Kuhan heittokalastamisen alkuun pääsee hyvin tavallisella soutuveneellä, mutta nälän kasvettua soutuveneen perään ilmestyy pieni moottori nopeuttamaan siirtymiä. Kun nälkä kasvaa tätäkin suuremmaksi siirrytään selkeämmin moottoriveneeseen, joka tyypillisesti on malliltaan ht- tai avovene. Kyseisissä venemalleissa on yleensä riittävästi tilaa heittokalastamiselle sekä nokassa, perässä että keskellä. Heittokalastusveneen pohjan on hyvä olla tasapohjainen tai muuten tukeva, koska heittelemistä on huomattavasti mukavampi tehdä seisoma-asennossa kuin istuviltaan.
Ehkäpä tärkeintä venettä valitessa ovat vesiolosuhteet. Pienillä järvillä ei välttämättä edes saa ajaa moottoriveneellä lainkaan tai on asetettu moottorirajoite. Pienillä ja keskisuurilla järvillä soutuvene (4-5m) tai avovene (4-5m) ovat aivan riittäviä välineitä kuhan heittokalastajalle. Mitä suuremmaksi vesistö kasvaa, sitä kovempia vaatimuksia veneeltä ja moottorilta vaaditaan, koska olosuhteet vesillä ollessa eivät saa päästä yllättämään ja siirtymät saattavat olla pitkiä. Tällöin ostoslistalle päätyy yleensä suurempi avovene tai ht-vene mittaluokassa 5-6 metriä. Turvallisuuden kannalta on aina parempi valita suurempi vene kuin mennä merille soutuveneellä. Katetut kabiinivenemallit eivät mielestäni sovellu päätoimiselle heittokalastajalle. Moottorivenettä valittaessa ennemmin tai myöhemmin tärkeiksi ominaisuuksia muodostuvat veneen varusteltavuus, sillä mitä vakavammaksi harrastus muuttuu, sitä enemmän kalastusta helpottavia apuvälineitä veneeseen tarvitaan. Alumiiniveneisiin varusteiden kiinnittäminen on ehkä helpompaa, mutta kyllä ne myös lasikuituveneeseen saa kiinni.
Kuhan heittokalastajalle mielestäni parhaiten soveltuu avovene. Kuhaa heittokalastetaan yleensä hyvissä olosuhteissa, koska sitä on vaikea harjoittaa kevyillä uistimilla kovassa tuulessa (etenkin vastatuuleen heitettäessä). Koska vene ostetaan pitkän tähtäimen suunnitelman mukaan ja otetaan huomioon myös muut saaliskalat että kalastusmenetelmät, valinta muodostuu hankalammaksi. Veneen olisi tästä syystä hyvä soveltua myös vetouisteluun. Luonnollisesti yksi valintaan vaikuttava tekijä on myös makukysymys.
Tyypillinen vene kaikkeen kalastukseen
Moottoria valittaessa pätevät samat lainalaisuudet kuin mitä venettä valittaessa. Moottorin koko valitaan olosuhteiden mukaan ja yleensä se ostetaan samalla kertaa veneen kanssa. Moottorin suorituskyvyn lisäksi valintaan liittyy monesti moottorin taloudellisuus, joka on erityisen tärkeää, jos veneellä on tarkoitus harjoittaa myös vetouistelua tai hupiajelua.
Yleisimmät perämoottorimallit ovat kaksitahtisia tai nelitahtisia. Nelitahtiset moottorit ovat viime vuosina yleistyneet, koska ne käyvät tasaisemmin ja kuluttavat yleensä vähemmän bensiiniä. Nelitahtisten moottoreiden suurin heikkous on ehkäpä niiden hinta. Toinen heikko puoli nelitahtisissa on, että aina välillä olisi hyvä ajaa spurtteja kovemmalla nopeudella, jotta koneen lämmöt pysyvät yllä, mutta tämä ei ole yleinen ongelma heittokalastusta harjoittavalle. Kaksitahtiset moottorit ovat perinteisesti karstoittuneet nelitahtisia nopeammin ja polttoaineen kulutus on suurempi. Etenkin bensankulutuksen vuoksi suuremmat (ja vanhemmat) kaksitahtiset moottorit eivät vetouistelijalle sovellu, mutta heittouistelijalle näillä ominaisuuksilla ei ole niin suurta merkitystä. Viime vuosina taloudellisimpia kaksitahtisia perämoottoreita on tullut yhä enemmän markkinoille ja nykyään monesti on jo kyse vanhoista mielikuvista. Kaksitahtisten moottorien käyntiääni on yleensä kovempi kuin nelitahtimoottorilla. Nykypäivänä valinta kaksitahtisen ja nelitahtisen moottorin välillä riippuu paljon moottorin ja veneen koosta sekä käyttötarkoituksesta. Esimerkiksi soutuveneen perään voi hyvin laittaa muutaman hepan tehoisen moottorin ja sillä tulee pienellä järvellä vallan hyvin toimeen.
