Kirosin muutamaan kertaan 
mahtirapsa 
Etusivu 
Reissuraportit Perhoraportit Drömdalen - Perho vastaan Viehe
Reissuraportit Perhoraportit Drömdalen - Perho vastaan Viehe
| Drömdalen - Perho vastaan Viehe |
 
Tiistai 14.7
Wishky saapui kolmen maissa. Päätimme yksissä tuumin piipahtaa Ideaparkissa, pääajatuksena mennä syömään kiinalaista ja toissijaisena ajatuksena mennä ostamaan Wishkylle reissusapuskat.
Palattuamme kämpille pakkasimme sauhuisan skottilaisen ja oluen avustuksella takapihalla neljä rinkkaa täyteen tavaraa. Siis mitä hemmettiä? Neljä rinkkaa? No, tämä reissu tulisikin olemaan jotain ihan muuta...
Kisa
Päätimme päivän teeman mukaisesti virittää leikkimielisen kilpailun reissun ajaksi. Kilpailukaloina kaikki tunturikalat, eli harjus, taimen ja rautu. Haukea tuolla ei ole eikä sitä kalaksi kukaan laskisikaan. Kisakalan pituus on oltava vähintään 40 senttiä. Suurimman kalan saanut saa lisäksi toiselta pullollisen laadukasta sauhujuomaa.
Viehemies
Viehemies on aloittanut kalastuksen pikkupoikana mato-onginnalla. Virppa tullut mukaan kalastukseen joskus ala-aste ikäisenä, varsinainen aktiivinen virvelikalastus sai alkunsa joskus yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä. Nykyään erään kalastukseen keskittyvän foorumin johdosta, tai enemmänkin ansiosta, kalastukseen kuluu suuri osa vapaa-ajasta. Kalastusmuotoina menee tällä hetkellä jerkkaus, taimenen viskominen merellä ja tietenkin tunturissa tapahtuva virppaaminen.
Tunturissa viehemies on käynyt jostain yhdeksänkymmentä luvun lopusta eteenpäin. Kohteina tähän mennessä pohjois-Suomen tiettömien teiden päässä olevat joet ja nyt kertaalleen Norjassa erään pervomiehen seurassa. Tunturissa käytössä UL-vehkeet, lipat ja pienet vaaput.
"Sukkiksia en jalkaani vedä!"
Perhomies
Perhomies on harrastanut perhokalastusta aktiivisesti vuodesta 1988. Tätä ennen hän oli "normaali" kalamies, eli viskoi virvelillä vaappuja, lusikoita ja lippoja hauille, ahvenille ja taimenille, järvillä ja lampareilla sekä taimenjoilla. Perhokalastuksen aloitettuaan hän jätti virvelin varaston nurkkaan, kaivaen sen esiin vain silloin kun perhokalastusta ei voinut tai ei kannattanut harrastaa. Tyypillisesti keväällä ja syksyllä, jolloin hyönteiselämää ei vielä tai enää ole, saattaa perhomies tarttua kone-onkeensa. Perhomies lukee koneonginnan B-luokan kalastustavaksi ja arvostaa enemmän aktiivisempaa kalastustapaa, perhokalastusta, joka on lähempänä kalan todellista ravintoa ja ravinnon ja sen käyttäytymisen tarkkaa jäljittelyä. Toki viime aikoina perhomies on siirtynyt hieman B-luokan suuntaan, mm. käymällä hälyttävän useasti kalastamassa haukea kotivesillään sekä myös merellä. Myös meritaimenen heittokalastukseen perhomies on kuuleman mukaan sijoittanut ylimääräisiä palkkarahojaan.
Perhomies on harrastanut tunturikalastusta käytännössä vuodesta 2000, kohteinaan Ruotsin ja Suomen kaukaiset tunturijoet ja järvet, kohdekaloina pääsääntöisesti taimen, rautu, harjus ja viime aikoina myös siika. Perhomies on pyrkinyt kalastamaan pelkästään hyönteisjäljitelmillä ja yleisimmin pintaperhoilla. Tinselit ja muut etelän miehen hömpötykset hän jättää aina kotiin. Perhomies uskoo, että tunturivesistöjä ei tule saastuttaa kalajäljitelmillä, eikä etenkään tinselelillä tai liitseillä.
"Tänne asti kun tullaan niin sillon jumankauta harrastetaan laatukalastusta eikä uitella mitääv vit*un tinseleitä tai muita haukiviäheitä!"
Keskiviikko 15.7
Heräsimme kahdeksan jälkeen ja söimme pikaisen aamupalan. Viskattuamme ne neljä rinkkaa kärryn sikaosastoon läksimme köröttelemään kiireittä takaisin sinne mistä juuri olin tullut. Piipahdimme matkalla kahvilla tai ulkoiluttamassa naapurin muijan parasta kaveria jokaisessa paikassa, jossa maanantaina olin paluureissulla pysähtynyt kysymässä josko kameraa olisi näkynyt. Näytti selkeästikin sille, että uuden kameran ostaminen oli tullut tarpeeseen...
Pääsimme ilman toista kameraa vihdoin Ylläkselle ja saimme samaisen torpan käyttöön, jossa olin viimeksi kuorsannut. Lastasimme tavarat mökkiin ja kävin varmuuden vuoksi katsomassa sängyn alle. Siellähän se oli. Huokaisin helpotuksesta, ennätyssiian kuvat olivat sittenkin tallessa!
Löytyneistä kuvista onnellisena kasasin kylpykamat ja singahdimme saunaan. Löylyjen jälkeen oli vuorossa tuttu kuvio: Kaivohuoneelle oluelle ja siihen kylkeen savuporohampurilainen. Kyllä taas kelpaa...
