Etusivu 
Reissuraportit Perhoraportit Brokeback Mountain - tunturitangon alkeet - 25.7.2008
Reissuraportit Perhoraportit Brokeback Mountain - tunturitangon alkeet - 25.7.2008
| Brokeback Mountain - tunturitangon alkeet - 25.7.2008 |
Sivu 6 / 6
25.7.2008 Ainoa minkä muistan yöstä oli tuska ja hyttyset. Mistä niitäkin oli ilmestynyt? No tietysti tuulee. Se siitä suunnitelluta järvikeikasta... Aamupuuron ja mehusopan lisukkeeksi teetä ja graaviharrinäkkäriä. Ei tähän graaviharriin kyllästy millään! Keräsimme kamat ja ryhdyimme jo suunnittelemaan huomista kapuamista. Sekin jäi pakkaamisen aloittamisen asteelle. Kalaanhan tästä oli päästävä... Ylitimme joen leirin kohdalta ja tallustelimme ylävirtaan "kala-aitalle". Istuimme auringossa ja kirosimme tuulta. Hämähäkki jahtasi hyttysiä Mikeyn kahluuhousujen päällä. Hämäkäkkimies... Mikey huomasi tuikin, luultavasti. Ei aiheuttanut paniikkia kummassakaan. Sitten nivan keskellä tuikkasi. Huomasimme molemmat sen samanaikaisesti. Mikey lähti yrittämään. Tuloksena harjus, 51 cm.
Käytetty kiuas
Poikaystävä pakkaa Olin siirtynyt Mikeyn alapuolelle ja nappasin kolmannella heitolla 50-senttisen harjuksen. Tuuli edelleenkin haittasi kaikkea kalastukseen liittyvää. Ainoa helppo asia oli myötätuuleen kuseminen. Ei roiskunut sormille. Vilkaisin Mikeyn suuntaan ja meinasin kysyä häneltä että oliko kusemisestani kosteushaittaa siellä ylävirran puolella... Siirryimme ylävirtaan, toivoen tuulen hiipumista. Pientä merkkiä olikin ilmassa. Kävelimme järvelle asti, enemmänkin odottaen, että kuljetun matkan aikana tuuli lakkaisi. Mutta järvelle päästessämme tuuli oli edelleenkin liian kova... Ryhdyimme kalastamaan jokea alaspäin. Mikey onnistui nappaamaan 50 m joen suusta alaspäin tasan puolimetrisen harjuksen.
Kala-aitassa oli taas kalaa
Taas käsivarsi antoi itsensä pituisen harjuksen
Taas on kala kiinni
Harjus vapaaksi, kuinkahan monennen kerran...
Harjuksen palautus tuli tosiaankin tutuksi tällä joella
Liian pieni haavi?
Menköön kotiinsa sitten
Pusikkokalastajan harripönö Pääsimme taas nauttimaan harria paistettuna tuoreiden tattien ja kanttarellikastikkeen kera. Ruokajuomana kylmä koskivesi. Saunakivet kuumenivat samalla nuotiossa. Jonkin ajan päästä siirsimme kivet nuotioon ja laitoimme puita päälle. Näimme reissun ensimmäiset ihmiset: joku hemmetin vääpeli evp lapsenlikkansa kanssa. Ja saunaan! Siirsimme valitut kivet sivuun kekoon, joidenkin oltua sisältäkin hehkuvan tulikuumat. Ja jumalaiset löylyt.... Niska paloi, sormet paloi... Uimaan ja takaisin löylyyn. Vielä pihisi... jumalaista... Siivosimme jälkemme ja painuimme pehkuihin... kello oli 2:30. 26.7.2008
Haukanpentu töllöttää ohikulkijaa
Tuuli on ystävä... Kavutessa leirin isoa mäkeä iski maitohappopaholainen useaan otteeseen. Vaikka rinkasta olikin hävinnyt useampi kilo, kenties jopa kymmenen. Silti mäessä rinkka tuntui painavan vähintään yhtä paljon. Olisikin painanut, sillä silloin olisi vielä sauhujuomaa jäljellä ja sitä voisi illalla siemaista parit lasilliset...
Kivinen on tunturin huippu
Huiputimme leirin mäen, kävimme leikkimässä lumella ja huiputimme toisen korkeamman mäen, jonka takana oli parit lampareet. Liekö niissä rautua ollut, ohitimme ne kuitenkin tuulessa ja majoituimme ruoanlaittoon takimmaisen lampareen takana olevan harjun taakse. Kermaanikuivamuonapussilliset mieheen tuulen suojassa, päälle pieni ruokalepo ja taas matkaan. Edessä olisi noin reilu kilometri alamäkeä variksenmarjatasangolla kävelyä. Ei kovinkaan vaikeata... Paitsi jos kenkä on pohjasta puhki, kuten Mikeyllä. Viisi kautta kestivät ne vaelluskengät. Onneksi on Aquasure-putkilo mukana. Riekko esitti rohkeaa taukopaikalla härnäten reissumiehiä lähtemättä karkuun. Metsästäjän vietti heräsi mutta ehkäpä kaikkien onneksi olimme huonoja siinäkin asiassa.
