Etusivu 
Reissuraportit Perhoraportit Paavon pervåreissu, Manakin selviytymisleiri (Manak) 2007 - Sivu 5
Reissuraportit Perhoraportit Paavon pervåreissu, Manakin selviytymisleiri (Manak) 2007 - Sivu 5
| Paavon pervåreissu, Manakin selviytymisleiri (Manak) 2007 - Sivu 5 |
Sivu 5 / 5
25.7.2007
Saavuimme tunturikoivuviidakon loputtua rantaan, jossa oli useampia nuotiopaikkoja. Selkeästi kalapaikka, jossa joku muukin oli käynyt. Tai ehkä ei... yleisesti alueen nuotiopaikat olivat olleet metsästäjien tekemiä, haulikon panoksia löytyi yleensä leiripaikoilta.
Tuulen takia emme kalastaneet sekuntiakaan. Pilvet liikkuivat hitaasti ja aurinko tuli esiin, joten vääjäämätön loppu tälle kalaretkelle tuli olemaan "kikkelinkutistus". Rantakin oli sopivasti kahlattavissa, joten jääkylmään veteen, mars!
Tunne oli hieno, hyttyset eivät haitanneet kuivattelua ja mollikka paistoi... kunnes suuri pilvi saartoi sen ja jouduimme lähtemään sadetta pakoon. "Toivottavasti saa edes syödä kuivana".
Päästyämme viidenkymmenenmetrin päähän leiristä alkoi satamaan. Päivän menu: nuudelisoppaa johon laitoimme sattumiksi taimenen paloja. Vetäydyin sateen ajaksi telttaan murkinoimaan. Päälle ruokatirsat.
Kolmen tunnin tirsojen jälkeen kärvistelimme nuotiolla kunnes silmät vaativat lisää unta...
26.7.2007 Vesi on noussut parikymmentä senttiä satelun vuoksi. Koko aamun on satanut, ei vaan jaksa nousta.
Vuolip Skarttajavri, kolme pikkutaimenta, Jussi näki raudun, heitti, rautu kääntyi ja iski, mutta Jussi tumpeloi.
Manak, menimme samalle rannalle mistä viime kerralla sain taimenen. Oli tyyntä eikä satanut. Rantaa pitkin solui rautu, valkoiset evät vilkkuen. Pitkä siima, heitto meni vituiksi, peruke roiskuen, mutta rautu kääntyi ja iski perhoon.
Palasimme leiriin, satoi. Söimme pussimuonan, sytytimme läpimärillä puilla nuotion ja aloimme parantamaan Ruotsia. Se parani huomattavasti.
27.7.2007 Jussi jäi telttaansa kuolemaan. Viski on viisasten juoma.
Manakjàvri kutsui. Tuuli hieman ja aurinko möllötti. Myönnettävä on, että oma olotilakin eilisen Glen Moray 16v jälkeen ei ollut maailman valioluokkaa - pienen nyppylän päälle kapuaminen pisti puuskuttamaan. Saavuin Manakjàvrelle auringonpaisteessa ja liki tyvenessä säässä. Siirryin kuitenkin tuulensuojaiselle länsirannalle, koska tiesin, että jos tuulee, niin se voimistuu. Paikka olikin erinomainen, sillä syvyyttä piisasi parin metrin matalikon jälkeen.
Rautu lipui ohitseni kuin aave juuri kun olin sitomassa 0.18 siimaan pitkää 0.16mm jatketta verisolmulla. Avuttomana ja kuin suolapatsaana seurasin hahmon lipumista. Sain perhon sidottua lopulta siimaan ja samassa rautu lipui takaisin. Tipautin perhon sen kuonon eteen mutta silloin rautu hävisi ulapalle. Liekö ollut se eilinen kuonolleen saanut yksilö...
Kalastin tyhjää vähän aikaa. Jonkun ajan päästä näin tuikin länsirannan eteläpäässä, tyvenessä. Päätin koitella onneani ja jahdata tuikkijan kiinni. Siirryin kohtaan, jossa matala alkoi ja ryhdyin väijymään tuikkijaa. Se näyttäytyikin heittomatkan ulkopuolella. Samassa näin raudun reilun viidentoista metrin päässä tulossa minua kohti. Kuinka ollakaan olin juuri sitomassa uutta perhoa ja raudun näkeminen ei suinkaan vähentänyt käsien tärinää. Viskasin perhon sen nenän eteen ja rautu imaisi sen samantien. Mutta jostain kumman syystä siitä tuli hutilyönti. Ja arvata saattaa, siima oli sen jälkeen takana pajussa kiinni. Ja lujasti. Kiroillen irrottelin, kädet vielä enemmän täristen, siimaa pajusta, tuskaillen huonoa tuuriani. Saatuani siiman irti pajusta palasin rannale ja näin kuinka haamu oli juuri ohittanut minut ja liikkui hitaasti rantaa pitkin pois minusta.