Viime kädessä sekä veneen että moottorin valintaan liittyvät taloudelliset ja makukysymykset. Erityisesti ensimainittu on useimmiten rajoite, koska veneeseen ja moottoriin saa upotettua helposti perheauton verran ja sitäkin enemmän. Onneksi soutuveneelläkin pystyy heittokalastusta harrastamaan, joten ei ole välttämättömyys investoida suuria summia kuhan kalastamiseen - ainakaan aluksi.
Tunnettuja ja suositeltavia venemerkkejä ovat muun muassa: Buster, Silver, Yamarin, Bella, Terhi, Päijän (soutuvene) ja Suvi (soutuvene).
Tunnettuja perämoottorimerkkejä ovat muun muassa: Yamaha, Mercury, Honda, Johnson ja Evinrude
Kaikuluotain on kuhan heittokalastajalle osittain optionaalinen apuväline, koska kuhat ovat hyvin pitkälti paikkauskollisia. Kun löydät paikan tai alueen, josta kuhaa saa heittokalastamalla, paikka kannattaa pistää muistiin, koska siitä samasta paikasta saa vuodesta toiseen kuhaa kyseisenä vuodenaikana.
Kaikuluotaimen hyvät ominaisuudet kuhan heittokalastajan kannalta ovat syvyys- ja pohjanmallin näyttö. Tällöin kykenee asettamaan veneen täysin haluttuun paikkaan eikä tarvitse tehdä erillisiä kohdistusheittoja tutullakaan alueella. Kaikuluotaimen toinen etu on, että sen avulla kykenee varmistamaan onko alueella kaloja vai ei. Kuhan heittokalastajan kannalta kaikuluotaimesta on kuitenkin suurin hyöty silloin, kun etsitään uusia kuha paikkoja. Etenkin kylmänä kesänä ja syksyllä heittokalastettaessa kaikuluotaimesta on paljon hyötyä, kun pyydetään kuhaa syvästä (yli 7m) vedestä.
Yleisesti ottaen kaikuluotaimelta ei vaadita kuhan heittokalastuksen kannalta kovinkaan paljoa, joten perusluotaimella tulee hyvin toimeen. Hyviä kaikuluotaimia ovat esimerkiksi: Lowrance X125, Eagle Fisheasy 245DS ja Humminbird Matrix 35.
Muut välineet
Kuhan heittokalastajalle on luonnollisesti oltava veneessä ollessaan myös pelastusliivit tai ennemminkin paukkuliivit. Tämän lisäksi pakollisiin varusteisiin kuuluvat puukko, haavi, jigirasiat, pihdit, koukkujen teroitin ja kalapappi.
Kuhan heittokalastus tai kuhan jigikalastus keskittyy kahteen pääsesonkiin jotka ovat kevätkesä ja syksy. Myös keskikesällä lämpimimpään aikaan kuhan jigaaminen onnistuu, mutta saalis on useasti harvalukuista ja pientä kalaa. Kylmänä kesänä kuhaa voi saada keskikesälläkin hyvin.
Kuhaa jigataan tyypillisesti hyvin samalla tapaa kuin ahventa, mutta hieman kevyemmillä jigipäillä ja hitaammin - siis todella hitaasti! Toinen suurempi ero on, että kuhaa yleensä pyydetään aivan pohjan tuntumasta, jolloin jigin tai kuhaleechin pomput eivät ole korkeita. Jigiä tai kuhaleechia voi laahata aivan pohjaa pitkin, jolloin viehe ikään kuin ryömii pohjaa pitkin. Aivan pohjaa pitkin uittaessa tärpit saattavat muodostua ongelmaksi, koska tartuttaminen vaikeutuu. Toisaalta myös roskien määrä ja pohjatärppien määrä kasvaa.
