Tämä web-artikkeli keskittyy kolmeen osa-alueeseen, jotka ovat kuha, kuhan heittokalastusvälineet ja kuhan jigikalastus.
Kuha osuudessa kerrotaan yleistietoa kuhasta, kuhan elintavoista ja kuhan lisääntymisestä sekä kuhan ravinnosta.
Kuhan heittokalastusvälineet keskittyvät esittelemään vapoja, keloja, veneitä, moottoreita, uistimia ja muita tarvikkeita, joita kuhan jigaaja tarvitsee.
Viimeinen osa-alue keskittyy kuhan heittokalastukseen eli kuhan jigaukseen käytännön tasolla. Jigillä kuhaa voidaan saada läpi avovesikauden, mutta pyynti keskittyy kevääseen ja syksyyn, jolloin yleensä saadaan suurimmat kalasaaliit. Web-artikkeli tuskin tuo suurta lisätietoutta kokeneelle kuhan jigaajalle, mutta vasta-alkajalle varmasti paljonkin lisäarvoa harrastuksen alkuun pääsemiseksi.
Yleistietoa Kuhasta, Gös (ruots.)
Eurooppalainen kuha eli kuha kuuluu ahvenkaloihin (Percidae) ja on levinnyt pohjoiselle pallonpuoliskolle (Eurooppa, Aasia ja Pohjois-Amerikka). Useat kuhalajit elävät makeassa vedessä, jotkut murtovedessä ja vain yksi laji suolaisessa vedessä. Eurooppalainen kuhalaji (Stizostedion luciopera, myös Sander lucioperca) kasvaa näistä suurimmaksi. Saksasta on pyydetty vavalla 18,37kg painoinen yksilö ja Suomesta 16,75kg painoinen kuha verkoilla Piikkiöstä vuonna 1967. Pohjois-Amerikasta tavattavien lajien joukossa ovat valkosilmäkuha (Stizostedion vitreum) ja hietakuha (Stizostedion vitreum), joista ensimainittu kasvaa suuremmaksi. Suurin tavattu valkosilmäkuha painoi noin 11kg. Kuha on läheistä sukua Volgan kuhalle (Stizostedion volgensis), joka on levinnyt Kaakkois-Eurooppaan ja suureen osaan Venäjää ja Siperiaa [1]. Volgan kuha jää selvästi kuhaa pienemmäksi. Kaspiankuha (Stizostedion marina) elää Kaspianmeren keski- ja pohjoisosissa, mutta kutee jokien suolattomissa vesissä.
Eurooppalainen kuha [2]
Kuha muistuttaa ahventa elintavoiltaan ja ulkonäöltään. Kuhalla on kokoonsa suhteutettuna suuri suu, jossa on pieniä teräviä hampaita. Sen lisäksi ylä- ja alaleuan etuosassa on kaksi pidempää torahammasta. Kuhan ulkoista muotoa kuvaa hyvin sen latinankielinen lajinimi lucioperca eli haukiahven [3].
Eurooppalainen kuha esiintyy Suomessa levinneisyysalueensa äärirajoilla. Maassamme kuhan pohjoinen levinneisyysraja kulkee Oulun läänin tasolla lukuun ottamatta Pohjois-Pohjanmaata sekä yksittäisiä järviä Oulun pohjoispuolelta. Merialueilla kuhaa esiintyy lähinnä Suomenlahdessa ja Saaristomeressä. Pohjanlahden puolella kuhaa esiintyy harvakseltaan vain muutamalla pienellä alueella. Ahvenanmaalla kuhaa tavataan lähinnä sisäsaaristossa [3].
Kuhan elintavat
Kuha on ympäristönsä suhteen vaativa kala. Kuha viihtyy erityisen hyvin suurissa sameavetisissä järvissä, joissa on riittävästi happea (vähintään 4,5 - 5mg/l) ja jossa sen ei tarvitse kilpailla ravinnosta hauen kanssa. Kuha viihtyy erityisen hyvin myös humuspitoisissa vesissä, jossa näkyvyys on alle kaksi metriä. Kirkasvetisissä järvissä kuha menestyy ainoastaan, jos syvyyttä on vähintään neljä metriä, koska erityisesti kuhan poikaset vaativat sameutta ja pimeyttä. Tämä selittyy sillä, ettei kuhanpoikasilla ole silmissään niin paljoa värisoluja kuin täysikasvuisella kuhalla. Istutettavana kuha selviytyy myös alle 4m syvässä vedessä, jos lampi/järvi ei kärsi talvella happikadosta.
