Mainospalkki
Mainospalkki
Etusivu Uutiset Mätäpuro menettämässä taimenkantansa?
Mätäpuro menettämässä taimenkantansa?
Käyttäjän arvio: / 1
HuonoinParas 
AddThis Social Bookmark Button

Helsingin Haagan Mätäpuron harvinaista taimenkantaa uhkaa hajonnut viemäriputki. Vuotokohdasta on ehtinyt pulputa ilmeisen suuri määrä Kivihaan jätevesiä puroon.

 

Mätäpurossa havaittiin sunnuntaina 5.9. outoa hajua ja liettymistä Kauppalanpuiston alueella. Asiasta ilmoitettiin Helsingin kaupungin ympäristökeskukselle maanantaina 6.9. Kaupungin ympäristötarkastaja kävi puistossa tiistaina 7.9., paikallisti ongelman aiheuttajaksi suoraan puroon vuotavan jätevesiviemärin puiston pohjoisosassa ja ilmoitti välittömästi asiasta viemäröinnistä vastaavalle HSY Vedelle. HSY Vesi aloitti korjaustyöt keskiviikkoaamuna 8.9., muttei saanut vuotoa tukittua ennen kuin iltapäivällä 9.9.

 

Suojeltujen taimenien pitäisi aloittaa kuteminen lähiviikkoina. Helsingin Ympäristökeskus tai puron hoitamisesta vastaava Virtavesien hoitoyhdistys ei ole saanut ilmoituksia kuolleista kaloista, mutta on silti mahdollista, että kanta on jo menehtynyt.

 

(c) virtavesi.com

 

Nyt nimensä veroisen Mätäpuron lietepohja

(kuva: Mikko Saikku)

 

 

 

Mätäpuron ulostebakteeripitoisuudet ylittivät uimaveden sallitut arvot 400-kertaisesti

(kuva: Mikko Saikku)

 

Kun pahin jätevesivuoto on nyt saatu tukittua, on ensiarvoisen tärkeää myös huolehtia tämän paikallisen ympäristökatastrofin vaikutusten minimoimisesta. Puron alajuoksulla mahdollisesti säilyneen taimenkannan ja sen lisääntymismahdollisuuksien turvaamiseksi tulisi lietteeseen peittyneet kutualueet puhdistaa välittömästi, sillä taimenen kutu käynnistyy muutaman viikon sisällä. Mikäli puroa ei puhdisteta ja siihen kohdistuvia päästöjä saada kuriin, on vuosien vapaaehtois- ja viranomaistyö vesistön tilan parantamiseksi ollut lähes turhaa.

 

Seuraa Mätäpuron tapahtumia Virtavesi.com sivustolla.

Kommentit (26)
  • Anonyymi

    Nimensä veroinen lutakko! :D

  • Stickan

    Taas kerran erittäin surullista luettavaa. Toivottavasti vuodon aiheuttaja joutuu maksamaan tällä kertaa kulut. Saataisiin siitä vissiinkin Suomeen ennakkotapaus, mikä loisi hieman painetta ympäristötuhojen estämiseksi. :angry:

  • Sostakovits da Silva

    Oli lutakko tai ei, niin mielestäni vuodon aiheuttajan on maksettava kulut, jos aikoo julkisuuskuvaansa kiilloittaa...

  • samu

    Kyllä nää on aina yhtä surullista
    luettavaa. Ja kun toistuvat aina tässä
    etelä-Suomen alueella kerta toisensa jälkeen :(
    Toivon kanssa jotta näistä ruvettaisiin antamaan
    kunnon sanktioita tekijöille.

  • jänis

    Kyllähän se on hienoa, että kalakantoja hoidetaan, mutta pitäis kyllä olla joku järki ku kaiken maailman kuraojiin rahoja syydetään..
    Varmati on suomessa parempiakin jokia/ojia ku tommoset city-virrat..

