|
Neidenelvan kutsu kävi kymmenennen kerran ja matka kohti Pohjois-Norjaa pääsi alkamaan. Vuoden tärkeintä reissua ennen mielessä siinsivät kolme asiaa: lohi, lohi ja lohi. Vaan kuinkas äijäin kävikään? Tarina epäonnistumisista ja onnistumisista, mutta ennen kaikkea lohestuksesta.
|
|
Lue lisää... [Airon Neiden 2010 - lohta soutamassa Pohjoiskalotilla]
|
|
|
Sanotaan, että ikääntyminen on ikävää? Voi siinä olla lieveilmiöinä mukaviakin asioita, kuten esimerkiksi minun kohdalleni sattui täyttäessäni 50 vuotta kuluvan vuoden helmikuussa. Yleinen ongelmahan on, mitä hankkia tämän ikäiselle päivän muistoksi? Sukulaiset, ystävät ja kaverit päättivät kerätä matkakassan ”Kerran elämässä kalareissulle”…
Koska otettujen kuvien määrä on valtava, niin pitääkseni kertomukset edes siedettämän pituisina, lisään oheen vain jokusen kuvan sinne tänne. Kattavampi kuvallinen anti reissusta hoidetaan neljälläkin eri tavalla, KMC:ssä näin rapsoina ja kalamies-tv:ssä, web-kuva-albumin kautta ja painettuna lehdessä. Tarvittavat linkit löytyvät näistä kahdesta reissuraportista.
Ja tarina alkaa…
|
|
Lue lisää... [Kerran elämässä - osa l - Lohta Kanadassa]
|
|
Matkailua Vancouver Islandin lohijoilta kohti sampivesiä lauttamatkoineen perjantairuuhkassa kesti matkaan nähden hyvin kauan. Matkoja ei tuollapäin muutenkaan mitata pituuksissa, vaan aikayksiköissä, koska matkantekoa haittaavat niin ruuhkat, tietyöt ja tiestön sijainti vuoriston seassa. Iltapäivästä sitten saavuimme Harrison Hot Springs nimiseen kylään Harrison Laken rannalle.
|
|
Lue lisää... [Kerran elämässä - osa II - Sampea Kanadassa]
|
|
 30. päivä toukokuuta oli vihdoin vuoden odotuksen jälkeen aika kääntää kokka kohti pohjoista ja jokavuotista Neidenin reissua - kymmenen päivän soutukalastus alkaisi 31.5. ja 1.6. välisenä yönä, heti kellon kääntyessä kesäkuun puolelle. Lohikuume huiteli epäterveellisissä lukemissa! |
|
Lue lisää... [Airon Neiden – Soutukalastusta Norjan puoleisella Näätämöjoella]
|
Vaikka matkasta onkin kohta kulunut miltei neljä vuotta on se silti tuoreessa muistissa kaikkine yksityiskohtineen. Matka kaikkine tapahtumineen oli sen verran mieleenpainuva, että ajattelin vihdoin kirjoittaa siitä muutaman rivin kaikille halukkaille lukijoille. Matkan jälkeen on s-postiini tullut lukuisia kysymyksiä matkasta ja siihen valmistautumisesta sekä kaikesta siihen liittyvästä ihan muutaman vuoden jälkeenkin. Näin ajattelin, että kannattaa jakaa kokemus vielä, kun se suhteellisen tuoreessa muistissa on. Ensin ajatuksenani oli tarjota tämä matkakertomus jollekin suomalaiselle kalastusalan lehdelle, mutta nyt tulin toisiin ajatuksiin ja ajattelin antaa tämän kuvauksen matkastamme suoraan Kalamies.comin kautta ihan ilmaiseksi kaikille luettavaksi. Tervetuloa Alaskan ihmeelliseen maailmaan. Toivottavasti nautit ja saat sysäyksen jopa itse matkata jollekin Alaskan mahtavista ja kalaisista joista.
|
|
Lue lisää... [Alaska Togiak]
|
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>
|
|
Sivu 1 / 2 |