|
Sivu 1 / 9
1.7.2007
Niin jatkuu kuin päättyikin
Ylläksen Yöpuu
antoi makoisat unet. 250 km ajomatkaa, aamuseitsemän, harjuksen ja Rommaenon hetki
lyö. Meikäläinen joutuu kuskiksi.
Lentoemo sanoo, että
oispa kiva, jos kesä tulis tännekin. Pilveä piisaa...
Kilpisjärvellä alkaa Käsivarren uistelukisat. Kisakalana varmaankin
hauki. Hoitokalastus on hyvä asia...
Lentoäijä oli
viisi minuuttia myöhässä. Oli lennättänyt
pari äijää Raittijärvelle. Kamat kiireessä
ja hallitusti koneeseen. Jokin jää ottamatta mukaan mutta
tässä vaiheessa sitä ei kukaan tiedä. Laskeudutaan lopulta jonnekin Raittijärven alapuolelle. Kahdet rinkat tai vastaava määrä epämääräisiä kasseja mieheen. Ja kelluntarengas. Ja
nalleperhe sekä Sandels sotajoukkoineen. Ilman apujoukkoja ei tunturikalastusta harrasteta. Rommaenollakaan.
Viritämme teltat ja otamme sen kunniaksi. Tästä alkaa A-luokan perhokalastus ja sitä kestää kymmenen päivää. Ainakin toivomme näin. Kosken välisuvannossa tuikkaa. Päivänkorennolla
on hätä. Kymmensenttinen harri voittaa taistelun... Mika
kaivaa moreenirinteeseen maakuopan ja minä teen sille
jätesäkistä kannen, tunkien sen sisälle
tunturikoivun oksia. Että sadevesi suurimmilta osiltaan pysyisi poissa. Voit ja muut jääkaappitavarat
muovipussiin ja kuoppaan.
Ja kalalle. Ei näy
ketään. Kaloja siis. Pinnassa soljuu päivänkorentoja.
Mutta kalaa ei näy... Sitten pienet harrit ryhtyvät
napsimaan ötököitä loiskien ja räpsien,
koukutan ensimmäisen, kymmensenttisen. Lastenkamari, pois
täältä... Kuljen alavirtaan ja seuraan
päivänkorentoja. Rommaeno on hieman kohollaan, matalikoilla
pajukoiden alaosat veden alla...
Mika jää
ylemmäksi kalaan, lähden parisataa metriä alemmaksi.
Hiljaista. Sitten tuikkaa. Iso oli. Tietysti heittoalueen
ulkopuolella.... Oiskohan ollut taimen?
Mika on hävinnyt
näkyvistä. Ryntää juosten hakemaan kahluuhousut
jalkaan, nähtyään ison tuikin keskellä virtaa.
Ötökkää laskeutuu virran mukana alas...
Siirryn vielä
alemmaksi, muutaman kymmenen metriä, kosken loppuliu'ulle.
Kerrassaan hienoa aluetta. Piiskaan vettä tasaiseen tahtiin,
sinne tänne. Alue on täynnä harjuksen pesiä.
Mutta kukaan ei ole kotona....
Mikä se oli?
Loiskaus! Siinä tuikkirengas näkyy vielä! Tähtään...
nautin, ja laukaisen... annan valua... kiinni!
Vapa on väärällään,
kalasta en ole saanut hajuakaan, se jurottaa ja vääntää,
nousee pintaan, heilauttaa valtavaa selkäevää ja
laskee pohjaan, jumputtaa niin kovasti, että vapa pomppii, ja
sitten siimaa pitkin välittyy vapaan ja heittokäteen
repeämisen ääni ja kala on poissa...
Tuijotan virtaa
typeränä minuutin, pari... Olipa upea kala... Muistelen
juhannusreissun leirisuvannon siikaa... Niin jatkuu kuin päättyikin.
Törmäämme
virran varrella toisiimme ja vaihdamme kuulumiset. Mika oli jatkanut
keskivirran piiskaamista, mutta turhaan... ei ollut tuikkiva isomus
näyttäytynyt enää. Ison kalan ruokatunti on
lyhyt.