Helppokulkuista tunturihuippua
Tunturilammikko olis kierrettävänä
Etsi kuvattu kohde
Helppoahan tässä on tallustella
Variksenmarjatasangon jälkeen eteen tuli ainoa suo, josta kuin ihmeen kaupalla Mikey pääsi ilmeisen kuivin jaloin läpi. Matkalle osui parin metrin levyinen oja, jossa taimenenpennut napsivat pikkuötökkää. Ylempänä olevissa lammikoissa saattanee olla isompaakin? Jatkoimme kuitenkin matkaa vielä tunnin verran. Lopulta leiriydyimme ja hotkimme kuumat kupit, johon lykkäsimme kaikki jäljellä olevat kuiva-ainekset, katkaravuista purjoon ja suppilovahveroihin. Olisipa nyt se viskitilkka, se maistuisi...
Lapinharakka ja toinenkin 27.7.2008 Olematon aamupala naamariin ja leiri purkuun ja tietä etsimään. Kävelimme suht' rauhallisesti tunnin stinttejä lyhyiden lepotaukojen katkottamina ja alkuvaihe sujuikin suhteellisen vaivattomasti, välillä variksenmarjatasankoa pehmeästi tassutellessa, välillä helppokulkuisella kiviselläkin rinteellä ja näytti jo siltä, että eihän tässä mitään hätää ole. Mutta...
Ei näytä pahalta, ehkä tuo hopeanvihreä alue kannattaa kiertää...
Vältetään edelleenkin sitä vihreää Sitten tulivat ensimmäiset koivikot. Niistä selvisimme sen suurempia tuskia kokematta, kunnes alkoivat kivikot. Koivujen kansoittamaa kivikkometsää, jossa aluskasvillisuuttakin piisasi, oli rinkka selässä ajoittain hieman hankala edetä, muutamaan kertaan risut iskivät silmille. Mutta siitä selvisimme, ja luulimme että pahin oli ohi. Tuolla jossain se tie on... Mutta kuten niin monesti ennenkin, uskomme ja toivomme oli turhaa ja väärää...
Tuossa edessä se on, paju- ja hikihelvetti... ei näytä pahalta mutta menepä tuonne rinkka selässä! Edessä oli pajukkoa. Sekä vihreää että hopeisen väristä. Molemmat värit tarkoittivat vettä. Vihreä tarkoitti korkeaa pajukkoa ja hopea suota... arvasin, että kohta tulee hiki... Tiesin, että kohta tulee kuuma... Rohkeasti jatkoimme matkaa. Ja edessä oli oja. Niin syvä, ettei sen yli kävellä. Niin leveä, ettei sen sen yli hypätä. Ja kaiken lisäksi niin korkeareunainen, että rinkan kanssa siitä mennessä putoaa muutama ylimääräinen hikipisara. Kirosimme tuuriamme ja yritimme siinä kirotussa miestä korkeammassa pajuviidakossa tähyillä muita mahdollisuuksia. Mutta niitä ei ollut. Ei ollut kuin yksi keino... Ryhdyimme tuumasta keinoon: rinkka pois selästä ja kahluuhousut pois, tietenkin niiden ollessa rinkassa pohjimmaisina, ja kahluuvehkeet jalkaan, kengät kaulaan toisiinsa solmittuina ja rinkka selässä ojaa ylittämään. Onneksi ojan pohja oli sentään kovaa hiekkaa, muuten olisi voinut tulla hätä ja itku... Mikey otti rohkeana ensiaskeleet ja siirtyi suht' sukkelaan toiselle puolelle. Sitten tuli eteen se korkea ojanreuna. Katselin väärällä rannalla Mikeyn tuhinaa ja ähinää ja totesin, että onneksi pajuja on paljon – myös ojan rannassa. Niistä kiinnipitämällä saa kammettua itsensä ylös... mutta entä rinkka selässä? Seurasin perässä ja näin kuinka Mikey ähisten pääsi ojanpenkan päälle. Pääsin toiselle puolelle ja revin pajuja esiin ja rupesin punnertamaan. Hikeä pukkasi ja kirouksia lenteli tunturi-ilmaan... mutta viimein sain kammettua itseni, ja rinkkani, ojan toiselle puolelle. Siirryimme puuskuttamaan vähän matkan päähän harjunrinteelle. Pidimme reilumman tauon ja naureskelimme reitinvalintaamme. Pakkasimme kahluuvermeet takaisin rinkkaan ja läksimme kapuamaan “viimeistä” rinnettä ylös. Sen takana olisi tie... toivottavasti. Mikey kiroili vaelluskenkiään ja sanoi, että alas ei mennä, siellä on suo. Kapusimme korkealle rinnettä ja ryhdyimme etenemään kohti pelastavaa tietä. Mutta ei siellä mitään tietä näkynyt. Ainoa mitä näkyi, oli rakkaa. Suurten kivien meri. Kävele siinä sitten rinkan kanssa rinteellä... Hikeä pukkasi ja sitten tie näkyi, päästyämme mäen päälle. Mutta sitä kiveä riitti vieläkin...
Kuva ei tee tälle kivihelvetille oikeutta... Pääsimme vihdoin kivien ja suon ohi kävellen tielle, josta oli matkaa vielä autolle. Sovimme niin, että toinen jää rinkkojen kanssa odottamaan ja toinen noutaa auton. Kumpikaan meistä ei halunnut jäädä joten jouduimme vetämään pitkää tikkua. Läksin voittajana tassuttelemaan asfalttia pitkin... Jälleenäkemisen kunniaksi otimme Mikeyn kanssa autoon jättämämme isot laatuoluet ja totesimme, että tämän parempaa tunnetta ei ole. Tunturissakin tango sujuu parhaiten hyvän kaverin kanssa.
Kommentit (9)
Powered by Compojoom comment 4.1.8
|
Loisto rapsaa...
muutama viikko viäl... sit mää kans...