Torstai 16.7 klo 4:30
Herääminen tarkoittaa sitä, että uni ei tule. On se jännä huomata, että kiihko pitää miehen hereillä vaikka kuinka väsyttäisi. Uni ei tule, joten klo 7:00 läksimme köröttelemään kohti vieläkin pohjoisempaa. Kätkäsuvannon tutussa kahvilassa kävimme tiiraamassa tutuksi tulleet sääret ja munkit ja joimme siinä sivussa kahvit munkeilla, á 50 senttiä.
Saavuimme Kilpisjärvelle tunti ennen lentoaikaa, joten piipahdimme vielä Jounin Ryöstössä ostamassa kuivalihaa, läskiä sekä viimeiset juotavat. Siirryimme sen jälkeen lastausasemalle ja ahtauduimme koneeseen. Kalastusluvat Wishky oli ostanut jo aikaisemmin internetistä. Sisävesilupa oli 600NOK ja sillä sai kalastaa myös madetta. Laskeuduimme Rostojärvelle aivan Norjan rajan tuntumaan ja purkauduimme ulos. Jätimme toiset rinkat sadesuojan alle odottamaan ja kiskaisimme majoitusrinkan hartioille. Edessä oli noin kolmen kilometrin talsiminen ja se talsiminen ei tapahtunut polkua pitkin. Alku toki oli lupaava, sillä eteneminen tapahtui hiekkarantaa pitkin. Mutta loppu olikin sitten pajua, suota ja rakkaa... Ja jotkut tekevät tätä vapaaehtoisesti...
Näköalapaikalle päästyämme vain päätimme, että teltan paikka tulee tuonne edessä näkyvälle, noin kilometrin päässä olevan nyppylälle selkeästi erottuvan rinteen suojiin. Hikeä vuotaen saavuimme vihdoin paikalle. Ja viime metreillä tämä tumpelo sitten säikäytti minut ja varmaan itsensäkin kaatumalla rinkka selässä rakkakiville. Se kaatuminen näytti pahalta. Se näytti siltä, että ilmoille olisi huudetu avunhuuto "Apua! Helikopteri!!" ja jonka perään olisi liitetty sanat "tämä reissu peruuntuu nyt ja pelaajat palaavat lähtöruutuihinsa". Mutta onneksi pahemmalta vältyttiin. Wishkyn sääreen taisi tulla verijälki... Ois nyt ees heti alkumetreillä telonut niin ois saanut ontua ja kärsiä tumpeloinnistaan pidempään. Noh, onneksi taisi olla vaan pintanaarmu... pieni helpotuksen huokaus kohosi hyttysten ininän keskelle...
Yhtäkkiä alkoi tiputtelemaan vettä, joten telttaa pystyyn ja pikavauhdilla! Ensimmäinen kerta näillä tunturireissuilla kun meinasi sade yllättää leirinpystyttäjän. Aikamoista tuuria ollutkin tähän asti, kertaakaan ei ole joutunut kastumaan. Klo 14:45 oli teltat pystyssä. Otin pystytyksen päätteeksi pienet oikaisut. Sade kesti puolisen tuntia.
Ja leirisuvannossa tuikkeja satamäärin! Mikäs paratiisi tämä on?
"Paineet pois?", kysyi Wishky.
"Selvä!", vastasin, ja kaivoin nelosluokan Sagen esiin säilyketölkistään.
Wishky meni viehemiehen nopeudella samantien jo rantaan ja koukutti heti ensimmäisiään hitaan mutta kömpelön perhomiehen vielä solmiessa teltalla perhoperukettaan. Vaan eivät olleet vielä suuria ne, vaivaisia 30- ja 35-senttisiä harreja. Onneksi, ajatteli hidas perhomies...
Sain viimein perukkeetkin viritettyä ja pääsin rannalle. Toisella heitolla oli liki nelikymppinen harri kiinni mutta se kiersi ovelasti itsensä kiven väliin, jonne siima jumittui. Koin ensimmäisen välinemenetyksen nykäistessäni siimaa tuskastuneena kivestä irti. Se harri ansaitsi voittaa tuon taistelun, noin älykäs kun oli. Rannat olivat pelkkää kiveä ja tunturikoivua ja jos joen pohja olisi ollut kuivalla maalla niin se olisi varmasti ollut eräs epämukavimpia rakkoja tunturimiehen kävellä. Rakkajoeksi sen ristinkin samantien.
Unelmien laakson koski
Aivan rannassa tuikki isohko harri ja se yrittikin syödä perhoni mutta sai maistelussa turvalleen ja hävisi paikalta. Wishky tuli mittauttamaan harjuksen mutta se oli selkeästi alle nelikymppinen, joten Wishky laittoi sen uimaan.
Läksin ylöspäin Wishky:n tuskaillessa n. 35-senttisen harjuksen nieltyä pikkulipan persauksiin asti. Siitä harrista tulikin siitä syystä ruokakala. Nousin ylöspäin seuraavan kosken puoliväliin, rantojen ollessa rakkaa ja ikävän märkiä. Koukutin muutaman harjuksen ennen nousua kosken niskalle. Niskalla tuikki melkein joka paikassa. Ennen niskaa sain härnättyä kaksi harjusta ja yhden taimenen perhoni kimppuun, kaikki kuitenkin hieman pienenläntiä...
Siirryin askeleen pari ylemmäksi, melkein niskalle, ja suoritin pakolliset valeheitot ja pudotin perhon kohtisuoraan virtaan nähden noin viiden, kuuden metrin päähän. Jokin yritti sitä heti muttei jäänyt kiinni. Nostin siiman ilmaan ja pudotin perhon liki edelliseen putoamispaikkaan. Veden pinnassa kävi myllerrys ja pirteä Norjan Lapin taimen oli satimessa. Se oli tyypilliseen tunturitaimenen tapaan voimakas ja nopea ja se ryhtyi välittömästi ulkoiluttamaan perhosiimaani tekemällä pitkiä syöksyjä. Hetken päästä 43-senttinen tunturitaimen sai perhomiehelle hymyn naamalle. Päästin taimenen kasvamaan ja yritin ottaa uudella kamerallani kuvia siinä sen ihmeemmin onnistumatta.
Kahluukengällä pilattu tunturin kaunis taimen
Wishky oli jatkanut kalastelua alavirrassa menettäen yhden lipan. Oli kuulemma ollut iso ku mikä! Palasimme leirille harrastamaan pussiruokailua. Pussimuonan kylkiäiseksi paistoimme lipan persauksiinsa asti imaisseen harjuksen. Sitten päätimme lähteä jälleen kävelemään.
Toiset rinkat piti hakea ennenkun ahne lappalainen ne löytäisi, kuuleman mukaan Lapin aboriginaaleilla on maailman paras hajuaisti: haistavat viinan poronkuseman päästä. Eli siis takaisin "lentokentälle" ilman painolastia ja rinkan kanssa takaisin leiriin. Paluumatkalla sitä ehti tarkkailemaan maastoa ja huomatuksi tuli, että kiveä ja pajua siellä piisasi.
Palattuamme teltoille ylen tyytyväisinä mutta hieman väsyneinä juomarinkat selässämme päätimme nauttia ensin juuri kantamamme rinkkojen syövereistä yhden oluet mieheen, ja nautinto kerrassaan se olikin. Rakka-pajukko-tesetin jälkeen olisi maistunut useampikin. Mutta säästölinjalla pitää mennä, reissu on ajaltaan pitkä ja varasto nihkeänlainen... Tämän jälkeen painuimme ansaituille yöunille, kellon näyttäessä 23:30.
Perho 1 - Viehe 0
Perjantai 17.7 9:35
Aamupuuron jälkeen viritimme pupanahkat päälle ja suunnistimme ojalle, ylävirtaan. Tuuli aika mukavasti.
Wishky sai koskesta koukutettua yhden taimenen, juuri mitallisen eli 40-senttisen, joka sai jatkaa elämäänsä kylmässä tunturikoskessa. Olin kosken alla, suojassa kaikelta. Tuuli iski selkään mutta löysin onneksi paikan jossa pystyin olemaan hyttysten syöttinä, täysin tyvenessä. Tosin hyttysiä ei suuremmin ympärillä pyörinyt. Katselin koskea ja sen alla olevaa matalantuntuista allasta, jota tuuli piiskasi piilottaen tuikit ahneilta silmiltäni. Aivan kosken alla oli pienen pieni tyyni alue. Ja siellä tuikkasi kala.
Olin mukavasti pienen rinteen takana tuulensuojassa, joten pääsin heittämään muutamaan kohtaa perhoa. Mielessä kävi jo tilanne, jossa perho vastaan viehe ratkeaa ensimmäisinä päivinä tuulen valitessa virvelimiehen puolen. Mutta sijoittumispaikkani tarjosi juuri tällä hetkellä mainion tuikkikalastustilaisuuden, joten unohdin pessimistiset ajatukseni ja keskityin siimanoiontaan veden pinnan yllä, vapaa vaakatasossa huiskuttaen.
Siinä se tuikkasi. Siirryin kosken reunavallin suojassa hieman keskemmälle kivistä koskea, suoraan tuikkineen kalan yläpuolelle. Tunsin tuulen niskassani mutta nyt olin sopivasti liki tuulen yläpuolella, tuoksuni leijaili kalaa kohti aikamoisella vauhdilla, mutta tiesin, että voisin viskata tuikkikohtaan suhteellisen helposti huolimatta tunturituulesta. Mitä alemmaksi vavan siirsi, sitä helpommin pystyi perhoa ohjaamaan siimalla. Viskasinkin sen muutaman metrin tuikin yläpuolelle pysäyttäen perhon aivan heiton loppuvaiheessa jolloin siima ja peruke jäivät käppyrälle. Siinä se tuikkasi taas. Seuraavalla heitolla sain perhon ujutettua syöntilinjalle ja hetken päästä pääsin vapauttamaan 41-senttisen harrin.
Alempaa tartutin vielä useamman harrin sekä muutaman taimenenpennun. Wishky vastaavasti pamputti ruokakalaksi yhden 40-senttisen taimenen. Palasimme leirille, jossa Wishkyn teltta oli pyrkimässä maatakiertävälle radalle. Laitoin rinkan teltan päälle ensiavuksi. Korjasimme teltan kimpassa ja siirryimme työn päätteeksi rinteen taakse tuulensuojaan nuotiota suunnittelemaan.
Ruokakala
Vieheen huijaama harri
Tuulee. Nuotio ei syty. Onneksi rinne on täynnä kuivunutta variksenmarjaa. Auringonpolttamaa. Joskus täälläkin on ollut lämmin. Söimme paistettua taimenta ja pottumuusia, joka ei suinkaan maistunut mitenkään huonolta. Kuittasimme nuotion sytytysvaikeudet lyhyesti: "Variksenmarja pelastaa". Saattoipa muutama tyytyväinen röyhtäisykin nousta kohti tunturia...
Tuulee... päätimme lähteä mahat pömpöttäen teltoille nokkaunille, kellon ollessa 17:45.
Wishky kävi tuulessa ronkkimassa alaosaa, saaliinaa jokunen pikkutaimen, harrien ollessa tuppisuina. Siirryimme sen jälkeen rinteen suojiin maistelemaan sauhujuomaa.
- "Tää tuuli kyllä tyyntyy iltaa kohti" - "Tää rupeis vituttamaan jos satais TAI tuulis. Onneks tekee kumpaakin." - "Hölökyn kölökyn!" - "Haist vit*tu!" - "Sevverta muutes tuulee, että virppamiestäkin selkeesti vituttaa." - "Otetaas taas..."
Totesimme siinä suuria tunturiviisauksia mietiskellessämme, että huomispäivän ottivinkkinä melkoisen luotettava tulisi olemaan päivänkorento ahvenvärissä. Tämän suuren ottiväripäätelmän jälkeen, jossain vaiheessa, vetäydyimme väsyneinä makuupussiemme sisuksiin...
