Etusivu 
Reissuraportit Ulkomaiset reissut Kolestrolresor Geiranger - Norja 2008
Reissuraportit Ulkomaiset reissut Kolestrolresor Geiranger - Norja 2008
| Kolestrolresor Geiranger - Norja 2008 |
 
"Lähdetäänkö Geirangeriin lyyraa jallittamaan??" "Älä yllytä hullua - kuis tosissas sä oikeen oot??" "Joo. Joo.. Ihan tosissani.." "No mennään sitte..." Ja siitä se sitten alkoi. Kalareissu Norjaan...  1. Päivä {multithumb enableˍthumbs=0 watermark=1 watermarkˍfile=http://www.kalamies.com/images/watermarks/kalamiescom.png watermarkˍleft=10 watermarkˍtop=-10} Saavutaan Ruotsiin Kapellskäriin noin kello 5:30 paikallista aikaa. Laivalla on nukuttu noin 4 tuntia. Navigaattori nakkaa ruutuun melko tarkasti 1000km aikamoisen laskennan jälkeen. Ja eikun matkaan. Päätetään pitää tauko noin 100km välein, jotta mieli pysyy virkeänä. Aikaa kuitenkin on ihan riittävästi. Ruotsin läpi matka taittuu kivasti ja tankkaamme itsemme (lihapullia ja perunamuusia) sekä auton vielä viimeisessä kaupungissa ennen Norjan rajaa eli Charlottenbergissä. Lisäksi bensa-asemalta jää käteen 10 litraa 95 oktaanista menovettä veneeseen (rapeat 1000SEK). Tervetuloa Norjaan. Olkaa hyvä ja kääntäkää kellojanne 20 vuotta taaksepäin. Jo nyt on ihme. Suurin sallittu nopeus Norjassa 90km/h ja tiet on kapeita. Jopa Norjan talouden sykkivä suoni ja talouden mahtiväylä E6 on kuin wanhasta suomifilmistä. Kaistat on kapeita ja niitä on vain kaksi. On kuin ajaisi vanhaa nelinumeroista tietä Suomessa. Niinkin rikas valtio kuin Norja jolla on öljyä ynnä muita luonnon varoja millä mällätä, ei osaa rakentaa teitä ja ohituskaistojakin on varmaan kokonaista kaksi 500km matkaa kohden. Janne kertoo, että paikallisessa Alkossa (Vinmonopolet) vierailukin on kuin aikamatka Neuvosto-Suomeen. Tiskille anomaan, josko jotain etanolipitoista liuotinainetta mahdollisesti tällä naamalla saa ostaa. ”Yks kossu ja sit yks shätöö.. eiku.. chateua.. ei ttu.. anna sit toineki kossu!!”. Eli ei siis mitään valintamyymälätyyppistä ratkaisua. Matkan teko hidastuu ihan konkreettisesti, koska ei ole haluja saada ylinopeussakkoja. Maisema alkaa pikkuhiljaa muuttumaan jylhemmäksi ja Mjøsa –joki ylitetään 1420m pitkää siltaa pitkin. Pikainen tauko ennen Lillehammeria ja ensimmäiset kuvat reissulta. 
Norjaa ristiin rastiin
Tavoitteena on käydä paksuntamassa Norjan valtion lompsaa Ottan viinakaupassa, mutta tietenkin myöhästymme. Kauppa on mennyt kiinni jo aikaa sitten, sillä olemmehan me oven takana vasta klo 18. Eihän kunnon Norjalainen halua ostaa alkoholia illalla, siihen on varattu ruokatunti. Pienoinen pettymys Jannelle joka olisi halunnut kartuttaa etanolivarastoa konjakkipullolla. Onneksi matkassa sentään oli litran viskileka ja hiukan muuta miestä vahvempaa. Lisälohtua tuo piipahdus paikalliseen Siwaan ja sieltä hankitaankin sitten hiukan välipalaa ja repsikalle muutama olut. Ringnes –olut onkin sitä halvinta tai vähinten kallista tavaraa kyseisessä valintamyymälässä. Sitä siis muutama sikspäkki mukaan ja matkaa jatkamaan. Tie nousee pikkuhiljaa kunnes päästään tienviitalle jossa lukee ”Geiranger 36”. Tästä alkaakin sitten pitkä nousu aina 1045m korkeuteen. Pysähdytään muutamalle valokuvalle vuoristojärvelle. Keli on tuhnuinen, joten postikorttikuvaa ei tule. Jäälautat kelluvat kristallin kirkkaassa vedessä kuin kurkkupastillimainoksessa. Viimeinen pysähdys ennen itse kylään saapumista tehdään noin 20km pituisen mutkaisen alamäen puolessa välissä missä saadaan foto tulevasta kohteestamme. Geiranger on viimein jalkojemme juuressa ja liki 15 tuntia pitkä ajomatka on päättymässä. 