  • Samtheman
    avatar

    Niinkus missä? Etelä-Suomen purot on meritaimenen tärkeintä lisääntymisaluetta, ja mätäoja on nimestään huolimatta yksi niistä tärkeimmistä. Siellä on jo vuosia taimenet lisääntyneet, juurikin kunnostusten ansiosta.
    Mun mielestä täysin mauton kommentti vailla mitään todellisuuspohjaa. :angry:

  • Sostakovits da Silva

    Näin me tuijotamme omaan nokkaamme... :0
    Maallahan on kaikki paremmin...
    http://www.youtube.com/watch?v=9qthAUhgp_s&p=45EEC1AE024ABA47&playnext=1&index=10

  • Karppa

    Ei jumalauta... Miten nää voi olla koko ajan mahdollisia :(

  • Anonyymi

    Onpas iso juttu, miksi tuolla nyt pitäisi taimenia ollakaan?

  • Mikey
    avatar

    Niinpä. Miksi meressä ja järvissä pitäisi uiskennella ensimmäistäkään kalaa kun ne voisi kaikki kalastaa/saastuttaa sieltä helvettiin?

  • Sostakovits da Silva

    Ei ole tainnut nyt nimettömille mennä oikein jakeluun asiat...
    Samtheman tiivisti tuolla yläpuolella, että etelä-suomen purot on tärkeimpiä meritaimenen lisääntymisaluetta.
    Lisäksi tuohon "mätäpuron" hoitamiseen on käytetty aika lailla "työtunteja", ilman palkkaa, että siellä ylipäätään on tuo lisääntyminen mahdollista.
    Joten on se iso juttu niille, jotka sen eteen ovat tehneet töitä. Näilläkin foorumeilla on kaikenlaisia ristiturpia. Joillekin on ihan yksi lysti, jos tuo mätäpuro, täytettäisiin hiekalla, kunhan vaan omat kalastusvedet pysyy koskemattomana, ja sinne hoitamiseen syydetään rahaa ja tungetaan rahaa istutuksiin. Tuolla yläpuolella on linkitetty petri petterson&bras yhtyeen maalaismaisema vuodelta 1971. Maallahan tietysti on kaikki paremmin, on puhdasta luontoa ja city-virtoja parempia jokia. Pistäkäähän nyt esimerkkiä niistä paremmista joista, joita pitäisi hoitaa. Vaikka sinne mätäpuroon "syydetään" rahaa, tuskimpa se on kenenkäänn foorumilaisen lompakosta pois. Onko tuo "syytäminen" sitä, että pistetään rahalaukku auki ja syydetään seteliä sinne mätäpuroon, näin kuvannoillisesti ilmaisten.

  • Anonyymi

    Ei nyt noinkaan. Suurkaupungin sydämessä virtaavassa purossa kuuluukin olla paskaa, ei sinne mitkään keinotekoisesti viedyt taimenet kuulu, ne kuuluu taimenjokiin. Mikään luontaisesti syntynyt vaellustaimen ei tuonne nouse, ne on sinne pantuja ja siellä kasvaneita. Tekopyhää ja tarpeetonta ympäristön "hoitoa" niiltä jotka sitä muualla pilaavat.

  • Samtheman
    avatar

    Meinasin poistaa jo koko edellisen kommentin, mutta jatketaan nyt ettei kellekään jää epäselväksi:
    Nimetön on hyvä ja ottaa taimenen elintavoista selvää. Meritaimen kutee juurikin pienissä puroissa. Esim. torniolla taimenkanta ei kude ollenkaan itse väylässä. Vantaanjoki taitaa olla aikalailla maksimikokoinen virta, jossa taimen kutee. Harva itseasiassa uskookaan, kuinka pienissä puroissa ja kuinka urbaanissa ympäristössä vietetään taimenten häitä tänäkin syksynä.
    Ja kyllä, nyt kalat on ns. keinotekoisesti laitettuja. Kanta on palautettu, ei uusioistutettu mätäojaan. Siellä on taimen lisääntynyt alusta asti, ihminen vaan välillä hölmöili puron pilalle.
    Nimetön on joko trolli tai täysin tietämätön taimenten elintavoista, valitettavasti kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä.

