Reissuraportit Perhoraportit Paavon pervåreissu, Smuolejokk (Smuolejåkkå) 2006
| Paavon pervåreissu, Smuolejokk (Smuolejåkkå) 2006 |
 
Smuolejåkkå, sunnuntai, 9.7 Illalla känäpäissään kun laittaa kellon herättämään kahdeksalta, ja sammuu jo ennen yhtätoista, niin tietäähän sen: herätään kuudelta. Suihkuun, viidellä kruunulla sai just pallit ja kainalot pestyä. Kaikenlaisia vekottimia sitä pitää ollakki....
25 kiloa saa pakata kamaa hulikutamutteriin samaan rahaan ja lopuista velotetaan 12 kruunor lisäliksaa per kilo. Kahden jätkän kamat paino 114 kiloa. Kopterikuskiparka ei jaksanu nostaa kasseja kopteriin.... No, olihan siinä painona mukana loota keskiketterää ja paketti purkkiviiniä per håmåpojke.... ja parit sauhuviskiputelit. Resepsuunista saatiin Björn Helambilta itseltään vinkit kalapaikkoihin ja teltan paikkoihin, molemmille joille (Smuolejåhka, Ruonekjåhka ja Sieldutjåhka). Enste huakastaan viikoks Smuolejåkkån perhokalastusalueelle. Koneonkia ei käytetä, niille haistatetaan pitkät muutenkin A-luokan jokikalastuksessa. Kyä nääs perho on parasta. Poron jälkeen. Hekoon nouse! Vanhan tavan mukaan mä meen etupenkille ja Jussi sikaosastoon. Paluureissulla toisinpäin. Kaks kassia saatiin mahtumaan "takapaksiin", toiset kaksi jouduttiin ottamaan takapenkille. Kolmas jätkä kamoineen ei ois mahtunu enää...
15 minuutin lento ja tatsdoun pöpelikköön. Lentojätkä ei paljoa katellu, surutta vaan suon laitaan. Kamat hittoon ja lentojätkälle iloiset hej hej tack och ädjö heilutukset. Leiripaikka kasaan. Teltat koivikkoon, tasaisia telttapaikkoja ei oikein löydy. Laavun paikkaa etsittiin vielä kauemmin, saatiin se sitten jotensakin tyydyttävään paikkaan pystyyn. Jussi ei löytänyt silmälasejaan mistään. Tulee solmujen teosta mulle lisähommia... Tutkimusmatkailijat lähtevät ylävirtaan tennistossukalalle. Leirin kohdalla olevan kosken yläpuolisessa suvannossa nähdään ensimmäiset kalat. Pieniä... Sorsaemo säikäyttää ja leikkii lentokyvytöntä ja pikkupiiperöiset uivat rannan suojassa pikakyytiä toiseen suuntaan. Seuraavan kosken yläpuolella näkyi lupaavannäköinen syvä poukama akanvirtoineen. Ja siellähän tuikkii! Poukamassa pyörii n. 35 senttinen taimena, jolla on selässä laikkuja.Jussi ryhtyy harjottelemaan ja koittaa koukuttaa sen.
Mä kierrän poukaman ja rupean viskomaan akanvirtaan. Kiinni! Jeee! Eka kala! Vaan eipä iso. 32 senttiä. Ja samanlaiset laikut selässä.... hmmm.... kasvakoon rauhassa. Jatkettiin hissukseen ylävirtaan kosken yläosalle, mutta siellä ei ole elämää. Palailtiin takaisin poukamakoskelle. Siellä akanvirrassa tuikki, selkeästi iso taimenainen. Pinturia kehiin, ilmassa oli miljoona päivänkorentoa, laitoin CDC-pheurankarvaperhon, tummalla rungolla ja menin n. 7 metriä tuikin alapuolelle akanvirran alavirtaan. Toisella heitolla kiinni, kaunis ruskea kylki vilahti... ja vapa väärällään! Vatsassa pyörähti joku, kutitteli mennessään... väsyttelin kalaa viitisen minuuttia ja... PÄKS! Prkleen rosvo, vei mun perhon! Taimen 1, tunturihåmå 0....