Rekka ajaa tunneliin
Jäätä
Vuoristojärvellä on kaunista
Kärry
Geiranger näkyvissä!
Lopen uupuneina, mutta onnellisina päästään mökkiin ja majoitutaan pikaisesti. Mökkikylän omistaja oli vielä luvannut ottaa vastaan kaiken kalan minkä saisimme nostettua. Hän laittaa fileet pakkaseen talven varalle. Ei siis tarvitse miettiä kalan kohtaloa. 
Näkymää mökin terassilta
Kalavehkeet vireeseen ja muutama heitto laiturilta. Pitäähän ne kalakamat testata ennen huomisia koitoksia. Tuloksen neljännellä heitolla noin 1.5kg lyyra joka irtoaa laiturin vieressä koukusta ja Jannelle pari pientä turskaa. Pyöriäiset puhisevat vuonolla. Selkäevät pyörähtävät pinnassa harvakseltaan. Täydellinen aloitus Norjan valloitukselle. 2. päivä Ensimmäinen varsinainen kalastuspäivä valkenee tuhnuisena ja pilvet roikkuvat kuin märkä villasukka kiinnitettynä vuonon seinämiin. Pikkuisen ripsii vettäkin ja ilman on aivan taivaallinen kalastusta ajatellen. Tukeva aamupala sisältää munakasta ja leipää. Kamat veneeseen ja kalalaatikko matkaan. 
Kalakeliä
Janne tuntee kalavedet ja ensimmäiset testit tehdään aivan mökkikylän vierestä, mutta tulos on heikko joten Janne suuntaa ”ison kiven juureen”. Pieni 2” punainen matojigi UL –settiin ja Jannen opastuksella heitän noin 2m päähän ”isosta kivestä”. Toisella heitolla jarru narahtaa. Hihitän kuin pikkupoika kun vapa taipuu luokille kun kala lähtee hakemaan syvyyttä. Välillä hitaasti kelaten kala tulee lähemmäs pintaa ja taas jarru surisee ja vapa taipuu liki kaksin kerroin. Hetken päästä kala näyttäytyy. Hopean ja ruskean sävyt kertovat kalan olevan lyyra. Ja kokokin näyttää hienolta. Kala saadaan pintaan jossa kala paineen vaihtelun takia on ihan pökerryksissä ja helppo koukata veneeseen. Painoa kalaa hiukan yli 3kg. Komea aloitus. 
Janne väsyttää
Seuraava heitto suuntautuu taas samaiseen paikkaa ja taas vapa taipuu. Taas kyseessä lyyra joka pistää hanttiin vähintään samalla ponnekkuudella kuin edellinenkin. Kala onkin hiukan tukevampi kuin edellinen ja painoa kalalla rapeat 3.5kg. Jannella vapa taipuu hetkeä myöhemmin ja tuloksena 2 lyyraa. Painoa kaloilla 2-3kg / kpl. Tämähän on ihan hauskaa. Lisäksi samalla keikalla tulee vielä pari pientä turskaa jotka nekin nappaamme ylös ruoaksi. Lisäksi veneessä piipahtaa vielä puna-ahven joka on hädin tuskin jigin kokoinen. 
Puna-ahven
Aamupäivän kalareissu osoittautui oikein onnistuneeksi joten palaamme rantaan missä kalat fileiksi ja pussitetaan mökkikylän isännälle. Itselle parit fileet ruoaksi. Ruoaksi tietenkin tuoretta turskafilettä leivitettynä, pottumuusin ja oluen kera. 
Nam nam
Pienet nokoset. Parin tunnin unien jälkeen otetaan pienet snapsit jotta kone käynnistyy kunnolla. Pakataan illan kalareissulle muutama juoma mukaan ja painutaan laiturille. Lähtöpuuhat keskeyttää noin 13–vuotias Adam –niminen puolalainen poika. Hän touhuaa kuin kävelevä katastrofi veneiden kimpussa ja tankkaa veneen piri pintaan höpisten koko ajan itsekseen. Yritämme selittää, että on meillä omaakin bensaa mukana, mutta poika kieltäytyy ymmärtämästä meitä ja jatkaa tankkaamista. Bensakin on ilmaista! Adam kuuluu mökkikylän ”varikkohenkilökuntaan” eli on omistajan vaimon poika. 
