|
Sivu 8 / 9
8.7.2007
Sorsa olisi taas kova
sana.
Raskaan aamupalan
jälkeen tuulessa kalastus ei kiinnosta hitustakaan. Turinoin
taas hetken herra Sandelsin kanssa Mikan lähtiessä urheasti
tuulta vastaan. Mutta kuningaspultti yllättää hänetkin
kesken kaiken ja pikamarssilla mies kiitää teltan kautta
ongelmajätealueelle. Hymy on minulla ja herra Sandelsilla herkässä.
Lököttelen
hetken auringossa ja siirryn telttaan parille näkäräiselle.
Päätän lähteä kalalle vasta myöhemmin
iltapäivällä, kenties vasta suunnitellun ruokatauon
jälkeen. Nousen kuitenkin ylös ennen ruokahetkeä ja
lähden tuulesta huolimatta viuhtomaan. Leirikoskessa perhoon
nousee mahtiharri, selkäevä edellä, mutta iskee ohi
eikä nouse enää. Alempana loppuliu'ussa toinen,
kenties isompi, nousee ja iskee ohi. Nousee toisen kerran ja iskee
taas ohi. Kolmannella osuu mutta irtoaa samantien. Se kala ei ole
minun...
Ruokalistalla tänään
graaviharria ja näkkäriä, kalan kanssa juodaan
valkoviiniä. Ruokailun jälkeen päätämme
lähteä leirikosken yläosaa tutkailemaan. Kahlaamme yli
ja ryhdymme virpomaan hyvännäköisistä paikoista.
Mika koukuttaa heti yhden mittakalan ja laskee sen pois. Muuten on
hiljaista. Kosken niskaosuus tuntuu olevan lastenkamari, pelkästään
silppuharria iskee perhoon. Siirrymme aivan yläosalle, ja
niskalta Mika koukuttaa ruokakalaksi 46-senttisen harrin. Itse en näe
evääkään, isompaa sellaista. Palaan vielä
alemmalle niskaosuudelle mutta siellä ei vieläkään
ole puukonmittaista isompaa.
 Tunturikihulla on nälkä
 Harjus paistuu, taas
Palaamme
harrinpaistoon. Paistetun kalan kanssa juodaan valkoviiniä.
Lähdemme ruokailun jälkeen leirikosken alaosalle. Testaan
ovatko edelliset mahtiharrit paikalla. Molemmissa paikoissa on täysin
hiljaista, vahingossa koukutan vain yhden alamittaisen. Mika viskoo
alemmalla osalla pikkuniskaa, mutta turhaan...
Siirryn aivan alaosaan,
loppuliukua ronkkimaan. Suvannon lahdelmassa on tuikkiva kala. Mika
tulee alas myös ja ryhtyy kahlaamaan suvannossa. Kala tuikkaa
oikein kunnolla, iso kuin mikä! Saattaa olla kyllä
haukikin, niitä tuntuu riittävän. Mutta ei siitä
koskaan tiedä...
Nousen rannalle ja
lopetan kalastamisen. Lähden suvannon puolelle tarkkailemaan
tilannetta. Tuuli on hetken poissa ja pinta rauhoittuu. Mutta mitään
ei tapahdu. Sitten tuuli palaa ja ilma kylmenee. Mika liottaa perhoa,
odottaen... Sitten tilanne on ilmeisen kuollut ja Mika aikoo nousta
pois kylmästä vedestä. Kala kuitenkin tuikkaa taas ja
Mika ei näe sitä. Sanon Mikalle, "Tuolla se taas on,
älä tule pois vielä!". Mika palaa paikalleen ja
viskaisee perhon veteen. Siirryn korkeammalle paikalle tarkastamaan
tilannetta. Samassa näen mittaharrin aivan rantavedessä
uivan kohti Mikaa ja varoitankin siitä. Mika huudahtaa samalla
hetkellä, "Kiinni on!". Ja se on iso! Siima alkaa
laulamaan, pohjasiimalle mennään. Harjus se ei sittenkään
taida olla. Olisiko jättisiika? Tuskin, se ei noin vedä..
Sen täytyy olla taimen... Tai pintaperhohauki? Kohta näkyy
kalan pyrstö ja se on tasapäinen, leveä. Taimen, se se
on. Eikä se halua luovuttaa. Ohuella perukkeella sitä ei
oteta väkisin. Kuluu parisenkymmentä minuuttia ja kala
lopulta väsähtää eikä jaksa enää
ja se solahtaa haaviin. Hieno 61-senttinen tasan kahden kilon kala.
Palaamme leirille
juomaan hienon kalan kanssa konjakkia. Ja vähän perään
viskiä. Kunnes silmäluomet alkavat painamaan...
 Taimen, 61 cm, 2 kg
 Samainen tammukka
|