|
Sivu 2 / 5
16.7.2007
Rautujärvelle. Tuulee, joten päätimme tutkaista Manakjàvren. Saavuttuamme järvelle tuuli edelleen eikä hönninkäisistä ollut tietoakaan. Otin tirsat nyppylän takana tuulen suojassa. Nousin ylös ja tuuli edelleen. Palasin tuulensuojaan ja Jussi siirtyi seuraan. Otimme molemmat pienet tirsat.
Herättyämme tuuli edelleen, oli jopa ajoittain kovempi tuuli kuin koskaan aikaisemmin. Päätin silti kiertää järven ympäri. Manakin puoleiselta rannalta tartutin yhden kalan mutta se karkasi ennenkuin sain tietoa sen koosta.
Ruisleipää ja kuppi-kuumaa, sitten siimojen setvimistä ja tirsat.
Tirsojen jälkeen kalastimme leirikoskea, Jussi yläosaa ja minä alaosaa. Yläosalta Jussi bongasi 30-senttisen kalan, ilmeisesti taimenen. Alaosalla ei ollut evääkään....
Palasimme leiriin, siirryimme nuotiopaikalle ja ryhdyimme parantamaan Ruotsia. Absolut!
17.7.2007
Otsaan koskee...
Yöllä oli ollut kuulemma kylmä. Jussi oli makuupussin sisällä ollessaan laittanut fleece-paidan päälleen. Se vaatii jo ketteryyttä.
Aamupalan jälkeen lompsimme ylävirtaan, kohteena Vuolip Skarttajàvri. Maasto on helppokulkuista, kuin nurmikolla kävelisi. Ja pahimmissa pajukkopaikoissa poron polkua seuraten selviää ilman suurempia hikipisaroita. Manakin koillispäässä on pieni lutakko, johon johtavassa purossa näin parikymppisen taimenen kiihdyttävän ylävirtaan. Väijyimme hetken lutakon rannalla tuikkeja mutta niitä ei näkynyt.
Vuolip Skarttajàvri on kolmisensataa metriä pitkä ja vähän päälle sata metriä leveä lutakko. Saapuessamme harjanteelle josta järvi jo näkyy, oli laskuojan suulla jo meininki päällä. Tuikkeja oli järvelläkin siellä täällä. Veimme reppumme kallioiselle niemekkeelle ja ryhdyimme kiikaroimaan tuikkeja. Jokunen isompikin tuntui olevan joukossa...
Vesiperhosia oli maalla, merellä ja ilmassa. Reilu sentin pituisia siipineen ja liki mustan värisinee persauksineen niitä tunki ovista ja ikkunoista nenään, niskaan ja paidan alle. Vaihdoin perukkeen kärjeksi 0.16 mm ja siihen päätepysäkiksi peurankarvasiipisen vesiperhosjäljitelmän. Siirryin kiviselle rannalle ja ryhdyin vetämään siimaa rullalta. Sää oli ollut alkuhetkistä lähtien aurinkoinen, kumpupilviä siellä täällä ja kevyt tuuli satunnaisesti pilaten täydellisen tyvenen. Tuikkeja näkyi vähän joka puolella, rannassa helposti tunnistettavat taimenenpennut roiskivat vettä vesiperhosten päälle.
Viskasin perhon reilusti kauemmaksi rannasta ja seurasin silmä tarkkana. Jo mosahti! Ohi.. ja jouduin viskaaman perhon uudestaan ottipaikalle. Käänsin heiton enemmän oikealle ja pysäytin heiton tiukasti ennen kuin perho ehti pudota veteen. Peruke oikeni ja putosi jotensakin täydellisesti veteen, paikkaan johon olin sitä yrittänytkin. Näitä heittoja ei tarkkuuskisoissa nähdä.
SLURPS! Oho! Sehän on kiinni! Ja rulla huusi... Pohjasiima näkyi jo ja sitten se kääntyi takaisin ja kampikäsi kävi... Se syöksyi järven syvyyksiin mutta palasi takaisin ja joutui pian rantaan ja haaviin. 45-senttinen, verkosta pakoon päässyt rautu joutuu savustuspussiin. Niskassaan sillä oli vereshaava, se oli joskus aikaisemmin, ehkä viime vuonna, jäänyt verkkoon ja repinyt sen rikki, koska sillä oli pala verkkoa mukanaan ja verkonreikä kuristeena niskassaan. Raukkaparka... Jaa ei Ruotsissa rautujärviä verkoteta?
