KALAMIES.COM - KAIKKI KALASTUKSESTA

1.7.2007

Niin jatkuu kuin päättyikin

Ylläksen Yöpuu antoi makoisat unet. 250 km ajomatkaa, aamuseitsemän, harjuksen ja Rommaenon hetki lyö. Meikäläinen joutuu kuskiksi.

Lentoemo sanoo, että oispa kiva, jos kesä tulis tännekin. Pilveä piisaa... Kilpisjärvellä alkaa Käsivarren uistelukisat. Kisakalana varmaankin hauki. Hoitokalastus on hyvä asia...

 

Lentoäijä oli viisi minuuttia myöhässä. Oli lennättänyt pari äijää Raittijärvelle. Kamat kiireessä ja hallitusti koneeseen. Jokin jää ottamatta mukaan mutta tässä vaiheessa sitä ei kukaan tiedä. Laskeudutaan lopulta jonnekin Raittijärven alapuolelle. Kahdet rinkat tai vastaava määrä epämääräisiä kasseja mieheen. Ja kelluntarengas. Ja nalleperhe sekä Sandels sotajoukkoineen. Ilman apujoukkoja ei tunturikalastusta harrasteta. Rommaenollakaan.

Viritämme teltat ja otamme sen kunniaksi. Tästä alkaa A-luokan perhokalastus ja sitä kestää kymmenen päivää. Ainakin toivomme näin. Kosken välisuvannossa tuikkaa. Päivänkorennolla on hätä. Kymmensenttinen harri voittaa taistelun... Mika kaivaa moreenirinteeseen maakuopan ja minä teen sille jätesäkistä kannen, tunkien sen sisälle tunturikoivun oksia. Että sadevesi suurimmilta osiltaan pysyisi poissa. Voit ja muut jääkaappitavarat muovipussiin ja kuoppaan.

Ja kalalle. Ei näy ketään. Kaloja siis. Pinnassa soljuu päivänkorentoja. Mutta kalaa ei näy... Sitten pienet harrit ryhtyvät napsimaan ötököitä loiskien ja räpsien, koukutan ensimmäisen, kymmensenttisen. Lastenkamari, pois täältä... Kuljen alavirtaan ja seuraan päivänkorentoja. Rommaeno on hieman kohollaan, matalikoilla pajukoiden alaosat veden alla...

Mika jää ylemmäksi kalaan, lähden parisataa metriä alemmaksi. Hiljaista. Sitten tuikkaa. Iso oli. Tietysti heittoalueen ulkopuolella.... Oiskohan ollut taimen?

Mika on hävinnyt näkyvistä. Ryntää juosten hakemaan kahluuhousut jalkaan, nähtyään ison tuikin keskellä virtaa. Ötökkää laskeutuu virran mukana alas...

Siirryn vielä alemmaksi, muutaman kymmenen metriä, kosken loppuliu'ulle. Kerrassaan hienoa aluetta. Piiskaan vettä tasaiseen tahtiin, sinne tänne. Alue on täynnä harjuksen pesiä. Mutta kukaan ei ole kotona....

Mikä se oli? Loiskaus! Siinä tuikkirengas näkyy vielä! Tähtään... nautin, ja laukaisen... annan valua... kiinni!

Vapa on väärällään, kalasta en ole saanut hajuakaan, se jurottaa ja vääntää, nousee pintaan, heilauttaa valtavaa selkäevää ja laskee pohjaan, jumputtaa niin kovasti, että vapa pomppii, ja sitten siimaa pitkin välittyy vapaan ja heittokäteen repeämisen ääni ja kala on poissa...

Tuijotan virtaa typeränä minuutin, pari... Olipa upea kala... Muistelen juhannusreissun leirisuvannon siikaa... Niin jatkuu kuin päättyikin.

Törmäämme virran varrella toisiimme ja vaihdamme kuulumiset. Mika oli jatkanut keskivirran piiskaamista, mutta turhaan... ei ollut tuikkiva isomus näyttäytynyt enää. Ison kalan ruokatunti on lyhyt.

Ryhdyn hissukseen piiskaamaan välikosken loppuliukua Mikan mennessä alemmaksi herkulliselle kosken niskalle. Sitten mulahtaa ylävirrassa. Mittaan siimaa ja heitän kohdalle. Kiinni! Ja vapa taipuu, iso selkäevä heilahtaa, näyttää violettia väriä ja häviää pinnan alle. Tämäkään ei hevillä anna periksi, taistelua jatkuu vielä jonkun aikaa, mutta lopulta harri joutuu pussiin, josta ei ole paluuta... Aloituskalaksi 46-senttinen on ihan mukava.

Harjus, 46 cm

Loppuliu'ulla tuikkaa iso taas. Mika yrittää mutta enää se ei nouse. Mika palaa kosken niskalle ja minä seison ja tutkiskelen joen virtaamaa. Siinä se taas on... Mittaan siiman, linkoan, odotan... Mitään ei tapahdu. Toistan edellisen ja tapahtumaton toistuu. Kymmenisen heittoa ja paikka on kuin kuollut. Yhdennentoista heitän aavistuksen keskemmälle. Harri hyppää, tarttuu ja laskeutuu pohjaan. Ja irtoaa...

