Share

Maaliskuussa synkin talvikausi on takana ja pilkkikelit ovat parhaimmillaan upeassa auringonpaisteessa. Ahvenanmaalla voi jopa yrittää siikaa sulista virtapaikoista. Oikealla pukeutumisella kalareissuista nauttii ja voi keskittyä rauhassa kalastukseen.

Maaliskuinen kevätaurinko on petollinen. Tyynissä paikoissa tuntuu, että voisi olla t-paidassa, vaikka ilman lämpötila on vielä huomattavan alhainen. Maaliskuun säähän kuuluu vaihtelevuus, jolloin sää saattaa muuttua hetkessä lämpimän keväisestä hyvinkin talviseksi. On hyvä muistaa, että tuuli lisää kylmyyden tuntua huomattavasti, joten siksi ei olekaan sama miten kalareissulle pukeudutaan.

Kerrospukeutuminen on kaikki kaikessa

Olit sitten menossa pilkkireissulle, veneellä avoveteen tai rantakalaan, pätee kaikessa pukeutumisessa sama sääntö: pukeudu kerroksiin ja huomioi, että asusi on tuulen –ja vedenpitävä.

Käytännössä kerrospukeutumisella tarkoitetaan pukeutumista alus-, väli- ja kuorikerrokseen. Tämän lisäksi puhutaan lämpökerroksesta, jolla tarkoitetaan paksua toppa- tai untuvatakkia. Kalastuksessa esimerkiksi kelluntapuku tai perinteinen pilkkihaalari edustavat lämpökerrosta. Vaatetuksen on oltava kokonaisuudessa niin väljä, että sen alle mahtuvat niin alus- kuin väliasutkin.

Aluskerros

Puuvillaiset alusasut kuten tavallinen t-paita kannattaa unohtaa saman tien. Puuvilla jää hikoilun myötä kosteaksi ja edesauttaa kylmyyden tunnetta vaikka laittaisi kuinka paljon päälle. Sen sijaan merinovillainen alusasu pitää lämmön kosteanakin, ei kutita ja se siirtää kaiken lisäksi paremmin kehon kosteutta eteenpäin kuin puuvilla. Villaan ei myöskään pinty hienhaju käytännössä lainkaan. Merinovillainen alusasu sopii yhtälailla liikkuvaan pilkkikalastukseen, kahluukalastukseen kuin veneessä olemiseenkin.

Välikerros

Välikerroksen tarkoitus on lämmittää. Välikerrokseen hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi fleece-takit, villapaidat tai ohuet toppa- tai untuvatakit. Puuvillainen college tai huppari kannattaa jättää kalastuksen jälkeiseen ajanviettoon, sillä puuvilla sitoo kosteutta.

Tuulta pitävä välikerros (Windstopper-materiaali tai kevyttoppa kuten Primaloft) soveltuvat myös sellaisenaan pidettäväksi, mikäli sääolosuhteet niin mahdollistavat. Esimerkiksi perhokalastusvalmistaja Visionilta löytyy mainiot Primaloft-täytteellä olevat Subzero-toppahousut ja takki, jotka soveltuvat hyvin kaikkeen kalastukseen välikerroksiksi.

Kuorikerros

Kuorikerros voi koostua esimerkiksi hengittävistä, tuulta ja kosteutta pitävistä asuista kuten kalvollisista kuoritakeista –ja housuista. Kuorikerroksessa kannattaa huomioida, että takissa on huppu, jolla pään saa suojattua sateelta ja tuulelta ja housuissa on henkselit, jolloin ne pysyvät paremmin paikoillaan, eikä niin kutsuttua "rekkamiehen hymyä" synny.

Kannattaa muistaa, että Ursuit-pelastuspuku on myös itsessään kuorikerros, joka ei lämmitä lainkaan vaan lämpö pitää muodostaa riittävän paksun välikerroksen avulla. Oikein kylmissä oloissa esimerkiksi paksu untuvatakki ja toppahousut eivät ole mitenkään liioiteltua. Ursuitilta on saatavilla myös puvun alle räätälöityjä Thermofill (ex Finnfill) –lämpöhaalareita.

Ursuilta on saatavilla myös Abun oma malli merkkiuskollisille kalastajille: https://www.hongkong.fi/fi/kalastus-ja-veneily/kalastus/kalastusvaatteet-ja-kalastuskengat/pilkkihaalarit-kalastustakit-ja-kalastushousut/abu-garcia-ursuit-kuivapuku/p/3364603/

Lämpökerros

Maaliskuisella pilkkijäällä tai avoimella meren rannalla on usein niin hyytävää, että lämpökerros on välttämätön silloin kun ollaan paikallaan. Lämpökerros on myös hyvä silloin kun ollaan liikuttu hieman lämpimämmissä oloissa pilkkiahkion kanssa taajaan ja jäädään pilkkimään. Kylmyys tulee yllättävän nopeasti paikallaan ollessa vaikka ilma olisi plussan puolella.

Lämpökerros voi olla esimerkiksi paksumpi untuvatakki, topatut kalastustakit –ja housut sekä topatut kalastushaalarit. Kokohaalareissa pidemmän matkan siirtyminen on lämmintä touhua, joten ne soveltuvat parhaiten paikallaan tapahtuvaan kalastukseen tai lyhyisiin siirtymiin. Mikäli aiot liikkua paljon päivän aikana, kannattaa pukeutua kuoriasuun ja ottaa untuvatakki paikallaan olon ajan pidettäväksi.