Maisemaa
Aurinkokin paistaa
Päivänokosten aikana keli on muuttunut kirkkaammaksi ja aurinkokin pilkistää hiukan repaleisten pilvien raosta. Mennään uusille kalapaikoille, missä piiskaamme vedenalaisien penkkojen reunoja, mutta turhaan. Kala painunut piiloon aurinkoa. Käännähdän veneessä yrittäen tavoitella seuraavalla heitolla pienen puron laskupaikkaa ja nykäisen vavan eteenpäin. Kuuluu iso kolahdus kuin jigipää osuisi veneen reunaan. Seuraavan puolen sekunnin tapahtumat palavat verkkokalvooni kuin hidastetussa filmissä. Jannen rakas UL-setti lentää komeassa kaaressa veteen ja loiskahtaa noin metrin päähän veneen viereen, laidan väärälle puolelle. ”EIIII!!” kuulen itseni huutavan ja yritän omalla setillä vielä pelastaa vapaa uppoamasta kirkkaaseen veteen. Turhaan. Allamme on varmaankin 30m vettä. Tilanne hahmottuu hiljalleen minulle ja tuntuu kuin maailma murenisi. Tuolloin tuntui kuin olisin halunnut purskahtaa itkuun. Sen hetken fiilikset eivät todellakaan ole mitenkään mieltä ylentäviä. Veneeseen laskeutui synkkä hiljaisuus. Hetken sulateltuamme tapahtunutta, tarjoa Jannelle oman settini käyttöön josta hän kieltäytyy. Illan tunnelma on piloilla. Jatkamme kuitenkin kalastusta hiukan masentuneissa tunnelmissa ja saammekin saaliiksi vaivaiset 3 turskaa joista isoin reilut 2kg. Sää muuttuu nopeasti erittäin viileäksi. Ilman lämpötila putoaa varmaankin 10 verran päätyen jonnekin 6 asteen hujakoille. Eikä muutos johdu nolosta välinetappiosta. 
Turskaa...
Palaamme mökille ja Janne perkaa kalat. UL-setillä kuulemma saa kivasti kalaa, mutta olin ymmärtänyt ohjeet väärin. Tämä tapahtuma värittikin sitten koko loppureissun tarinointia aikalailla. Janne otti käyttöön minun settini ja itse siirryin heittelemään kevyellä hyrräsetillä. 3.päivä Kirkasta auringon paistetta, kala siis tiukassa tällä päivällä. 
Pläkätyyntä...
Sitkeä 6 tunnin kalastuskeikka aamupäivällä tuo tulokseksi vain kaksi noin 2kg lyyraa ja 4 pienehköä turskaa. 
Saalista
Tauolla jigi lojuu pohjassa ja kun eväät särvitty ääntä kohti, tuntuu siima painavalta. ”Levää”, totean, mutta kun nyytti nouseekin pintaan paljastuu jigiin tarttunut mustekala. Ja ihan kivan kokoinen. Lonkeroilla pituutta rapeat 30cm suuntaansa. Kaveri nousee pintaa silmät auki ja yrittää pikkuisen roiskia vettä niskaamme, mutta auringon häikäisemänä sulkee lutuisesti silmänsä ja ilmeestä voi lukea kuin kaveri ajattelee ”Voi ttu, kun seiska kainaloon sattuu”. Uitan kaiffarin Jannelle joka yrittää irroittaa jigiä pihdeillä, mutta tiukassa on. Kaiffarin ällötysfaktori on sen verran korkea ettei sitä käteenkään viitsinyt ottaa. Mustekala päättää takertua veneen kylkeen mistä Janne yrittää kiskoa sitä irti jgistä, mutta tiukassa on kuin torpparin räkä seinässä. Lonkeroveikka hilaa itsensä veneen pohjaa myöten veneen alle, missä päästää irti ja yrittää lähteä laskeutumaan takaisin syvyyksiä kohti. Tässä vaiheessa vielä pikainen irrotusyritys joka onnistuukin ja jigin ja imukuppikasan tiet eroavat. 
Mustekalaa...