Lopulta päätämme mennä paistamaan harria. Joen varrella on tulvan tuomaa ajorisua, kahmimme sitä mukaan nuotiopaikalle. Paistinpannuun varsi ja Mika tuhertaa nuotion kanssa eikä saa sitä millään syttymään. Lopulta savua alkaa nousta ja voi pannulla alkaa tiristä. Lisään voin sekaan merisuolaa pari hyppysellistä ja heitän harrifileet pannulle. Kuolaa kehittävä tirinä peittää kosken kohinan... Voitelemme harrivoileivän valkoviinillä. Kihu ja lokki saapuvat väijymään kalanperkeitä.

Maistuis varmaan sullekin...

Kaverukset kihu ja lokki, suuret saalistajat

Päätämme lähteä koittamaan kelluntarengasta. Pupanahka päälle ja ylävirtaan pumppaamaan. Räpylät ovat autossa...

Lyhyen kellutestin jälkeen lähden katsomaan olisiko Mikan isomuksella taas nälkä. Kahlaan lähelle päävirtaa ja ryhdyn heittelemään. Ilman tulosta. Jokunen pienempi yrittää napata perhon, onnistumatta. Vapautan yhden 30-senttisen.

Jatkan hiljalleen viuhtomista kunnes yhtäkkiä tärähtää. Olen varma, että se on taimen, se jumputtaa niin että vapa tärisee. Se yrittää päästä takaisin asentopaikkaansa mutta ei pääse. Menee kiven taakse, yrittää tunkea itsensä sen alle mutta saan kammettua sen sieltä pois. Peruke nirhaisee kiveä, kuulen hiljaisen naps-äänen ja mietin että tämä taistelu taitaa olla tässä. Mutta siima kestää ja kala siirtyy rannan puolelle, ajautuu koskesta alas ja pyrkii suvannon syvänteeseen. Mutta ei mahda mitään vavan väännölle. Se rupeaa väsymään ja kolmesti vielä karkaa haavin suulta... Sitkeä ja voimakas se on. Lopulta se solahtaa haavin mustaa pohjaa kohti...

Vien 52-senttisen taimenen teltalle ja palaan koskelle. Mika koukuttaa kosken niskalta 42-, 41-, 41- ja 33-senttiset harrit, itse en näe enää evääkään. Palaan teltalle ja siirrän taimenen savustuspussin välittömään läheisyyteen. Mikan palattua keitämme plöröt ja laitamme rommia kermaksi. Kihu tuijottaa kalanperkeitä...

Taimen, 52 cm

2.7.2007

Mika nousee ensin - aamupalan laitto ja sotasuunnitelman kertaus: alavirtaan ja peltipussi, trangia, kaasupullo ja lusikka reppuun.

Koskella edessämme on 3 telttaa, eiliset kaksi sekä neljä muuta kalastajaa. Ohitamme heidät mahdollisimman kaukaa. Helppokulkuistahan tämä on, pari pöheikköä ja vetistä suota, ei sen pahempaa. Saavumme viimein joelle ja heti löytyy hyvä "leiripaikka", johon jätämme kantamukset. Ja ensimmäinen näkymä on jonkun k-pään rannalle nostama n. kolmikiloinen hauki. Mikähän helvetin järki tuossakin on ollut? Potkaisen hauenraadon veteen rannalta haisemasta. Hetken se lilluu akanvirrassa ja lähtee sitten virran mukana etelänmatkalle. Lähtiessäni alaspäin kävelemään samankokoinen hauki lipuu rannasta syvyyksiin... Se on sentään elävä... Kukahan näille turisteille sais järkeä päähän tuossa hauen käsittelyssä? Jos niitä tapetaan niin kuka pitää pikkutaimenet ja -harjukset kurissa... minä vaan kysyn. Ja ihmettelen ihmisen typeryyttä...

Ihminen on hauelle paskamainen peto

Siirryn alemmalle koskelle, niska näyttää herkulliselta. Kahlaankin sinne ja olen juuri alkamassa katsastamaan mahdollisia kalan paikkoja kun huomaan alempana kosken alla tuikin. Keskeytän senhetkisen kalastuksen ja siirryn pikana tuikin kohdalle väijymään. Kohta tuikkaakin taas, ja samassa taistelen 42-senttisen tulisen harrin kanssa. Vapautettuani sen tuikkaa taas, hieman ylempänä. Siirryn varovasti lähemmäksi ja heitän tuikin nurkille. Ei tapahdu mitään. Heitän uudestaan, ja johan tärähtää. Nyt on vapa vänkyrällä ja taistelu totista. Siellä on jotain normaalia isompaa... Siinä kohdassa on syvää enkä näe mikä siellä toisessa päässä on, mutta isolta se tuntuu. Jonkun ajan kuluttua se nousee pintaan ja näyttää selkäevänsä... Puolimetrinen harri... Ja kohta se löytää tiensä haavin pohjalle. Toki sen pää on haavin suuaukolla... Irrotan perhon kevyesti kääntämällä ja lasken kalan takaisin kasvamaan.

