AdsConfKit

Kirjautuminen

Kuolemajärvi
Reissuraportit
0
http://kateus.fi/namsenin-tuliaiset/
Reissuraportit
0
bloggari kaipaa apua!
Yleistä kalastuksesta
0

Kalamiehen kalastusblogi

Kalamiesten omat kalastusblogit kalastuslajista toiseen.

Kuolemajärvi

Kirjoitti kirjoittaja päiväyksellä kategoriassa Reissuraportit
  • Fontin koko: Suurempi Pienempi
  • Osumia: 458
  • Seuraa tätä artikkelia
  • Tulosta
Tarina perustuu toteutuneisiin tapahtumiin ja värikynää on käytetty vain kevyttä ahdistusta kuvatessa. Tarina sisältä kevyitä väline ja kirosanasijoitteluita. Lopeta tähän jos ahdistaa.... Mut lähtiskö se tarina näin? p>Sanat hakkaa päässä edelleen:

Siel on harvinainen rinnesuo!

Siis tuolla edessä. Muutaman tunnin matka ja siinä polun oikealla puolella on rinne ja suo.

Mietin et mitä ihmettä tuo äijä hörisee, on kesäkuun alku ja ollaan treenireissulla karhunkierroksella. Toinen päivä, kilsoja takana jotai 40. Vielä jaksaa ku on päätetty. Joku vanha ukko puhuu taukopaikalla höpöjä rinnesuosta, ihan ku kiinnostais?

Suomessa o  kuulemma harvinaista jos on rinnesuo. Siis rinteessä suo.

Kävis äijä kerrankin Terbmisjärvellä. Siellä on muuten syntisen pitkä rinnesuo!

Mutta nyt, tässä ja nyt ollaan Norjassa. On heinä-elokuun vaihde ja taas rinkka selässä. Muistan sen äijän edelleen, rinnesuo.....

Niin on perkele täälläkin! Sole poka mikhään!

Yks 8km kartassa saa uuden merkityksen kun siihen laitetaan lisäksi 550m korkoa päälle. Ja suossa, ja rinteessä. Reidet hapottaa ja pohkeita kramppaa, rinne on jyrkkä ja koko päivän kestänyt sade pitää huolta epämiellyttävistä olosuhteista. Keli on onneksi lämmin, niin lämmin et on pakko vaeltaa kevyillä vaatteilla. Ekaks kastuu lahkeet saniaisten toimesta. Sit sukat ja kengät.... voi perse tätä touhua taas.

Ollaan matkalla jossain Norjan kansallispuistossa. Tai siis matkalla sinne kansallispuistoon

 Autolla kun ei päässyt lähellekään ni pitää kävellä. Rinkkka ja kengät märkänä keskellä yötä kolme väsynyttä hahmoa raahustaa kohti puistoa. Tuolla ne ennätysraudut molskii mä mietin, ei tääl muuten oltais!

Kyl muuten melko varmaan oltais muutenkin koska tähän samaan puistoon tehtiin eka matka joskus muutama vuosi sitten. Silloin osa porukasta harjoitteli Pustassa olemista. Nyt jo osataan ja kalastamisen tasokin on parantunut. Tai niin mä taas luulen. Viimeks ei tullu isoa kalaa ku meni vapa poikki, se on se syy! Kalastajassa ei ole mitään syytä!

Kamppeet märkänä kauheessa sumussa päästään leirijärvelle. Tässäkin järvessä on kuulemma isoa  rautua. Kun leiri on kohonnut ni automaattinen makuupussin ja makuualustan lämmitin painelee telttaan. Urospuolinen otus hakeutuu samalla järvelle oikomaan siimoja. Päässä on selvä idea mut silti jaksan yrittää. Tunturin kalat eivät syö sumussa! No juu, eihän ne syö. Ei ainakaan tänään.

 [embed=gallery]{"file":"/","place":"user:18732"}[/embed][embed=gallery]{"file":"/","place":"user:18732"}[/embed]

Luovutan ja marssin perässä telttaan. Nukahdan ehkä sekunnissa kun mietin kuinka seuraavana aamuna järven pinta olisi tyyni ja siinä näkyisi tunturipyöriäisten pintakäyntejä.... helppo unelmoida kun on siellä paikassa mistä on unelmoinut jo pari vuotta!