Paluu mökille ja kalojen perkaus sekä ruokailu. Pitkät päiväunet ja paluu vesille vasta noin kello 20 nousuveden alkaessa. Ilma edelleen aurinkoinen ja kala täysin kateissa. Tuloksena vain kolme hyvin pientä turskaa jotka kaikki pääsivät takaisin kasvamaan. Erityisen tuskaisan huonosta kalan tulosta tekee se, että mökkikylään majoittunut saksalainen kaveri lupasi kaksi olutta / kala. Jäi nekin oluet sitten saamatta. Isohkon ”moralisoidun” siimasotkun ja taivaanrannan yli lentäneen jigin jälkeen palataan hiukan masentuneina takaisin möksälle nauttimaan norjalaisen olutpanimon tuotteista sekä mukana tuoduista tisleistä. Sääennuste lupaa kuitenkin hyvää kalakeliä. Epävakaista tiedossa.. Pilvistä.. Tuhnua… JES! Suunnitelma on käydä aamulla täydentämässä einesvarastoja paikallisen kyläkaupan valikoimista ja painua kalaan... 
Geiranger by Night
4. päivä Aamupala nautitaan auringon paisteessa vaikka sateen uhka leijuu vuonon yllä. Kauppaan aamupalan jälkeen. Kaupasta hiukan einestä ja olutta. Kauppalaskun loppusumma ei ollutkaan kassatytön puhelinnumero vaan se summa mikä piti paikallisia phateja pulittaa. Ei oo halpaa ei. Lisäksi kauppa on kylän ainoa, joten kilpailutilanne suo kauppiaalle aika vapaat kädet hinnoitteluun. Omituinen Juha Föhr –tuuli puhaltaa vuonolta ja noituu ukkojen vedon täysin nollaan. Takaisin mökkiin ja pientä lepuutusta ennen lähtöä. Lepuutus venähtääkin sen verran, että lähtö vesille tapahtuu vasta klo 15. Laskuvesi ja kirkas taivas. Ei mikään hyvä juttu. Yhteensä neljä tuntia vesillä ja tuloksena pari pientä turskaa jotka laitettiin takaisin kasvamaan. Piristyksenä kuitenkin Jonesin suurin lyyra eli 3.9kg. Lisäksi yksi pienehkö lyyra mukaan. Janne kai myös yhden pienen ”lang” –merkkisen kalan. 
Kaksi rumilusta
Eväät syödään auringon helottaessa liki pilvettömältä taivaalta ja nautitaan Geirangerin vuonon raikkaasta luonnosta, kuten monet italialaisetkin, jotka ovat saapuneet Costa Marina –nimisellä laivalla vuonoon. Laiva lilluu parkissa vuonon pohjukassa ja savuttaa koko kauniin vuonon siniseen savuverhoon. Savu leijuu vuonon kattilassa vielä 2 tuntia laivan lähdön jälkeen. Sylettää. 
Norjan puhtaat vedet ja ilmat
Ja savu vain jää....
Ilta vietetään terassilla olutta nautiskellen ja seurataan kuinka puolalainen porukka kalastelee laiturilta pohjaongella ja katkaravuilla pieniä turskia iltapalaksi. Pyöriäiset ilmestyvät taas puhisemaan vuonon pohjukkaan ruoan perässä. Se tarkoittaa siis kalaa ja päätämme tehdä pikaisen piston vuonolle, mutta tulos on pyöreä nolla. 5. päivä Viiden aamu on sumuinen. Tälle päivälle suunniteltu patikkareissu saa siirtyä tuonnemmaksi, koska keli lupaa hyvää. Vuonolla lokit jahtaavat pikkukalaa pinnasta ja pinnassa muutenkin hiukan eloa. Vesikin noususuunnassa. Aamupalaa syödessä seurataan kuin Minerva –niminen laiva ankkuroituu liki meidän laituriin. Pikapisto kauppaan josta evääksi oluet mukaan ja leipää mökille. 
Minerva pukkaa meiän laituriin!
Heti laiturista irtauduttua Janne saa litkalla yhden sillin joka otetaan täkykalaksi. Ensimmäiseltä kalapaikalta jää koukun päähän vain yksi puna-ahven joka sekin otetaan täkykalaksi. Kierretään pari paikkaa, mutta tulos hiukan heikko, joten Janne sipaisee sillistä pyrstöpalan jigikoukkuun ja laskee sen ottipaikan läheisyyteen pohjan tuntumaan. Hyvä että täky on ehtinyt pohjaan kun vapa notkahtaa ja pienen väsyttelyn jälkeen pintaan nousee 4.1kg komea lyyra. 