Kuhat liikkuvat yleensä pienissä parvissa tai yksittäin ja tässä eroaa ahvenesta, joka on selkeämmin parvikala. Keväällä ja alkukesällä kuhat viettävät päiväsajan syvemmällä ja illan tullen siirtyvät lähemmäs pintaa saalistamaan. Heti jäiden lähdön aikaan tapahtuva kuoreen kutu on myös kuhan juhlaa. Silloin kuhat ahtavat vatsalaukkunsa täyteen kuoretta. Kuoreen kudun jälkeen kuhat alkavat kerääntyä omille kutualueilleen mataliin lahtiin, kun veden lämpötila ylittää 7-8ºC. Kuha kutee, kun veden lämpötila saavuttaa 13-14ºC. Kesällä kudun jälkeen kuha siirtyy järvien kareille ja syvänteiden reunoille oman kasvukautensa syönnökselle. Illalla ja yöllä se hakeutuu matalampaan veteen tai lähelle pintaa saalistamaan. Heti valoisan aikaan aamulla kuha siirtyy jälleen syvemmälle. Alkusyksystä kuha saattaa olla myös päiväsaikaan pintavesissä syönnöksellä etenkin pilvisinä päivinä. Syksyllä, kun vedet kylmenevät, kuha siirtyy talvehtimissyvänteisiin (yli 10m syvyyteen, mutta mielellään 15-20m syvyyteen) ja lopettaa kesänkaltaisen ahmimisen. Kuha pysyy syvänteissä koko talven ajan ja nousee pintakerroksiin satunnaisesti syömään. Kuhaa on helppo pyytää talvisaikaan etenkin verkoilla talvehtimissyvänteistä ja silloin kysytään vastuuta pyytäjältä pyytää riittävän suurisilmäisillä pyydyksillä - muuten kuhakanta saatetaan tuhota yhdessä talvessa.
Kuha saalistaa ensisijaisesti näön, hajuaistin sekä kuulon perusteella. Kuhalla on silmien verkkokalvon takana kissan tapaan heijastava kalvo ja tästä syystä pystyy saalistamaan hämärissä hyvän näköaistinsa avulla. Kuha ajaa yleensä saalistaan takaa, koska se ei pysty nopeisiin syöksyihin hauen tapaan. Tätä ominaisuutta myös kuhan uistelijat käyttävät hyväkseen. Toinen ominaisuus mitä etenkin vetouistelijat käyttävät hyväkseen on kuhan kuulo. Monesti räminällä varustetut vaaput pyytävät räminättömiä paremmin, mutta luonnollisesti poikkeuksiakin on olemassa.
Kuten yllä olevasta voidaan todeta, kuha on sidonnainen kolmesta elementistä, jotka ovat ravinto, lämpö ja happipitoisuus. Näistä ominaisuuksista vähintään kaksi on täytyttävä, jotta kuhaa löytää suuria määriä. Petokalojen tavoin kuha viihtyy alueella, josta löytyy riittävästi sopivankokoista saaliskalaa. Täysimittaiselle kuhalle on oltava 10-15cm mittaista saaliskalaa. Toisaalta petokalojen (petoeläinten) tavoin kuha saattaa paastota pitkiäkin aikoja. Hauen kohdalla on havaittu jopa kolmen kuukauden mittaisia paastoja. Kuhan syöntihalu vähenee talviaikaan, mutta varmaa tutkimustietoa pitkistä paastoamisesta ei ole olemassa.
Happipitoinen virtaava vesi (esim. joet) houkuttavat kuhaa kudun aikaan ja heti sen jälkeen. Kuhan lisääntyminen vaatii happipitoista vettä. Myös talvella kuhaa löytää usein jokien suistoista, koska joesta virtaa lämpimämpää vettä ja se on happipitoista. Yleisemmin kuha talvehtii syvässä vedessä, koska se on lämpimämpää kuin pintavedet. Kuha suosii lämpimiä vesiä ja sen todellinen kasvukausi alkaa vasta kun pintaveden lämpötila ylittää 19ºC. Kaikissa Suomen kuhajärvissä ei joka kesä saavuteta kuhan kasvun kannalta parasta lämpötilaa, joka on 19-26ºC. Tästä syystä etenkin hellekesänä kuha saattaa nousta aivan pintaan ja jopa selkäevä saattaa näkyä pinnan yläpuolella kuhan lämmitellessä pintakalvossa. Ilmastonmuutoksen ja vesien rehevöitymisen myötä kuhaa voidaan hyvinkin pitää tulevaisuuden kalana.
Kuhan lisääntyminen ja ravinto
Kuha saavuttaa kutukypsyyden 4-7 vuoden iässä riippuen kasvuolosuhteista. Naaras nopeamman kasvunsa vuoksi saavuttaa kutukypsyyden vuotta tai kahta aiemmin kuin koiras. Kuha on tällöin tyypillisesti 40-45cm mittainen, mutta tietyillä rannikkovesiemme alueilla kuha voi saavuttaa kutukypsyyden jo 35- 40cm mittaisena. Kuha kutee Suomessa toukokuun lopun ja heinäkuun alun välisenä ajankohtana riippuen vesien lämpötiloista. Se kutee, kun veden lämpötila saavuttaa 13-14ºC ja kutuaika kestää noin kaksi viikkoa. Kuhan kutupaikka pysyy vuodesta toiseen samana. Tyypilliset kutupaikat ovat sisävesillä selkäkarikot, lahdelmat ja niemien sivustat. Merellä sen sijaan suojaisat lahdet, koska veden lämpötila pysyy pitkään korkeana. Tyypillisesti kuha laskee mätinsä liimamaisena nauhana sora-, hiekka- tai savipohjalle kuhakoiraan kaivamaan kutukuoppaan 1-4m syvyyteen. Kutualustassa on hyvä olla risukkoa tai muuta pohjakasvustoa mätijyvien kiinnittymistä varten. Mätimunia lasketaan 2-4 kerrosta kutukuopan pohjalle, jonka jälkeen kuhakoiras jää vartioimaan kehittyvää mätiä. Mätiä vartioivat koiraat käyvät ahnaasti uistimeen kiinni, ja siten alkukesän saalis saattaa kostua lähes täysin koiraista. Mätiä vartioivien kuhakoiraiden pyytämistä voidaan pitää kyseenalaisena toimintana, koska pyynnin jälkeen mäti jää vartioimatta. Ennen kudun alkua tapahtunut kuhakoiraiden pyynti ei vaikuta kudun onnistumiseen, koska koiraiden määrä riittää kudun onnistumiseen muiden olosuhteiden niin salliessa.
Kuhavesien yhtenä perinteisenä hoitokeinona on käytetty katajan- tai kuusenhavuturojen laskemista kutualueille. Tämä antaa hyvän alustan mädin kiinnittymiselle ja toisaalta antaa kuoriutumisen jälkeen kuhanpoikasille hyvän suojan. Tuulinen sää voi liettää mädin ja kutupohjat, jonka vuoksi kuhakannat tunnetaan hyvien ja huonojen vuosiluokkien vaihtelusta. Vahvasti tuki-istutetuilla alueilla kannanvaihtelu ei ole yhtä selvästi havaittavissa.
