| Kalatalouden keskusliitto: yhdellä kortilla kalaan kautta maan |
|
Yhdellä kortilla saisi tulevaisuudessa kalastaa kautta maan. Kortti olisi pakollinen kaikille yli 18-vuotiaille, myös eläkeläisille. Maakunnissa tehtyjen alustavien tiedustelujen mukaan yli puolet kalastajista suhtautuu myönteisesti uudistukseen, sanoo järjestöpäällikkö Risto Vesa.
Uudella vapakortilla saisi kalastaa yhdellä vavalla ja yhdellä uistimella tavanomaisissa järvissä, lammissa sekä meressä koko maassa. Erityisluvan vaativat kalastuskohteet, kuten esimerkiksi lohi- ja siikapitoiset virtavedet, vaatisivat tulevaisuudessakin omat lupansa. Vapakortti voidaan ottaa käyttöön aikaisintaan vuonna 2012.
Kalatalouden keskusliitto ei ole ainoa asiaa esittänyt taho. Asiasta on jo aikaisemminkin ollut uutisointia ja keskustelua, mm. täällä.
|




