Kalamiesten blogit
| Eräs rakkaustarina |
 
Kuten aiemmin tuli kirjoiteltua, on kelluntarengaskalastus vienyt sydämeni aika komeasti. Jatkan samaa saagaa tässä, avaten hiukan taustoja ja muita tekijöitä teille harvoille, jotka tätä lukevat. Historiani hauenkalastuksessa oli omalla tavallaan synkkä. Nuoruudessa sitä tuli harjoitettua runsaastikin, Ahvenanmaata myöten. Jokin maaginen raja muodostui 6 kilon kohdalle, vaikka niitä kertyikin sitten useita. Homma hiipui hiukan lohikalojen alettua valtaamaan kalenterista tilaa. Pitkähkön tauon jälkeen uteliaisuus ajoi (parin tutun ohella) minutkin jerkkikauppaan, ja tuloksia tulikin heti ensimmäisenä syksynä! Enkka parantui kahdesti yhdellä reissulla, päätyen lopulta lähes kahdeksaan kiloon. Sama rata jatkui myöhemminkin, mutta se oikea maaginen jäi näköetäisyydelle ja 9.9 kiloon... Ei kuitenkaan pahasti painanut, paitsi myöhemmin, Wissymiähen kuittaillessa minun kipparoimallani kympillä. Sitä paitsi jerkkauksessa oli tärppituntuma täysin uudelta planeetalta, kun muisteli nilsu+monofiili- yhdistelmää. Samaten käsialan käyttö ja muukin intensiivisyys palautti hauen yhdeksi suosikkikohteista.
Viime talvena kaikki taas muuttui. Joidenkin pahojen kielien toimesta minulle uitettiin vuoden verran uutta ja hienoa lajia, kelluntarenkailua. Helppo kalastusmuodon edut oli ymmärtää, uusien kalapaikkojen bongailusta tuntuman erinomaisuuteen. Homma vaan vaikutti turhan arvokkaalta aloittaa, perhokamojen hinta on vallan mainiosti tiedossa, samoin kelluntarenkaan omistajaksi ei alle 300 euruplan tahtonut päästä... Tämäkin muuttui samoihin aikoihin kun honkkari avasi verkkokauppansa. Alussa oli vielä mukavat alet, joiden helpotuksella hankin itselleni aloituspaketin, niin huokealla kuin mahdollista. Renkaaksi tuli Mikeyn ja muiden fakiirien neuvosta Kinetic Godspeed. Samaten verkkokaupasta löytyi valmis hauen kalastukseen tarkoitettu Kineticin perhosetti, samaa Godspeed-sarjaa. Kahluuhousutkin löytyi samalta valmistajalta, ja pian huomasin olevani kuin kyseisen merkin esittelynukke, mutta tahattomasti. Räpylät sentään oli Mareksen Superchannelit, kiitos Kalastus-lehden testin. Näitä hankintoja ei ole tarvinnut katua. Siiman joutui kyllä uusimaan, kun kelluva ei ihan joka paikassa toimi. Jälleen kuuntelin ja katselin netistä vinkkejä. Rion Outbound intterinä ilmestyi settiin mukaan jossain vaiheessa kevättä, toki kelluvalla settisiimalla pärjäsi alun vallan mainiosti, etenkin matalammissa vesissä.
Kamat oli haalittu, tarvittiin perhoja. Kymillä kun uitan vain omatekoisia, niin ei tässäkään poikkeusta tehty. Ahkeran opiskelun seurauksena (katsoin pari loistavaa videota) piti alkaa suttaamaan perhoja. Putkiakin tuli kokeiltua, mutta ne ei oikein mulle toimineet. Siis koukkuperhoihin oli luottamani... Muutaman koomisen tekeleen jälkeen perhot alkoivat jo etäisesti muistuttaa netistä reväistyjä esikuviaan. Toki piti oma mauste hommaan saada, joten sidoin perhoistani julmetun kookkaita, sellaisia keskiverto talitintin kokoisia. Ja yhdessä perhossa sekoitin slinkyn sekä deceiver-mallin keskenään, tehdäkseni "oman mallin". Mallikirjan mukaisia niistä ei yhdestäkään tullut, mutta tiesin jo etukäteen että jollain tavalla ne tulisivat uimaan.
