|
Sivu 7 / 9
7.7.2007
Sorsa! Jokaiseen
telttaan pitää saada vakiovarusteena sorsa! Nousen
ärtyneenä ylös pussista ja singahtan hehkeänä
eiliseen tyyliin aamupissille. Pilveä, tuulta ja sumua piisaa,
joten palaan pussiin ja sulkeudun sinne odottamaan tuulen
hiljenemistä.
Päätämme
lähteä tuulessa ylävirtaan, "Kääkkäkoskelle".
Lähestyessämme jokea, "Ne kääkät ei
lähde leiristään sataa metriä kauemmaks". Ja
kun saavumme seudun tiheimmän koivu-pajupusikon eteen, "Ja
tosta pusikosta kun mennään läpi niin siellä ei
ole ketään, eikä varmaan koskaan käynytkään
ketään".
Kosken rantaan
rämmittyämme siellä on jo kolme heittopallon kanssa ja
yksi keskellä koskea viskomassa perhoa. Laittaa pikkuisen
naurattamaan...
Mika tartuttaa mutta
karkuuttaa ison niskalta ja saa mahtitällin. Tyypilliseen tapaan
yksi kääkistä siirtyy heittämään Mikan
viereen, kun näki nämä tapahtumat. Ja eihän siinä
ole tuloksena kuin siimat ristiin... Mikä helvetti saa
vapakalastajat siirtymään ison kalan saaneen viereen heti
ronkkimaan? Yksi ärsyttävimpiä piirteitä
kalastajissa. Siksi kalastankin mieluiten yksin, tai korkeintaan
hyvän kaverin kanssa.
Lähden tuulta ja
kääkkiä suojaan saarekkeen taakse, jossa virtaa nätti
sivu-uoma. Se on kuitenkin "tyhjä". Huomaan kääkkien
lähteneen, joten aloitan siirtymisen tuulensuojaiseen
niskaosuuteen. Ryhdyn ronkkimaan itse koskea ja väsyttelenkin
kohta kiloista harria. Se karkaa kuitenkin viime metreillä...
Sitten Mika tartuttaa ruokakalan, 1260 g. Menen niskalle ja viskaan
perhon ottikohtaan. Ja kohta tärähtää. Väsyttelen
n. 50-senttisen suht nopeasti ja lasken sen mittaamatta takaisin.
Sitten lähdemme syömään "maukkaat"
pussimuonat tuulensuojaan alempana sijaitsevalle harjulle.
 Sapuskatauolla väsynyt mies
Kettupesue on
pesiytynyt vastarannalle, neljä vesseliä telmii harjulla.
Emo huomaa meidät ja lähestyy katsomaan olemmeko pahoja
petoja. Sitten se ryhtyy nuolemaan persettään aivan kuin ei tietäisi
mitä vastarannan pedoille pitäisi tehdä. Kaikenlaisia sijaistoimintoja sitä pitääkin olla...
Sapuskan jälkeen
palaamme niskalle. Sovimme heittelevämme vuoronperään.
Mika aloittaa ja tartuttaa ison harrin mutta karkuuttaa sen viiden
minuutin väsytyksen jälkeen. Siirryn heittämään
ja mittaan siiman, vapautan ja nyt lipuu... rengas ilmestyy... ja
kiinni on! Väsyttelen sitä viitisen minuuttia ja sitten
sekin katoaa kosken koloihin. Mika vuorollaan heittämään,
ja taas on kiinni. Tällä kertaa se joutuu haaviin, mittaa
sillä on 48 senttiä. Heitän vuorollani pitkän
tovin Mikan saatua harrin elvytettyä ja lopulta totean, että
se taitaa olla Mikan vuoro.
Lähden valumaan
alaspäin tuikkeja etsien, niitä ei näy ja palaan
ruokapaikalle. Kettupesue on lähtenyt tutkimusmatkalle.
Kuningaspultti yllättää kesken kaiken.
 Tasapainoilua
Mika palaa ylhäältä,
pieniä oli koskessa. Laskeudumme koskea alas, tartutan virkeän
taimenen, n. 40-45 senttiä, ja se antaa päivän
parhaimmat kyydit. Kostoksi se pakenee paikalta ennen täyttä
aikaa...
Palaamme leiriin ja
ryhdymme harrin paistoon. Tuuli tekee oudon tempun. Yhtäkkiä
se tyyntyy täysin ja alkaa hiljalleen puhaltaa luoteesta. 180
asteen mielenmuutos. Parissa minuutissa.
Paistettu harrifile ja
näkkäriä, sen kanssa valkoviiniä. Se kun on kala.
|