KALAMIES.COM - KAIKKI KALASTUKSESTA

1.7.2007

Niin jatkuu kuin päättyikin

Ylläksen Yöpuu antoi makoisat unet. 250 km ajomatkaa, aamuseitsemän, harjuksen ja Rommaenon hetki lyö. Meikäläinen joutuu kuskiksi.

Lentoemo sanoo, että oispa kiva, jos kesä tulis tännekin. Pilveä piisaa... Kilpisjärvellä alkaa Käsivarren uistelukisat. Kisakalana varmaankin hauki. Hoitokalastus on hyvä asia...

 

Lentoäijä oli viisi minuuttia myöhässä. Oli lennättänyt pari äijää Raittijärvelle. Kamat kiireessä ja hallitusti koneeseen. Jokin jää ottamatta mukaan mutta tässä vaiheessa sitä ei kukaan tiedä. Laskeudutaan lopulta jonnekin Raittijärven alapuolelle. Kahdet rinkat tai vastaava määrä epämääräisiä kasseja mieheen. Ja kelluntarengas. Ja nalleperhe sekä Sandels sotajoukkoineen. Ilman apujoukkoja ei tunturikalastusta harrasteta. Rommaenollakaan.

Viritämme teltat ja otamme sen kunniaksi. Tästä alkaa A-luokan perhokalastus ja sitä kestää kymmenen päivää. Ainakin toivomme näin. Kosken välisuvannossa tuikkaa. Päivänkorennolla on hätä. Kymmensenttinen harri voittaa taistelun... Mika kaivaa moreenirinteeseen maakuopan ja minä teen sille jätesäkistä kannen, tunkien sen sisälle tunturikoivun oksia. Että sadevesi suurimmilta osiltaan pysyisi poissa. Voit ja muut jääkaappitavarat muovipussiin ja kuoppaan.

Ja kalalle. Ei näy ketään. Kaloja siis. Pinnassa soljuu päivänkorentoja. Mutta kalaa ei näy... Sitten pienet harrit ryhtyvät napsimaan ötököitä loiskien ja räpsien, koukutan ensimmäisen, kymmensenttisen. Lastenkamari, pois täältä... Kuljen alavirtaan ja seuraan päivänkorentoja. Rommaeno on hieman kohollaan, matalikoilla pajukoiden alaosat veden alla...

Mika jää ylemmäksi kalaan, lähden parisataa metriä alemmaksi. Hiljaista. Sitten tuikkaa. Iso oli. Tietysti heittoalueen ulkopuolella.... Oiskohan ollut taimen?

Mika on hävinnyt näkyvistä. Ryntää juosten hakemaan kahluuhousut jalkaan, nähtyään ison tuikin keskellä virtaa. Ötökkää laskeutuu virran mukana alas...

Siirryn vielä alemmaksi, muutaman kymmenen metriä, kosken loppuliu'ulle. Kerrassaan hienoa aluetta. Piiskaan vettä tasaiseen tahtiin, sinne tänne. Alue on täynnä harjuksen pesiä. Mutta kukaan ei ole kotona....

Mikä se oli? Loiskaus! Siinä tuikkirengas näkyy vielä! Tähtään... nautin, ja laukaisen... annan valua... kiinni!

Vapa on väärällään, kalasta en ole saanut hajuakaan, se jurottaa ja vääntää, nousee pintaan, heilauttaa valtavaa selkäevää ja laskee pohjaan, jumputtaa niin kovasti, että vapa pomppii, ja sitten siimaa pitkin välittyy vapaan ja heittokäteen repeämisen ääni ja kala on poissa...

Tuijotan virtaa typeränä minuutin, pari... Olipa upea kala... Muistelen juhannusreissun leirisuvannon siikaa... Niin jatkuu kuin päättyikin.