Perho 1 - Viehe 2
Kokonaistilanne 2 - 2
Lauantai 18.7 10:00
Piähän koskoo... Hutera olo, mutta päätin silti mennä pesemään hampaat kivisen varvikon läpi kivisemmälle rannalle, tuulen piiskoessa kasvoja niin kovasti, että kyyneleet kirposivat raavaan miehen silmistä. Rantaan päästyäni en uskaltanut eteenpäin astua, pelotti, mitään en nähnyt eteeni.
Sain hitaasti suoriuduttua pakollisista aamutoimista ja onnistuin rämpimään ammupalan laittopaikalle tuulen suojaan rinteen taakse. Aamupalan jälkeen en kyennyt mihinkään joten jäin telttaan. Tässä tuulessa ei perhomies pysty tekemään mitään. On annettava pieni etumatka. Mutta mielessäni mietin, että peli ei ole vielä menetetty...
Lähdin silti jonkin ajan kuluttua leirin alapuoliselle koskelle kiroilemaan tuulen ja perhojeni kanssa. Yhden liki mitallisen harjuksen sain jopa tarttumaan, pintakäynnin paljastaessa harjuksen sijainnin ja tuulesta huolimatta sain perhon, hieman ennakoiden, osumaan harrin paikan ohittavalle reitille. Moni harjus kävi nuuhkimassa perhojani mutta hylkäys tuli usein, tuulen takia kun en saanut suurempaa kontrollia perhon uintiin perhon upotessa virran vetäessä siimaa usein samantien perhon laskeuduttua veteen. Tuskaisena jatkoin silti viskelyä onnistuen välttävästi joka kymmenennellä heitolla. Sain muutaman alamittaisen harrin vielä tartutettuakin.
Kivinen tunturikoski
Wishky oli koukuttanut graavikalaksi 40-senttisen taimenen ja päätettyämme palata leiriin Wishky sai vielä viime metreillä joen ylityspaikalta 40-senttisen harjuksen.
Palasimme leiriin ja aloimme kalasopan sekä graavikalan valmistelun. Fileoin ja paloittelin harjuksen ja Wishky fileoi taimenen graaviksi folioon. Laitoimme molempien kalojen ruodot perunoiden kanssa keittoveteen muhimaan, perunoiden kiehuessa ruodot tuottivat lisäksi mainion liemen. Sekaan kuivattua porkkanaa, lanttua, selleriä ja palsternakkaa, puolitoista kalaliemikuutiota ja parit roiskaukset merisuolaa. Poistin ruodot sopasta ja lisäsin loput sipulit ja purjot. Viskasin vielä sekaan harjuspalat ja sinihomesulatejuustoa puoli pakettia. Tuloksena oli, vaikka itse sanonkin, kerrassaan maukasta harjussoppaa, jonka kanssa nautimme tietysti valkoviiniä.
Tuulen osoittaessa minimaalisia tyyntymisen merkkejä vaivuin kalasoppanirvanaan makuupussissani, uupumus kesti iltamyöhään. Herättyäni sain huomata, että Wishky oli kerännyt nuotiota varten puita, joten oli selkeästikin nokipannukahveen aika...
Nuotion sytyttäminen oli jostain syystä jälleen vaikeaa. Tuskaisen puhaltelun jälkeen variksenmarja suostui syttymään. Valkoisen miehen nuotio tunturimittakaavassa sai nokipannun hehkumaan ja pääsimme nauttimaan kunnon kahvit. Tai no, hieman vahvaa teetähän se muistutti, mutta olosuhteet huomioonottaen, varsin maukasta sumppiahan se oli... "Ensi kerralla laitat sitten kourallisen enemmän puruja, Wishky."
Tuulen osoittaessa edelleenkin yhtä suuria tyyntymisen merkkejä päätimme siirtyä hoitometsän siistimiseen. Pientä viitseliäisyyttä osoittaen saimme nuotion hiillokselle, jonka vieressä nokipannu hehkui uudelleen tuottaen kuumaa vettä kanakeittoa varten. Kyllä tuore puu palaa...
Kello kolme olimme jälleen valmiita makuupussiemme syleilyyn...
Ollessani makuupussinuumenissa huomasin, että tuuli osoitti sittenkin tyyntymisen merkkejä. Teltan liepeiden lepatuksessa oli nimittäin ajottaisia lyhyitä taukoja...
Perho 0 - Viehe 2
Kokonaistilanne 2 - 4
Sunnuntai 19.7 9:15
Tuuli on liki laantunut!
Aamupalan jälkeen otimme reppuun reissumuonat ja keittimen ja painalsimme joen yli alavirtaan. Pilvet häipyivät ja tuulikin liki kokonaan. Ronkimme kaikki kosken kolot ja saimme molemmat useita 35-37 sentin harreja. Suurimmiksi ennen ruokataukoa jäivät saamani harjukset kokoluokassa 42 ja 41 cm. Keitimme pussimuonille vettä ja joimme oluen kyytipojkeksi. Aurinkoinen eväsretki ja jatkokin näytti hyvältä - ei pilven pilveä taivaalla ja tuulikin vain vienona suhinana korvissa.
Tauon jälkeen sain vielä yhden 41-senttisen ja tuhottomasti 35-37-senttisiä lurjuksia. Koko joki oli täynnä tuikkeja... Alaosan kosket olivat käytännössä kokonaisuudessaan vedenalaista rakkaa - kahlaaminen oli helppoa jos kivet olivat isoja ja pelottavaa jos eivät. Wishky sai vielä päivän päätteeksi ronkittua 43 ja 44-senttiset harjukset.