Ryhdyn hissukseen
piiskaamaan välikosken loppuliukua Mikan mennessä alemmaksi
herkulliselle kosken niskalle. Sitten mulahtaa ylävirrassa.
Mittaan siimaa ja heitän kohdalle. Kiinni! Ja vapa taipuu, iso
selkäevä heilahtaa, näyttää violettia väriä
ja häviää pinnan alle. Tämäkään ei
hevillä anna periksi, taistelua jatkuu vielä jonkun aikaa,
mutta lopulta harri joutuu pussiin, josta ei ole paluuta...
Aloituskalaksi 46-senttinen on ihan mukava.
 Harjus, 46 cm
Loppuliu'ulla tuikkaa
iso taas. Mika yrittää mutta enää se ei nouse.
Mika palaa kosken niskalle ja minä seison ja tutkiskelen joen
virtaamaa. Siinä se taas on... Mittaan siiman, linkoan,
odotan... Mitään ei tapahdu. Toistan edellisen ja
tapahtumaton toistuu. Kymmenisen heittoa ja paikka on kuin kuollut.
Yhdennentoista heitän aavistuksen keskemmälle. Harri
hyppää, tarttuu ja laskeutuu pohjaan. Ja irtoaa...
Lopulta päätämme
mennä paistamaan harria. Joen varrella on tulvan tuomaa
ajorisua, kahmimme sitä mukaan nuotiopaikalle. Paistinpannuun
varsi ja Mika tuhertaa nuotion kanssa eikä saa sitä millään
syttymään. Lopulta savua alkaa nousta ja voi pannulla alkaa
tiristä. Lisään voin sekaan merisuolaa pari
hyppysellistä ja heitän harrifileet pannulle. Kuolaa
kehittävä tirinä peittää kosken kohinan...
Voitelemme harrivoileivän valkoviinillä. Kihu ja lokki
saapuvat väijymään kalanperkeitä.
 Maistuis varmaan sullekin...
 Kaverukset kihu ja lokki, suuret saalistajat
Päätämme
lähteä koittamaan kelluntarengasta. Pupanahka päälle
ja ylävirtaan pumppaamaan. Räpylät ovat autossa...
Lyhyen kellutestin
jälkeen lähden katsomaan olisiko Mikan isomuksella taas
nälkä. Kahlaan lähelle päävirtaa ja ryhdyn
heittelemään. Ilman tulosta. Jokunen pienempi yrittää
napata perhon, onnistumatta. Vapautan yhden 30-senttisen.
Jatkan hiljalleen
viuhtomista kunnes yhtäkkiä tärähtää.
Olen varma, että se on taimen, se jumputtaa niin että vapa
tärisee. Se yrittää päästä takaisin
asentopaikkaansa mutta ei pääse. Menee kiven taakse,
yrittää tunkea itsensä sen alle mutta saan kammettua
sen sieltä pois. Peruke nirhaisee kiveä, kuulen hiljaisen
naps-äänen ja mietin että tämä taistelu
taitaa olla tässä. Mutta siima kestää ja kala
siirtyy rannan puolelle, ajautuu koskesta alas ja pyrkii suvannon
syvänteeseen. Mutta ei mahda mitään vavan väännölle.
Se rupeaa väsymään ja kolmesti vielä karkaa
haavin suulta... Sitkeä ja voimakas se on. Lopulta se solahtaa
haavin mustaa pohjaa kohti...
Vien 52-senttisen
taimenen teltalle ja palaan koskelle. Mika koukuttaa kosken niskalta
42-, 41-, 41- ja 33-senttiset harrit, itse en näe enää
evääkään. Palaan teltalle ja siirrän
taimenen savustuspussin välittömään läheisyyteen.
Mikan palattua keitämme plöröt ja laitamme rommia
kermaksi. Kihu tuijottaa kalanperkeitä...
 Taimen, 52 cm
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Seuraava > Loppuun >> |