Vapisten vedin siiman pitkäksi ja kävellessäni, tai pikemminkin loikkiessani eteenpäin raudun perässä koitin samalla mitoittaa heittosiimaa sopivaksi. Juostessa perhoa viskoessa on hieman vaikeaa päästä eteenpäin. Mutta en ollut ensimmäistä kertaa tätäkään tekemässä... Rautu haahuili samaa vauhtia eteenpäin huomaamatta suurta valkoista kalastajaa. Sain siiman sopivan pituiseksi ja heitin kalan eteen. Osui! Slurps! ja voimalla! Mutta ei.. Irtosi ennen kuin jäi kunnolla edes kiinni. Raudulla oli ilmeinen vire kuitenkin päällä, sillä se välittömästi samalla kiihkolla iski kiinni juuri veteen, aivan viereen laskeutuneeseen vesiperhoseen. Viskasin tietysti vieheeni samantien siihen samaan paikkaan ja samantien kiinni! Kädet edelleenkin vapisten väsyttelin 42-senttisen paistikalan haavin pohjalle. Joskus voi näinkin pieni kala saada aikaan paremman tunteen kuin huono pano. Huusin ilmoille tunturi-Tarzanin voitonhuudon.
Ilma pysyi hiljaisena ja aurinkoisena ja koukutin samanlaiset seilaajat, kokoa 40, 43 cm, liki samaan tyyliin. Yhtään tuikkia en koko aikana sen aikaisemman, jonka jäljessä olin paikalle tullut, jälkeen nähnyt. Raudut vain kruisailivat rantaa pitkin etsien syötävää. Ja "superpolaroivilla" laseilla niistä näki helposti valkoiset evät. Monesti olen ollut jännittävissä kalastustilanteissa, mutta tämä päivä kokonaisuudessaan oli yksi niistä parhaista.
Vihdoin Jussikin suvaitsi saapua. Mokoma toi mukanaan tuulen. Vaikeista olosuhteista huolimatta sain koukutettua vielä yhden 40-senttisen raudun, joka iloisena jatkaa kutuaikaa kohti.
Siten hiljeni aivan täysin. Tuuli jatkoi puhaltamista ja tyyntyi välillä aivan kokonaan. Tuikkiminen ei kuitenkaan alkanut, vaan järvi pysyi edelleenkin hiljaisena. Istahdin korkealle kivelle miettimään syntyjä syviä ja viskoin perhon aina silloin tällöin lyhyelle etäisyydelle tuulen suuntaan, tuulen painaessa perhon pintaa pitkin hiljalleen eteenpäin. Sitten yhtäkkiä losahti. Siima irtosi puolalta ja kalaa oli ilmassa. 37-senttinen taimen pääsi hetken kuluttua takaisin jatkamaan sukuaan.
Sitten tuli taas hiljainen hetki. Viskoin perhon tasaisin välein vähän joka suuntaan, ajatellen, että jos kala on edelleenkin passiivinen eikä tuiki, niin sille pitää ruokaa tarjoilla. Viskasin perhon lyhyellä siimalla aivan syvän ja matalan rajaan ja katsoin kuinka hienosti se kellui. Sitten sen viereen ilmestyi valkoisia eviä.
"Nyt ottaa!"
Ja samassa kuului hiljainen mulaus ja perään kelan narina. 40-senttinen rautu taisteli kotvan kuin mies mutta joutui taipumaan haavin pohjalle. Silläaikaa Jussi oli vetänyt perhon raudun suusta, jättänyt perhon suuhun, väsytellyt kahta ja tumpeloinut molemmat. Tunturi-tumpelo.
Palattuamme leirin fileoin raudun ja Jussi teki Lapin Sotkun: paistettuja tatteja, makaroneja, Corned Beef, Kuuma Kuppi- sienikeitto ja vettä. Koiranoksennuksen näköistä mutta näissä oloissa teki kauppansa kuin kylmä olut. Jonka joimme kyytipojaksi peittääksemme sörsselin makua.