Jäin samoille jalansijoille ja sitaisin samanlaisen siiman päähän. Taas samassa paikassa tuikki! Muutama heitto ja... kiinni! Ja taas vapa väärällään, kela ulvoo.... ja yhtäkkiä ei ulvo enää. Irti... Taimen 2, tunturihåmå 0....
Jussin vittuiluja välttääkseni sanoin että mennään syömään. Torpalla syötiin peltipussit mieheen ja viskottiin lähisuvannon taimenille perhoja. Eivät kelvanneet... arkoja olivat, yks heitto ja ei näkyny kuin vilahdus... Jussi päätti mennä pötkölleen, mä läksin alavirtaan tutkimusreissulle. Koski loppui n. 100m teltalta ja suvanto alkoi. Suvannossa oli syviä monttuja yläosassa ja alaosa aivan matalaa. Syvän ja matalan rajamailla iso köllikkä molautteli tasaiseen tahtiin.... heittomatkan ulkopuolella... ja rupesi satamaan. Päätin palata teltalle ja menin ottamaan tirsat.
Pari tuntia siinä vierähti. Juotiin iltateet ja päätettiin lähteä alas katselemaan josko siellä olisi lohikaloja otillansa. Hiljaista on... jokunen pikkufisu tuikkii siellä täällä. Yksi isompi tuikki suvannon keskiosilla ja Jussi koittamaan. Kala rupeaa tuikkimaan tasaiseen tahtiin ja nappaa lopulta Jussin perhon. 35 senttiä, joka muuten on Ruotsissa alamitta. Päätettiin siinä samassa laskea tommoset pois. Hus kasvamaan!
Alemmalla suvannolla ei mitään elämää, palattiin takaisin suvannon syvälle osalle. Johan mulahti, isomman kokonen! Kaukana suvannon matalassa osassa... Huljuttelin samaista pinturia suvannon syvän osan loppupäässä. Mielessä käväisi jo iltakalja, kun vieressä mulahti. Mitä vit*tua!? Mun perho! Vastaisku (siis vapa pystyyn) ja kiinni oli... ja heti ensimmäiseks otettiin pohjasiimat esiin. Lapin tavarajuna kiitää... Jussi tuli viereen irvailemaan, "Piti tulla kattomaan kalaa ennen kun sä tumpeloit sen karkuun". Kiitti vit*usti vaan... Tauno ei halunnut millään haaviin, vaan suunnisti Norjan suuntaan kun yritin sitä haaviin pakottaa, mutta alkoi jo paluumatkalla notkumaan kyljellään pinnan tuntumassa. Haavi alle ja pappi sanoi, "amen".
Mentiin torpalle ja käytettiin suolikaapin avainta. Massu oli Taunolla täynnä mustanharmaata päivänkorentoa. Täynnä = sinne ei ois mahtunu enempää. Taas tuntuu hyvältä ku tietää että on osannu sitoa hyvän perhon.... Koisimaan klo 01:00.
Smuolejåhka, maanantai 10.7 Herräys 07:46. Normaalit aamupuurot, hammaspyykit suoritettiin, ilma näytti, miten-sen-nyt-sanoisi, epävakaiselta. Päätettiin noudattaa edellisiltana sovittua taistelustrategiaa, eli yli ja ylös suvannolle.
Kartalta katsottuna maasto toisella rannalla on normaalia tunturikoivumetsää. Totuus on kuitenkin normaali Lapin totuus. Risua ja rankaa, suota ja sontaa riittää. "Norjan puolella" menee kaksi polkua. Toinen on kelkkareitti, joka ennen suvantoa menee joka paikassa kaukana rannasta. Toinen on Nasaleden, joka menee jossain huitsinketussa. Siis rinteellä, liian kaukana. Kelkkareitti on risuista vapaa, mutta märkää ja pehmeää suopohjaa riittää. Hankalaa kävellä, väsyy lyhyemmälläkin matkalla. Toiselle pakattiin kevyeen selkäreppuun pikku-Trangia ja toiselle kaasuletku ja kaasupullo. Molemmat ottivat mukaan peltipussin (Reiterin reissumuonaa: lisäksi tarvitaan vain kuumaa vettä ja lusikka, sapsukan voi syödä suoraan pussista) ja pureskeltavaa (rusinoita ja muuta makeaa) ja mars matkaan.
