Etusivu 
Reissuraportit Ulkomaiset reissut Finnmark 2008 - Sivu 4
Reissuraportit Ulkomaiset reissut Finnmark 2008 - Sivu 4
| Finnmark 2008 - Sivu 4 |
Sivu 4 / 4
Shapter seittemän Tänään siis lähdetään tutustumaan läheiseen kaupunkiin, missä kukaan ei ole vielä porukasta käynyt, vaikka sinne ei ole matkaa kuin 60km. Tai siis kaikki muut lähti paitsi Hannu. Sillä mielessä nyt uuden järven valloitus. Pakkomielteensä kullakin. Vaikka keli oli vähän nuhjuinen, niin kaupunkiin menevä tie oli varsinainen maisema reitti. Järvejä oli tuollakin tienvarsilla vaikka kuinka, mutta tuleekohan tuonne koskaan lähdettyä. Maastossa oli ainakin korkeuseroja melkolailla, joten voipi olla, että jää ainakin pidemmät reissut väliin. Kaupunki osoittautui melko suureksi "kalastajakyläksi" ja ajeltiinkin ristiin rastiin, siellä sun täällä. Seppo vähän innostui... Kaupasta Sepon piti saada jo jotain muuta syömistä, kuin kalaa ja osti sitten pari kiloa nakkeja. Taitaa olla pyttipannua luvassa. Ja sitten sinne konditoriaan. Ihme paikka, kun on heti aamusta kaikki paikat jo menossa kiinni? Vastahan me herättiin... No puolisen tuntia jäi naisille aikaa nauttia toinen toistaan isommista leivoksista. Minulla puhelin soi koko ajan, mutta en ois kaffea kyllä jaksanut juodakkaan. Kiitos vain Antti, Jarppi & Henkka, kun muistitte lomalaista. Paluumatkalla pääsin autonrattiin, niin ehti vähän nähdä maisemiakin. Majoituksessa kun aloimme valmistautua lähijärville lähtöön, niin Hannu soittelee tunturista. Oli unhehtanut kartan ja nyt oli siis vähän pulassa. Onneksi oli löytänyt kadonneen kompassinsa (siitä samasta ovilokerosta). Toinen onni siinä, että oli sellaisen järven rannalla, että hänen sijaintinsa oli aika helppo kartalta löytää. Kunhan sain muut häädettyä häsläämästä ympäriltä, niin sain neuvottua hänelle oikean kulkusuunnan, että löytää sinne minne oli menossa. Sinne ison kalan järvelle. 
Järvi missä pieni saari tuntomerkkinä
Tuossa kohtaan Hannu alkaa jo olemaan lähellä oikeaa järveä. Alle kilometri matkaa, mutta ei taida vielä näkyä, mikäli tulkitsin kartan korkeuskäyrät oikein. Määränpäässä oleva järvi on vielä noin 70m ylempänä kuin tämä, eli 320m meren pinnan yläpuolella. Tämä nyt lienee se järvi, mihin oli mies matkalla? Korkealla alkaa ainakin mies olemaan, kun näkyy tunturia melko kauas. 
Olikohan se tämä?
