Etusivu 
Kalamiesten blogit
Kalamiesten blogit
| Iso mies pienessä veneessä - Hullu se on! |
 
Pienessä ja viheliäisessä mielessäni on milloin mitäkin. Tänä syksynä, vesien viilettyä, se on ollut hauen kelluntarengaskalastus. Tuo kohtuullisen eksoottinen kalastusmuoto on tarjonnut sellaisia elämyksiä (ja kaloja), mitkä ovat avanneet silmäni täysin uudestaan kalastuksen monimuotoisuudelle. Olen tällä hetkellä niin myyty tuolle touhulle, etten muuta edes harkitse tekeväni näinä vähinä kalastuspäivinä!
Mitä se oikeastaan on? Laitetaan paljon vaatetta, kahluuhousut ja räpylät. Istutaan minikokoisessa kumiveneessä, polvista alaspäin vedessä, räpylöillä liikkuen. Heitetään perhoa, lyhyillä heitoilla, ja toivotaan, että joku nappaa. Koko ukkeli (tai akkeli) on veden pinnan tasolla. Perhoon tulevat iskut tulee suoraan käsille, heittojen ollessa yleensä suhteellisen lyhyitä. Kalat ei säiky rengasta, vaan samaa paikkaa voi kalastaa menestyksekkäästi tuntikausia, jos vaan kaloja riittää.
Oma "urani" alkoi vasta tänä keväänä. Innostuin sen verran talven aikana aiheesta, että hankin tarvittavat tilpehöörit ja lilluin jo ensimmäisissä sulissa vesissä. Kevät oli kohtuullisen vaikea, liekö pitkän ja kylmän talven syytä? Kuitenkin kala silloin tällöin piti mielen virkeänä, vaikka töitä sai tehdä jokaisen poranokan eteen oikein tosissaan. Vikalla reissulla (käteen tuli perhon vispaukseen tottumattomalle tenniskyynärpää) sain kuitenkin sen kauan himoitsemani kymppihauen, ja sain vetäytyä kesälevolle tyytyväisenä.
Syksy kun koitti, yritin pari kertaa käydä vähän vippailemassa. Toisella reissulla oli jo jotain parempia kaloja kiinni, mutta todellinen herääminen tuli vasta eräänä marraskuisena päivänä. Keli oli täydellinen, ja vapaapäivä töistä takasi hyvän mielen. Kala söi rajusti koko päivän, ja koin niin upeita hetkiä kalastuksen parissa, ettei heti voi moista toistaa. Illalla kasaillessani limaisia kamojani, sormet verillä, oli olo kuin lottovoittajalla. Tuntui että kaikki loksahti paikoilleen
Tämän jälkeen tehdyt 1½ reissua vain paransivat fiiliksiä, kaloja ei tullut enää niin montaa, mutta tuli isoja! Metrin raja molemmilla puhki, toisella kahdesti.
Mitä kellurenkailu pahimmillaan on? Viimeisimmän keikan iltapäivä antoi sen extreme- tunteen, jota ei muissa lajeissa usein koe. Lämpötila oli koko päivän pakkasen puolella, joten rannat oli jäässä. Hirviporukat oli blokannut rantatien umpeen, joten veteen työntymispaikka tuli valittua hätäisesti ja huonosti. Ensin siis raahattiin rinkuloita parisen sataa metriä umpikaislaa pitkin. Tämän jälkeen tuli vesi vastaan, ja piti satakunta metriä räpylöidä umpikaislan läpi. Vesi oli onneksi vasta hileinen. Piti kuitenkin ottaa räpylöille tukea pohjasta... Iltapäivällä pakkanen kiristyi ja aurinko meni piiloon. Vaparenkaat jäätyi umpeen 10 heiton kohdalla. Rengas oli kirkkaassa peilijäässä. Jalat kohmeessa. Takin pinnalle tulleet roiskeet jäätyi siihen. Ja ranta oli jäässä 100m matkalta. Niin paksussa jäässä, että renkaalla oli vaikea päästä läpi, edes metri kerrallaan. Onneksi kaveri oli veneellä vieressä, muuten olis menny ilta pitkäksi.
Rantaan kun päästiin, ei rengas painunut edes kasaan tyhjentäessä, koska omasi millin jääkerroksen pinnassaan. Jalkojani en edes tuntenut enää. Kalaa tuli tasan 1kpl per lanttu. Ja taas äijä hymyili niin että hampaat loisti!
Iso mies. Pienessä veneessä. Hullu se on! Mitäs sitten, sillä on kivaa!!!
Ruodolla Rokotettu
|
hullu se on, on se hullu...
Ja pysy siellä!