On toisen päivän aamu ja keli on edelleen samaa. Samaa paskaa, pirunpaskaa. Tuulee ja sataa vuorotellen, välillä jopa yhtäaikaa. Ei tässä kelissä voi kalastaa, yritän tietenkin mut turhaan. Ei syö ni ei syö. Täh? Onko mun ajatuksien eldorado sittenkin tyhjä? Ei voi olla! Vaihdan perhoa ja koitan jotain todella epätoivoistakin viritystä mut turhaan. Olen perhokalastaja mutta koska tunturissa tuulee kymmenen päivää viikosta niin kannan mukana myös kahvimyllyä. Ei pure edes Lottoa tai lusikkaa. Pitäkää tunkkinne raudut, pieniä ja panhanmakuisia olette kuiteskin! Leiri purkuun ja kohti seuraavaa järveä, sitä oikeeta! Mä tiedän tuon seuraavan järven, se on se oikee! Siellä syö iso rautu pintaperhoa aina, jopa tammikuussa jään läpi. Niiden vatsat on punaiset kun Pattayan turistilla. Evät välkkyy valkoisena ku kissan silmät salamassa. Sen mä tiedän ja siihen mä luotan. Se on mun Eldorado! Mulla on rinkassa ainakin 5 kiloa kalastustarpeita muun roinan lisäksi. Yhteensä tuo rujo selkää rasittava mätisäkki painaa 25-30 kiloa. Perussetti mielestäni vaikka kilsoja tämän säkin kanssa on luvasssa 50 - 60. Mukana on vaatimattomat 500 perhoa vaikka tiedän jo lähtiessä et käytän vain viittä: - tinselillä voi kiusata itseä ja kaloja jopa järvellä. - parachute Adams mustana toimii pinnasta lähes aina. - Ylämaan zuluksi kutsuvat aika tehokasta uppoperhoa. - Vaaksiaisia on oltava ku se on on niin hauskaa -Liitsit vielä päälle Ja yli 400 muuta, ei järven häivää, mä tiedän! Mut ei tänne tulla miettimään et tuo perho multa puuttuu! Uistimiakin on täysi taskullinen. On lottoa ja Vibraxia. Lusikat on kans kivoja, ne lentää pitkälle ja kalastaa hyvin. Nyt sattuu nilkkaan, ei pysty! Kuuluu kaverilta. Ei saatana se oikea järvi jäi neljän kilsan päähän. Teltat pystyyn pienen puron varteen ja iltapalaa naamaan! Samalla tajuan et önniäisiä on ympärillä ihan pirusti. Täh? Onko tyyntä? On! Nyt pitäis olla kalalla! Mut ei voi mitää, nyt on leiriydyttävä ja mentävä unille jotta huomenna jaksaa. Samalla kun vetäydyn makuupussiin, alkaa ulkona satamaan. Hymy tulee naamalle, onneksi sataa, en missannutkaan oivaa kalastushetkeä! Aamulla keli on vaihteleva, kirkas ja tuulinen. Olen varma että tunnin vaelluksen jälkeen pääsen sinnne Eldoradoon! Hetken vaelluksen jälkeen se oikea järvi näkyy jo. On se komea! Pitkä, vaihteleva ja korkeusasemastaan huolimatta yllättävän rehevä. Pikku puro ylitetään matkalla. Tai no ei se pieni ole ku vastarannalla vaelluskenkään sukeltaa siniset varpaat. Mut aika hauskaa se oli tämäkin. Järvi lähestyy ja samalla myös pilvet taivaalla. Kun leiri on kasassa järven päädyssä ja päivällinen lapioitu naamariin, niin taivas repeää jälleen. Satais ny saatana kerralla kunnolla eikä vaan tihuttais tuota paskaa monta päivää! Äkkiä telttaan ja päiväunille, kello herättämään. Täh? Mitä? Onko tyyntä? Havahdun teltasta kuin rusakko puskasta. Isken perhovapaan kiinni kuin Neuer boxissa ja tärisevin käsin marssin rantaan. Nyt on se hetki! Ensimmäinen pintakäynti näkyy kaukana oikealla. Seuraava kaukana edessä. Tiedän kokemuksesta että raudut kiertävät kehää, joten uskon niiden tulevan lähelleni. Varmistelen ja laitan siiman päähän mustan Adamsin, tätä ne syö! Huudan kaverillekin et tule tänne, kohta kolisee!!! Räps, ne lyö kiinni! Siis sadepisara vedenpintaan ja hyttynen ranteeseen. Ei saatana voi olla taas totta! Viereinen yli 1700metriä korkea mieshuippu katsoo pilven keskeltä alas väsynyttä ja märkää kalastajaa, jolle raudut taas nauravat. Ei tää voi olla totta, ei oikeesti voi taas sataa! Kuin kiusakseen ni alkaa myös tuulemaan! Se niistä kaloista mietin mutta samalla sisu ei anna periksi! Tänään mä sen kalan kaivan vaikka väkisin! Ihan sama tarviiko siihen sata vai kolmesataamiljoonaa heittoa. Olen siellä paikassa minne himoitsin tulla jo monta vuotta, en suostu antamaan periksi.