Kuhaa jigataan kahdella menetelmällä eli kelalla ja vavalla. Molemmissa tapauksissa jigi ensin heitetään normaalilla heitolla mahdollisimman kauaksi veneestä. Sen jälkeen jigin annetaan vaipua pohjaan. Jigi on pohjassa silloin, kun siima löystyy ja siima ei juokse enää puolalta. Kun jigi on pohjassa, kelataan kammella löysät pois ja tämän jälkeen vielä muutama kierros lisää (vavan kärkeä voi nykiä samanaikaisesti). Tämän voimasta jigi nousee hieman pohjasta ja kelautuu alle metrin verran venettä kohden. Kun kelaus lopetetaan, jigi painuu hitaasti pohjaa vasten. Tämän jälkeen sama toistuu, kunnes jigi on aivan veneen alla. Jigiä kannattaa pomputella veneen alla muutaman kerran ennen sen kelaamista pintaan, koska aremmat kuhat seuraavat jigejä aivan veneen alle ja uskaltautuvat tarttumaan vasta tässä vaiheessa. Toinen tekijä voi olla ravintokilpailu, kun useampi kuha pakkautuu pienelle alueelle. Yllä kuvattu menetelmä on jigaamista kelalla pohjasta, joka on useimmiten kaikista tehokkain tapa tavoittaa kuha.
Toinen tapa on jigata vavalla. Silloin vapa pidetään yleensä noin 45º kulmassa veteen nähden eli siimasta löysiä kelattaessa vavan päätä lasketaan veden pintaa kohden. Kun jigiä puolestaan uitetaan, vavan kärkeä nostetaan veden pinnasta pystysuuntaan 45º kulmaan saakka. Tämä menetelmä helpottaa jigin uittamista, kun löysien siimojen kelaaminen suoritetaan eriaikaan kuin jigin uittaminen. Kuha tarttuu yleensä jigiin, kun jigi on laskeutumassa takaisin pohjaa kohden. Jigiä voi pitää pohjassa paikallaan kymmeniäkin sekunteja ennen seuraavan pompun tekemistä, koska kuha voi käydä jigin imaisemassa pohjasta suuhunsa. Tämä on erityisesti heikolla syönnillä hyvä ohje ja tästä syystä on tärkeää jigata hitaasti ilman mitään kiirettä. Vavalla jigiä tai kuhaleechia uitettaessa pomput ovat yleensä korkeampia ja pohjassa makaavia kuhia voi olla tällä menetelmällä hieman hankalampi tavoittaa.
Kuhaa voidaan jigata myös välivedestä, jolloin jigin ei anneta painua aivan pohjaan saakka ennen uuden kelaamisen aloittamista. Kelausnopeutta kannattaa vaihdella ja kelausten määrää kannattaa vaihdella. Tällöin jigi saadaan uimaan vaihtelevasti.
Jigaamisessa tärkeintä on pitää kontakti siimaan ja jigiin. Tästä syystä monet jigaavat selvästi näkyvillä fluoresoivilla siimoilla, jotta pienikin tökkäisy voidaan havaita ja ollaan valmiita tekemään vastaisku. Liian painavilla jigipäillä jigattaessa pienet tökkäisyt eivät yleensä ole yhtä helposti havaittavissa.
Jigin pyytävyyttä voidaan parantaa erilaisilla kikoilla, jotka parantavat saalisvarmuutta etenkin huonolla syönnillä. Koska kuha pyytää näön, kuulon ja hajuaistinsa pohjalta, niitä ärsykkeitä kannattaa hyödyntää. Jigin koukkuun voi kiinnittää kastemadon pätkän tai pienen nahallisen kalanpalan. Tällöin jigistä lähtevä haju voi herättää kuhan syömään. Yksi tapa on myös naamioida jigipää kuhan kudun aikaan näyttämään suurelta mätipallolta. Silloin mätiä vartioiva kuhakoiras näkee jonkun pienen toukan kähveltävän mätiä ja iskee erittäin hanakasti jigiin kiinni. Jotkut saattavat lisätä punaisen muovilipan vapaasti siimaan liikkumaan, joka valuu näin ollen perässä tulevan jigipään päällä, mutta itse en ole tämän vaikutusta havainnut pyytävyyteen.
