|
Vapaa-ajankalastajia oli Suomessa vuonna 2010 hieman alle 1,7 miljoonaa, kun heitä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilastojulkaisu mukaan vielä 2000-luvun alussa oli lähes kaksi miljoonaa.
Myös vapaa-ajankalastajien saalismäärä on pudonnut. Tutkimuksen mukaan kokonaissaalis on pienentynyt reilut 10 miljoonaa kiloa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan saalismäärä on pienentynyt yli 10 miljoonalla kilolla.
Vapaa-ajankalastajat ovat myös entistä vanhempia. Esimerkiksi alle 45-vuotiaiden määrä kalastajien keskuudessa vähentynyt ja yli 64-vuotiaiden määrä lievästi kasvanut.
|
|
Lue lisää... [Vapaa-ajankalastus vähentynyt 2000-luvulla]
|
|
|
Valtion kalastuksenhoitomaksuja ja läänikohtaisia viehekalastusmaksuja voi tilata mobiililupina vuoden 2012 alusta alkaen. Matkapuhelimella toimivassa palvelussa asiakas tilaa kalastusluvan puhelimeensa. Kalastuslupamaksu veloitetaan puhelinlaskun yhteydessä. Maa- ja metsätalousministeriön perimiä kalastuksenhoitomaksuja ja läänikohtaisia viehekalastusmaksuja on jo voinut suorittaa mm. verkkopalvelussa, mutta uusi mobiilimaksaminen tekee luvan hankkimisen entistä helpommaksi. ”Arviomme mukaan jopa neljännes näistä kalastusmaksuista maksetaan lähitulevaisuudessa mobiilina”, toteaa erikoissuunnittelija Heikki Hallila Metsähallituksesta.
|
|
Lue lisää... [Valtion kalastusmaksut nyt matkapuhelimella]
|
|
Metsähallitus kieltää verkkokalastuksen vuoden 2012 alusta alkaen Saimaalla viidellä valtion pyydyslupa-alueella. Rajoitus ei koske ammattikalastusta. Verkkokalastus kielletään seuraavilla pyydyslupa-alueilla: 7007 Kuivasaari, 7008 Haukivesi, 7009 Pihlajavesi, 7011 Haapavesi – Tolvanselkä sekä 7014 Puruvesi. Yhteensä pinta-alaa vesialueilla on noin 8 500 hehtaaria. Pyydyslupia myönnetään edelleen katiskalle, pitkäsiimalle ja pikkurysälle. Verkkokalastuksen kieltämisellä tuetaan uhanalaisten kalakantojen: järvilohen, järvitaimenen ja nieriän sekä saimaannorpan kantojen elpymistä. Rajoituksella edistetään kestävää kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta, mutta mahdollistetaan samalla elinkeinotoiminnan eli ammattikalastuksen jatkuminen.
|
|
Lue lisää... [Metsähallitus rajoittaa verkkokalastusta Saimaalla]
|
|

Kalamies.com Joulukalenteri 2011 on päättynyt.
Huutokaupan tulos on joulupatalahjoitusten jälkeen ennätykselliset 5126€.
Joulukalenterin tuotto lahjoitetaan Virtavesien Hoitoyhdistykselle (www.virtavesi.com).
Virhon toimintasuunnitelman vuodelle 2012 voit lukea täältä.
Joulukalenterin huutajien kesken on myös suoritettu arvonta. Voittohuudon, eli voittoarvan, nosti Virtavesien Hoitoyhdistyksen sihteeri Markus Penttinen. Kalareissupalkinnon voitti valssi1 tällä arvalla. Onneksi olkoon!
|
|
Lue lisää... [Kalamies.com Joulukalenteri 2011]
|
|
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen RKTL:n mukaan uhanalaisen meritaimenkannan suojeluun tarvitaan lisätehoa. Itämeren rannikkovaltioista Suomessa on meritaimenen luonnonkantoja vähiten jäljellä. RKTL:n mielestä nykyisen vakavan tilanteen korjaamiseksi meritaimenen kalastusta pitäisi vähentää esimerkiksi jokisuita rauhoittamalla ja verkkojen silmäkokoa nostamalla.
|
|
Lue lisää... [RKTL: Suomen meritaimen Itämeren uhatuimpia]
|
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>
|
|
Sivu 1 / 17 |