  Ahti ei anna vaik kuin koittaa. Mut Esteri on muuten aika helpolla tuulella. Kastun ensin housuista, sit lahkeista ja viimeistelen harppomalla suossa myös vaelluskenkäni. Ahdistikohan sitä Vaasa-laivan kapteeniakaan näin paljon siel Tukholman edustalla joskus myöhäisellä keski-ajalla? Takki on onneksi edes läheksi kuiva kun seikkailen unelmieni järven rannalla. Koitan joka paikasta ja kaikilla keinoilla.mut en saa tärppejä. Se on se sumu! Saavun paikkaan jossa järvi on kapea. Siis kapea tämä järvi on muualtakin mut tässä on todella kapea kohta ja matalaakin. Vesi virtaa aivan selvästi. Meilläpäin Keskisessä-Suomessa tämä olisi todellinen hotspot mutta ei tänään. Ei näy, ei kuulu kaloja. Ei voi olla tämäkään mahdollista! Mikä ihmeen varjo tuo on? Jaa liikkuvakin vielä. Jokin liikkuu veden alla ja tulee suoraan minua kohti. Jähmetyn paikoilleni ja odottelen mitä se kala tekee. Samalla huomaan valkoiset evät, perhana siinä se nyt olisi. Ei ehkä isoin mutta kaunein silti! Kahvimylly on kädessä ja musta lusikka siiman päässä, heitto ja kelaus kalan edestä. Herää pahvi! Mutta ei reaktiota. Toisesta kädestä äkkiä perho järveen, Adams! Ensimmäinen heitto osuu kohdalleen kalan eteen ja kala hyökkää välittömästi kohti perhoa! No nyt ollaan alueella mä mietin, tähän ei pääse käsiksi kotimaisemissa. Mut samalla kala hylkää perhon laiskasti ja kääntyy kohti syvyyksiä. Ei ei ei, älä mee! Uusi heitto vielä kalan eteen ja heittosiiman räpsähdys säikäyttää kalan. Ei tää voi olla totta! Peli on menetetty. Fiilis on sama ku Brasilian futisjätkillä Saksaa vastaan pari vuotta sitten. Olen lyöty! Maihin ja kovaa! Katson norgeskartin avulla et matkaa leiripaikalle on 1300 metriä. Synkkä matka vesisateessa ja siinä puolivittumaisessa pöpelikössä mitä tämä järvi tarjoaa. Suotakin vielä ja ilman rinnettä. Matkalla alkaa biisi soida päässä: " kannan vettä lähteeseen, kannan valoa säkissä" " kuolemajärvi, olet niin kaunis tahdon sinuun sukeltaa, jäädä syliisi" Hynynen oli muuten asian ytimessä, nyt mä sanoisin! Järvi on kaunis mut ei täs hommassa mitään järkeä ole. Kävelen leiriin ja myönnän tovereille tappioni. On jo aamuyö ja ranteita pakottaa vavanheiluttelu. Nappaan buranaa, vettä ja kuivalihaa iltapalaksi. Heitän perhokamppeet leirille ja päätän että perkeles! Vielä viisi heittoa leirirannassa virpalla. Uistinlaatikossa on värikkäitä lottoja mutta valitsen keltapunaisen lusikan, menkööt tällä ni saa pitkää kaarta. Olin päättänyt että max 5 heittoa vaikka tunnen itseni että 5 heittoa on sama kuin 30 heittoa, kunhan vain tiedän että homma on selvä. Päätän kuiteskin laskea: - ekalla tulee mukana ruohoa kuten täällä usein tulee. - toinen heitto on tyhjää. - kolmas heitto kantaa pitkälle ja saldona on taas sitä heinää - neljännen heiton piiskaan sivuĺle pieneen lahukkaan. Kelaan ja pysäytän. PAM! Siinä se nyt on, kala kiinnii. Olen aivan varma että kala karkaaa, satavarma. Ei voi nyt tulla haaviin. Kala näyttää ja tuntuu isolta, sopivalta. Hetken taistelun jälkeen ammun rantaan haavin kanssa. Näen kalan että se on punainen, Rautu? Olisko? Ei näin iso sentään rautu ole. Haavissa kala paljastuu tunturin taimeneksi! Kala on komea koukkuleuka, jonka rauhaa ja ruokahalua häirittiin