaa på svenska" kun tiesin ettei siinä ole kalaa. Yläpuolella nimittäin oli taas koski, josta ei kala yli mene, ja rautu ei mene sellaisesta alas. Kai siellä joku vahingossa nalkkiin jäänyt fisu saattaisi olla, toki... mokoma nuuskahuulituristi. Jaa-a!

Jatkoin koskikävelyä ylöspäin. Siellä oli jo vähän hitaampaa virtaakin, pari pienemmän kosken välissä. Alue ei ollut iso, ja siellähän joku jo tuikkasi! Akanvirrassa joku pikkufisu teki hyttyselle kiusaa... Kalastelin aluetta hetken, mutta hiljaista näytti olevan. Eikä kovinkaan syvääkään, näin pohjan koko ajan liki joka paikassa.

Ylävirtaan meni selkeä polku, joten ajattelin että ennen Jununjävrreä pitää olla jotain mielenkiintoista. Mutta ei. Siellä ei ollut kuin kiivasta koskea ja lopulta järvi. Toljotin järveä pitkän tovin, mutta tuikkeja ei näkynyt, poislukien kaukaisten telkkien(?) sukellukset ja lähimatalikon sinttien hädintuskin huomattavat renkaat.

Pettyneenä palasin takaisin päin ja päätin oikaista suoraan polulle suon ja metsän poikki. Pettymystä lievensi paljon se, että maisemat ja kosket ja könkäät ovat todella upeita. Senverran vähän kuljettu Sieldutvágge on, että menin sen yli huomaamatta yhtään. Rupesinkin vähän ihmettelemään että miksi nuo kalliot tulevat vastaan...

Tassuttelin hiki hatussa ja paarmat ympärillä suoraan leirisuvannon ylimmän kosken akanvirralle, sinne missä se taimen oli yhtenään tuikkinut. Siellähän se vielä oli. Lähestyin ylävirrasta, eli kun taimen oli akanvirrassa, taimenen takaa. Se ei tuikkinut samaan tahtiin, itse asiassa se ei tuikkinut ollenkaan. Huomasin sen kun tiesin mihin olin sen aamulla jättänyt ja koska päässä oli "superpolaroivat" lasit. Ilman laseja sitä ei olisi varmaan kukaan nähnyt. Hiivin hissukseen lähemmäksi, kaatuneen koivun ohi, vielä lähemmäksi, kun tuo hemmetin koivunrunko estää heittämisen!

Lopulta pääsin heittopaikkaan ja mittasin siimaa. Viskasin perhon metrin taimenen eteen, juuri sinne mihin olin tähdännyt, ja kiinni oli. Lyhyt väsytys ja amen. Paistikala. Rämmin rantaa pitkin leiriin, otin yhden kylmän oluen ja huohotin. Kello taisi olla 18:30 oluenottohetkellä. Paska reissu mutta kivaa oli. Jalkoja kivistää. Tuhottiin eilinen graavikala ja mentiin maha täynnä sen, varrasleivän ja kuppikuuman sekoitusta rantaan syöttämään taimenenpentuja. Isot paarmat saivat hyötykäyttöä. Samalla päivän viimeinen olut. Huomenna on traditionaalinen loppuateria ja loppujen juomien tuhoamispäivä. Enää ei voi enempää ottaa... Läjä kuolleita paarmoja akanvirtaan ja ootellaan. Viisi minuuttia ja kaikki oli syöty. Etusormen mittaiset tulivat varmaan kylläiseksi yhdestä paarmasta. Yksi parikymmeniäs esitti hienon voltin paarma suussaan.

Piti hakea lisää paarmoja. Palasin toiselle akanvirralle muutaman paarman kanssa ja viskasin ne virtaan. Eipä aikaakaan kun taimenenpennut ne nielivät. Kasvakaas vähän isommiksi kuin ne, joita ollaan tällä viikolla koukutettu! Suvannossa tuikkivat, prkl... menisin kalaan, mutta jalat sanovat nej... oikoselleen telttaan...