Vieheenrakennuksen SM 2010 satoa: Vilaus

Käyttäjän arvio:  / 0
HuonoinParas 
Share
Olen 16-vuotias  ja kalastuksen kipinä syttyi varmaan noin 7-vuotiaana. Vieheitä keksin ruveta rakentamaan kun luin Erä-lehdestä, että joku oli saanut 20-kiloisen lohen omatekoisella ambulanssi-vieheellä. Siitä sain sellaisen mielikuvan, että omatekemillä vieheillä saa isompia kaloja - ja niinhän se onkin.

 

.


Olen rakentanut vieheitä noin 10-vuotiaasta asti. Ensimmäisen kalan omatekemällä sain vasta puolentoista tai kahden vuoden vieheenrakennuksen jälkeen. Hiukan tämän jälkeen kehittelin käärmettä muistuttavan Cobra-vaapun. Sillä sain noin 30 haukea ja harrastukseen tuli lisää innostusta. Suomen Haukiseuran jerkkikoulun jälkeen siirryin jerkkien rakennushommiin ja sillä tiellä olen vieläkin.

 

 

Ensimmäinen vieheeni

 

 

Tällä sain ensimmäisen haukeni

 

Cobra

 

Hauensyömä Cobra

 


Lähdin mukaan kilpailuun, koska halusin tietää pärjääkö tekemäni jerkki muiden taitavien tekijöiden tuotoksille ja palkinnot muutenkin vaikuttivat  hyviltä.  Tein kaksi jerkkiaihiota ja niistä paremmin kylpyammeessa uivan lakkasin, maalasin ja lakkasin. Kisavieheen nimen, "Vilaus", keksi äiti ja se sai luvan kelvata.

Tein kisavieheen männystä, kun muuta puuta ei ollut sopivan paksuisena. Lakkoina ja maaleina toimivat probionaatti, Lv1 ja Createx. Koukkujen kokoa vaihtamalla voi uintiin vähän vaikuttaa ja uitto-ohjeita kannattaa ennemmin kysyä kisan tuomareilta kuin minulta, koska en ole itse edes päässyt kokeilemaan viehettä kunnolla avovedessä.

Jos haluat ostaa tekemäni jerkin, ota yhteyttä yv:llä niin katsotaan asiaa tarkemmin.

 

-kala-eemeli

 

 

Vilaus, Eemeli Heinimaa

 

 

Vilaus, Eemeli Heinimaa

 

 

 

Vilaus, Eemeli Heinimaa

 

Share
 Mediakortti (pdf) Ɩ Kalamies.com sivuston  rekisteriseloste  Ɩ Sivuston yleiset säännöt