Perholla saatu harjus
Harjuksen paluu
Paikallinen Saana
Palasimme leiriin ja paistoimme yhden pamputtamamme harjuksen ja nautimme päälle näkkäriä graavitaimenen kera. Loppuillan ajan jauhoimme tunturijargonia ja ihmettelimme outoja tunturin ääniä. Kiimainen naali, joka piti aikamoista älämölöä, kuulosti aika pelottavalta. Totesimme, että ehkä voisi olla parempi olla hiljaa, jos se kuulee meidät niin se tulee nylpyttämään...
Graavattua taimenta
Seurasimme vielä lopuksi kolmen koskelon metelöintiä leirisuvannolla. Ja makuupussi oli jääkylmä...
Perho 3 - Viehe 2
Kokonaistilanne 5 - 6
Maanantai 20.7 10:00
Pilvetöntä ja tuulee... Tuulen suojassa söimme aamupuurot ja joimme aamuteet. Yhteistuumin päätimme aamupalan jälkeen lähteä eväsretkelle ylävirtaan.
Saavuimme suht helpon talsimisen jälkeen järvelle. Lähes koko matka oli rinnettä ilman sen suurempia suomättäitä. Leppoisaa tassuttelua, eikä hyttysistäkään ollut suurempaa haittaa tuulen kuivattaessa otsalle nousseen hien. Rannalle päästessämme tuuli oli aikamoinen joten perhomies oli välittömästi alakynnessä. Ranta oli kaunis tunturijärven hiekkaranta ja Wishkyn viskellessä vieheitään jokaisella heitolla seurasi vähintään yksi kala. Tummat hahmot vain vilisivät matalassa rantavedessä. Wishky sai koukutettua 42- ja 41-senttisen harjukset ja lisäksi yhden alamittaisen. Kolme heittoa ja kolme kalaa. Tyrmäävä alku... Yritin ensin viskoa paksumpaa pintaperhoa, sitten uppoperhoa ja lopuksi viimeisenä toivona pientä streameria. Aivan turhaa... Tuuli jatkoi puhkumistaan eikä perhomiehellä ollut yhtään hyvä olla.
Siirryin tuulesta tuskastuneena joelle, joka sai alkunsa järven itäpäästä. Joki jakautui kahdeksi uomaksi ja perääni hetken päästä lähtenyt Wishky lähti toiselle niistä minun jatkaessani sen toisen seulomista. Yhtäkkiä huomasin joen pohjassa hahmon. Iso harjus! Olin kolmen metrin päässä täysin liikkumatta. Kuin Mannerheimin patsas Tampereen Mannerheiminkallion metsässä. Mietin hetken ja päätin perääntyä hitaasti. Kala oli selkeästikin huomannut minut, sen siirtyessä kapean joen toiseen laitaan, kokonaiset kaksi metriä. Ihme, että se ei paennut suoraa päätä... Näin sen vielä siirtyvän takaisin sen pari metriä ja sanoin sille, että olehan nyt rauhassa jokunen hetki, vaihdan perukkeen ja perhon ja siirtyen samalla hieman sivuun ja odotin muutaman minuutin. Vain huomatakseni, että tarjoamani perho ei kelpaa. Kala teki saman liikkeen, siirtyi pari metriä sivuun parhaasta olopaikastaan ja jäi sinne. Totesin itsekseni, että tapaamme varmaankin uudestaan jonain lähipäivänä...
Siirryin suosiolla ison harrin alapuolelle ja jätin sen rauhaan. Hieman alempana joki teki mutkan ja mutkan kohdalla oli monttu. Viskoin siihen hetken perhoa ja lopulta 42-senttinen harjus siihen erehtyikin.
Pikkuinen perhoharjus
Wishky siirtyi seuraani ja päätimme liittymisen kunniaksi nauttia päivän kurmeeaterian: pussimuonaa ja yksi olut. Wishkyn saama pieni harjus oli seuranamme ruokailun ajan pienessä matalassa sivupoukamassa sen etsiessä pääsyä takaisin päävirtaan. Tekemäni pato esti sen liikkeet, tosin vesi oli muutenkin alhaalla eikä se olisi siitä päässyt kuin kyljellään. Harrinpentu kieretli poukamaa ympäri, selkeästi tietoisena siitä, että alavirran suunnassa olisi vapaa vesi mutta myös ilmeisen tietoisena siitä, että samalla suunnalla vaani vaara... Saatuamme ruokailut hoidettua päätimme päästää harriparan pälkähästä ja Wishky kaivoi uoman, jota pitkin harri pääsisi takaisin jokeen. Hetken kuluttua se jo tulikin ja osasi heti käyttää tilaisuuden hyväkseen.
Päätin koettaa ruokailutauon aikana ehkäpä rauhoittunutta harjusta parinkymmenen metrin päässä ylävirrassa. Ehkä se olisi nyt otillaan? Kahlasin sivu-uomaa ylöspäin ja huomasin tumman hahmon edessäni. Olin kalan alapuolella ja hyvässä paikassa. Mutta selkeästikin se oli huomannut minut. Nousin rannalle ja siirryin pois näköpiiristä. Hetken päästä palasin varovasti rannalle. Harjus vajosi alavirtaan päin takaperin ja huomasin, että sitä on turha enää yrittää. Se ei ota tänään mihinkään enää...
Wishky kalautti ruokailumontusta 42-senttisen harjuksen ruokakalaksi. Järveltä löysin paluumatkalla vielä harjukset kokoluokassa 47, 41, 44, 46, 42 senttiä.
Toinen pikkuinen harri
Tunturitorveloksi tuota miestä voisi ryhtyä kutsumaan, yhtäkkiä kuului loiskis ja mies on liki vatsallaan järvessä. Onneksi kamera ei kastunut... Wishky sai kompurointinsa jälkeen yhden 41-senttisen harrin ja paluumatkalla rakkakoskea ylittäessään tunturitorvelo tietysti kaatui ja melkein katkoi virvelinsä. Sais lopettaa tuon könyämisen pikkuhiljaa...