Kevään eka keikka tehtiin jäiden sekaan, Tokun ja Gdlp:n kanssa. Virtapaikka kyseessä, ja homman haasteellisuus löytyi myös nopeasti. Perhoa heitetään matalalta, joten ensimmäisenä piti sisäistää se, ettei pituusennätyksiä tehtäisi... Virtaava vesi ei myöskään ole ideaalinen kellurenkaan ominaisuuksille. Silti loppupäivästä osui itselle eka saatu parin kilon kala ja kasa muitakin tapahtumia, tietty tuohon omaan perhoon ja myös tyttären suunnittelemaan slinkyyn. Tunne oli upea. Etenkin tärpit, tullessaan suoraan sormille, ovat jokainen kuin pieni enkka. Perus parin kilon puikkojen väsytyskin oli kuin isompaa uittaisi. Upeaa! Kevättä jatkettiin muissa aikaisin aukenevissa paikoissa, räpylöillä kun pääsee jään reunastakin ylös ihan kohtuullisen helposti. Vesien auettua kokonaan avautui "spottailu" täysin: Rengas takakonttiin ja veteen kun näyttää hyvältä! Tenniskyynärpää alkoi vaivaamaan, mutta ehdin saada viimein sen kympin, jota poikavuosista asti oli tavoiteltu!. Ja mikä fiilis oli väsytellä isoa kalaa renkaassa! Tajunnan räjäyttävä tunne, parempaa kuin huono s... sahti! Notkealla vavalla ison kalan ylös saanti ei onnistu kovinkaan nopeasti, joten väsytystaistelut olivat mieleenpainuvia jokaisen kunnon kalan kanssa.
Syksy sitten olikin luokkaa mieletön! Edellisessä blogissa tuli käsiteltyä ajanjakso joulukuun alkuun. Kausi kuitenkin jatkui senkin jälkeen, ehdin pari keikkaa heittämään. Nyt joku saattaa miettiä, että mitä mullistavaa muka voi parilla redulla käydä? Noh... Paljon!
Itsenäisyyspäivä oli tyly, saldona muutama pienehkö hauki, isommat tyystin hukassa. Seuraava viikonlopppu tulisi olemaan viimeinen vuonna 2011, koska loput viikonloput oli jo buukattu kaiken maailman turhuuksiin, kuten jouluun jne... Lauantai oli tuulinen, kuten perjantaikin. Eka spotti oli todella mehukkaan näköinen, mutta samea ja tyhjä. Toki tuo Tokun bongaama paikka merkattiin muistiin... Siirryttiin plan b:hen, eli mestaan jossa otaksuin olevan kirkasta vettä. Ja niin olikin, lähes kristallinkirkasta! Lahdukassa oli normaalia runsaammin vettä, normaali 0.5-1,7m oli lisääntynyt metrillä. Tuuli oli julma, mutta jatkuvalla räpylöinnillä sai renkaan pidettyä paikoillaan, vaikka välillä saikin riehua oikein tosissaan. Tämä, pari muutakin vastaavalla kasvustopohjalla varustettu paikka, on omien kokemusten mukaan haasteellinen kalastaa. Kaislan reuna kun ei välttämättä toimi, vaan kalat saattavat makailla suurimmalta osin keskellä ei mitään...
Poljeskelin siis pikkuhiljaa vastaiseen, samalla kalastellen kaislan reunaa ja siitä hiljakseen ulospäin. Ensimmäinen tapahtuma tulikin heti kun matkaa kaislaan oli parikymmentä metriä! Puikkari, ja toinen heti perään. Jes, kikka keksitty! Hetki oli hiljaisempaa, kunnes parin tällin jälkeen jysähti niin että tuntuu! Jostain syystä suurin osa tapahtumista tuli n.4 metrin siimalla, niin tämäkin (syvyys, luulen). Löysät pois tieltä, ja jo hiukan paremmalla rutiinilla kalaa väsyttämään. Ploppis ja Toku oli molemmat lähes huutomatkan ulkopuolella, joten annoin renkaan valua tuulen mukana. Kala oli väkivahva, veteli siimaa jatkuvasti ulos ja pysytteli pohjan lähellä. Välillä piti yrittää hiukan komentaakin kalaa, jottei turhia riskejä tulisi otettua pohjan ja hakojen kanssa. Sain kalan renkaan viereen, ja se oli ISO! Pää oli tolkuton, ja mittaakin pirun paljon! Sain otuksen bååtin viereen ja lopulta liplockattua, jes! Varma kymppi, mutta paljonko yli? Yhtäkkiä se juolahti mieleeni: Mä, joka en koskaan saa kybää, roikotan kauden kolmatta kyydissä! Hymyillen ja täristen asettelin kalaa ruttupussiin. Huomasin perhon olevan kiduskaaressa kiinni, joten otin sen äkkiä irti välttääkseni tarpeettoman verenvuodatuksen. Näytin kalaa kohti tulevalle Tokulle, äänekkäästi mölisten... Mittaa n.120cm, ei meinaa mahtua pussiin millään... Sain kalan pussitettua, nykäisin päätynarut tiukemmalle ja laskin kalan lepäämään veteen. Sitten maailma pysähtyi... Päätynarut rapsahtivat kummallisesti auki, ja näin kalan lipuvan syvyyksiin kuin hidastetussa elokuvassa... Ei mitään mahdollisuutta saada sitä kiinni! Pari sekuntia myöhemmin huusin kuin sireeni, manaten pussin ja sen valmistajan alimpaan helvettiin. Pussi löysi uuden sijoituspaikan meren pohjasta. Täristen huusin, selitin ja kiljuin kalasta Tokulle. Näin silmissä myötätunnon, kun suu vaahdossa yritin selittää kalan kokoa. Otin mitankin esiin, kalahan oli monesti sylissäni, eli todella luotettava jälkimittaus antoi tuon n.120cm. Ja oli hyvässä lihassa...