Sukkahousut jalkaan, ja päälle kahluuhousut - normaali kahluu-vaellusvarustus. Parempaa yhdistelmää saa etsiä. Saisivat tehdä sukkahousuja takaluukulla ja sepaluksella. Laitanpa noottia Norlynille kunhan täältä kotiin kerkeen. Gore-takit piti ottaa mukaan, sevverta pilviseltä näytti horisontti. Ja kalansaalista varten juuttikankainen säkki, olkahihnalla. Ei pääse saaliskalat kuivumaan... Yli joesta mentiin heittämällä, veden korkeus kosken niskalla alle metri. Siinähän se yleensä muutenkin on matalin ylityspaikka... Käveltiin suoraan metsään ja etsittiin kelkkareitti. Oletettiin, että sitä pitkin pääsis helommalla. Paskammarjat. Pehmeetä suota ja vettä. Mika Myllylän harjottelumaastoa. Dopingit jätettiin teltalle.
Päätettiin kahlata kotirannan puolelle, koska sieltäpäin tuuli ja joissakin kohdissa joentörmästä saisi ehkä tuulensuojan. Mutta kahlaaminen myrskytuulessa ei ole helppoa... etenkään vastatuuleen. Sitä sopii jokaisen kokeilla. Yli päästiin mutta tuulesta ei päästy eroon. Päätettiin kävellä alavirtaan ja kalastella sitten kun tuuli antaa myöten.
     
Sade kävi yhä kovemmaksi ja kalastus mahdottomaksi. Nälkä alkoi jo hiukoa, joten jouduimme hiomaan strategiaa: Vaihtoehtoja oli kaksi: syödä heti tai palkita itsemme oluella heti torpalle päästyämme. Jälkimmäinen vaihtoehto voitti äänin 2-0.
Marssittiin vesisateessa ja tuulessa "kotiin" ja otettiin oluet. Suuren urheilusuorituksen päätteeksi se on ainoa kunnon palkinto. Joka on saatavilla näissä olosuhteissa. Sitten syötiin kuivamuonapussi ja viipaloitiin eilinen taimen. Toki piti tehdä parit voileivät ja ottaa mukillinen valkoviiniä kalan kanssa. Säässä ei oleellista muutosta tapahtunut koko aikana, joten menin telttaan ottamaan kauneusunet. Jussia ei väsyttänyt ja se tiesi sitä että heräisin parin tunnin päästä älämölöön... Ja näinhän siinä kävi... otin seuraksi parit sauhuviskit ja katsoin että herra selviää telttaansa kunnialla. Sää oli edelleen surkea, joten päätin illan päätteeksi vetäytyä pussin pohjalle...
Smuolejokk, tiistai 11.7 Herätys 06:40 Vaan ylös nousin 07:10. Aamupuuro ja -toimet. Vesi oli noussut ja meille meinasi käydä vanhanaikaiset: jääkaappinamme pidetty veden kaivama luola oli osittain veden vallassa. Tipalla oli, ettei voipaketti lähtenyt järviseudulle... Tuulesta huolimatta lähdettiin ylävirtaan. Alavirtakalastus oli ainoa mikä toimi, eli laitoimme molemmat pienet streamerit pykälään. Koskiosuudelta en saanut kolmen taimenenpennun (34, 35, 37 cm) lisäksi mitään. Palasin takaisin vastarantaa pitkin. Tuulen tyyntyessä vaihdoin kevyempään perhoon ja ronkin viimeiset metrit ennen kotipesää. Eipä ollut ketään kotona. Siispä torpalle nuudelisopalle.