Tehokkaana lisääntyjänä keskikokoinen kuhanaaras (1-2kg) tuottaa jopa 200 000 - 250 000 mätimunaa, jonka halkaisija on 1-1,5mm. Kuhan poikaset kuoriutuvat muutaman viikon sisällä riippuen veden lämpötilasta. Paras lämpötila mädin kehittymiselle on 14-20ºC. Kuoriutuessaan kuhapoikasen mitta on 4-5mm. Jos veden lämpötila nousee nopeasti yli 20ºC lämpötilan, mädin kehittyminen tuottaa huonolaatuisempia poikasia. Samainen poikasten huonolaatuisuus tapahtuu myös, jos vedenlämpötila laskee esimerkiksi alle 10ºC nopeasti kudun jälkeen. Ensiravintona kuoriutunut kuhanpoikanen käyttää vararavintona olevaa ruskuaispussin sisältöä, mutta siirtyy asteittain syömään vesikirppuja ja eläinplanktonia. Suojaavan väripigmentin puutteen vuoksi, kuhan poikanen on valolle hyvin arka ja siirtyy nopeasti matalasta vedestä väljempään ja syvempään veteen. Ensimmäisen kesän aikana kuha siirtyy pikkuhiljaa syömään pieniä kalanpoikasia, jonka johdosta kasvaa tyypillisesti 6-10cm mittaiseksi riippuen kesän lämpöisyydestä ja ravinnon saatavuudesta. Vasta yli 10cm mittaisena (noin vuoden ikäisenä) kuha siirtyy syömään kalanpoikasia ja muita pikkukaloja pääravinnokseen. Kuhan mieliravintoa ovat erityisesti kuore, muikku, salakka, särki ja ahven 8-14cm mittaisena riippuen kuhan omasta koosta. Suuri kuha saattaa käyttää ravinnoksi jopa 20cm mittaisia saaliskaloja, myös lajitovereitaan. Kuhan saaliskala on tyypillisesti noin ¼ sen omasta pituudesta, mutta maksimissaan noin puolet. Tätä voi pitää hyvänä vertailukohtana myös uistinvalintoja tehdessä.
Kuhan yleinen alamitta on 37cm kalastusasetuksen mukaan. Paikallisesti alamitta voi olla tätäkin korkeampi. Koska kuha saavuttaa tyypillisesti 40-45cm mittaisena kutukypsyyden, on hyvinkin kyseenalaista pyytää kuhia, jotka eivät ole vielä kertaakaan kuteneet elämänsä aikana. Tästä syystä moni kalastaja on asettanut oman henkilökohtaisen alamittarajan esim. 42cm tai 45cm mittaan. Kyseistä oma-aloitteista alamittarajan nostamista voi suositella kaikille kalastajille!
Komeat kuhat tarttuivat 12cm keltaiseen jigiin ja painoivat 4,5kg ja 3.1kg
Kuhan heittokalastusvälineet
Esittelen seuraavassa muutamia keskeisiä kalastusvälineitä kuhan heittokalastukseen liittyen. Samassa yhteydessä esittelen muutamia suositeltavia tuotteita, jotka yleisesti on todettu toimiviksi tai hyvin soveltuviksi kuhan heittokalastukseen liittyen. Tärkeintä välineiden valinnoissa ja käytössä on se, että ne soveltuvat juuri sinun käyttötarkoituksiasi varten. Kyseiset suositukset herättävät mielipiteitä puolesta ja vastaan. Niitä ei siis pidä käsitellä absoluuttisena totuutena, vaan ennemminkin suuntaviivoina omia laitehankintojasi varten.
Vavat
Kuhan heittokalastusta harjoittava valitsee tyypillisesti 180cm- 210cm (6-7 jalan) mittaisen jämäkän, tunnokkaan, pitkäheittoisen ja mielellään kokotoimisen vavan. Vapa voi olla myös kärkitoiminen eli kyse on tottumuskysymyksistä ja siima valinnoista. Vapa ei saa olla liian jäykkä kalastettaessa kuitusiimoilla, koska silloin kalan suupielet repeävät helpommin ja toisaalta liian jäykkä vapa vaikeuttaa kevyen uistimen heittämistä. Monofiilisiimoilla kalastettaessa vapa saa olla hieman jäykempi. Jäykän vavan etu kuhan heittokalastuksen yhteydessä on sen tunnokkuudessa ja tartutettavuudessa. Vapa on mielellään kevyt, jotta sitä jaksaa viskoa koko päivän. Viehesuositus on tyypillisesti 5-25g.
Hyviä esimerkkejä kelvollisista ja tunnetuista vapamerkeistä ovat:
- Berkley
- Shakespeare
- Daiwa
- Abu Garcia
- Shimano
- BlueFox
Kelat
Kuhan heittokalastaja valitsee tyypillisesti ykkösluokan avokelan eli haspelikelan. Toisin sanoen kevyen heittokelan, jonka ei juuri UL-kelaa suuremman tarvitse olla. Enemmän haastavuutta kuhan heittokalastuksesta saa UL-välineillä. Sillä ei ole käytännön merkitystä onko jarru takana vai edessä. Kyse on enemmän tottumuksista ja kyvystä säätää jarrua kalan väsyttämisen yhteydessä. Kammen on oltava takaliikkeetön.
Hyrräkela soveltuu kuhan heittokalastamiseen ainoastaan syvästä kalastettaessa, jolloin uistimen paino on 20-30g. Hyrräkela ei sen sijaan toistaiseksi sovellu yleiskelaksi kuhan heittokalastamiseen, koska markkinoilla on erittäin vähän hyrräkeloja, joilla kykenee heittämään alle 10g painoisilla uistimilla. Myöskään umpikelaa en suosittele kuhan heittokalastamiseen, vaikka se ehkä onkin hyvä valinta heittokalastusta aloittavalle lapselle.
Kuhan heittokalastukseen voin suositella esimerkiksi seuraavia avokeloja:
- Shimano Super GT 1000FA
- Shimano Sonora 1500FA
- Shimano Exage 2500 RA
- Daiwa Laguna 2000
- Daiwa Laguna 2500
Lisätietoa vavan ja kelan valintaan kannattaa lukea esimerkiksi täältä.
Siima
Kuhan heittokalastajat käyttävät pääasiassa venymättömiä kuitusiimoja, jonka vahvuus on tyypillisesti 0.12-0.16mm. UL-välineillä siiman paksuus voi olla jopa 0.10mm, jos kaipaa enemmän haastavuutta kuhan heittokalastamiseen. Kuitusiiman etuna on herkkyys, jolloin pienikin tapahtuma siimassa huomataan helpommin ja osataan tehdä vastaisku nopeammin. Toisin sanoen etuna on parempi kalan tartutettavuus. Herkkyyden etuna on myös parempi tuntuma, jolloin huomataan helpommin jigin olevan pohjassa. Kuitusiiman etuna on myös parempi vetolujuus suhteessa siiman paksuuteen, jolloin kevyitä vieheitä on helpompi heittää kauaksi. Toisaalta kuitusiiman heikkoutena on, että pienikin kolhu (esim. kiveen) siimassa saattaa tehdä siitä heikon. Toiset käyttävät kuhan heittokalastamisessa monofiilisiimoja (0.18-0.25mm paksuisena), joiden etuna jigi saadaan uimaan pehmeämmin, mutta herkkyys samalla menetetään. Tästä syystä ainakin itse suosittelen käyttämään kuitusiimoja kuhan heittokalastamisessa. Jotkut käyttävät kuitusiiman päässä lyhyttä monofiilitapsia, jolloin vieheen uinnin pitäisi rauhoittua, mutta ainakaan itse en ole tätä perustetta ymmärtänyt.
Kuitusiiman kuntoa kannattaa tarkkailla monofiilisiimaa enemmän. Siiman väri saa olla mielellään helposti havaittava eli fluerosoivat värit ovat suositeltavia, koska siitä on etua etenkin ilta- tai aamuhämärässä heiteltäessä.
Hyviä kuitusiimamerkkejä ovat esimerkiksi:
- Berkley FireLine
- Spiderwire Stealth
- Sufix Matrix Pro
- TUF Line XP
- Power Pro
Hyviä monofiilisiimamerkkejä ovat esimerkiksi:
- Berkley Trilene
- Stren
- Sufix
- Rapala Finesse
- Stroft
Siimoista ja niiden ominaisuuksista voi lukea lisätietoa esimerkiksi SHS:n sivuilta.
Kuhajigit ja uistimet
Kuhaa heittokalastetaan käytännössä ainoastaan jigeillä tai kuhaleecheilla, vaikka satunnaisesti lusikalla ja pienellä vaapulla kuhaa heittokalastettaessa voikin saada. Jotkut saattavat käyttävät myös isoa värikoukulla varustettua pystypilkkiä lusikan tavoin heittokalastuksen yhteydessä ja silläkin voi päästä hyvään tulokseen. Tällöin kyse on heittopilkistä.
