Kauan eläköön kuningas

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share

KuningasMetsän pimeys alkaa itäisen taivaan kajastuksen myötä murtua hämäryydeksi. Yön kulkijat ovat jo asettumassa levolle, muiden vasta tehdessä heräämistä. Niityn reunan lähellä, suuren kuusen alla liikkumatta seisten, minä odotan. On hiljaisuus.

 

Kajastuksen kasvaessa sarastukseksi alan erottamaan edessäni olevaa niittyä. Raskas usva hiipii verkkaisina pyörteinä kedon harvalehtisten koivujen välissä. Pinnistäen saatan jo hahmottaa niityntakaisen metsän reunan. Valppaaksi jähmettyneenä jatkan odottamistani. Toistaiseksi vain utu liikkuu täällä.

 

.

 

Latvojen takaa kipuavan auringon arat ensisäteen osuvat niitylle. Lumoutuneena katson valon ilotulitusta kaiken peittävissä, yöhallan hyytämissä kastekristalleissa. Koitteen herättämä kevyt tuulenpuuska tohisee yli kedon tanssittaen kilon maalaamaa terhentä, osuu metsänreunan puihin ja ravistaa niiden huurteisia oksia. Säpsähdän, kun paljaaseen niskaani putoaa kuuraa joka hyhmäksi sulaen valuu lapaluiden väliin. Saan kuitenkin pysäytettyä huulilleni pyrkivän ähkäisyn, enkä pilaa odotustani. Tuulenpuuskakin sammuu sankkaan kuusikkoon.

 

Katseeni haravoi ahon takaista metsänreunaa, mutta turhaan. Tarkkaavaisuuteni herpaantuu hetkeksi, kun jään ihailemaan valon leikkiä läheisten katajien huuruisissa hämähäkinseiteissä. Ja sitten, kuin tyhjästä ilmestyneenä, seisoo kedon vastakkaisessa metsänreunassa autereen verhoama suuri, liikkumaton hahmo. Odotuksen päättymisen riemu kuplii vatsassani saaden jokaisen lihakseni värisemään, mutta pakotan kehoni edelleen liikkumattomaksi patsaaksi.

 

Vain silmiäni liikuttaen katson, kun suurten sarvien kruunaama pää kääntyilee silmien tutkiessa niittyä ja metsänreunaa jossa seison. Sen korvat värähtelevät ja sieraimista tuprahtelee höyryä sen nuuhkiessa vaaran merkkejä ilmasta. En liiku, en äännähdäkään ja paikkanikin olin valinnut niin, että olen siihen nähden tuulen alapuolella. Kuulen sydämen jyskeen korvissani, kun sen katse pyyhkii kohtaa jossa seison. Vielä varjoisa kuusikko kuitenkin näyttää kätkevän minut maastokuvioiduissa vaatteissani, sillä sen katse lipuu ohi minusta.

 

Se ottaa muutaman varovaisen askeleen metsänreunasta niitylle ja tutkii uudelleen, josko mikään merkki varoittaisi vaarasta. Hetken paikalla seisottuaan se kääntää päätään tulosuuntaansa ja sieraimet höyryten hörähtää äänimerkin. Metsän varjoista ilmestyy varovaisin askelin sen naaras vasoineen. Hetken kuluttua, vartioivalta urokselta luvan saatuaan, ne alkavat syödä niityllä kasvavien pajujen ja nuorten koivunvesojen kuorta. Uros ei syö, vaan vahtii edelleen tarkasti ympäristöään.

 

Ihailen yhä nousevan auringon valossa hetken niiden kauneutta. Sitten, uroksen katsoessa muualle, alan äärimmäisen hitaasti ja turhia liikkeitä välttäen kohottamaan optiikkaa silmilleni. Hetken jo luulen uroksen huomanneen minut, kun se äkkiä päätään kääntäen katsoo suoraan minun suuntaani.

 

Jähmetyn liikkumattomaksi ja henkeäni pidättäen odotan, kunnes se jälleen kääntää katseensa muualle. Haen uroksen kiikariini ja katson kunnioittaen sen mahtavaa, liki kahden ja puolen metrin korkeuteen nousevaa sarvikruunua. Vien kiikarin sen etulavan takaiseen kylkeen ja hitaasti, kuin hyväillen, koukistan etusormeani vasten kylmää metallia.

 

BAUUUM. Räjähtävä ääni raastaa korviani ja väkivaltainen rekyyli rankaisee olkapäätäni. Kadotan uroksen hetkeksi näkyvistäni ja saadessani sen jälleen kiikariini näen sen juuri sortuvan suorilta jaloiltaan maahan. Kuulen kahdeksan sorkan pakokauhuisesta kopinasta, että sen perhe pakenee takaisin metsän turviin. Tantereeseen kukistunut uros kohottaa vielä päätään ja katsoo silmät ihmetystä täynnä suoraan minuun.

 

Sitten sen pää vaipuu, eivätkä sen sieraimet enää höyryä.

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt