|
Sivu 2 / 9
2.7.2007
Mika nousee ensin -
aamupalan laitto ja sotasuunnitelman kertaus: alavirtaan ja
peltipussi, trangia, kaasupullo ja lusikka reppuun.
Koskella edessämme on 3 telttaa, eiliset kaksi sekä neljä
muuta kalastajaa. Ohitamme heidät mahdollisimman kaukaa.
Helppokulkuistahan tämä on, pari pöheikköä
ja vetistä suota, ei sen pahempaa. Saavumme viimein joelle ja
heti löytyy hyvä "leiripaikka", johon jätämme
kantamukset. Ja ensimmäinen näkymä on jonkun k-pään
rannalle nostama n. kolmikiloinen hauki. Mikähän helvetin
järki tuossakin on ollut? Potkaisen hauenraadon veteen rannalta
haisemasta. Hetken se lilluu akanvirrassa ja lähtee sitten
virran mukana etelänmatkalle. Lähtiessäni alaspäin
kävelemään samankokoinen hauki lipuu rannasta
syvyyksiin... Se on sentään elävä... Kukahan
näille turisteille sais järkeä päähän
tuossa hauen käsittelyssä? Jos niitä tapetaan niin
kuka pitää pikkutaimenet ja -harjukset kurissa... minä vaan kysyn. Ja ihmettelen ihmisen typeryyttä...
 Ihminen on hauelle paskamainen peto
Siirryn alemmalle
koskelle, niska näyttää herkulliselta. Kahlaankin
sinne ja olen juuri alkamassa katsastamaan mahdollisia kalan paikkoja
kun huomaan alempana kosken alla tuikin. Keskeytän senhetkisen
kalastuksen ja siirryn pikana tuikin kohdalle väijymään.
Kohta tuikkaakin taas, ja samassa taistelen 42-senttisen tulisen
harrin kanssa. Vapautettuani sen tuikkaa taas, hieman ylempänä.
Siirryn varovasti lähemmäksi ja heitän tuikin
nurkille. Ei tapahdu mitään. Heitän uudestaan, ja
johan tärähtää. Nyt on vapa vänkyrällä
ja taistelu totista. Siellä on jotain normaalia isompaa... Siinä
kohdassa on syvää enkä näe mikä siellä
toisessa päässä on, mutta isolta se tuntuu. Jonkun
ajan kuluttua se nousee pintaan ja näyttää
selkäevänsä... Puolimetrinen harri... Ja kohta se
löytää tiensä haavin pohjalle. Toki sen pää
on haavin suuaukolla... Irrotan perhon kevyesti kääntämällä
ja lasken kalan takaisin kasvamaan.
 Rommaenon harjuskoski
 Lentävä lappalainen
Palaan alaspäin ja
katsastan maisemaa. Ötökkää lipuu hiljalleen
siellä täällä ja pari tuikkiakin näkyy.
Suoraan edessä niistä yksi. Heitän sinne samantien. Ei
osu... osuupas! Samassa alkaa taa taistelu, harjuksen pyrkiessä
keskivirtaan ja rullahan huutaa... Mutta tämä kala on
väsynyt, 44-senttinen, ja lasken sen nopeasti pois.
Seisahdan taas
katsomaan maisemia ja huomaan, että ötökkää
valuu virtaan alas samaan tahtiin. Oikealla tuikkaa, iso kala.
Viskaan pyydön sen nenän eteen ja siinä samassa on
taas vapa väärällänsä. Tällä
kalalla on virtaa, se pomppii ja juoksee joen pohjaa myöten,
nousee salamana ylös ja värisyttää itseään
kuin hauki hypätessään... Haavin pohjalle jouduttuaan
huomaan, että perho on syvällä sen kitusissa. Otan
erikoistyökalun esiin ja pujotan sen siimaa pitkin perhoon ja
työnnän koukun irti. Hetkeäkään en ole
katunut Ketchum Release -työkalun ostamista taannoin
Perhomessuilta. Kallishan se on, mutta Perhomessuilla se oli
tarjouksena, puoleen hintaan. Mutta aivan ehdoton vekotin se on
syvälle suuhun jääneen perhon poistamisessa.