Sinistä
Jannen 4.1 kg lyyra
Paikan vaihto ja eväitä ääntä kohti. Täkypalat taas pohjan tuntumaan ja eväiden jälkeen kelaan omasta ylös taas mustekalan. Muuten kyseinen spotti tyhjänä, joten paikkan vaihto ajankohtainen ja paluu ”ison lyyran” paikoille. Täkyt uimaan ja Jannella narahtaa siiman päähän keila joka on mateen sukuinen paikallinen kala. Mukaan sekin. Lisäksi samoilta paikoilta nousi vielä turska. 
Kuvateksti on SYSMÄstä!
Pitkin päivää pinnassa pyörähdelleet pyöriäiset tuntuvat vain lisääntyvä. Parhaimmillaan arviolta 10-15kpl parvi ui noin 100m päästä veneestä. 
Saalista
Kotimatkalla käymme vielä ”ison kiven juuressa” ja sieltä heti ensimmäisellä heitolla molemmille pienehköt seit, jotka otetaan ruokakalaksi itselle. Seuraava päivä olisi tarkoitus viettää patikoiden joten jääkaapissa on hyvä olla ruokaa myös huomiselle. Rantautuminen ja kalojen perkuu. Mateen sukuinen keila nyljettiin ja siivottiin soppakalaksi ja sen kaveriksi otettiin vielä yhden turskan toinen file. Seit myös omaan pussiin ja loput annetaan taas kerran mökkikylän omistajalle. Janne keittää kattilallisen erinomaista kalakeittoa ja keitto hupeneekin kahteen pekkaan. Keitto sai aikaan nuijanukutuksen ja molemmat puhisivat punkkaan sulattelemaan. Päätettiin jättää illan venereissu tekemättä ja keskitytään laiturilta kalasteluun. Jos vaikka täkykaloja saataisiin. Alkuilta seurataan kuinka pikkupoika heittelee isänsä opastuksella laiturilta viehettä ja pian pojalla ensimmäinen kala laiturilla. Isä perkaa kalan ja siitä mennään valmistamaan kaverille ruokaa. Hieno homma, että pojan kalasta tehdään ruokaa.. Nappaamme laiturille muoviset puutarhatuolit, tölkit olutta ja kevyet heittovermeet. Pientä jigiä veteen ja pian omassa vavassa tuntuu painoa. Pientä ravistelua ja varmuus että kyseessä on kala. ”Ei mikään iso”, totean Jannelle. Kumman painavalta se kuitenkin tuntuu, kunnes kala ottaa ensimmäisen spurtin kohti syvyyttä. Vapa taipuu ihan kunnolla ja siima juoksee ulos viimeistä päivää. Janne heittelee vieressä ja kysäisee toisen spurtin kohdalla, että tarvitaanko nostokoukkua. ”Vois olla hyvä”. Janne kelaa rennosti jiginsä ylös ja lampsii mökin terassille hakemaan pampun, puukon ja nostokoukun. Jannen noutaessa tarvikkeita, kala tekee vielä kolmannenkin spurtin ja hakeutuu liki laiturin alle josta saan kalan onneksi pidettyä poissa. Jannen saapuessa laituriin pintautuu meren syvyyksistä aikamoinen mörkö. Nostokoukku leuan alle ja laiturilla laskeutuu ihan miehekkään kokoinen turska. Meillä on ollut yleisöä rinteen mökeissä kun kuulemma raikuvat aplodit ylämökkien parvekkeilta. Kala kannetaan kalalaatikolle jossa se pikaisen pamputuksen ja verestyksen. Laatikko lasketaan täyteen jääkylmää vuoristopuron vettä ja jätetään valumaan verettömäksi. Palataan laiturille ja jatketaan kalastusta. Tunnin heittely ei tuota kuitenkaan enempää tulosta joten palaamme perkuupaikalle ja tutustutaan saaliiseen. Puntari nitkahtaa 6.6kg kohdalle. 