Tekaisimme valkoisen miehen näppitulet ja aloimme parantamaan edelleenkin huonossa jamassa olevaa Ruotsia. Kirosimme Systembolagetin ja ruotsalaisen alkoholipolitiikan holhouksineen alimpaan jumalattomien kerrokseen.
Näppitulien kehitettyä kohtuuhiilloksen oli vuorossa paistorautu. Kummasti kelpasi kaikille läsnäolijoille.
Katso kuinka rautu tirisee...
Jussi innostui vielä ja loihti esiin foliota ja järjesti seurueelle nuotiopottuja, jotka nekin hupenivat pikavauhtia voin ja suolan kera. Ja kaiken tämän syömisen jälkeen Jussia rupesi viimeinkin uupeloittamaan...
Jäin vielä pitkäksi toviksi vartioimaan ettei tuli leviä...
28.7.2007
Näin viimeinkin leirisuvantotaimenen. 35-40-senttinen, asentotammukka.
Hermostuttaa. Vatkain oli myöhässä. Sitten se saapui, 20 minuuttia jälkiajassa. Noudimme vielä Kaitumjoelta mökkipariskunnan, olivat olleet kuukauden harrijoen rannalla. Yhtään ei kadehdita...
Laskeuduimme Kirunan leirintäalueen (Ripan) lähelle ja Per-puolisuomalainen tuli meidät sieltä noutamaan. Piipahdimme Systembolagetissa ostamassa sauhujuomaa ja konjamiinia sekä parit saunajuomat. Emme saaneet leirintäalueelta vielä mökkiä, joten menimme uima-altaiden luokse saunaan. Yleinen sauna vähän mietitytti, ja suihkussa ollessani unohdin täysin, että varpaita ei pestä selin muihin paikallaolijoihin. Mutta sauna teki miehestä uuden. Jouduimme odottamaan vielä hetken mutta Norrlands Guld maistui. Kamat mökkiin ja ravintolaan syömään häränfileet punaviinin kera. Ei taaskaan katsottu kalavaihtoehtoa.
Sitten mökkiin ottamaan muutamat sauhujuomat ja pienet tirsat. Illalla vielä pakollinen ravintolakierros ja muutama tajuntaa heikentävä juoma, joiden jälkeen Jussille lopetettiin tarjoilu. Joku varmaankin talutti meidät mökille... Mànak + Täydellinen paikka perhokalastajalle joka pitää sekä vaeltamisesta että kalastamisesta + Mukavan kokoisia rautuja ja lisäksi tulisia taimenia joka paikassa + Hyönteisiä riittää, eli uppopervosteluun ei tarvitse alentua, paitsi tuulisempina päivinä + Maisemat ovat ykkösluokkaa
- Joki ei paljoa kalaa sisällä - Tuuli. Kun joessa ei ole kalaa niin tuulisina päivinä voit kaivella napaasi - Taimenien koko ei yleisestikään ole suuri - Harjusta ei ole (vaikka Nordichelin pojat näin sanoivat) eli tapahtumien määrä on hieman vähäisempi
Nordicheli + parasta palvelua mitä olen saanut, nähnyt ja kokenut + edukas, verrattuna muihin lentopuljuihin + "lentoäijistä" yksi puhuu suomea. Per sanoi muuten tulevansa Pervåmessuille ensi keväänä.
- eivät osanneet sanoa että Systembolaget ei ole auki lauantaina lentokoneen laskeuduttua Kirunan lentokentälle
Superplussa: pelastivat koko reissumme! Ripan leirintäalue Perusleirintäalue, sauna ihan ookoo, vaikkakin julkinen, ja tiiliseinillä. Vettä saa heittää kiukaalle. Rivitalomökki, jossa olimme, piti sisällään kaiken tarvittavan, paitsi saunaa.
Suur-miinus: Lämminvesivaraaja ja putkisto pitivät sellaista kavitointimölyä että syvempiunisempikin siihen herää. Ja ne hemmetin svenssonit heräävät jo viideltä!
Kommentit (10)
Powered by Compojoom comment 4.1.8
|
Hienoa juttua taas trudelta, vaikuttavatko sukkahousut ihmisen kirjalliseen kyvykkyyteen? Jos vaikka, kun pallit ja h.ppi ei saa verta, sitä riittää muihinkin joutavuuksiin? Tästä pitää tehdä tutkintaehdotus esim. pörjeille.
:p