  • Anonyymi

    Ellei "nimettömässä" ole miestä tämän jälkeen tunnustaa olleensa hakoteillä niin hän tosiaan oli pelkkä teinitrolli, eikä noista niin väliä. Pääasia että saataisiin tuon puron asiat kohdalleen taas.

  • Sostakovits da Silva

    Tekopyhää ja tarpeetonta ympäristön "hoitoa" niiltä jotka sitä muualla pilaavat.

    Voidaan olettaa, että puhdas trollihan tämä on.
    Eli tässä nyt ilmeisesti yritetään syyllistää näin rivien välissä luettuna kalastusmatkailijoita, jotka matkustaavat lohen ja taimenten, harjusten perässä kauaksikin pohjoiseen. Näin mututuntumalla veikkaisin, että viitataan tähän tunturialueen roskaamisen ,etelästä kun tulee "kalastusturisteja", jotka roskaavat ympäristöä tai sitten viitataan "tulikiven katkuiseen" torninonjoki-keskusteluun, jota on käyty reilun 10 000 viestin verran kalastusfoorumeilla. Tyyliin pelastuuko tornionjoki sittenkin tyyppisiin keskusteluihin yms.


  • Barracuda  - Kanta/vuosiluokka

    Terve,

    Osaisiko joku vastata seuraaviin:
    1) Kuinka paljon mätäpurossa normaalisti kutevista kaloista on mätäpuron vakiasukkaita ja kuinka paljon nousukaloja? Käsittääksenihän taimenesta tulee meritaimen tilanteessa, jossa puroon ei nää "mahdu" asustelemaan. Perimään ei ole käsittääkseni koodattu viestiä, että merivaellukselle on pakko lähteä.
    2) ja ykköskohtaan liittyen: Jos suuri osa kutijoista on vaelluskantaa, niin eikö nyt tapahtunut onnettomuus ole tuhonnut vain yhden vuosiluokan tuoton? Tällöin ensi vuonna puroon nousisivat kalat, jotka ovat kuoriutuneet 2009 tai aikaisemmin.

  • Anonyymi

    Paikallisia istukkeja ja niiden jälkeläisiä varmaankin n. 100%. Ei ole teini eikä trolli, ihmettelenpähän vain miksi niukkoja (kaupungin) resursseja tulisi panna asiaan jolla ei ole mitään tekemistä meritaimenkannan hyvinvoinnin tai pikemmin huonostivoinnin kanssa. Ja Sostakovitshan tuon tekopyhyydenkin ymmärsi.

  • Sostakovits da Silva

    Helsinki on suurkaupunki. Reilu miljoona asukastahan tuolla alueella asuu.
    Jos tuo paikka olisi jossain muualla vaikka jossain kuusenperseen kunnassa, vaikka kuusenperseen talous olisi vähän retuperällä niin veikkaisin, että sitä rahaa löytyisi.
    Hmmm, paljonkohan rahallinen panostus Helsingin kaupungilta onn kinuttu asiaan. Ja mitenkähän niukkoja nämä Helsingin kaupungin resurssit sitten ovat, sinullahan taitaa olla speciaalitietoa asiasta.
    Tuo helvetin putki mikä räjähti, niin olisi ihan selvää, että "putken omistajan" olisi sitten korvattava aiheutunut vahinko. Mutta kaikkihan ei käy niinkuin elokuvissa.
    Suurkaupungin alueellahan pystyy operoimaan idiootit ja syämään Helsinkin ja jopa Vantaan ja Espoon kaaupungin niukkoja resursseja+ sitten kermana kakun päällä Itä-uusimaa
    Mitenkähän kauan meni näiltä niukkojen resurssien kaupunkien työntekijöiltä/ympäristövastaavilta huomata ja tajuta, että jotain on pielessä? Ottaakohan ne ylipäätänsä mitään näytteitä Jätevesistä? Ai niin, niillähän on niin niukat resurssit millä seurata.