Kaksi onttopäistä sikaa
Äsken laiturilla ollut isä ja poika saapuvat ihmettelemään kalaa. Pikkupoika poseeraa kalan kanssa isän ottaessa pari kuvaa. Kalan fileet päätyvät samaiselle puolalaisperheelle ruoaksi. Paljon puolalaisia Geirangerissa. Kaatoryypyt koneeseen ja unille. 6. päivä ”Kun mä silmät aukaisen…”. Raotan verhoa punkassa maaten ja kurkkaan taivaalle. Sininen taivas. Se on sitten patikkapäivä. Matkasuunnitelmiin sisältyi yksi päivä jolloin tehtäisiin muutakin kuin istuttaisiin veneessä ja juotaisiin olutta. Alkaa nesteet kertymään kroppaan siinä määrin että kohta nilkat purskahtaa lenkkareista ulos. Pienet reput selkään ja juotavaa mukaan. Jannen mukaan alkumatka on hieman rankempi kuin loppumatka. Niinpä 40 minuuttia myöhemmin Janne on melkein kolmesti antanut minulle jos apuvirtaa kun sydän on pysähtyä. Puuskutan ja pihisen kuin Ukko-Pekka Hämeenlinnan asemalla aikoinaan. Ensimmäisen vajaan tunnin aikana noustaan hiukan yli 400 metrin korkeuteen. Muutaman viimepäivän olut ja tupakka tekee tehtävänsä. Hikoilen kuin sika ja juon pari vuoristopuroa tyhjäksi. 
Maisemaa
Samaan aikaan kohtalo päättää tehdä pilaa minusta ja lähettää kaksi vanhempaa miestä, iältään noin 45 ja 65, juosten ohitseni. Ylämäkeen. Kiesus että häpeän itseäni. 
Lisää maisemaa
Kahden tunnin kiipeämisen jälkeen pääsemme huipulle. Kännykän GPS –näyttää korkeudeksi 596m ja mittaustarkkuudeksi 17m. Huipulle on rakennettu pari pientä mökkiä ja toiseen on kiinnitetty kyltti joka kertoo korkeudeksi 544m. 
Vuoristomökki 544 m korkeudessa
Näköala on kyllä hulppea, eikä yksikään valokuva tee oikeutta tuolle näkymälle. Juomme huipulla oluet, jotka olemme raahanneet mukanamme ja Janne kertoo vanhan vitsin kahdesta vuorikiipeilijästä: Huipulle päästyään kokeneempi vuorikiipeilijä toteaa: - Nyt juodaan kyllä oluet - Et kai sinä nyt niin hullu ole, että raahaat olutta tänne asti! - En, mutta sinä olet… Vilkaisu kelloon ja huomaamme, että nousuvesi on tulossa. Vesi nousee muodotaen maininkeja jotka näkyvä hienosti täältä ylhäältä. Tyhjennämme oluet ja otamme pakolliset maisemakuvat ja aloitamme paluumatkan. Täytetään vesipullot purosta. Huipulla isot lakat ovat kypsymässä suolla. 
Korkeella ollaan....
Paluumatka sujuukin leppoisammin, vaikka alamäkeen käveleminen käykin polville ja varpaille. Kohtalo on palannut ruokatunnilta ja päättää leikitellä vielä meikäläisen kustannuksella. Samat lenkkeilijät juoksevat nyt alamäkeä kuin vuorikauriin, meikäläisen lompsiessa kuin pala valaan traania. Jos luopuisi viinasta, tupakasta ja hyvästä ruoasta, eläisi pidempään, mutta toisaalta noista luovuttuaan kuka haluaisi elää pidempään.. Kaksi tuntia myöhemmin palaamme mökille jalat hyytelönä. Pikainen suihku ja pari kylmää olutta koneeseen. Elämä hymyilee. Otamme pienet nokoset ja syömme edellisenä päivänä saamamme seit soseena perunamuusin kera. Olipa hyvää. Myöhemmin illalla otamme puutarhatuolit ja oluet taas laiturille. Kala ei syö, mutta eipä tuo mitään haittaa. Vain yksi simppu käy laiturilla. Monta olutta ja tuntia myöhemmin maailma on taas parempi paikka. Kello lyö 1.30 kun painumme punkkiimme. Viimeinen kalastuspäivä edessä... 
Illan setup...
7. päivä Viimeinen kalastuspäivä on tuhnuinen. Aamupalan jälkeen suuntaamme oitis vesille. Vuonossa on oikein ruuhkaa tänä aamuna. Yhteensä neljä isoa risteilijää seilaa liki peräkanaa vuonoon parkkiin. 