Ja sitten takaisin ihmisten pariin. Sepon kanssa jäätiin lähijärvellä ensimmäisen lähimpään reunaan. Naiset kiertivät järven toiselle puolelle, mistä ensimmäisellä reissulla kalaa saivat. Taidettiin laittaa vain perholitkat pyyntiin ja istuimme turppaalle nauttimaan kalastuksesta parhaimmillaan. Tovi saatiin tupakoida, kunnes sitten alkoin minun heittokoho liikkua siihen malliin, että kala on kiinni. Sieltähän nousi komea rautu painoluokassa +700g. Litka uudelleen pyyntiin ja lähdin lottoa heittelemään vähän edemmäs. Hiljaista oli, niin otettiin kamat kantoon ja lähdimme suunnistamaan edemmäs. Siinä järven raunaa kävellessä Seppo huomasi kalan ihan rantikivikossa. Varovasti seurailin kalaa ja heittelin lippaa sen eteen, viereen ja taakse, mutta en saanut kalaa kuin pari kertaa seuraamaan viehettä. Aina loppui kelausvara, kun kala näytti kiinnostuneen. Sellainen havainto tehtiin, ettei ainakaan tämä yksilö uistimen loiskeesta välittänyt yhtään mitään. Ei eväkään värähtänyt vaikka uistin melkein osui kalaan. Katosi kuitenkin syvyyksiin, kun ei ruoka maittanut. Liekkö ollut sitten sama kala, minkä Seppo kohta noilta paikoilta sai. Iski syvyyksistä suoraan uistimeen ja Seppo oli kalan iskun nähnyt, sen verran rannasta tarttui. Jatkoimme matkaa eteen päin ja saatiin keskimmäiseltä järveltä muutama todella pieni rautu, jotka pääsivät takaisin kasvamaan. Naiset olivat patikoineet majoitukseen jo aiemmin, kunnes Hannu soitteli olevansa kohta autolla ja tarjosi kyytiä. No muuten olisi saanut taas talsia kilometri tolkulla, niin sai ylipuhuttua. Hannulta se iso jäi reissulta saamatta, mutta oli pussin pohjalle sentään jotain kertynyt. Shapter kahreksan Tänään piti Pirkon ja Hannun lähteä jo kotimatkalle, vaikka Hannu kyllä viimeiseen asti rukoili vaimoltaan vielä yhtä kalastuspäivää. Siinä ei näytä mikään auttavan, kun nainen on jotain päättänyt... No meillä lähtö seuraavana päivänä, niin ajateltiin ottaa lähijärvillä vain kevyttä kalastusta ja aikanaan nukkumaan. Näin jälkeen päin ajateltuna se ei välttämättä ollut hyvä juttu, koska viikolla jokaisena päivänä nukkumaan on menty milloin neljältä ja milloin kahdeksalta. Ja nyt olisi aamulla tiedossa herätys seitsemän aikoihin... Ennen kuin kuitenkaan kalaan lähdettiin, niin lämmitimme savustuspöntön, että hannu sai vietäväkseen tuoretta savukalaa Viitasaarelle ja jäi siitä satsista vielä muillekkin. Savustus piti olla Hannun homma, mutta äijä katos vuokraisännälle kylään ja siellä se järmäs uusista kalavesistä ja isoista kaloista, kun olisi pitänyt tulta pitää pöntön alla. Jäi homma sitten naisten harteille. Lähdimme sitten Sepon kanssa kalaan. Ville oli kavereidensa kanssa tienvarressa ja moikattiin vain ohimennen, kun oli jokunen hetki aiemmin jutusteltu kylässä. Suunta suoraan lähijärville ja kohti taaimmaista järveä. Tai niin oli tarkoitus, mutta ensimmäisen länsipää näytti niin hyvältä, että oli pakko kokeilla, joska siinä olisi kala syönnillään? Ei ollut ja sitten suoraan kolmoselle. Ilma oli kyllä todella hyvänoloinen kalastusta ajatellen. Perholitkaa pyyntiin ja ohessa loton heittelyä aina kun siltä tuntui. Tämäkin reissu alkoi sitten samoin kuin moni muukin... Eli Seppo alkoi litkalla vetää kalaa oikein urakalla. Ensimmäistä kalaa väsytellessä kysyi, että tartteeko haavia? Ei kuulemma tarvi. Kala kuivilla ja painoa kertynyt 750g. Kyllä näissä kannattaisi kuule Seppo sitä haavia käyttää! Kovin kauaa ei mennyt, kun Seppo kerrankin sitä haavia kaipaili. No toki riennän avuksi, kun kaveri niin pyytää. Perhossa kiinni noin puolenkilon kala, vaikka tuntui kuulemma, että olisi voinut olla isompikin. Ei käytetty haavia vieläkään. Ja hyvä niin, muuten olisi ollut tekemistä, että olisi saatu seppo irti litkasta. Meinas vähän hymyilyttää... Kala ilmeisesti irtosi maissa ja siima ampui kaikki koukut Sepon vaatteisiin kiinni. Ei onneksi yhtään ihossa kiinni. 