Jussi palasi takaisin kotirantaa pitkin ja yhytti uimarannan koivun luota ison köllikän. Ensin tumpeloi siimat takamaastoon kalastuskiihkossaan mutta sai sitten perhon veteen köllikän nenän eteen. Kerrasta kiinni... ja kerrasta peruke poikki.
Nuudelipaketit ovat oiva päiväruoka. Niiden ainoa huono puoli on se, että ne vievät kirotun paljon tilaa kassissa. Vesi kiehumaan, kuivattuja tatteja ja kuivattua jauhelihaa sattumiksi ja tunturikurmee alkaa olemaan valmista. Röyh, sanoi pikku-Karhu. Päivän saldona toistaiseksi pallit pataan, vaikka virallinen alamittakin oli saatu jo pariin otteeseen. Mutta mehän ei nassikoita panna.... sapuskaksi. Siksi ne 35, 37 senttiset saavat kasvaa rauhassa.
Pienen mietintämyssyn pureskelun jälkeen todettiin, että leirikosken alasuvanto kuulostaa siltä. Mentiin suvannon reunaan väijymään. Hiljaista oli. Sitten syvän montun kohdalla tuikkasi. Jussi rupesi koukuttamaan sitä. Kala oli koko ajan näkyvissä ja pintoi jatkuvasti. Tummarunkoisia päivänkorentoja... Itse menin hieman alemmaksi matalikolle, jossa kolmen, neljän kalan parvi oli ryhtynyt kimppakivaan. Todennäköisesti pieniä, mutta tuikkien kokoa ei kannata suvannossa aliarvioida. Koukutin siitä 3 alle 40-senttistä, mutta isompaa siinä ei ilmeisestikään ollut. Kalapussi tyhjänä palasin Jussin viereen perseelliselle. Oli kuulemma kala iskenyt ohi ja lopettanut sitten tuikkimisen. Vastarannan syvän montun nurkilla tuikki kala tai pari. Vaan eipä sinne heittämään kykene Seppo Rätykään.
Sitten Jussin kala alkoi taas tuikkimaan. Sanoin Jussille:
Nousin ylös ja siirryin kymmenisen metriä ylävirtaan, noin kymmenen metrin päähän kalasta takavasemmalle. Mittasin ilmassa perhosiiman pituuden kohdilleen ja viskasin. Osui sivuun. Uusi heitto, tällä kertaa pari metriä kalan eteen, suoraan virtaamalinjalle. SLURPS! Kiinni! Ja sitten rulla huutaa. Tällä kertaa kiinni olikin kunnon kala. Siirryin rantaan ja rupesin taistelemaan. Peruke 0.18 pitäis tuon kestää, joten annoin jarrun olla kireällä. Jonkin ajan kuluttua taimenen pyritelyt hupenivat ja sain sen lähietäisyydelle. Sitten se teki vielä ne kuuluisat viimeiset yritykset ja pyrki risukkoon. Se saikin siiman tarttumaan risuihin mutta onneksi oli niin väsynyt ettei jaksanut tehdä enää mitään. Haaviin vaan. Toisaalta, ne risutkin olivat läpimätiä.
Hieman hoikassa kunnossa oli, puntari näytti 1390g. Mittaa tällä kalasoppa- ja graavikalalla oli 55 cm. Jussi päätti lähteä katsomaan uimarannan mörköä, mä laitoin kalan juuttisäkkiin ja koska aurinko möllötti tyhjältä taivaalta, kastelin säkin läpikotaisin ja siirryin ylävirtaan päin tuikkeja etsimään. Jätin säkin rannalle ja kahlasin leirikosken loppuliu'ulle. Koukutin sieltä yhden alle nelikymppisen. Sitten päätin lähteä vastarannan syvän montun tuikkijoita härnäämään.
Jussi palasi leiriharjun päälle, viittoilin että "Tuu tänne". Kahlattiin suvannon niskakosken niskalta yli, oli hieman syvää yllättäen. Suvannon montun reunalla tuikki joku isomus, mutta kahlaamisesta huolimatta etäisyys oli liian pitkä tältäkin rannalta. No, ansaitkoon ruokahetkensä... Jussi palasi alhaalta suvannon välikoskelta, oli löytänyt pari syönnillä olevaa kalaa, joiden koosta ei ollut tietoa.