Tuhnukeliä
Risteilijää pukkaa
Jannella hyvä päivä kalastuksen suhteen. Tuntuu että Janne ”täsmäheitot” toimivat. Kala käy jigiin. Oma kalastus kärsii hiukan edellisen illan ikävistä uutisista kotirintamalta ja tuntuma hiukan kateissa. Ilmeisesti kohtalo on ottanut minut silmätikukseen ja litkaa ylös kelatessa kuuluu ”raps” kun vapa katkeaa nokkalenkin läheltä. Voi saa…na! Ei tietenkään minkäänlaisia korjausvälineitä matkassa. Vapa puukolla siimarenkaan juuresta poikki ja heittely jatkuu. Vaan eipä käy kala litkaan. Janne kiskoo kalaa veneeseen tasaisen tappavalla tahdilla.' 
Kirkasta vettä...
Vaihdan takaisin jigitykseen ja otan jigikepin käyttöön. Heittelyä hiukan häiritsee setistä välillä kuuluva ratina. Ihmettelen onko kelassa jotain vikaa, mutta kela toimii kuin rasvattu, olihan se edellisenä iltana rasvattu. Ja KELE! Jigikeppi on poikki kärkirenkaan tyvestä. Toinen vapa poikki tunnin sisään. Kukaan ei ole astunut vapojen päälle eikä mitään ulkoista syytä vapojen katkeilulle löydy. Ja Janne saa kalaa... 
Kalapaikka
Veto päällä
Vasta iltapäivän lopputunneilla saan pari kalaa. Yksi turska ja yksi lyyra napsahtaa omaan jigiin. Paluumatkaa mökille varjostaa synkkä tunnelma, koska tiedämme että mökissä odottaa kolme 0.5l:n tölkkiä olutta eli takahampaat eivät tule edes kastumaan niistä. Laiturilla Adam–poika odottaa meitä ja kysyy onko kalaa tullut. Nostamme kalalaatikon laiturille jossa on seitsemän isointa kalaa. Samassa laiturille ilmestyy kaksi korealaista isäntää ja kyselevät kalan hintaa. Emme ole myymässä kaloja, vaan tarjoamme kalat ilmaiseksi. Tämä ei käy päinsä vaan miehet kaivavat seteleitä taskustaan kuin mafiosot. Ei ei… Ei rahaa, mutta olisiko teillä olutta? No johan alkoi tapahtua. Miesten ilme kirkastuu ja toinen huutaa ylämäen mökille ”Bring the beer!” ja pian rantaan ilmestyy muovipussi jossa on viisi saksalaista olutta ja puolen litran viskipullo. Pian ympärillämme on 9 ihmettelijää ja kalan perkuu alkaa. Janne fileoi tottuneesti kalat ja jättää meille pari ruokakalaa. Siinä vaiheessa missä yleensä heitämme kalan perkeet mereen, alkaa korealaisen rouvan puukko vasta heilua. Hän siivoaa kalat todella tarkasti ja ottaa kidukset poista vasta kun Janne ehdottaa sitä. Samanlaisen kohtelun meinaa saada turskakin joka meinasi joutua pataa ilman perkausta. Jannen ehdotuksesta sisäkalut sentään poistettiin. Korealaiset eivät hukanneet mitään. 
Korealaiset haluavat kalaa... ja me olutta
Myöhemmin saimme kutsun korealaisten terassille juomaan olutta, mutta ainakin omassa mielessäni leijui ajatus siitä kuinka saisimme eteemme kalasoppaa jossa omana pikanttina vivahteena olisi turskan sisäkalujen ”tuoksu”. Päätämme kuitenkin jäädä omalle terassille juomaan ”saalisoluita” ja viskiä. 8. päivä Matka kohti Suomea ja arkea alkaa. Siivoamme mökin ja luovutamme avaimen. Käydään samalla neuvottelut seuraavan keikan hinnasta. Jos vaikka loppusyksystä tulisi käymään kun turistikausi on ohi. 
Lähtöpäivän keli on hieno
Jäähyväiset mökille
Lähdemme kohti Geirangerin keskustaa tarkoituksena postittaa postikortit ja ostaa turistirysästä tuliaiset lapsille. Tie kohti keskustaa on pikkuinen hiekkatie. Edessämme on jono autoja jotka ovat ohittamassa tien vasempaan reunaan pysähtynyttä autoa. Edessämme jono etenee hiljakseen ja tulee meidän vuoro ohittaa auto. Tiukkaa tekee ja samassa auton oikea reuna humahtaa alaspäin. Voi kerpele. Ojassa ollaan. 
Ojassa ollaan...