voimakkasti. Suustanii pääsee ulos spontaani hurraaeläkööneiperkelesaatana huuto. Komeeta, siinä se nyt olis. Jos se olis tullu ylös perholla ja lajina olisi rautu ni olisin varmaan kesyttänyt vielä samana yönä viereisen miesvuoren. Suoritan kalalle Momsen-maisen viimeistelyn ja suolan kanssa kala päätyy pussiin odottelemaan trangiaa... Olen valmis ja saanut vihdoin palkinnon. Käyn vielä heittämässä muutaman heiton ja edes väkevä tärppi ei häiritse mielenrauhaani. On aika levätä, uni tulee taas helposti! Aamun ruokamenuu on selvä! Tunturitaimenta! Merisuolan, sitruunapippurin ja trangian kanssa valmistettuna veikkaan et vain rautu voi olla parempaa. Ruokajuomaksi löytyy eversti Sandelssin joukoista yksi vapaaehtoinen. Kaveri sanoo monesti et tunturissa on se hyvä puoli et ei tarvi tehdä mitään. Se on totta mut kerro se myös sille ukkoylijumalaperkeleelle ku hallitsee näitä säitä. Antais vaan olla! Taas tuulee, sataakin ja on peruspaskaa tunturikeliä. Viereinen mieshuippu naureskelee meille taas. Ette pääse.helpolla! 2/3 henkilövahvuudestamme päättää suunnata kohti läheistä, kymmennen kilometrin päässä olevaa DNT-tupaa, telttailu vesisateessa alkaa riittämään.. Mä kierrän tän järven päätyyn ja kalastan sen luusuakosken. Tää kortti on vielä kääntämättä! Taas on biisi mielessä, Petri wallin sanat osuvat: " Shine on, shine on me! Nyt sitä aurinkoa ja tyyntä kiitos! Järveltä lähtevä koski on komea mutta kalaton. En usko tätä koska silmät valehtelevat minulle tämän olevan kalapaikka. Niskakosken alla on syvä suvanto jossa näkyy kaukana pintakäyntejä. Tuonne ei jaksa heittää adamsia joten tarjoan lusikkaa. Heti tärppää. Kaunis n. 40cm taimen tällää kiinni ja käy haavissa irrotettavana. Toinen, hieman pienempi tekee samat temput. Tääl on kalaa mut taas alkaa kalastajalta voimat ehtyä. Jatkan matkaa pienessä sateessa kohti tupaa. Etsin viereistä polkua ja matkalla tajuan koko kupletin juonen. Tämä Kuolemajärvi ei ollut se Eldorado mitä olen hakenut. Ei vaikka mä tiesin ja uskoin toisin. Pysähdyn synkän näköisen suon reunaan rinteen laidalla ja katselen kuolemajärveä, olet niin kaunis tahdon sinuun upota, päästä syliisi! Teen päätöksen että palaan tänne. Joskus tuo viereinen mieshuippu hymyilee minulle auringon kanssa kilpaa ja ne isot raudut syö kaiken kelluvan pinnasta! Ugh, päätös on selvä, tänne tulen takaisin! Hyvästit on helppo jättää kun tietää että vielä tapaamme. Matkalla tuvalle on edessä kolmenlaista pusikkoa: - matalaa vittumaista pusikkoa - puolikorkeaa vittumaista pusikkoa - korkeaa vittumaista pusikkoa Ja tietenkin suota, rinnettä sekä sadetta! Meillä ei ole edes avainta sinne DNT-tuvalle. Se avain piti hakea kilpparin tullista panttia vastaan mut se turskaa puhuva tullimies tuumas: - nej de är inte här. Någåt hade det en hal timma senare...... Ymmärsin turskaa ku rallienglantia: Tulli oli suorittanut nuuskatakavarikon ja avain oli tutkintavankeudessa. Tää tupahomma on siis riski, eli sisään päästään jos siel on muitakin! Kiitokset niille kahdella Sakemanni-akalle ku avasitte oven toiseen tupaan meidän porukalle. Mä olin jo päättänyt et nyt pitää saada kamppet kuivamaan vaik ikkunan läpi mut ei tarvinnut ku oli ovi auki ja tupa lämmin