Mitäs sää mies hommaat?
Välillä nousi pienempää kalaa jopa minullakin, kunnes sitten meni taas ennätykset uusiksi. Nyt Seppokin jo alkoi sitä haavia kaipailemaan ihan tosissaan ja juoksun kanssa avuksi. Kala juroo ja tekee kaiken mahdollisen päästäkseen vielä irti. Mutta hyvin on koukku kiinni ja kala saadaan jo lähes haavimisetäisyydelle. Kun kala on litkassa kiinni, niin haavin kanssa saa olla todella varovainen. Ensimmäisellä haavimisyrityksellä kala kuitenkin säikähti haavia ja suunta muuttui välittömästi. Ehdin kuitenkin vetää haavin pois vedestä, ettei perhot siihen tarttuisi. Seppo meinasi jo tempaista kalan maihin, kun se oli jo ihan rantapusikossa. Rauhoittelin, että odotappa sekuntti, niin kyllä tämä tästä haaviin saadaan. Kala oli väsyneenä rantakiviä vasten ja siitä sain ujutettua sen kunnolla haaviin. Nyt on komea kala kuivilla ja silmillä punnittiin jo puolitoista kiloiseksi. Oikein tumman punertava otus. 
Reissun suurin on sitten tässä
Vaaka kuitenkin pysähtyi lukemiin 1270g, mutta uusi ennätys on kuitenkin tosi asia. Tässä vaiheessa meinasin heti soittaa Hannulle, että ei ole enään ennätyksen haltija. Päätin kuitenkin soittaa vasta vähän myöhemmin ja pelastaa näin heidän avioliittonsa. Jos eivät olisi vielä Tanaan asti ehtineet, niin Hannu olisi varmasti kääntynyt takaisin ja Pirkon mielipidettä ei olisi silloin kuunneltu... Joten olet Hannu yhden velkaa! 
No hymyile nyt vähän! Ei se niin paljon voi painaa?
Toipuminen tilanteesta kesti hetken, ennen kuin kalastusta jatkettiin. Kuivasin välillä omatkin perhot pyörittämällä litkaa ilmassa ja heitin takaisin veteen, niin kauas kuin vain 20g puntti lentää. Tungin vavan pystyyn johonkin myyränkoloon, että ainakin pysyy. Pikkukalaa kävi matalan päällä tuikkimassa koko ajan ja ajattelin kokeilla perhovavalla, että edes yhden pienen sintin sillä tällä reissulla saisin. Olisi varmasti omanlaisensa kokemus noin löysän vavan päässä. Vispasin ja vispasin ja annoin liota ja vaikka mitä, mutta kun ei niin ei. Vieressä kyllä pintoivat, mutta enemmän kaloja kiinnosti pinnalla kelluva perhosiima, kuin itse perho. Pitäkää tunkkinne ...kele! Tovin päästä kuitenkin litkaa vietiin. Vapa taipui pystyssä todella lupaavasti. Juoksujalkaa vapaan kiinni ja sitten lähdettiin. Siimaa lähti puolalta kymmenisen metriä, että heilahti. No nyt on iso kiinni. Ei ole meinaan tämmöistä ennen tapahtunut. Ensimmäisen syöksyn jälkeen kala vaihtoi suuntaa sivulle ja ainakin saman pituinen spurtti oli tämäkin. Ei tämmöistä rautua olekkaan? Pikkuhiljaa kala kuitenkin alkoi suostumaan lähemmäs ja karu totuus paljastui... Ei ole ihan niin iso mitä antoi ymmärtää. Kalalla oli muuten vain varmaan huono päivä, kun oli niin pahan sisuinen? Seppokin häipyi haavin kannsa, kun totuus paljastui. Kala maihin ja pikainen punnitus ennen teurastamista. 