Otettiin perseelliset ja päätettiin että tänään pitää käydä kikkelinkutistusreissulla, mikäli aurinko jatkaa tähän malliin. Palattiin vielä välikoskelle tarkastamaan tilanne. Ja siellähän tosiaan oli kalat tuikilla. Jussi jäi kosken keskelle yrittämään yhtä tuikkikalaa, menin kosken alaosaa loppuliu'un alkupäähän. Kahlasin akanvirran yläreunaan. Huomasin siinä kalan, joka kierteli napsimassa kuolevia päivänkorentoja. Viskasin perhon kalan nenän eteen ja SLURPS. Taas vietiin... ja rulla huutaa. Kyllä taas etelän pullataimenet saa hävetä. Tämäkin nelikymppinen veti siimaa kuin tavarajuna. Vaan sain väsytettyä kalan kuitenkin voimaa käyttäen äkkiä, ja virkeänä se lähti syömään lisää päivänkorentoja. Vilaus vain näkyi...
Alempana loppuliu'ussa pintoi selkäeväänsä näyttäen joku iso köllikkä. Kahlasin niin pitkälle kuin uskalsin ja siirryin metrin takaisinpäin ja silti se oli liian kaukana. Koitin heittää ja uittaa mutta en saanut perhoa uimaan samalle linjalle. Jonkun ajan päästä luovutin ja palattiin takaisin torpalle. Fileoin kalan ja laitoin yläpään graaviin, suolalla ja tillillä, ja loppuosan annoin Jussille, joka oli jo käynyt kutistuskeikalla. Tehköön sopan, kun osaa. Prkl että on kylmää vettä! Ja mäkärät, itikat kimpussa heti kun paljasta pintaa näkyy. Ei auta kuin kärsiä tai sukeltaa. Tärkeintä on kuitenkin kahlata tarpeeksi syvälle. Siis mikäli sinne menee pidemmäksi ajaksi seisomaan. Haukia ei tarvitse pelätä. Pikapesun jälkeen olut ja soppamiehen touhujen seurailua. Kaikkien aikojen kalasoppa (resepti löytyy Murkinanurkasta ) vie kielen mennessään. Ja päälle näkkäriä graavitaimenen kera.
 
Pilvien keräännyttyä ja tuulen jatkuessa päätettiin että päivä on pulkassa. Kalastuksen osalta. Otettiin parit neuvoa-antavat ja vetäydyttiin telttoihin joskus ennen puoltayötä.
Smuolejåhka, keskiviikko 12.7 Herätys 06:40. Karmee paskahätä! Onneks tuulee, ei pääse hyttyset häirittemään. Mutta helpotus saapuu. Tuulee ja vettä tihuttaa. Ei kiinnosta jäädä ulos aamupalalle vielä, joten siirryn telttaan odottelemaan virettä. Hieman tyyntyy, joten uskaltaudun ulos aamupalalle. Tuuli ei hellitä. Aivan turha mennä kalalle. Tuuli yltyy myrskyksi ja päivä on sitä myöten selvä.
Leirikosken yläsuvannossa vaahtopäät iskeytyvät uimarantaan... Pakko oli siirtyä telttaan tirsoille, odottamaan ja toivomaan... Myrskysäässä kokkaaminen ei ole herkkua. Ruoka silti maistui. Kalaan on aivan turha mennä. Illalla oli kymmenen minuutin hiljainen hetki. Hyttyset heräsivät välittömästi.
Mutta sitten jatkui... Siirryimme sauhujuoman pariin...
Herätys 06:00. Sataa. Tuulee. Kääriydyn tiukemmin makuupussiin. 07:00. Sataa. Tuulee. 08:10. Sataa. Tuulee. 08:45. Sataa. Tuulee. Päätän lähteä aamupissille. Sade rupesi saman tien hiipumaan, joten aamupalan laittoon... Tuuleminen ei hellitä. Käveltiin tuulessa ja kyylättiin tuulen suunnassa tapahtuvia pilvimassojen muutoksia.
Päätettiin juoda jotain kuumaa ja syödä graavitaimenta näkkärin kera, parempi ensinmainittuna. Sinistyksen innoittamina strategiset suunnitelmat lyötiin likimain lukkoon. Vesi oli noussut yön aikana kolmisenkymmentä senttiä, eli kahlauspaikat oli katsottava hieman tarkemmin. Suuntana olisi alavirran suvannon niva, jossa niitä taimenia oli havaittu viime kalastussession aikana. Mutta tuuleminen jatkui, ja koveni, hetkittäin kovemmaksi kuin kertaakaan aiemmin. Homma meni plörinäksi.
Telttaan toivomaan... kerkesipä siinä välissä siirtää kuivauspurkista perhot takaisin rasioihin. Tirsoista ei tullut mitään. Nousin ylös ja rasvasin kaikki kolme perhosiimaa. Leirinyppylän toisella puolella kosken rannalla oli tyyni nurkkaus, mentiin sinne oluselle. Nähtiin parit mäkärätkin. Sitten päätettiin kokata päivällinen: nuudelisoppa johon taas laitettiin kuivattuja tatteja ja jauhelihaa. Kurmeeta.
Vittunnuin tuuleen, vaikkei sille mitään voi eikä mahda. Löin kahluuvermeet pykälään ja lähdin myrskypilveä vastaan kuin Don Quijote. Aseenkantaja jäi telttakylään tekemään huoltotöitä. Heittäminen on yhtä tuskaa. Täytyy aina odottaa tuulen taukoa, ja tällä jatkuvalla myrskyllä sitä taukoa saa odottaa. Ja kun se tulee, se on ohi.
Nyin pientä streameria leirikosken yläpuolella jonkun aikaa, ilman tulosta, ja päätin umpimustan pilven takia siirtyä alavirtaan, parisen kilometriä. Maasto ei ole mitenkään kävelylle optimoitua -- kuoppa siellä, risukasa tuolla. Paras ja helpoin reitti oli kiertää suot ja mennä tunturikoivumetsän läpi. Reissua helpottaa alamäki ja takatuuli - selkämys kostuu ja etumus... pjaah, porojapa ei ole liiemmin näkynyt... Käyn Smuolejåhkan ja Ruonekjåhkan risteyksessä. Paikalla on todella hieno koski. Innostun nykimään pikkustreameria tosissani. Mutta "lohi ei syö"...
Koukutan päivän ainoan taimenen viime hetkillä, palatessani alavirrasta leiriin... viikon paras kala, antoi kyytiä koko rahan edestä, ja sai palkkioksi vapauden... selkeä ruokakala, muiden mittapuun mukaan... rahtua vaille 40 senttiä. Palasin leiriin, huomasin laavun jääneen ilman vartijaa, ja vartijan olevan teltassaan -- viritin telttakeppien narujen päälle läpimärät ja painavat koivurangat laavun helpotukseksi ja istuin hetken laavussa hengähtämässä. Palasin telttaan ja otin pienet vitutukseenauttavat. Sitten alkoi tuulemaan tosissaan. Päätin siltä makaamalta, että nyt laavu sai madallustuomion, se ei kestä tätä taifuunia -- löin laavun läjään ja viisi koivunrankaa laavun päälle. Jussi pyysi telttaansa kylään ja kertoi että siellä on nyyttikestit, joten otin valkkaripatterin ja mukin ja konttasin Jussin telttaan perseelleni parantamaan maailmaa......
Smuolejåhka, perjantai 14.7 Herätys 06:30. Tuulee. Kääriydyn tiukemmin makuupussiin. 07:10. Tuulee. Luonto kutsuu, molemmilla tavoillaan. Palaan telttaan. Tuuleminen ei hellitä. Siirrettiin keittiö telttojen taakse tuulelta suojaan.