Rommaenon harjuskoski

Lentävä lappalainen

Palaan alaspäin ja katsastan maisemaa. Ötökkää lipuu hiljalleen siellä täällä ja pari tuikkiakin näkyy. Suoraan edessä niistä yksi. Heitän sinne samantien. Ei osu... osuupas! Samassa alkaa taa taistelu, harjuksen pyrkiessä keskivirtaan ja rullahan huutaa... Mutta tämä kala on väsynyt, 44-senttinen, ja lasken sen nopeasti pois.

 Seisahdan taas katsomaan maisemia ja huomaan, että ötökkää valuu virtaan alas samaan tahtiin. Oikealla tuikkaa, iso kala. Viskaan pyydön sen nenän eteen ja siinä samassa on taas vapa väärällänsä. Tällä kalalla on virtaa, se pomppii ja juoksee joen pohjaa myöten, nousee salamana ylös ja värisyttää itseään kuin hauki hypätessään... Haavin pohjalle jouduttuaan huomaan, että perho on syvällä sen kitusissa. Otan erikoistyökalun esiin ja pujotan sen siimaa pitkin perhoon ja työnnän koukun irti. Hetkeäkään en ole katunut Ketchum Release -työkalun ostamista taannoin Perhomessuilta. Kallishan se on, mutta Perhomessuilla se oli tarjouksena, puoleen hintaan. Mutta aivan ehdoton vekotin se on syvälle suuhun jääneen perhon poistamisessa. Ehdottomasti näppärämpi kuin niin monien käyttämät "kirurginpihdit". Ei tarvitse useimmissa tapauksissa edes koskea koko kalaan. Mutta harjoitusta vaatii, ihan helppoa se ei ensimmäisellä kerralla ole...

Harri haavissa

Toinenkin harri haavissa

Harri matkalla takaisin kotiin...

Matalaa tunturia, harrille haisevaa koskea

Isojakin suvantoja ja loppuliukuja löytyy

Mika on vastarannalla ottamassa kuvaa, ja kuvanoton jälkeen kulutan hetken aikaa elvytykseen. Päästän 45-senttisen kalan menemään ja se häviää salamana syvyyksiin...

Istahdan hetkeksi ja katselen kun Mika viuhtoo vastarannalla. Mikan nenän edessä tuikkaa ja sinne perho lennähtääkin. Mutta tuloksena on sinttisarjalainen, alle 40-senttinen... kasvakoon...

Palaan kalastuksen pariin ja heittelen hienostuneesti poikkivirtaan. Syvyyksistä nousee peto ja palaa takaisin syvyyksiin. Jumputtaa kuin taimen, vetää siimaa kelalta kuin viime hädässä. Tällä kalalla on tosi mielessä... Se vetää kaikin voimin ja syöksyy syvyyteeen, nousee pintaan ja vilauttaa mahtavaa selkäpurjettaan... Ja rannalla vastustaja tuskissaan kelaa kuin heikkopäinen... mikä on, ettei välityksellisiä keloja käytetä? Niille on oikeasti tarvetta... Mutta hetken päästä saa viisikymppinen harri vapautensa.

Palaamme leiriin ja otamme lomaltapaluuoluet. Sen jälkeinen suunnitelma myös päätetään: telttaan sadetta pakoon ja sitten savustetaan kala. Hieman huolestuttaa kun sukkahousuihin tuli silmäpako...

Sade päättyy vihdoin. Mikaa rassaa kun kala ei syö. Siihen löytyy selityksiä kun virittelen nuotiota. "Niinhän siinä kävi viime vuonnakin, pari-kolme päivää kesti ennenkuin pääsin jyvälle". On se hyvä ettei huomenna vielä lähdetä kotiin...

Syömme savutaimenta ja pottumuusia. Tukusaa ja taatusti tulee riu'un kuoppaan täytettä, hyvä ettei pakettitolkulla.

Sapuskan jälkeen nautimme kahvit rommilla ja sitten lähdemme iltakalalle. Mika lähtee ensimmäisen illan koskelle toiveenaan päästä jätin jäljille. 57 (cm) mielessä, 69 tuntuu näissä olosuhteissa hieman epäilyttävältä. Mutta yrittänyttä, ja niin edelleen...

Ylemmästä koskesta ei tule mitään, vaihdan paikkaa ja ministreameriin, ja johan alkaa paukkumaan. Suurin noin 35 cm. Ei mene hyvin... Etelässä tuollaiset ja kaikki sitä pienemmät laitetaan kalasoppa-aineksiksi, täällä ne saavat halveksivia katseita osakseen...

Rommaenon yö

Harjus on takaisin siellä missä sen pitääkin

Mika tulee alas, ilmeisen saamattomana, huvittaa itseään leikkimällä karhua. Kieltämättä vähän säikähdän moista selän takaa yllättäen kuuluvaa röhkintää...

Palaan takaisin ensimmäiseen paikkaan, josta pitkien vaiheiden jälkeen koukutan n. 43-45 cm kalan, jonka mittaamatta päästän kasvamaan. Siinä kaikki. Ilta on tässä...

Ja maailma parantuu...