Niin, kolmas saatu kymppi. Eniten harmittaa etten edes pituutta ehtinyt ottaa, vaikka kala oli kyydissä ja sylissä monta minuuttia. En uskonut tapahtunutta todeksi, miten näin voi käydä? Mä olen aina hyvin tarkka ja varovainen näiden kanssa, ja sit heitän mahdollisen enkan jontkaan? Tonttu! Urpo! Tohelo! Kuujuusto!
Yritin jatkaa kalastusta vielä kotvan, mutta eihän siitä mitään tullut. Henkisesti olin liian kumarassa. Kalat kyllä hakkas perhoja, ylös tuli yksi ainoa. Olisiko tuo ollut kolmisen kiloa, ei vaan jostain syystä säväyttänyt... Mieli oli musta, vaikka kymppi tuli saatua. Oikeasti pahempi kuin kalan karkuuttaminen, on sen saaminen ja hukkaaminen mittaamatta.
Uskoa riitti kuitenkin, joten pakkohan se oli seuraavanakin päivänä syöksyä vesille. Olihan kyseessä vuoden (ja kauden) vika mahdollisuus. Ploppis onneksi ilmoittautui mukaan, tuulikin oli jo inhimillisissä lukemissa. Ahti jatkoi v***luaan, pahimmalla mahdollisella tavalla. Aamusta tärppi ja sen karkuutus. Tunnin tyhjänpyynnin jälkeen otin siirtymän, ja tietty piti laittaa perho perään. Parikymmentä metriä edettyämme notkahti vapa siihen malliin, että nappasin siitä hiukan paremmin kiinni. Aika pian selvisi, että reilu kala olisi taas siiman päässä! Väsytys kesti hetken, mutta pian kala oli jo renkaan vieressä pyörimässä. Ploppiksen kanssa todettiin sen olevan joka tapauksessa väärin pyydetty, joten ihan 100% tarkkuudella ei otusta tullut paimennettua... Sehän sitten irtosi kesken syöksyn, vaikkei perhoa edes näkynyt suusta! Onneksi ei ihan edellisen päivän lukemilla oltu, arvio oli 8-9 kg.
Siitä se alkoi... Muutama tärppi aina välillä, kaikki karkuun. Loppupäivästä alkoi jo epäilyttää että miksi kalat karkaa, mutta mitään järkevää selitystä ei löytynyt... Päivän kruunasi iltahämärän syöntipurske, lähes kymmenen hyvää tälliä peräkkäin, kaikki karkuun! Masennus iski...
Ahti siis päätti jättää ilman kalaa kauden vikana päivänä. Tämä aiheutti hiukan ristiriitaisia tunteita. Kausi oli kuitenkin mennyt niin nappiin, että tuo unohtui nopeasti. Aiemmin kymppi oli työn ja tuskan takana, nyt niitä tuli 3 samana vuonna, ja näidenkin lisäksi 111 ja 106cm kalat top 5:een! Kukaan kalastava sielu tuskin enää kysyy, että miksi moista harrastan. Ainoa mikä ihmetyttää itseäni, on että mitä teen veneellä enää tämän jälkeen... No, onhan niitä muitakin lajeja mitä tulee harrastettua kalastuksen saralla.
Ruodolla Rokotettu
Niin, mitäs sille mun omatekoiselle "mallille" kävi? Noh, vakiotavaraa siiman päässä, jolla on jo ns.indikaattorin status. Tuo vika kymppi sillä tuli, jokunen iso kala karkasi ja antoi ehdottomasti eniten kappaleita kaikista perhoista!
|