Jigillä kalastettaessa jigipää valitaan pyyntisyvyyden mukaan eli matalassa (1-5m) 4-10g ja syvemmältä (5-15m) 10-20g. Tärkeintä jigipään valinnassa on valita sopivan kokoinen, jotta tuntuma jigiin säilyy. Liian painavalla jigipäällä heitellessä jigiin kohdistuvat tökkäisyt on vaikea havaita ja toisaalta jigi painuu liian nopeasti pohjaan. Painava jigipää kerää myös enemmän moskaa pohjasta ja jää helpommin pohjaan kiinni. Toisaalta taas liian kevyt jigipää kadottaa tuntuman syvässä jigattaessa eli pohjaan palaamiset on vaikeampi havaita. Kaikesta huolimatta kevyempi jigipää on aina parempi valinta etenkin huonolla syönnillä, koska jigi pyytää upotessaan ja mitä hitaammin se vajoaa pohjaa kohden - sen paremmin se pyytää. Tärkeintä jigipäätä valittaessa on, että tuntuma pohjaan ja jigiin säilyy. Valittavan jigipään painoon vaikuttaa myös siiman paksuus, koska paksummalla siimalla heitellessä noste on suurempi ja silloin jigipään kannattaa olla painavampi. Myös veden virtaukset vaikuttavat jigipään valintaan eli virtaavassa vedessä valitaan painavampi jigipää, kuin seisovassa vedessä.
Jigipään koukut saavat olla 1/0 tai 2/0 kokoisia ja laadukkaita esim. Gamakatsun valmistamina. Jigipään väristä tai värittömyydestä on ollut laajasti keskustelua. Toiset vannovat jigipään värillä olevan merkitystä pyytävyyteen ja toiset taas eivät huomaa mitään eroa. Värillinen pää voi antaa viimeisen iskurefleksin, mutta toisaalta se voi myös estää sen. Värillinen pää saattaa vaikeuttaa päivän värin etsimisessä, koska kuha saattaakin iskeä pään värin vuoksi eikä jigin vuoksi. Omasta mielestäni olisi järkevää keskittyä jigin väriin, koska jigin väri on tärkeämpi. Itse olen havainnut jigipään edun lähinnä kutuaikaan pyydettäessä, jolloin jigipään voi naamioida näyttämään suurelta mätipallolta, ja se saa aikaan viimeisen iskurefleksin.
Pohjois-Amerikassa on yleisesti saatavilla jigipäitä, joihin on kiinnitetty metallinen lippa. Sitä on menestyksellisesti käytetty muun muassa hietakuhan ja valkosilmäkuhan pyynnissä. Suomessa kyseistä mallia on toistaiseksi heikosti saatavilla, mutta soveltunee varmasti myös suomalaiselle kuhalle. Köyhän miehen version voi saada aikaan leikkaamalla punaisesta muovista lippoja ja kiinnittämällä se siimaan vapaasti ennen jigipään sitomista. Kiinteä metallinen lippa tai punainen muovilippa antaa väristessään lisäefektiä jigipyyntiin, jota voi heikolla syönnillä kokeilla.
Jigipään voi korvata myös liukupainolla eli luotipäällä, joka monesti on perinteistä jigipäätä tehokkaampi vaihtoehto, koska silloin jigipyrstö jää pomputtelussa leijumaan pidemmäksi aikaa ja houkuttelee siten paremmin kuhaa syömään. Tällöin jigipyrstö pujotetaan pitkävartiseen koukkuun eli niin sanottuun streamer perhokoukkuun. Luotipää puolestaan pujotetaan siimaan ja se pääsee vapaasti siimassa liikkumaan. Pomputtelun yhteydessä painava lyijy putoaa ensin pohjaan ja kevyempi jigi jää leijumaan pohjaa kohden.
Toinen tapa korvata kiinteä jigipää on solmia kiinteä paino 40-50cm päähän jigistä, jolloin vaikutus on samankaltainen kuin luotipäällä kalastettaessa, ja sitä kyetään vielä heittämään. Kyseistä kalastusmuotoa kutsutaan silloin kuhan rigaukseksi. Jigipyrstö pujotetaan myös tässä tapauksessa streamer perhokoukkuun ja paino 40-50cm päähän jigistä. Kiinteän painon voi korvata esimerkiksi lusikkauistimella tai pystypilkillä, josta on poistettu koukut. Tällöin pohjaa pitkin välkehtivä lusikkauistin voi olla viimeinen ärsyke saamaan kuhan iskemään perässä tulevaan jigiin. Jigin eteen kiinnitettävä liukupaino tai kiinteä paino parantavat jigin uintia ja houkutettavuutta etenkin huonolla syönnillä. Hyvällä syönnillä perinteinen jigipää on täysin riittävä.
Jigipyrstöjä on erilaisia, mutta yleisimmät ovat toukka-, mato- ja kalajigit, joista kaksi ensimainittua ovat suosituimpia vaihtoehtoja. Jigin pituus on yleensä 10-15cm tai 4-6". Jigi kannattaa pujottaa koukkuun pienen pikaliimatipan kera, jolloin jigi pysyy paremmin paikallaan ja kestää pidempään. Kuhalle soveltuu käytännössä minkä tahansa värinen jigi, mutta yleisimmin käytetään keltaisia, oransseja, vihreitä, valkoisia tai sinisiä ja niiden erilaisia sekoituksia ja värivariaatioita mukaan lukien fluerosoivat värit. Etenkin merellä on toiminut hyvin niin sanottu moottoriöljy väri. Yleisesti ottaen kannattaa valita valikoimiinsa mahdollisimman monen värisiä jigejä, koska eroavaisuuksia vesistökohtaisesti, sääolosuhteen ja vuorokauden aikaan liittyen on paljon. Laadukkaita jigejä valmistaa muun muassa Berkley (Power Bait) ja Kinetic. Viimekädessä minkä tahansa valmistajan jigi käy, koska kyse on edullisesta kulutustuotteesta.
Yksi kuhan jigauksen menetelmä on myös niin sanottu dropshottaus (drop shot fishing), jossa siiman päähän sidotaan pisarapaino ja sen yläpuolelle 10-30cm päähän streamer koukku. palomar-solmulla. Koukkuun puolestaan kiinnitetään jigi normaaliin tapaan tai vasta puolesta välistä, jolloin jigi ui hieman poikittain. Puolesta välistä kiinnitettäessä jigin on oltava hieman pidempi tai koukun hieman lyhyempi. Dropshottaus on kehitetty alun perin Japanissa aroille kaloille ja sieltä se on levinnyt Pohjois-Amerikan kautta Eurooppaan. Sen etuna on, ettei jigi putoa lainkaan pohjaan, mutta painoa pohjaa pitkin vedettäessä jigi on aina pohjan lähellä. Tämä helpottaa kuhaa tarttumaan ohikulkevaan syöttiin. Toisekseen jigin vetämisen voi lopettaa kokonaan ja vain värisyttää vavan kärjellä jigiä, joka on erityisen passiivisella syönnillä tehokas tapa kuhan narraamiseen.
Jigin sijaan voi käyttää myös niin sanottua kuhaleechia eli kuhajuotikasta (suom. leech = juotikas, iilimato). Kuhaleech on värillinen painotettuun koukkuun sidottu perho, joka on tunnetumpi taimenen ja kirjolohen koskikalastuksen yhteydestä. Leechia kutsutaan myös perhojigiksi, joka kuvaa hyvin sen toimintaperiaatetta ja perusajatusta. Toisin sanoen kuhaleechia uitetaan samaan tapaan kuin jigiä. Sen käyttö on lisääntynyt viime vuosina kuhan jigikalastuksen yhteydessä etenkin matalilla vesillä pyydettäessä ja teho on usein samaa luokkaa kuin jigin. Erivärisiä kuhaleecheja on hyvä olla jigirasiassa matkassa ja kokeilla niitä rohkeasti.
Huonolla syönnillä kannattaa kokeilla myös tavallista lusikkauistinta. Lusikkauistimen on oltava pieni kooltaan ja sitä on pyrittävä uittamaan aivan pohjan lähellä, jotta se olisi tehokkaimmillaan. Hyviä lusikkauistimia ovat esimerkiksi 5cm mittainen Räsänen tai pieni 45/60 mallin Bete Krokodil.