Törmäämme virran varrella toisiimme ja vaihdamme kuulumiset. Mika oli jatkanut keskivirran piiskaamista, mutta turhaan... ei ollut tuikkiva isomus näyttäytynyt enää. Ison kalan ruokatunti on lyhyt.

Ryhdyn hissukseen piiskaamaan välikosken loppuliukua Mikan mennessä alemmaksi herkulliselle kosken niskalle. Sitten mulahtaa ylävirrassa. Mittaan siimaa ja heitän kohdalle. Kiinni! Ja vapa taipuu, iso selkäevä heilahtaa, näyttää violettia väriä ja häviää pinnan alle. Tämäkään ei hevillä anna periksi, taistelua jatkuu vielä jonkun aikaa, mutta lopulta harri joutuu pussiin, josta ei ole paluuta... Aloituskalaksi 46-senttinen on ihan mukava.

Harjus, 46 cm

Loppuliu'ulla tuikkaa iso taas. Mika yrittää mutta enää se ei nouse. Mika palaa kosken niskalle ja minä seison ja tutkiskelen joen virtaamaa. Siinä se taas on... Mittaan siiman, linkoan, odotan... Mitään ei tapahdu. Toistan edellisen ja tapahtumaton toistuu. Kymmenisen heittoa ja paikka on kuin kuollut. Yhdennentoista heitän aavistuksen keskemmälle. Harri hyppää, tarttuu ja laskeutuu pohjaan. Ja irtoaa...

Lopulta päätämme mennä paistamaan harria. Joen varrella on tulvan tuomaa ajorisua, kahmimme sitä mukaan nuotiopaikalle. Paistinpannuun varsi ja Mika tuhertaa nuotion kanssa eikä saa sitä millään syttymään. Lopulta savua alkaa nousta ja voi pannulla alkaa tiristä. Lisään voin sekaan merisuolaa pari hyppysellistä ja heitän harrifileet pannulle. Kuolaa kehittävä tirinä peittää kosken kohinan... Voitelemme harrivoileivän valkoviinillä. Kihu ja lokki saapuvat väijymään kalanperkeitä.

Maistuis varmaan sullekin...

Kaverukset kihu ja lokki, suuret saalistajat

Päätämme lähteä koittamaan kelluntarengasta. Pupanahka päälle ja ylävirtaan pumppaamaan. Räpylät ovat autossa...

Lyhyen kellutestin jälkeen lähden katsomaan olisiko Mikan isomuksella taas nälkä. Kahlaan lähelle päävirtaa ja ryhdyn heittelemään. Ilman tulosta. Jokunen pienempi yrittää napata perhon, onnistumatta. Vapautan yhden 30-senttisen.

Jatkan hiljalleen viuhtomista kunnes yhtäkkiä tärähtää. Olen varma, että se on taimen, se jumputtaa niin että vapa tärisee. Se yrittää päästä takaisin asentopaikkaansa mutta ei pääse. Menee kiven taakse, yrittää tunkea itsensä sen alle mutta saan kammettua sen sieltä pois. Peruke nirhaisee kiveä, kuulen hiljaisen naps-äänen ja mietin että tämä taistelu taitaa olla tässä. Mutta siima kestää ja kala siirtyy rannan puolelle, ajautuu koskesta alas ja pyrkii suvannon syvänteeseen. Mutta ei mahda mitään vavan väännölle. Se rupeaa väsymään ja kolmesti vielä karkaa haavin suulta... Sitkeä ja voimakas se on. Lopulta se solahtaa haavin mustaa pohjaa kohti...

Vien 52-senttisen taimenen teltalle ja palaan koskelle. Mika koukuttaa kosken niskalta 42-, 41-, 41- ja 33-senttiset harrit, itse en näe enää evääkään. Palaan teltalle ja siirrän taimenen savustuspussin välittömään läheisyyteen. Mikan palattua keitämme plöröt ja laitamme rommia kermaksi. Kihu tuijottaa kalanperkeitä...

Taimen, 52 cm