| Meritaimenen alamitta nostettiin 50 senttiin |
Meritaimenen alamitta 50 senttimetriin, verkkokalastukseen uusia rajoituksia
Kalastusasetuksessa määriteltyä meritaimenen alamittaa on nostettu aikaisemmasta 40 senttimetristä 50 senttimetriin. Tämän lisäksi kotitarve- ja virkistyskalastus yleisellä vesialueella meressä ja Suomen talousvyöhykkeellä on tästä lähin rajoitettu pohjaverkkojen tai pohjaverkkopyydysten osalta verkkoihin, joiden yhteispituus on enintään 600 metriä pyyntikuntaa kohden. Muutosten tavoitteena on meritaimenen luonnonkantojen elpymisen tukeminen.
Kalastusasetukseen tehdyt
muutokset tulivat voimaan 15. huhtikuuta 2008. Kalastajien tulee siten
nyt alkavalla kalastuskaudella ottaa huomioon nämä uudet
kalastusmääräykset. Asetuksen muutoksella määriteltiin myös, että 180 metriä ylittävät pintaverkot tai pintaverkkopyydykset pyyntikuntaa kohden ovat ammattimaiseen kalastukseen tarkoitettuja pyydyksiä. Kyseisen pituuden ylittävät pintaverkot ovat siten yleisellä vesialueella meressä ja Suomen talousvyöhykkeellä ainoastaan ammattikalastajien käytössä. EU:n säännösten perusteella merilohen alamitta alennettiin Perämerellä 60 senttimetristä 50 senttimetriin ja ajoverkkojen käyttö kiellettiin koko merialueella kaikilta kalastajaryhmiltä. Kalastusasetukseen lisättiin määritelmä pohja- ja pintaverkoista. Pohjaverkolla ja pohjaverkkopyydyksellä tarkoitetaan pohjaan asetettua verkkoa, joka ei ulotu kolmea metriä lähemmäksi veden pintaa. Pintaverkolla ja pintaverkkopyydyksellä tarkoitetaan pintaan tai lähemmäksi kuin kolme metriä pinnasta asetettua verkkoa. Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä: Neuvotteleva virkamies Orian Bondestam, p. (09) 160 53162
|