Auto ei suostu nousemaan omin avuin ylös. Vasemman puolen renkaat eivät saa tarpeeksi paino päälleen eikä oikean puolen renkailla ole maata allaan. Tarkastelemme tilannetta ja huomataan vasta tässä vaiheessa kuinka tien viertä pitkin kasvuston peitossa virtaa pienehkö, mutta pirteä puro. Tämä puro on syönyt maan pois tien reunan alta ja auton paino oli sitten se viimeinen rasti. 
ja lujasti ollaankin!
Janne päätti marssia takaisin mökkikylälle josko saisi hinausapua mökkikylän isännältä. Katselen kuinka Janne marssii kuumaa hiekkatietä pitkin kohti mökkikylää ja itse jään auton luokse väijjyyn. Siinä Jannea odotellessa kerron saman tarinan ainakin 8 kertaa ohikulkijoille ja kuulen eräältä rouvalta, että autoni oli jo toinen samalla viikolla samassa ojassa. Rouvan mielestä ainoa keino on tilata hinausauto, mutta sen tuleminen kestää ja kuulemma on aika kallista.. Onhan vakuutukset kunnossa? Auts! Nyt tuntuu lompakkotaskussa liikettä. Voin kuvitella mitä hinausauto maksaa Norjan jo muutenkin rapsakan hintatason huomioon ottaen plus sen että auto tulee jostain näreen nokasta. Lisäksi hiukan jännittää tuo ehditäänkö lauttaan, joka onneksi lähtee vasta seuraavana aamuna. Noin tunnin odottamisen jälkeen paikalle saapuu kaksi autoa ja toisesta hyppää ulos Janne. Saan pikaisen selonteon tilanteesta. Tutusta mökkikylän omistajasta ei ollut tällä kertaa apua, mutta hän oli saanut mukaansa 8 norjalaista turistia mökkikylän viereisestä kahvilasta. Yhdessä tutkimme tilannetta, mutta pahalta näyttää. (Janne, jota olin viikon aikana alkanut kutsua nimellä ”Worst Case Scenario”, koska hänellä oli mielessä aina se pahin mahdollinen asia mitä voi tapahtua, ei ollut osannut ennustaa tätä tilannetta.) Päätämme kuitenkin kokeille hinata autoa kohti tietä ja tukea autoa ojan puolelta ettei se rojahda kokonaan ojaan. Kiinnitämme hinausköyden autoon ja 7 miestä menee työntämään autoa ojanpuolelta. Alennusvaihde ja tasauspyörästön lukko päälle ja ihmeen kaupalla auto nousee ylös ojasta! Hurraa!! Autokin selvisi koettelemuksesta täysin vahingoittumattomana. Matka voi jatkua. Pääsemme Geirangerin keskustaan, missä postitamme postikortit ja ostamme jälkikasvulle tuliaiset. Janne pari olutta ja kuskille vettä ja aloitamme kiipeämisen kohti vuoria joiden yli pitää ajaa. Puolessavälissä nousua pysähdymme ottamaan vielä pari valokuvaa tuosta mukavasta pikkukaupungista mikä oli kotimme viikon ajan. 
Geiranger kylpee valossa
Ajamme huipulle ja pysähdymme Dalsnibbanin (1500m) juurella sijaitsevalle vuoristojärvelle räpsimään valokuvia. Maisemat ovat henkeä salpaavia. Aurinko paistaa liki pilvettömältä taivaalta ja lumikin tuntuu lämpimältä. Olemme auton GPS:n mukaan 1044m korkeudessa. Kun valokuvat on otettu ja ajettu vielä muutama kilometri, tulee vastaan Norjan tielaitoksen tyttö STOP – kyltti kädessä ja selittää että tietä raivataan edempänä ja tie on poikki ainakin 40 minuutti. Odottelemme jonossa ja käymme vielä hiukan jaloittelemassa ja täyttämässä vesivarannot vuoristopurosta. 
Kuin postikortista... Hiljaisuus on korvia särkevää
Kivat näkymät
Viimein pääsemme aloittamaan kotimatkan ja loppumatka sujuukin kommelluksitta ja saavumme Kappelskäriin klo 04:10 seuraavana aamuna, 16 ja puoli tuntia lähdön jälkeen. Piipahdamme vielä Estonia –muistomerkillä ja painumme autolle pikkuiselle levolle. Myöhemmin Janne kertoi, että olin nukahtanut noin 30 sekunnissa ja nukkunut kuin Homer Simpson. 
Ajomatka ohi...
Kommentit (8)
Powered by Compojoom comment 4.1.8
|
Hienoa settiä, ja kuvat loistavia! Kiitos hyvästä rapsasta!