| Salakalastus kuriin: poliisi tehovalvoo Saimaalla |
Poliisi tehovalvoo SaimaallaVeneilijöiden lisäksi tarkkaillaan esimerkiksi verkkokalastusta. Viikonlopun tehovalvonnalla alustetaan jo juhannusviikonloppua. Liikkuva poliisi järjestää ensimmäisen tehovalvontansa viikonlopun aikana Saimaalla. Perinteisen puhallutusvalvonnan lisäksi poliisi tarkkailee mm. veneiden rekisteröintiä ja asianmukaista varustelua. Veneilijöiden lisäksi tarkastellaan myös esimerkiksi verkkokalastusta. Imatralta mukana on yksi vene, jonka valvonta painottuu Puumalan seudulle. Liikkuvan poliisin Savonlinnan valvontayksikön päällikkö Ismo Finer kertoo, että tämän viikonlopun tehovalvonnalla alustetaan jo juhannusviikonloppua. |






Salakalastusta... mitä se on ? Suomen lain mukaan se ei pitäisi edes olla mahdollista, mutta jotkut ovat sen rahastusmielessä aikaan saaneet. Käyttäkää nuo varat vesienne hoitoon ja jättäkää poliisit kotia. Mitä tällä saavutetaan ?