Monet kiinnittävät kuhan jigauksessa etenkin toukka- ja kalajigeihin erillisen lisäkoukun parantamaan tartuttavuutta isommilla jigeillä pyydettäessä. Sitä kannattaa kokeilla, jos kala tuntuu jäävän huonosti kiinni. Huono tartuttavuus voi olla myös merkki pienistä ahvenista tai alamittaisista kuhista tai huonosti soveltuvasta vavasta. Ongelmaan ei välttämättä aina kannata kiinnittää suurta huomiota, jos välineet ovat kunnossa. Lisäkoukku kiinnitetään varsinaisen koukun sivuun, jotta jigin pyrstön uinti ei kärsisi.
Kuhan jigaamisessa ei välttämättä tarvitse käyttää peruketta, vaan jigi sidotaan aina suoraan siimaan kiinni. Peruke voi heikentää jigin uintia, koska se lisää siiman aiheuttamaa painoa ja jigi vajoaa tästä syystä nopeammin pohjaan. Luonnollisesti painavilla jigipäillä kalastettaessa perukkeen aiheuttama paino ei ole yhtä merkitsevä haitta kuin kevyillä jigipäillä kalastettaessa. Tärkeää on saada jigi pitkään leijumaan pomputtelun yhteydessä. Jigi on tuotteena halpa, joten perukkeen puutteen aiheuttama taloudellinen tappio haukivesillä ei ole kovinkaan suuri. Jos haluaa käyttää jigaamisen yhteydessä peruketta, on suositeltavaa käyttää kevytperuketta.
Jigin koukut tylsyvät helposti erityisesti kivikkoisilla ja kallioisilla pohjilla kalastettaessa. Tästä syystä on tärkeää pitää koukut terävinä - etenkin, kun kuhan suu on petokaloille tyypillisesti kova. Koukkujen hiomakivi on vakiovarustus kuhan jigaajalle.
Kuhaa jigataan tyypillisesti aamuisin, iltaisin tai yöaikaan, koska kuha liikkuu yö- ja hämärään aikaan. Silloin myös saadaan parhaat kuhasaaliit. Päiväaikaan kuhaa voi saada hyvin etenkin kutuaikaan tai pimeinä keväisinä ja syksyisinä päivinä. Keskikesällä päiväaikaan kuhan saaminen on vaikeampaa ja silloin pitää jigata syvemmältä.
Koska kuha on hyvin paikkauskollinen, lyhyessä ajassa pieneltä alueelta voi saada helposti 5-10 kuhaa. Kun syönti hiljenee, kannattaa vaihtaa paikkaa. Jo parin tunnin kalastamattomuuden jälkeen tuolta samalta pieneltä alueelta voi jälleen saada useita kuhia. Hyvät kuhapaikat kannattaa painaa mieleen.
Tyypillisesti reilusti yli puolet jigillä saaduista kuhista on alamittaisia, mutta alueelliset ja paikkakohtaiset erot voivat olla suuria. Pieniä kuhia voi hieman karsia valitsemalla isomman jigin.
Kuha 2.7kg UL-välineillä
Ohessa kuvataan kevätkesän, kesän ja syksyn vinkkejä kuhan heittokalastamiseen liittyen. Kuvauksissa kerrotut värisuositukset pohjautuvat omiin kokemuksiini. On tärkeää varustautua riittävän monipuolisella valikoimalla värien suhteen ja löytää omat suosikit. Värit vaihtelevat suuresti alueellisesti ja paikkakuntakohtaisesti. Kirkasvetisissä vesissä tekstissä kuvatut kalastussyvyydet ovat yleensä savisameisia vesiä syvempiä.
Kevätkesä
Kevätkesällä heti jäiden lähdön jälkeen kuhan löytää kuoreiden ja silakan kutualueen läheisistä 5-10m syvyisistä penkoista. Kuore nousee parvikalana muutamana yönä matalaan kutemaan ja kuhat ahmivat kuoretta näistä penkoista, johon kuoreparvet kertyvät odottamaan kutuhetkeä. Silakka puolestaan pyörii parvikalana matalassa pidempiäkin aikoja. Kuhaa voi tällöin saada hyvinkin jigaamalla, jos tuntee nämä silakan ja kuoreen kutupaikat.