Hyviä vaihtoehtoja lämpökerroksiksi: Savage Gear Proguard Thermo takki & housut

https://www.hongkong.fi/fi/kalastus-ja-veneily/kalastus/kalastusvaatteet-ja-kalastuskengat/pilkkihaalarit-kalastustakit-ja-kalastushousut/savage-gear-proguard-thermo-takki/p/3236139/

https://www.hongkong.fi/fi/kalastus-ja-veneily/kalastus/kalastusvaatteet-ja-kalastuskengat/pilkkihaalarit-kalastustakit-ja-kalastushousut/savage-gear-proguard-thermo-housut/p/3236138/

Norfin Arctic -lämpöpuku & Imax Thermosuit 2

https://www.hongkong.fi/fi/kalastus-ja-veneily/kalastus/kalastusvaatteet-ja-kalastuskengat/pilkkihaalarit-kalastustakit-ja-kalastushousut/norfin-arctic-lampopuku/p/3276635/

https://www.hongkong.fi/fi/kalastus-ja-veneily/kalastus/kalastusvaatteet-ja-kalastuskengat/pilkkihaalarit-kalastustakit-ja-kalastushousut/imax-thermo-suit-2-osainen-lampohaalari/p/3255601/

Mahdolliseen maaliskuiseen venekalastukseen (tuskin nyt ainakaan Suomen alueella pakkasten vuoksi) on vain kaksi vaihtoehtoa: joko Ursuit-pelastuspuku tai Ursuit MPS -välipuku päällysvaatteiden alle. Kummatkin pitävät kuivana ja mahdollistavat paremman selviytymisen veden varaan jouduttaessa. Pelastuspuku päällä myös kahluukalastus onnistuu turvallisesti.

Pää, kädet ja jalat

Pään kautta haihtuu eniten lämpöä, joten ilman pipoa lähteminen pelkässä lippiksessä ei kannata. Pipoja kannattaa ottaa kaksi: toinen liikkumisen ajaksi ja toinen paikallaan oloon. Sillä jos hikoilee kävellessä, tulee pilkillä istuessa varsin kylmä. Perinteinen karvahattu korvaläpillä on viimassa istuessa varmasti lämmin.

Kohmeiset sormet ovat kalastuksessa viheliäiset ja sormien kylmettymistä kannattaa vältellä viimeiseen asti. Paras vaihtoehto on ottaa mukaan muutamat erilaiset hanskat eri tilanteisiin. Markkinoilla on tällä hetkellä varsin hyviä ohuehkoja hanskoja, joilla pystyy hyvin heittelemään ja tarvittaessa myös koppaamaan kalan kuivin käsin kyytiin. Taukoja tai mahdollisia venesiirtymiä varten paksut rukkaset ovat parhaat, sillä niihin saa kädet sujautettua helposti.

Pilkkitouhuissa tarkkuus ei ole niin välttämätöntä kuin heittokalastuksessa, joten pilkkijä pärjää hyvin esimerkiksi rukkasilla ja kevyillä sormikkailla tai kynsikkäillä. Aktiivihiileen perustuvia lämpöpusseja voidaan myös käyttää tuomaan lisää lämpöä käsiin, jos ne jostain syystä ovat päässeet kylmettymään.

Kengiksi kevättalviseen kalastukseen joko jäälle tai veneeseen kannattaa ehdottomasti hankkia etyylivinyyliasetaatista eli EVA:sta tehdyt saappaat, joissa on huopavuori. Ne eristävät hyvin kylmää, ovat kevyet kävellä ja eivätkä maksa paljoa. Saappaita on saatavilla myös nastoitettuna. Sukiksi valitaan joko perinteinen villasukka tai merinovillaa sisältävät urheilusukat. Puuvillaiset sukat eivät tarjoa samaa mukavuutta ja lämpöä.

Hyviä saappaita pilkille ovat mm. Rapalan ja Thermomaten saappaat

https://www.hongkong.fi/fi/kalastus-ja-veneily/kalastus/kalastusvaatteet-ja-kalastuskengat/talvisaappaat-kahluukengat-ja-pilkkisaappaat/depaul-design-polarmate-plus-talvijalkine/p/3239611/

https://www.hongkong.fi/fi/kalastus-ja-veneily/kalastus/kalastusvaatteet-ja-kalastuskengat/talvisaappaat-kahluukengat-ja-pilkkisaappaat/rapala-sportsmans-medium-short-30c-talvisaapas/p/1511081/

Muut varusteet

Pilkkitouhuihin pulkka tai ahkio varusteiden kuten pilkkien, kairan, pilkkikaiun, eväiden ja jakkaran kuljettamiseen. Jäätä on heikoissa paikoissa hyvä kokeilla esimerkiksi hiihtosauvalla tai teräväkärkisellä kepillä. Jäänaskalit laitetaan valmiiksi jo rannassa kaulaan helpottamaan mahdollista avannosta nousemista. Mukaan on hyvä ottaa myös laadukas termospullo lämmintä juomaa. Puhelin mukana vedenpitävässä pussissa siten, että ruumiinlämpö pääsee pitämään akun lämpimänä.

Mukavia maaliskuisia kalastussessioita!

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt