| SM-pilkki 2011, Lappajärvi |
|
|
|
Sunnuntai, 20. Maalis 2011, 10:00 - 14:00
| Hits : 1331 |
|

Kutsu Suomen pilkkimestaruuskilpailuun 2011 20.3.2011 Lappajärvi, Nissinranta Vuoden 2011 pilkinnän Suomen mestaruuskilpailut järjestää Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri. Kilpailu järjestetään 20.3.2011 Lappajärvellä. Kilpailukeskus ja –toimisto sijaitsee Keskikoululla. osoite Hyytisentie 5, 62600 Lappajärvi. Kilpailuaika on kaikissa sarjoissa klo 10.00 - 14.00. Kilpailualueelle siirtyminen voi alkaa avajaistilaisuuden jälkeen n. klo 09.15 annettavalla äänimerkillä ja maalialueelle kilpailijan on palattava klo 15.00 mennessä. Kilpailualue Kilpailualueena on Lappajärven ja Kärnän Kalastuskunnan alue. Kilpailualueesta on julkaistu syvyyskartta, jota on saatavissa SVK:n toimistolta ja kisajärjestäjiltä 2 euron hintaan. Karttoja saa myös SM-esikilpailun 20.2. ja SM-kilpailun 20.3. yhteydessä. Kartta julkaistaan myös SM-PILKKI 2011- käsiohjelmassa. Perhesarjan kilpailualue on merkitty kisaohjelman karttaan sekä jäälle kilpailukeskuksen välittömään läheisyyteen. Kilpailualueella on kaikki pilkkiminen kielletty 19.3.2011 klo 00.00 ja 20.3.2011 klo 10.00 välisenä aikana. Kilpailun johto SM-pilkki 2011 kilpailun suojelijana toimii kirkkoherra Kari Mantere, kilpailun johtajana Jussi Kivimäki, varajohtajana Jaakko Knaapila ja tuomarineuvoston puheenjohtaja Etelä-Suomen vapaa- ajankalastajapiiristä Kari Kenttinen. Kilpailusarjat SM-pilkki 2011 kilpailuissa ratkaistaan seuraavat Suomen mestaruudet; a) henkilökohtaiset mestaruudet; - miehet M, (19–54 –vuotiaat ) - miesveteraanit MV 55, (55–64 –vuotiaat ) - miesveteraanit MV 65, (65–74 –vuotiaat ) - miesveteraanit MV 75, (75–84 –vuotiaat ) - miesveteraanit MV 85, (85–vuotiaat ja vanhemmat ) - naiset N, (19–54 –vuotiaat ) - naisveteraanit NV 55, (55–64 –vuotiaat ) - naisveteraanit NV 65, (65–74 –vuotiaat ) - naisveteraanit NV 75, (75–84 –vuotiaat ) - naisveteraanit NV 85, (85–vuotiaat ja vanhemmat ) - pojat alle 18 vuotta P18, (1993–1995 syntyneet) - tytöt alle 18 vuotta T18, (1993–1995 syntyneet) - pojat alle 15 vuotta P15, (1996–1998 syntyneet) - tytöt alle 15 vuotta T15, (1996–1998 syntyneet) - nuoret alle 12 vuotta NU12, (1999 ja sen jälkeen syntyneet) Henkilökohtaiset sarjat ovat avoimet kaikille pilkinnän harrastajille. Suomen mestaruusarvo ja mitalit jaetaan ainoastaan Suomen kansalaisille tai Suomessa vakituisesti asuville. KAIKKI NUORET PALKITAAN AINAKIN SEPEN PYSTYPILKILLÄ. b) joukkuemestaruudet SVK:hon kuuluvien seurojen kesken; - miesten joukkuekilpailu 1, 2 jne. ( 4 kilpailijaa/joukkue ) - miesveteraanien joukkuekilpailu 1, 2 jne. ( 4 kilpailijaa ) - naisten joukkuekilpailu 1, 2 jne. (3 kilpailijaa) - naisveteraanien joukkuekilpailu 1, 2 jne. (3 kilpailijaa) - nuorten joukkuekilpailu 1, 2 jne (3 kilpailijaa 15-v. ja 18-v. sarjoista ) Veteraanijoukkueisiin saa kuulua kilpailijoita kaikista veteraanisarjoista. c) perhesarjan mestaruus; - perhejoukkueen tulee koostua yhdestä tai kahdesta huoltajasta sekä 1-2 kilpailuvuonna 15 vuotta täyttävästä tai nuoremmasta lapsesta. Huoltajiksi hyväksytään myös isovanhemmat. Kukin seura voi nimetä haluamansa määrän sääntöjen mukaisia joukkueita eri sarjoihin. Joukkueiden tulee koostua ko. henkilökohtaisten sarjojen kilpailijoista (kaikki joukkueiden jäsenet osallistuvat samalla myös henkilökohtaiseen kilpailuun, paitsi perhesarjalaiset). Säännöt Kilpailuissa noudatetaan SVK:n kilpailutoimikunnan hyväksymiä sääntöjä. Säännöt julkaistaan SM-PILKKI 2011-käsiohjelmassa ja ne ovat nähtävänä kilpailukeskuksessa sekä Internet- osoitteissa www.vapaa-ajankalastaja.fi ja http://smpilkki2011.lappajarvenkalaveikot.fi. Kilpailutoimisto Perjantai-iltaan 18.3.2011 saakka SM-PILKKI 2011 toimisto on osoitteessa Serviceoffice, Jussi Kivimäki, Maneesintie 4 D, 62600 Lappajärvi. Kilpailutoimisto siirtyy 19.3. Keskikoululle, osoite Hyytisentie 5 62600 Lappajärvi. Kilpailutoimisto on avoinna la klo 10–18 ja kilpailupäivän aamuna alkaen klo 6. Kilpailutoimiston sähköposti on jussi.kivimaki@lappajarvenkalaveikot.fi ja puhelin 044 558 1618. Ilmoittautuminen Suomen pilkkimestaruuskilpailuun 2011 ilmoittaudutaan ennakkoon 18.2.2011 mennessä netissä tai postitse. Toivomme ilmoittautumisen tapahtuvan netin kautta, jotta ilmoittautuminen/tulokset saadaan jouhevasti hoidettua. Netti-ilmoittautuminen tapahtuu internet-osoitteessa http://smpilkki2011.lappajarvenkalaveikot.fi.. Ilmoittautua voi myös palauttamalla kilpailukutsun mukana seuroille SVK:n toimesta lähetetyt lomakkeet postitse osoitteella Mikko Puro, SM-pilkki 2011 Karvalantie 26, 62630 Karvala.