Aamupalan jälkeen päätettiin kiivetä vastarannan tunturin laelle, nimeltään Vávlátjårro, yhdelle sen huipuista, korkeudeltaan 1289 m. Smuolejåhkan suursuvannon, nimeltään Smuolejávrre, korkeus vedenpinnasta on 710 m, ja vastaavasti Stuorsavvun järven, johon Smuolejåhkan ja Ruonekjåhkan yhdistyneet vedet laskevat, on 649 m. Karkeasti laskien korkeuseroa leirin ja huipun välillä on 600 metriä. Rusinoita, muki, karkkia ja kuivalihaa taskuihin, kamera mukaan ja kännykkä. Toiveena oli, että joskohan nyppylän laelta voisi soitella helikopterifirmaan että toisivat tuolle sokealle ne lasit, jos ne on löytynyt. Kahluuvermeet niskaan, takki ja housut alle, maastokengät nauhoistaan solmittuna kaulaan roikkumaan ja joen yli kahlaamaan.
Lähdimme liikkeelle klo 10:15. Vesi oli noussut sateiden takia useita kymmeniä senttejä, joten nyt piti jo vähän katsoa minne astuu. Keskellä virtaa, pahimmassa kohdassa, joutui etenemään hitaasti, veden painaessa todella suurella voimalla jalkoja. Kahlaaminen otti voimille, piti oikein hengähtää pariin otteeseen keskellä koskea.
            
Kiivettiin mäelle, saatiin soitettua, sanoivat etteivät olleet mitään silmälaseja nähneet. Kysyivät että taitaa pojilla olla tuulista siellä tällä hetkellä, ja kertoivat lohdutukseksi että sää kyllä paranee pian. Olis kyllä jo aikakin... Kenttä oli heikko, mutta paikoin jopa neljä tolppaa heilui Nokialaisen näytöllä. Kännykkä kiinni ja paluureissua suunnittelemaan. Paluumatkalla käytiin Ruonekjåhkan sillalla katsomassa koskea.
Smuolejåhka, lauantai, 15.7 Herätys 08:40 Tuulee. Ei sada. Paitsi silloin tällöin. Nostin laavun ylös. Aamupala. Sataa... Viritin kolmijalan Jussin kenkien kuivumistelineeksi ja palasin telttaan. Tuulee... Noustiin silti teltasta juomaan kuumat juomat ja syömään. Ajateltiin lähteä kaikesta huolimatta suvannolle kalaan. Mutta sitten alkoi satamaan. Päätettiin mennä nokkaunille, toivomaan...
Smuolejåhka, sunnuntai 16.7 Herätys 06:20 Tuulee. Ei sada. Ilman aamupalaa kalaan. Tuuli ensimmäistä kertaa siedettävä. Porraskosken loppumutkasta iski 38 cm taimenainen.
Kalastin sieltä asti kaikki syvät montut, kunnes viimeksi pääsin leirikosken yläsuvannon yläpäähän. Sitten kalastin koko suvannon heittämällä pitkälle ja siirtyen joka heiton jälkeen muutaman askeleen alavirtaan. Pääsin liki leirille asti, kun Jussi, joka oli jo pakannut kamat, tuli ja juotiin kaljatökillinen puoliksi. Jatkoin vielä seuraavan suvannon alusta sen loppunivalle, Jussi liittyi seuraan, väijyen suvannon montun nurkalla kalaa. Eipä näkynyt. Palattiin leirille ja syötiin tattisoppapottumuusi, ja poltettiin roskat. Kärvisteltiin loppuaika. Ja kirottiin huonoa tuuriamme ilman suhteen. Ja totesimme taas kerran, että viikko tunturissa on liian lyhyt aika. Jokea jäi kalastamatta pitkät alueet emmekä kerinneet viereiselle joelle, eli Ruonekjoelle, ollenkaan.
Helikopteri oli hieman etuajassa... ja sitten lensimmekin seuraavalle joelle, ja siitä tarina kertoo enemmän täällä.
|