Laitoin raudun juuttisäkkiin ja siirryin jatkamaan virpomista. Jussilla olikin jo vapa väärällään. Luuli että pikkutaimen iski ja rupesi leikkimään, kunnes tajusi että siellähän on iso rautu. Jussilla oli työ ja tuska saada virkeä rautu väsymään, pohjasiimoille meni, kunnes muutaman yrityksen jälkeen haavin pohjalla oli täytettä. Äsken saamani raututytön kaksoisveli.
Siirryimme jonkin ajan jälkeen syömään pussimuonaa, sitä Reiterin peltipussiversiota. Koiranoksennukseltahan se näytti mutta kyllä se kotiolot voitti. Sapuskan jälkeen lähdin pikaisesti ronkkimaan laskuojan suuta. Siellä oli asentokaloja. Varovasti hiipien vetisessä heinikossa pääsin näkemään pikkuraudun kiitävän alavirtaan piiloon sekä pari pientä taimenenpentua syömäpuuhissa. Koukutin niiden edestä yhden mutta se osottautui oletettua pienemmäksi. Poistuin paikalta takaisin kallioniemekkeelle.
Jussi oli siellä jo munasillaan ja menossa pienentämään sitä. Hyinen vesi tekee siitä todella pienen. Seurasin perässä kun Jussi oli päässyt takaisin kalliolle. Jussi sanoi että ei se todellakaan ole kiehuvaa. Totesin taas kerran liukastellessani pohjakivillä että ihmistä ei ole luotu vesielämään. Ja se todella kutistui. Onneksi tuuli, hyttyset eivät päässeet apajille noustessani kalliolle. Kuivuin tuulessa ja totesin että nyt on kaikki hyvin.
Palasimme heittopaikoille ja kotvan kuluttua Jussi kirosi, "oli kiinni muttei pysynyt". Samalla hetkellä perhoani vietiin. JUMPUTI JUMPUTI, vänkäsi kala ja veti siimat pihalle. Iso se oli, voimakkaat jumputukset tuntuivat käsivarressa asti. Kala jatkoi jumputusta mutta lopulta sain sen lähemmäksi, valkoiset evänreunat jo vilahtivat. Ja sitten se sylki perhon pois suustaan ja katosi...
Tuuli teki ihmetemppuja, eräässä vaiheessa se ensin sinkoili laakson poikki länteen, sitten minuutin päästä se palasi kuin seinäpallo. Vastarannalla varikset ruokkivat jälkikasvuaan. Haukanpesälläkin tuntui olevan hetkittäin kiirettä... Ja kotka sai lokilta kyytiä korkeuksissa...
Tuuli pilasi lopulta kalastuksen täysin ja lompsimme tyytyväisinä takaisin leiriin. Jaloissa alkoi jo tuntua kävelyn rasitukset... Mutta jääkaappikylmä lirukalja odotti ja se sai miehet etenemään normaalia kiihkeämpään tahtiin. Välillä pysähdyimme jäävarastolla varmistamassa että kaloilla on tarpeeksi kylmä.
Leirillä lirukalja naamariin ja sitten tositoimiin. Perkasin ja fileoin raudut, toisen laitoin suolattuna savupussiin ja toisen laitoin neljään osaan paistinpannua varten. Jussi riisti koivunoksalta hengen mutta hyvään tarkoitukseen: paistinpannun varreksi. Kalan kanssa juodaan lirukaljaa. Ja päälle sumppia. Savupussin valmistuttua Jusssi siirsi sen sivuun ja siirryimme väsyneinä mutta MP-reissujen sarjan katkeamiseen tyytyväisinä, ja kylläisinä, makuupussin syövereihin....
18.7.2007
Sataa, sataa, ropisee...
Söimme savurautua muusin kera.
Sataminen jatkui koko loppupäivän.
|