Pian kuoreen ja silakan kudun jälkeen toukokuun aikana kuha siirtyy omien kutualueidensa läheisyyteen. Ne ovat tyypillisesti suojaisia lahdelmia tai karikkoja, joiden läheisyydessä on syvää vettä. Toinen hyvä paikka on virtaavan happipitoisen salmen vierusta tai jopa hitaasti virtaava joki. Kuha siirtyy sinne syömään pikkukalaa ja valmistautumaan kutuun. Lahdelmat ovat tyypillisesti sora, kivikko- tai kallioisia pohjia. Myös kova mutapohja käy. Syvyyttä lahdelmissa on tyypillisesti 1-5m. Kuha kerääntyy vuodesta toiseen samoille paikoille ja on kutupaikkojensa suhteen hyvinkin paikkauskollinen.
Ennen kutua ja heti kudun jälkeen suurin osa saaduista kuhista on koiraita. Mielestäni mätiä vartioivia koiraita ei kannattaisi pyytää, koska kudun onnistumisen myötä vuosiluokasta voisi tulla erityisen hyvä ja saaliit muutaman vuoden päästä paranisivat huomattavasti. Ennen kutua tapahtuvalla kuhan pyynnillä ei ole vaikutusta vuosiluokan suuruuteen (etenkään vahvasti tuki-istutetuilla vesillä), koska koiraiden määrä riittää kudun onnistumiseen. Kuhan kutuaika kestää noin kaksi viikkoa.
Kuhaa saa kevätkesällä hyvin myös päiväaikaan ja erityisen hyvin kutuaikaan. Koska kuha oleilee matalassa, jigipään painoksi valitaan kevyt 4-10g painava jigipää. Mielestäni hyviä jigivärejä kevään valoisaan aikaan ovat valkoinen, keltainen ja vihreä, mutta myös tummia värejä kannattaa kokeilla. Hämärään aikaan illalla, aamulla tai yöllä oranssi ja kirkkaan punainen ovat mielestäni toimineet hyvin, mutta muitakin värejä kannattaa kokeilla. Merellä ja hämäränä päivänä niin sanottu motoroil eli moottoriöljy väri on ollut monen kuhan viimeinen ateria. Kutuaikaan jigipää kannattaa naamioida suureksi mätipalloksi, joka tehostaa kuhakoiraiden pyyntiä.
Kevätkesällä kuhaa jigatessa voi saada suuriakin kuhamammoja ja tyypillisesti silloin on paras mahdollisuus rikkoa omat ennätyksensä. Suuria kuhamammoja voi saada etenkin yöllä kalastettaessa.
Keskikesä
Kudun jälkeen heinäkuulla vesien lämmettyä yli 19 asteeseen kuha siirtyy syönnökselle syvänteisiin, syvänteiden penkkojen reunoille tai karikkojen reunoille. Hyviä paikkoja ovat myös patit eli kakut, jossa ympärillä on syvää. Kuha pitää paikoista, jossa pohjan muodot ovat vaihtelevia ja alueelta löytyy riittävän syvää vettä - sekä luonnollisesti riittävästi sopivan mittaista pikkukalaa. Keskikesällä kuhaa jigataan tyypillisesti edellä mainituista paikoista eli syvien penkkojen reunoilta tai karikkojen reunoilta. Penkan päällä saa olla hyvinkin matalaa 2-3m ja penkka saa pudota hyvin syvään.
Päivällä kuhaa jigataan syvästä 5-10m syvyydestä rinteiden pakkojen reunojen alta. Silloin valitaan hieman painavampi 10-15g jigipää. Parhaiten mielestäni toimivat keltaiset, vihreät, siniset ja ruskeat värisävyt moottoriöljy mukaan luettuna. Pilvisenä päivänä myös harmaa väri voi antaa parhaan tuloksen.
Illalla, yöllä ja aamulla jigaamista kannattaa harjoittaa näiden pakkojen reunojen päältä ja välivedestä. Yöllä toimivat omasta mielestäni parhaiten oranssit, keltaiset, punaiset ja niiden fluoresoivat värit.
Keskikesällä jigillä saatavat kuhat ovat tyypillisesti kevään kuhia pienempiä eli noin puolikiloisia ainakin pakan päältä kalastettaessa. Myös saalismäärät ovat tyypillisesti huonoja. Yleensä suuremmat kuhat tavoitetaan syvemmältä, mutta hämärä- tai yöaikaan suuremmat kuhat nousevat matalampaan tai pintavesiin syönnökselle.