Hyvä tuuri, ettei mennyt vapa poikki
Palasimme leiriin ja siirryimme tuulen suojaan iltaryypylle. Wishky loihe lausumaan:
Kun sataa, ei hönninkäinen. Kun tuulee, ei hönninkäinen. Ne on hjuva.
Tais mennä tämä päivä tiistain puolelle....
Perho 6 - Viehe 4
Kokonaistilanne 11 - 10
Tiistai 21.7 8:40
Pilvinen mutta tyyni sää, auringon herättäessä ollen kolmisen minuuttia suuren aukon ajan hiostamassa telttaa. Aamupalan jälkeen päätimme lähteä ylävirtaan, rautuvesille. Eli siis trangia ja eväät oluen kera reppuun ja tassuttelemaan tunturirinnettä ylävirtaan, mars! Ohitimme eilisen tyrskyjärven sen ollessa nyt aivan rasvatyyni. Ja sitä tuikkien määrää... tuntui kuin joka puolella olisi ollut sadoittain kaloja. Mutta me päätimme mennä merta edemmäksi kalaan...
Saavuimme eri vesistöön kuuluvan rautujoen alkujärvelle, jossa tuikkeja jo muutama olikin. Kävelimme silti siitä ohi etsien hyvää alkupaikkaa, josta etenisimme ylöspäin. Eräs pienehkö lammikko joen vieressä näytti matalalta mutta siellä siltikin näkyi tuikkeja. Menin rantaan ja pistin pyydön veteen. Tärppi tuli mutta kala meni. Wishky tuli viereen ja sai koukutettua pienen raudun. Olihan pikkulammikossa muutama rautu ainakin nälkiintymässä.
Siirryimme hetken päästä joelle, Wishky lähdettyä ylävirtaan minä jäin tiirailemaan alaosaa. Yksinäinen tuikki herätti kiinnostukseni ja siirryin rantaan. Tuikkivaa kalaa ei sen koommin näkynyt mutta alempana oli jotain liikettä.
Kalat tuikkivat, ilmeisestikin päivänkorentoja napsivat poskeensa. Viskasin yhden sen näköisen tarjolle ja hetken päästä kuului pieni 'plops' mutta se kala ei halunnut haaviini. Yritin kahlata yli mutta rohkeus petti jääkylmän veden pyrkiessä kainaloihin asti nostettuihin kahluuhousuihin, joten palasin nöyränä takaisin. Taas oli silmä pettänyt, näytti siltä että siitä olisi päässyt yli hyvinkin helposti. Samalla vasemmalla puolellani tuikki taas, parikin kalaa siellä mutusteli. Yksi ilmestyi taas eteeni ja viskasin tyrkylle jälleen päivänkorennon. Mitään ei tapahtunut. Vaihdoin perhon paikkaa. Ei mitään. Sitten kuului taas tuo 'plops' ja reilu kolmekymppinen rautu pääsi kalasopan mausteeksi.
Yritin aikani saada raudulle kaveria mutta tuikkivat kalat selvästikin kammoksuivat kahlaavaa etelän miestä. Päätin jonkin ajan kuluttua lähteä takaisin ylävirran suuntaan. Nälkäkin hieman kurni suolenmutkassa... Tallustelin hitaasti ylävirtaan joen helppokulkuista pengertä pitkin, kunnes äkkiä huomasin jotain. Seis! Iso kala! Matalaksi! Löin maihin kuin kiväärikomppanian alokas ensimmäisellä metsäkeikallaan. Hemmetti, sehän on rautu! Ja ISO! Seurasin sen kulkua ja nousin varovasti ylös. Siinä se mennä muljusteli, hitaasti... seurasin sitä takaviistosta ja virittelin samalla perhovapaa heittovireeseen ja saatuani aseen toimintavalmiuteen menin matalaksi ja siirryin lähemmäksi rantapengertä. Samassa se kääntyi hitaasti takaisin alavirtaan päin, heitin perhon sen eteen ja tärisin jännityksestä. EIH!!! Perho risuissa!! Saatanan saatana! Penkereen reunassa oli kataja ja kuinka ollakaan siima jäi siihen kiinni! Kiroilin ja ryömin katajan viereen, ja onnistuin yllättävän helposti irrottamaan siiman risuista ja samassa rautu oli aivan nenäni edessä. Sain lyhyellä heitolla siirrettyä perhon sen menoreitille ja samassa se nousi ja tarttui! Puolimetriseltä näyttävä rautu sai mukavan tunteen aikaan - ja vapa taipui...
Väsyttelin perhoa aikani, suurimman hankaluuden väsytyksessä toi eteen jyrkkä penger, josta ei ollut helppo laskeutua alas haavitsemishommiin. Wishky saapui juuri sopivasti katsomaan kun nostin 49-senttisen raudun haaviin. Päätimme lähteä ylävirtaan syömään.
Rautu
Palasin ruokatauon jälkeen alavirtaan uudestaan ja löysin sieltä raudun kiertelemässä. Se tuikkasi ensin alempana ja nousi sitten korkean penkereen kohdalle johon olin juuri asettunut väijymään ohikulkijoita. En ehtinyt heittää sille kun se oli jo mennyt. Hetken päästä se kuitenkin saapui alavirtaan ja tarjoilin sille pienen päivänkorennon suoraan nenän eteen. Lyhyen väsytyksen jälkeen päästin 40-senttisen raudun takaisin kasvamaan.
Hieman pienempi tunturirautu
Odotin vielä väijypenkalla muita ohikulkijota mutta kun niitä ei alkanut näkymään päätin lähteä ylävirtaan. Ylempää kauniista virransivumontusta, ketunpesien yläpuolelta, bongasin raudun tuikkimassa. Tarjosin sille samaa tutuksi tullutta lääkettä ja se maistuikin. Rautu taisi tykätä vähän huonoa kuonoonsa osuneesta koukusta eikä sitä kalaa enää tarvinnut yrittää.
