Edessä oli ensin normaali noin tunnin ajo Jämsään, jonne aina ollaan sovittu treffit. Jämsän Shelliltä sumpin jälkeen 4-tietä läksimme posottamaan kohti pohjoista.

Ajoimme Kukkolankoskelle asti, syöden hampparit välillä, ja päätimme ottaa kosken rannalla parin tunnin tirsat. Tällä kertaa menomatkalla emme menneet hotellin kautta vaan suoraan autolla kentälle ja lentoon.

Kukkolankosken kohina oli kova, mutta uni tuli.... zzzz...

10.7.2005

Herättyämme hyökkäsimme välittömästi Ruotsin puolelle, Pajalan kautta ja siitä Kiirunaan. Mittarilukema oli 1000 km saavuttuamme Kurravaarantien huipulle, parin hassun kilometrin päässä kopterin lähtöpaikasta. Ajettu tähän mennessä 11 tuntia 20 minuuttia...

Jouduimme odottamaan lentoasemalla nelisen tuntia ennen lähtöä...

Lopultakin! Lentooooooooooooon! Lensimme hulikutamutterilla kohti Rostoenon, Råstoetno på svenska, ainakin "virallisen" tunturikartan mukaan, alaosaa. Kyseisen "virallisen" tunturikartan, Fjällkartan BD1, Treriksröset - Råstojaure, 1:100 000, olin jo aiempia reissuja varten ostanut Karttakeskuksesta, toki sen saa tilattuna myös partioliikkeistä, tai suoraan Ruotsin Karttakeskuksesta, Lantmäteriet, på svenska.

Ohitimme vuoden 2003 reissukohteen, Harrijoen, ja sen tunnisti kyllä helposti ilmasta käsin. Lentojätkä osasi lontoota ja pyysinkin lentojätkää posottamaan kohti Lulit Lavkaoaivia, siellä kun kartan mukaan on puustoa ja pöpelikköäkin.

Pakollisten leirin pystytyksen ja kylmyyttä kaipaavien tavaroiden suojaan hoitamisen jälkeen toki piti heti purkaa kiihkot lähtemällä tutkimusreissulle vavan kanssa, leiristä ylävirtaan, suhteellisen matalan kivipohjaisen ja leveän nivan kohdalle. Näköjään alueella harria piisaa - koukutin saaren luota viisi harria, joista kaksi tosin alamittaista, ja yhden pikkutaimenen. Jussi oli laiskalla päällä ja jäi leirikosken niskalle, kahlaten muutaman metrin rannasta. Eipä aikaakaan kun jo otti ruokakalaksi yhden harrin samoilta jaloiltaan.

Päätimme kaikesta valvomisesta väsyneinä siirtyä parempien harrastusten pariin... Compass Box -niminen vatted viski ja Black Velvet siirtyivät historiaan... ja sen jälkeen siirsimme myös univelat hittoon!

11.7.2005

Perkele! Herätyskello herätti! Hemmetin kännykkä oli jäänyt päälle! Laitoin painaltaen OFF-nappulaa ja poistin kaikki kännykän kellossa ja kalenterissa olevat hälytykset ja herätykset. Ärsyttävä vekotin, hemmetin nokialainen... onneksi täällä ei ole GSM-verkkoa! Tuohon kännykkään... siihen pitäisi saada automaattinen toiminto, että se sammuttaisi itsensä automaattisesti kun ollaan lähelläkään kunnon kalapaikkaa!

Aamupalan jälkeen laskeuduimme kalalle leirikosken alapuoliselle nivalle, leveälle osuudelle, jossa jo kaloja tuikkikin. Kahlailin sinne tänne matalassa vedessä viskellen perhoa pienten kalojen tuikkipaikkoihin, kunnes löysin paikan, jossa tuikki hieman isompi kala. Koukutin tästä päävirrasta 45-senttisen hoikan harrin, 1045g haavissa, ja päästin sen takaisin kasvamaan. Vastarannalla Jussi oli nuohonnut rantoja ja huomasi pienen sivu-uoman, pari metriä leveä putama, pienenpienen saarekkeen erottamana erillään itse joesta, jossa pari harjusta muljusteli etsien ruokaa. Jussi oli sopivasti vielä alavirran puolella, kalojen ollessa kuono virtaan vasten, joten hän pääsi heittämään kaloille perhoa niiden mitään näkemättä. Kohta Jussi koukuttikin sieltä 41-senttisen soppakalan.

Sopan syönnin jälkeen lähdimme leirin yläpuoliselle könkäälle. Siellä oli isoja kaloja könkään taskuissa, kallion suojassa, auringossa... Niitä siinä vastarannan korkealta kalliolta "superpolaroivat" aurinkolasit silmillä kyyläsimme. Myöhemmin Jussi kahlasi joen yli kosken alta ja yritti ronkkia niitä mutta sai koukutettua vain sinttejä. Alamittaisia saimme muutenkin tuolta koskelta melkein tyyliin 'heitto ja kala'. Vaan eipä isompaa... Palasimme lopulta leirin suuntaan ja siellä kotisaaren ulkokurvissa olikin jo kalaa: näin kolme isoa, yhden kauhean ja yhden, joka katkaisi siiman (solmusta). Ugh... argh! En osannut!

Illan lopuksi otimme teemukillisen mieheen, pari mukia winkkua ja istuskelimme hönniskäisten kanssa... Koskikara uskasi nyt jo mennä ruokkimaan pentujaan...