Kesäyö ja kuhanonginta kuuluvat yhteen
Syksy
Syksyllä ennen kuhan siirtymistä talvehtimissyvänteisiin, sitä voi saada hyvin virtaavista eli happirikkaista salmista tai sen suualueilta. Toinen hyvä paikka etenkin merellä ovat jyrkkien kalliorantojen reunustat, jossa vesi syvenee nopeasti. Kolmas hyvä paikka on syvässä olevat matalikot, joissa on vaihtelevat pohjanmuodot ja etenkin niiden matalikoiden rinteiden hyllyt. Kuhaa saa silloin parhaiten noin 10-15m syvyydestä, jolloin jigipään pitää olla 15-20g painava, jotta tuntuma jigiin säilyy. Jos virtaukset ovat kovia ja siima paksu, jigipään painon on oltava jopa tätäkin painavampi. Parhaiten kuhaa saa silloin pilvisenä päivänä, jolloin syöntihalukkuus voi monet kalamiehet yllättää. Parhaiten syksyllä jigiväreistä toimivat punainen, oranssi ja fluoresoiva keltainen. Joskus myös vihreä ja ruskea ovat toimineet hyvin.
Kun vedet kylmenevät, kuha siirtyy järvialueilla talvehtimissyvänteisiin ja syönti käytännössä loppuu. Sen sijaan merialueilla kuhaa voi saada aina jäiden tuloon saakka, koska silakka on silloin matalassa. Etenkin pitkään jatkuneet etelä- ja lounastuulet houkuttelevat kuhaa siirtymään silakoiden perässä aivan sisäsaaristoon saakka. Parhaat kuhasaaliit saadaan silloin kevyen tuulen aikaan pilvisenä päivänä. Parhaiten tällöin toimivat ehkäpä harmaat ja moottoriöljy värit.
Talvi
Talven kuha pysyy 15-20m syvissä talvehtimissyvänteissä ja nousee pintakerroksiin ainoastaan syönnökselle. Kuha voi siirtyä myös suurien jokien suistoihin tai virtaaviin salmiin happipitoisen veden ääreen, jolloin veden syvyys voi olla muutamia metriä. Luonnollisestikaan talvella kuhaa ei voi enää jigata, vaan silloin pyynti keskittyy pilkkimiseen ja pyydyskalastamiseen.
Loppuyhteenveto
Kuhaa ei yleensä mielletä suureksi taistelijaksi urheilukalastajan kannalta. Kuhasta tuleekin suurin ilo ruokapöydän ääressä, koska kuha vaalealihaisena ja vähäruotoisena kalana on erittäin arvostettu ruokakala. Kuha on myös monipuolinen kala valmistaa erilaisissa muodoissa.
Kuhan heittokalastajan tulisi noudattaa eettisiä ja moraalisia arvoja, koska jigauksen yhteydessä suuri osa kuhista on alamittaisia ja hyvällä syönnillä voi saada helposti enemmän kuhaa kuin pystyy oman perheen voimin hyödyntämään. Tärkeää on pyrkiä edistämään ja ylläpitämään hyviä kuhakantoja myös tulevaisuudessa ja ottaa ainoastaan sen verran mitä tarvitsee.
Kuhan heittokalastuksessa tärkeintä on paikallistuntemus eli tuntee paikat, johon kuhat kerääntyy vuodenaikojen mukaan. Tämän jälkeen toiseksi tärkeintä on valita oikean kokoinen jigipää suhteessa käytettyyn vapaan ja siimaan. Tärkeää on mielestäni myös kuitusiiman käyttö.
Artikkelin tarkoituksena on antaa kuhan heittokalastajalle perusteet, jolla pääsee hyvään alkuun. Kokeneille kuhan heittokalastajille ohjeiden antaminen on vaikeaa, koska he tuntevat paikalliset olosuhteet ja niiden aiheuttamat metkut.
Toivotan kaikille kuhan heittokalastusta harjoittaville auvoisia hetkiä ja kireitä siimoja!
//MikeTonic
Kuhaa voi saada myös joen rannasta heittäen kevätkesällä aina kuhan kudun yli
LÄHTEET:
[1] Kalastuksen Suurtieto, Karisto Oy 2003, ISBN 951-23-4422-X
Käytätkö koskaan fluorocarbon -siimoja Drop shottauksessa? Omasta mielestäni tuossa kalastusmuodossa päihittää kuidun juurikin näkymättömyytensä puolesta