Palasimme suht ripeää tahtia takaisin leirivesistöömme ja sen alkujärvelle, jossa Wishky ensin lipallaan toi esille kalat tarjolle ja sain heti 42-senttisen harrin. Wishky sai 41, 42 ja 41-senttiset harjukset siirryttyämme hieman alemmaksi kohti leiriä.
Siirryin silläaikaa pikamarssia kohti eilistä jokilompoloa, jossa iso kala oli seurannut lippaa mutta kadonnut. Kalat tuikkivatkin siellä jo, ja yksi siellä olleista oli selkeästi iso. Lähestyin varovasti, jätin viitisen metriä vielä väliä rannan ja itseni väliin ja viskasin päivänkorennon näytille. Se iso liikahti, siirtyi perhon lähelle, nousi ylös... Ja laskeutui alas ja hävisi näkyvistä... Viisas kala.
Koukutin alaosalta vielä 42- ja 40-senttiset harrit jonka jälkeen päätimme lähteä leiriin. Viimeisellä heitollaan Wishky koukutti vielä 46-senttisen harrin.
Leiriin päästyämme keitimme nokipannukahvit, hieman vahvat sellaiset. Otin isolta raudulta ruodon pois ja asensin suolat sekä tillit tilalle, pienet raudut laitoin ilman suolaa rinteeseen kaivamaamme jääkaappiin odottamaan huomista rautusoppaa. Ja sitten nautimme kuumaa juotavaa kera graaviharjusnäkkileivän. Ja otimme parit näkäräiset päälle....
Ja makuupussi on jäätävän kylmä....
- "Ikinä ei o ollu näin lämmintä makuupussia"
Perho 5 - Viehe 4
Kokonaistilanne 16 - 14
Keskiviikko 22.7 8:40
Heräsin aamulla kun luonnon kaksi herätyskelloa pakottivat nousemaan. Sammutin toisen vaivaiskoivun päälle ja tukahdutin toisen laittamalla teltan päälle lepattavan avaruushuovan. Onneksi oli täysin tyyntä ja taivas liki pilvetön. Palasin makuupussiin ja ja vaivuin unenomaiseen tilaan.
Heräsin kolmisen tuntia myöhemmin aamupalalle avaruushuovan lepattaessa puuskittaisessa etelätuulessa. Kirosin väsynyttä olotilaani ja menetettyä tyyntä hetkeä, jonka olisi voinut käyttää kalastukseen, mutta tyydyin lopulta osaani ja siirryin aamupalalle rinteen suojaan. Aamupalan jälkeen päätimme harrastaa lähialueen kalastusta koska oli rautusoppapäivä. Wishky lähti hieman ennen kevyen sateen alkamista, viivyttelin hetken, tuulen tyyntyessä ja alkaessa uudestaan puhaltaa epätasaisina puuskina.
Alavirrassa oli pelkkää 35-38-senttistä, ja tusinoittain. Wishky tosin sai yhden 42-senttisen harrin heti alkuhetkinä leirikosken niskalta ollessani vielä teltalla. Palasimme leiriin ja kokkasimme rauduista makoisan sopan. Niin makoisan, että sen päälle oli kerrassaan pakko ottaa nokkaunet. Kello näytti 17:30.
Heräsin omaan aivastukseeni ja kuulin samalla naapuriteltan vetoketjun aukenevan. Olipas makoisat liki kolmen tunnin tirsat. Päätimme lähteä yläpuoliselle järvelle. Pääsin niskalle josta olin saanut sen taimenen ja ryhdyin tarjoilemaan kalalle syötävää. Aivan vieressä mulahti, isontuntuinen kala, tuumailin. Se ei kuitenkaan hyväksynyt tarjontaani. Tuuli oli siedettävä mutta jatkuva. Sain perhon lentämään suhteellisen kauas, keskelle niskaa, jossa oli syvempi uoma. Isontuntuinen ja -näköinen iski mutta irtosi samantien. Heitin perhoa uudelleen samaan uraan. Hetken päästä 46-senttinen harjus oli haavin pohjalla.
Elvytin pikaisesti kalan, vaihdoin perhon ja heitin taas niskalle. Ja kala iski kiinni välittömästi. Väsytys jatkui kauan. Sitten se veti itsensä kiven koloon, yritin kahlaamalla päästä haaviamaan mutta kivet olivat sitä samaa ei-niin-isokivistä rakkaa enkä siis uskaltanut. Sitten siirryin vähän eri paikkaan rannalla ja vedin tasaisesti kunnes se lopulta lähti liikkeelle. Sain sen pitkän lisäväsytyksen jälkeen vihdoin haavittua. Elvytin 48-senttisen harjuksen ja jatkoin vielä hetken kalastusta saamatta muita kuin hutilyöntejä ja alamittaisia harjuksia.
Wishky oli ulompana järvellä ja sai sieltä koukutettua harjukset 43, 40 ja 43 cm. Siirryin itsekin sinne tuulen ollessa edelleenkin siedettävä. Heittelin perhoa mutta tapahtumia ei ollut. Sitten siirryimme saaren ja mantereen väliseen salmeen, jossa oli kunnon syvä kohta. Sain yhden kalan nousemaan ja toisella heitolla toisen tarttumaankin, mutta se pääsi irti heti. Ja eikös sitten ruvennut tuulemaan. Hattu oli lentää päästä.
Palasimme leiriin nuotiolle, matkamuistona puuceen penkki. Kaikkea sitä tunturista löytyy...
Jos tuohon kuopan kaivais ni siinä ois vessa
Perho 2 - Viehe 3
Kokonaistilanne 18 - 17
Torstai 23.7 10:20
Tyyntä, melkein... Ja sitten puuska, joka teltan sisällä ollessa kuulostaa siltä, että kohta lähdetään lentoon.