    Mitenkähän kauan menee korjata nuiden idioottien aiheuttamat vahingot? Juu, onhan tässä jo pari vuotta mennyt, luonto kyllä korjaa...
    Anteeksi nyt, tämä oli ihan tekopyhää ja tarpeetonta, siis nuo linkit ja syyllistää niukkojen resurssien kaupunkia, Helsinkiä.

    http://www.talouselama.fi/uutiset/article169759.ecehttp://www.talouselama.fi/uutiset/article169759.ece

    http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2010/07/1150794http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2010/07/1150794

    http://www.vantaa.fi/i_uutinen.asp?path=1;129;80165http://www.vantaa.fi/i_uutinen.asp?path=1;129;80165

  • Royal Trude
    avatar

    Barracudan kysymyksiin tuli tällainen vastaus:

    Lainaus:
    1) Varmaa tietoa paikallisten/nousukalojen suhteesta Mätäpurossa kutuaikana ei ole. Suurin osa havaituista kutukaloista on kuitenkin kooltaan siksi pieniä, että ne asustanevat purosta vakituisesti. Toisaalta kutuaikaan purossa on havaittu satunnaisesti myös suuria, todennäköisesti merivaelluksen tehneitä kaloja. RKTL:n koekalastuksissa on purosta löytynyt selkeästi merivaellukselle valmistautuvia 2-vuotiaita poikasia.

    2) Syyskuisen jätevesivuodon vaikutuksesta puron taimenkantaan ei ole vielä selkeää kuvaa. Joka tapauksessa on hyvin todennäköistä, että Suomenlahdessa on tälläkin hetkellä meritaimenia, jotka ovat syntyneet Mätäpurossa muutamia vuosia sitten ja pyrkivät nousemaan kudulle syntymäpuronsa soraikoille Etelä-Haagaan, toivottavasti jo tänä vuonna.

    Ja ylläolevaan viestiketjuun liittyen vielä pari kommenttia:

    Mätäpuron nykyisen taimenkannan alkuperästä ei ole sataprosenttista varmuutta, joskin on erittäin todennäköisestä, että se on saanut alkunsa vuonna 2000 tehdystä vaatimattomasta pienpoikaisistutuksesta. Puroon on kuitenkin saattanut nousta kudulle myös meri-istututuksista peräisin olevia harhailijoita.

    Vaikka luontaisesti lisääntyvillä (meri)taimenkannoilla on oma kiistaton arvonsa, eivät purolla tehdyt kunnostustoimenpiteet suinkaan tähtää ainoastaan "taimenreservaatin" luomiseen vaan kaupunkiluonnon monimuotoisuuden lisäämiseen. Puron ennallistamistoimet hyödyttävät taimenten lisäksi myös muita vesieliöitä. Mätäpuro rehevine rantakasvustoineen on tärkeä elinympäristö myös monille lintu- ja nisäkäslajeille ja tarjoaa tuhansille helsinkiläisille kosketuksen eteläsuomalaiseen puroluontoon.



    Terveisin,

    Mikko Saikku / Virho ry.

    Lisätietoa Mätäpurosta:
    http://www.virtavesi.com/index.php?upperCatId=23&catid=24http://www.virtavesi.com/index.php?upperCatId=23&catid=24

  • Mikey
    avatar

    Loistava vastaus Mikko Saikulta! Tärkeähän tuo Mätäpuro vaikuttaisi olevan niin taimenen kuin muidenkin eläinten ja jopa helsingin asukkaiden hyvinvoinnin kannalta.

  • Big Fish  - Mitä!

    Tekeekö kukaan mitään? onko mätäpurolla aloitettu puhdistus työt jo? Puhetta kyllä maailmaan mahtuu. Jonkunhan pitää maksaa, ja syyllinenhän tietenkin pakoilee niin pitkään, että vahinko muuttuu peruuttamattomaksi.. Jutun mukaan, taimen kai nousee puroon kutemaan muutaman viikon päästä, tietääks kukaan, vois mielenkiinnosta mennä tsiigailee kututaimenta paska purolle, todentuis tää juttu varmaan aika selkeeks..

  • Anonyymi

    täälä se taas nähdään että suomessa on näitä ''pellejä'' jotka ei ymmärrä mistään mitään... kunhan ollaan vaan ja kalastellaa ja tapetaan kaikki alalamittaset taimenet kyllä niitä on ollut ennenkin silloin kun mun iso iso isä kalasteli... ennen oli ennnen ja nyt on nyt! ELI JOKAISTA PIKKU JOKEA PITÄÄ SUOJELLA JOSSA KUTU ON MAHDOLLISTA JOTTA SUOMEN MERITAIMEN KANTA SÄILYISI!!!! JA JOS EI KIINOSTA NIIN EI TARVITSE MYÖSKÄÄN KALASTAA ''PISTE' :angry: toivotaan nyt ettei puro menisi piloille ja että kutu hommat säilyisi :(

  • Sostakovits da Silva

    Viittasin tuolla ylempänä lokapoikien touhuihin: Loppupelissä noiden päästöjä ei pystytä seuraamaan oikeestaan millään tavalla. 3000 kuormaa(säiliöllistä) ei tunnu missään Helsingin kokoisessa "käpykylässä", sinnehän ne hukkuu muiden paskojen mukana. Eli niitä ei pystytä seuraamaan, kuka laskee, mistä laskee, ellei sitten rysän päältä jää kiinni. Sínnehän ne jätevesilaitokselle menee. Ellei sitten niitä lasketa sadevesiviemäreihin, sittenhän ne päätyyvät puroihin sun muihin. Lokapoikien tapauksessa näin on käynyt, että ne ovat laskeneet vaikka keskellä tietä röörit säiliöstä auki. Luultavasti mätpuroon räjähtänyt putki ei aiheuta mitään muuta kuin päänsilittelyä ja sormenheilutusta, soo, soo. Lokapojat selviää ihan sakkorangaistuksella, linnatuomiota nuista ei taida herua. Muuten hämeenlinnassa tulee puhdistamoon 20 000 kuutiota/vrk jätevettä, miten lienee sitten suurkaupungin laita. Joten ei kannata syytellä. Helsingin, Espoon ja Vantaan ympäristövastaavat saavat synninpäästön. :)
    Tuli juteltua asista alan ammattilaisen kanssa, joka on ollut alalla 30 vuotta.
    Suomessa kuitenkin on vielä nämä vehkeet viimeisintä huutoa. Skotlannissa paikallinen jätevesipuhdistamo, Suomesta olivat käyneet oppia hakemassa tutustumassa alan ammattiaiset, miten siellä hoidetaan jätevesien puhistaminben Ai mitä oppia?, ei siellä mitään erotella, typpeä ja fosforia etc., sinne vaan mereen lasketaan melkein puhdistamattomana.
    Mitä nyt tulee näihin touhuihin Suomessa, niin varmasti noita rupee paljastumaan lisää. Kyllähän sitä tarkoituksellista saastuttamista tehdään, kun ei niistä kovia isoja rangaistuksia saa.

    Joka tapauksessa näitä pikkupuroja tulee suojella, vaikka ne nyt olisin jossain suurkaupungn sydämessä, koska ne nyt vaan sattuu olemaan meritaimenen tärkeitä lisääntymisalueita. Matti Möttöselle vaikka Juukasssa saattaa olla ihan yksi lysti, Meritaimenen säilyminen, koska siellä Juukassahan meritaimenta ei muutenkaan ole, niin mitä Matti Möttönen meritaimenalla tekisi....

  • Sostakovits da Silva

    Putkiverkostot vanhenee ja riski uusiin päästöihin kasvaa. Katsellaampa miten tulevaisuudessa käynee?

Lisää kommentti
Omat tietosi:
Kommentit:
[b] [i] [u] [s] [url] [quote] [code] [img]   
:angry::0:confused::cheer:B):evil::silly::dry::lol::kiss::D:pinch::(:shock:
:X:side::):P:unsure::woohoo::huh::whistle:;):s :!::?::idea::arrow:
Turvallisuus
Kirjota oheiseen kenttään späm-koodi jonka näet viereisessä kuvassa.
 

Tapahtumakalenteri

Touko 2012
M T K T P L S
30 1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31 1 2 3

Tapahtumat

Ei tapahtumia