780g painoa ja kiukkuinen kuin mikä. Näihin aikoihin alkoi nousemaan etelästä tummia sadepilvejä ja eipa siinä kauaa mennyt, kun saatiin vilvoittava sade kuuro päälle. Perhoon ei enää kala ottanut, joten aloin viskomaan lottoa, kun tässä joutilasta aikaa sattuu olemaan. Punainen paroni tuntui toimivan ja ainakin kolme rautua nousi pienessä ajassa.Naisetkin olivat lähteneet kävelylle ja tulivat ihailemaan Sepon isoa kalaa. Komeahan se on. Kalastusvälineetkin heillä oli mukana, joten laitoin Ullan haspeliin uistimen, jolla sain juuri nuo muutamat kalat narrattua. Palasivat takaisin päin ja alkoivat heitellä. Ulla ilmoitta olevan kalan kiinni ainakin pariin otteeseen, mutta sai taas molemmat karkuutettua? On se nyt perkele! Onkohan tuo vapa liian löysä vai mikä siinä on? Koukut on kyllä terävät ja riittävän suuret tavallisen kokoiselle kalalle. Ullan heitolle tuo Bronce Age 9" on kyllä omiaan. Sopivan pehmeä, kun ei riuhtomalla heittele. Jokohan uskaltaisi Hannulle soittaa? No on se varmaan jo riittävän kaukana ja pikainen puhelu. Hannu vastaa: "Kuinka iso oli?" Ilmoitin, että 1270g ja lopun voitte kuvitella... Väitti arvanneensa, että kalastuskeli olisi mitä parhain, mutta suunnitelmiin ei ollut saanut muutosta. Yrittänyt oli... Jatkoimme kalastelua verkkaisesti ja pikku hiljaa siirryimme lähemmäs ja lähemmäs autoa samalla kaloja etsien. Kaloja tuli harvakseltaan, mutta ei mitään mainittavaa. Alkoi olla aika myöntää se tosiasia, että tämän vuoden kalastelut Norjassa on nyt kalasteltu. Vielä yksi heitto ja sitten vavat kasaan ja kiinni rinkan kylkeen. Viimeinen silmäys järville ja hiljaiset jäähyväiset. Tapaamme taas ensikesänä. Majoituksessa pakkailtiin vähän kamppeita valmiiksi ja löytyi jonkun verran juomatonta viiniä ja olutta, niin ne oli pakko nautiskella pois. Takaisin niitä ei kyllä viedä! Laitettiin vielä ruokaakin, peseydyttiin ja mentiin nukkumaan hieman haikeissa tunnelmissa. Kotimatkalle päästiin aamusella kohtuullisen ajoissa. Paluumatka ajettiin Näätämön kautta ja onhan se jylhää maisemaa tuolla itäreunallakin. Katseltavaa olisi ollut vaikka kuinka, mutta Seppo kaahasi taas siihen malliin, että sai naama valkoisena vain tuijotella tietä. Pysähdyttiin Neidenissä katsomaan, josko näkyisi nousu lohia joessa. Kalastajia oli kyllä joka kivellä, mutta tupakin mittaisen tauon aikana me ei ainakaan kalaa nähty.  Seuraavaksi auton keula kohti seuraavan yön majoitusta, eli suuntana Yli-Ii. Matka eteni ihan suunnitelmien mukaan ja perillä oltiin ihmisten aikoihin. Asta oli laittanut pöydän koreaksi ja ruokaa oli tarjolla yllinlyllin. Jälkiruuaksi vielä mansikka soppaa ja seuraavaksi mökille saunomaan. Saunakin oli lämmitetty valmiiksi, joten tästä ei paljon palvelu parane. Saunottiin, paisteltiin makkaraa ja nautittiin suomen suvesta ja itikoista. Eiköhän tämä tarina nyt ole tässä. Kiitos kaikille mukana olijoille hienosta reissusta. Toivottavasti perinne jatkuu! Kiitos vuokraisännälle Pentti P:lle Erityis kiitos Astalle ja Heinolle vieraanvaraisuudesta!
Kommentit (4)
Powered by Compojoom comment 4.1.8
|
Hyvä rapsa ja komeat kuvat.