Ehdottomasti näppärämpi kuin niin monien käyttämät
"kirurginpihdit". Ei tarvitse useimmissa tapauksissa edes koskea koko kalaan. Mutta harjoitusta vaatii, ihan helppoa se ei ensimmäisellä kerralla ole...
 Harri haavissa
 Toinenkin harri haavissa
 Harri matkalla takaisin kotiin...
 Matalaa tunturia, harrille haisevaa koskea
 Isojakin suvantoja ja loppuliukuja löytyy
Mika on vastarannalla
ottamassa kuvaa, ja kuvanoton jälkeen kulutan hetken aikaa
elvytykseen. Päästän 45-senttisen kalan menemään
ja se häviää salamana syvyyksiin...
Istahdan hetkeksi ja
katselen kun Mika viuhtoo vastarannalla. Mikan nenän edessä
tuikkaa ja sinne perho lennähtääkin. Mutta tuloksena
on sinttisarjalainen, alle 40-senttinen... kasvakoon...
Palaan kalastuksen
pariin ja heittelen hienostuneesti poikkivirtaan. Syvyyksistä
nousee peto ja palaa takaisin syvyyksiin. Jumputtaa kuin taimen,
vetää siimaa kelalta kuin viime hädässä.
Tällä kalalla on tosi mielessä... Se vetää
kaikin voimin ja syöksyy syvyyteeen, nousee pintaan ja vilauttaa
mahtavaa selkäpurjettaan... Ja rannalla vastustaja tuskissaan
kelaa kuin heikkopäinen... mikä on, ettei välityksellisiä
keloja käytetä? Niille on oikeasti tarvetta... Mutta
hetken päästä saa viisikymppinen harri vapautensa.
Palaamme leiriin ja
otamme lomaltapaluuoluet. Sen jälkeinen suunnitelma myös
päätetään: telttaan sadetta pakoon ja sitten
savustetaan kala. Hieman huolestuttaa kun sukkahousuihin tuli
silmäpako...
Sade päättyy vihdoin. Mikaa rassaa kun kala
ei syö. Siihen löytyy selityksiä kun virittelen
nuotiota. "Niinhän siinä kävi viime vuonnakin,
pari-kolme päivää kesti ennenkuin pääsin
jyvälle". On se hyvä ettei huomenna vielä lähdetä
kotiin...
Syömme
savutaimenta ja pottumuusia. Tukusaa ja taatusti tulee riu'un
kuoppaan täytettä, hyvä ettei pakettitolkulla.
Sapuskan jälkeen
nautimme kahvit rommilla ja sitten lähdemme iltakalalle. Mika
lähtee ensimmäisen illan koskelle toiveenaan päästä
jätin jäljille. 57 (cm) mielessä, 69 tuntuu näissä
olosuhteissa hieman epäilyttävältä. Mutta
yrittänyttä, ja niin edelleen...
Ylemmästä
koskesta ei tule mitään, vaihdan paikkaa ja
ministreameriin, ja johan alkaa paukkumaan. Suurin noin 35 cm. Ei
mene hyvin... Etelässä tuollaiset ja kaikki sitä
pienemmät laitetaan kalasoppa-aineksiksi, täällä
ne saavat halveksivia katseita osakseen...
 Rommaenon yö
 Harjus on takaisin siellä missä sen pitääkin
Mika tulee alas,
ilmeisen saamattomana, huvittaa itseään leikkimällä
karhua. Kieltämättä vähän säikähdän
moista selän takaa yllättäen kuuluvaa röhkintää...
Palaan takaisin
ensimmäiseen paikkaan, josta pitkien vaiheiden jälkeen
koukutan n. 43-45 cm kalan, jonka mittaamatta päästän
kasvamaan. Siinä kaikki. Ilta on tässä...
Ja maailma parantuu...
|