Lomake on täytettävä huolellisesti ja sarjojen lyhenteissä käytetään kilpailukutsun lyhenteitä. Ilmoittautumisten saavuttua kilpailumateriaali toimitetaan postiennakolla lomakkeessa nimetylle yhteyshenkilölle. Ilmoittautumislomakkeet ja kutsu löytyvät myös internetistä SVK:n kotisivuilta www.vapaa-ajankalastaja.fi. Osanottomaksut Osanottomaksut ovat; - henkilökohtaisissa aikuisten sarjoissa 20 euroa - henkilökohtaisissa nuorten sarjoissa 10 euroa - joukkuemaksu miesten sarjassa 20 euroa - joukkuemaksu miesveteraanien sarjassa 20 euroa - joukkuemaksu naisten ja naisveteraanien sarjassa 15 euroa - joukkuemaksu nuorten sarjassa 15 euroa - perhesarjan maksu 20 euroa Osanottomaksuun sisältyy kilpailukortti, hihamerkki, käsiohjelma ja kalapussi. Uudesta kilpailukortista veloitetaan 3 euroa. Jälki-ilmoittautuminen ja joukkuemuutokset Kilpailuun voi ilmoittautua vielä kilpailutoimistossa lauantaina 19.3.2011 klo 10.00–18.00 ja sunnuntaina 20.3.2011 klo 06.00-08.00 välisinä aikoina. Kaikkien jälki-ilmoittautuneiden maksut ovat aikuisten sarjoissa 30 euroa ja nuorten sarjoissa 15 euroa. Joukkueiden kokoonpanoihin tulevat muutokset tulee tehdä kilpailutoimistossa 20.3.2011 klo 08.00 mennessä. Majoitus/kalamiesilta Laadukasta majoitustilaa voi tiedustella ja varata Kylpylä Kivitipusta (ks. www.kivitippu.fi, email:kivitippu@kivitippu.fi). Perinteinen kalamiesilta järjestetään Kivitipussa (os. Nykäläntie 57, 62600 Lappajärvi) lauantaina 19.3.2011 klo 19.00 alkaen. Paikoitus Pysäköintialueet sijaitsevat kilpailukeskuksen välittömässä läheisyydessä. Pysäköintimaksut ovat; Linja-auto 20 euroa ja henkilöauto 3 euroa. Parkkiliput lunastetaan paikoitusalueilla tai ne voi tilata myös etukäteen ilmoittautumisen yhteydessä. Muonitus Kisaravintola avataan aamulla 20.3.2011 klo 06.00. Saatavilla on perinteistä kohtuuhintaista kisaruokaa sekä makkaraa ja kahvia eri pisteissä lähtö/maalialueella. Palkintojen jako Palkintojen jako aloitetaan kilpailukeskusessa välittömästi tulosten valmistuttua. Järjestäjä ei vastaa palkintojen lähettämisestä jälkikäteen. Myyntipaikat, tiedotus Kilpailuun liittyvät tiedustelut ja lisätiedot Jussi Kivimäki puh. 044 558 1618. Myyntipaikkojen varauksista vastaa Mikko Puro, puh 050 561 1261 tai sähköposti mikko.puro@lappajarvenkalaveikot.fi. SM-pilkki 2011 ennakkotiedot löytyvät myös internetistä osoitteista www.vapaa-ajankalastaja.fi ja http://smpilkki2011.lappajarvenkalaveikot.fi Tervetuloa Lappajärvelle, Pohojanmaalle Pohjanmaan vapaa-ajankalastajapiiri ry jäsenseuroineen sekä yhteistyökumppanit toivottavat kaikki pilkinnän harrastajat tervetulleeksi Pohojanmaalle Lappajärvelle. Me kisajärjestäjät toivotamme kaikille pilkkijöille tiukkoja siimoja, vauraita ahvenia sekä rentoa ja hyvää kilpailuhenkeä pilkkipäivänä 20.3.2011!
|
Sijainti :
Kontakti :
|
|
|
Takaisin
|