sinne saapuessani. Perhana. Maistu muuten Pörröporon kuivaliha ja kotikylän salmari aika luksukselle ennen unia.... Aamupalaksi paistetaan kaasuliedellä letut. Ei muuten oo tosikaan kuin hyvää! Päivällä mökin viereisellä järvellä on kirkasta, lämmintä ja paikoitellen jopa lähes kelpo keli. Oikeastaan tosi hyvä keli! Aamupalan jälkeen on pakko tehdä lähempää tuttavuutta mökkijärven kanssa. Pikainen pesureissu laittaa veret kiehumaan Uintireissulla nähdyt pintakäynnit herättävät taas perhokalastajan saalisvainun. Rantaan saapuessani mustaa adamssia viedään pinnan alle kuin kurskia konsanaan. Vastaisku myöhästyy tunnin ja kalat katoavat. Ihan ku ihmeeksi, tuulee taas aika kovasti! Pintapörhöily vaihtuu lippaan, lusikkaan ja liitseihin. Mut ei nyt tärpäpä, kiusataan vaan. Illalla viereisen kosken loppuliu-ussa alkaa tapahtua. Kalat kolistelevat taas pintakalvoa. Tarjoan laiskana niille eilistä ottilusikkaa mut turhaan. Lottoakaan ei pure ni vaihdan takas perhoihin. Eka heitto epäonnistuu ja perho laskeutuu loppuliu-un viereen. Perkeles, vedän siimaa takas ja samalla räpsähtää. Arvelen et oli pieni ku otti noin läheltä rantaa. Yhtäkkiä huomaan kuitenkin siiman katoavan kelalta yllättävän nopeaan. Täh, joko se perkeleen Adams kelpasi? Kala nykii siimaa ja paljastaa itsensä tulevalla välillä vauhdiĺla kalastajaa kohti. Vain yksi kala tekee noin! Haavitukselle annan arvosanaksi 6- sillä kalan valahtaessa haaviin, valahtaa vettä jälleen myös kenkään. Ei muuten hirveästi haittaa! Taas Momsenin opettama lopetus ja fileveitsen välähdys. Mökille tullessa on kivaa kysyä et maistuuko rautufile? Voi jestas se on tuoreeltaan hyvää. Ei tajua ellei kokeile! Illan kalastelen tuulta ja paineita vältellen. Kymmenkunta pientä rautua käy irrotettavana. Isoin oli ehkä sen 35cm. Kaveri on välitellyt viestiä jo pari päivää et saattais olla kipeä. Tää ei ole paras paikka olla kipeenä ja tiedän tunteen ku kerran Rommalla olin kolme päivää teltassa myrskyssä odottelemassa kotiin pääsyä. Kohti autoa rinkka selässä n.20km Mä edeltä ja muut perästä. Mä edeltä koska auto oikeesti lähes 40km päässä mut siitä reilu 20 olis käveltävänä rinkan kans. Loppu olis vedettävissä ilman rinkkaa tai sit jokun kyydillä jos pummi onnistuu. No jos joku onnistui ni se pummaus. Sain Norjalaiselta nuorelta parilta kyydin autolle ja säästin hikisiä kilsoja. Tack so turska ja niin päin pois! Automatkalla aloin vielä ajattelemaan tunturikalastuksen teoriaa ja tavoitteita. Sitä Eldoradoa tääl aina himoitaan mut ei sitä kait ole olemas. Jos 20 vuotta on kalastanut ja rehellisesti voi sanoa et ehkä kolme kertaa on ollu semmoinen tilanne et kalat syö kaiken kelluvan tai uppoavan ni ei pitäis enää olettaa tilanteen olevan sama myös tuolla Norjassa. Eli ei sitä Eldoradoa ole. Ei vaan ole! Seuraavalla reissulla mä lupaan panostaa myös vuorten huiputtamiseen ja siihen kaikkeen muuhun kuin kalastukseen. Pitäis tajuta ymmärtää et tunturissa on paljon muutakin löydettävää.. Kotimatkalla piti vielä käydä heittää yksi yö Kautokeinolla surffipupaa ja tinseliä. Kalaahan siltä tuli taas enemmän mut ei se perkele ole sama asia!!!!

0
Paluuviite URL tälle artikkelille.
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt