| RKTL: Lohikalat uivat pyydyksiin liian pieninä |
Lohikalat uivat pyydyksiin liian pieninä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Höytiäisellä ja Pielisellä tehdyn selvityksen mukaan suurin osa istutetuista taimenista ja järvilohista päätyy saaliiksi alamittaisena eli alle 50- ja 60-senttisenä.
Lohikalat eivät käytännössä ehdi kasvaa järvissä parhaaseen pyyntikokoon. Tiedot perustuvat kalamerkkipalautuksiin. RKTL:n erikostutkija Jorma Piironen suurentaisi verkkojen silmäkokoa ja jättäisi alle 55 millimetrin verkot naulaan lohenpyynnissä.
- Eli kun meillä on järvilohelle 60 senttimetrin alamitta Pielisessä, niin kalastajan tulisi käyttää vahintään 80 millimetrin solmuväliä. Jos tavoitellaan 50 senttimetrin taimenta, niin solmuvälin tulisi olla 65 millimetriä.
Piironen muistuttaa, että alamittaiset kalat tuottavat tappiota istuttajille. RKTL:n tutkimuksesta selviää myös, että järvissä kannattaa käyttää erilaisia kalanistutustapoja ja istukkaita.
- Pielisessä näyttävät selviävän ainoastaan 3-vuotiaat lohikalat eli 2-vuotiaista kaloista tulee todella vähän merkkipalautuksia. Sen sijaan Höytiäisessä 2-vuotiaat istukkaat kasvavat hyvin.
Piironen uskoo, että monelle kalastajalle tulee ikävänä yllätyksenä huhtikuussa voimaan astuva lakimuutos. Sen mukaan alamittainen kala on välittömästi laskettava takaisin veteen elävänä tai kuolleena.
- Tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa lohikalaistukkaista joudutaan nakkaamaan veneen ulkopuolelle ja silloin lokit pääsevät viettämään juhlia. Kalastajat varmasti harmittelevat tilannetta, toteaa Piironen.
(lähde: Yle)
Kommentit (2)
Powered by Compojoom comment 4.1.8
|





Lohikalat uivat pyydyksiin liian pieninä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Höytiäisellä ja Pielisellä tehdyn selvityksen mukaan suurin osa istutetuista taimenista ja järvilohista päätyy saaliiksi alamittaisena eli alle 50- ja 60-senttisenä.

Miksei suoraan 65 sentin alamitta sekä lohelle, että taimenelle? Pyydykset mitan mukasiks ja vaikka yhen tai kahen kalan päiväkohtainen kiintiö? Varmasti pari laihaa vuotta, mutta eiköhän tuo pitkällä tähtäimellä palkitsis.
Miten voi olla mahollista, että jossain vedetään taimenia koteloon järvillä 40-50 senttisinä ja samalla ihmetellään, ku joista puuttuu vaeltajat? Jos normivaeltajan koko on 60-65 cm, ni eihän tuossa pitäs olla mitään ihmettelemistä.
Kyllähän mitat pitäs olla semmoset, että kalalla ois edes kerran mahdollista käydä lisääntymässä. Ainakin kaiken järjen mukaan?