Lähdimme tuulessa ja tuiskussa alavirtaan alimmalle järvelle oluen ja pussimuonan kera. Wishky alkoi rantauttamisjuhlat koukuttaen liki jokaisella heitolla harjuksen, toki liki kaikki alle 40-senttisiä, saaden kuitenkin lopulta kolme yli 40-senttistä ennen ruokailua. Meikäläisellä ei onnistu - tuulee liikaa.
MX3 Aventure pussimuona "Tandoorikanaa ja riisiä" oli ja on surkeinta pussimuonaa jota kuunaan olen syönyt. Kerrassaan luokatonta: riisit eivät edes tuntuneet riiseiltä. Onneksi oli olut, jolla sain paskan maun huuhdottua alas...
Jatkoimme kosken ronkintaa ja vihdoin alkoi perhoonkin ottamaan. Koukutin likimain parikymmentä harjusta, nekin kaikki alle 40-senttisiä. Ja kolmesti peräkkäin jäi perho harjuksen suuhun. Alkoi hieman närästämään tilanne. Tuulikaan ei osoittanut mitään laantumisen merkkejä.
Viimein onnistuin haavitsemaan 42-senttisen harjuksen. Vaikeuksien kautta voittoon ja pallit tältä päivältä pois padasta.
Kivipajukoski
Päätimme lähteä teltan kautta olut mukaanottaen ylemmälle järvelle. Koukkasin koskenniskan kautta mutta tuulen takia sieltä en saanut kuin kaksi pientä harria tuulen tehdessä ihmeelliset tauot jonka aikana onnistuin perhon veteen tyydyttävästi heittämään.
Silläaikaa Wishky oli koukutellut läjän kaloja, kaikkiaan kuusi yli 40-senttistä harjusta. Saavuin paikalle, yritin perhollakin mutta ei siitä mitään tullut. Wishky sai vielä yhden karvanverran yli 40-senttisen ja sitten menimme pienen nyppylän taaksen oluelle. Siellä oli hyttysiä.
Palasimme lyhyelle yritykselle. Wishky sai tartutettua ennätysrautunsa, 48-senttinen yllätti "puun takaa". Ja meinasi yllättää vielä toinenkin, tosin pienempi, mutta se onnistui pakenemaan. Kuin loppukaneetiksi Wishky otti vielä yhden 40-senttisen, jonka päätteeksi otimme kalat ja läksimme syömään paistettua rautua ja soija-harria. Loimutimme lisäksi vielä pikkuharrin.
Ennätysrautu. Luulisi hymyilyttävän, mutta ei...
Tänään ei perhomies mahtanut mitään.
Perho 1, Viehe 10
Kokonaistilanne 19 - 27
Perjantai 24.7 11:30
Aamupalan jälkeen läksimme kävelylle lähellä olleen n. 850m merenpinnasta olevan tunturin laelle katsellen vastakkaisella rannalla laiduntavan porotokan liikkeitä tunturin rinteellä. Yllätykseksemme nyppylän päällä oli Elisan kenttä, joten soitimme seksipuhelut.
Rajapyykki 286A
Kokkasin tukevan lihasopan ja uhkaavan sadepilven lähestyessä menimme ruokalevolle.
Heräsimme tyveneen. Ja kalaan! Hyttysiä oli miljardi. Ja toinen mokoma Wishkyn ympärillä. Menimme leirikosken yläpuoliselle järvelle, virtapaikan kapeikkoon. Tuikkeja oli joka puolella. Asetuimme ottipaikalle. Viritin perhon veteen ja aurinkolasit naamalle. Huurtuivat samantien joten poikkeuksellisesti heitin hetken ilman laseja. Samassa mulahti. Nostin vavan pystyyn ja tunsin vahvan kalan potkun. Siima poikki. Verisolmu petti. Umpquan fluorocarbon ei toiminut kun sen olisi pitänyt... Siinä OLI iso kala....
Viskoin tuskastuneena ympäriinsä kapeikkoa perhojen kastuessa ja kalojen lopettaessa tuikkimisen. Täysi plägä ja pari hassua kalaa syö pinnasta... Sadan metrin päässä iso kala hyppäsi ainakin puoli metriä ja mäjähti losahtaen takaisin veteen. Sitten 43-senttinen harjus vihdoin tajusi maistaa ulkomaan elävän tarjontaa. Väsytin ja mittasin kalan, elvytin sen ja jatkoin tuskaista yrittämistä. Tilanne ei muuttunut paremmaksi ja päätin lopulta siirtyä kosken niskalle siellä oli tuikkien keskittymä. Mutta ne tuikit olivat keskenkasvuisten tekemiä... Pari hiukan isompaa lähti kosken rannasta jättäen mahtavat vanat niskan veteen.
Kaiken tämän aikana Wishky oli saanut 42, 43, 45, 41, 47, 40 senttiset harjukset.
Palasimme leiriin ja pesimme pyykit. Sitten paransimme tunturimaailmaa ja joimme kunnon sumpit. Hyttysiä oli taas miljardi. Ja toinen mokoma minun ympärillä... Hönninkäisten suristessa ympärillä vaivuimme vihdoin, klo 02:45, uniin iniseviin...
Perho 1, viehe 6
Kokonaistilanne 20 - 33
Lauantai 25.7 9:30
Aamupuuron jälkeen päätimme yksissä tuumin lähteä ylävirtaan järvelle. Wishky pyysi sukkahousut testiin. Kaivoin tällä reissulla käyttämättömät sukkahousut esiin ja viskasin ne kokeilunhaluiselle nuorelle miehelle. Olin huomaavinani iloista kokeilunhalua jo sukkien päällelaittovaiheessa...
Eikö mies sukkahousuissa olekin kaunis näky?
Läksimme jolkottelemaan samaa tuttua reittiä ylävirtaan tuulen puhaltaessa hyttyset Ruotsin puolelle. Kotka siirtyi ohitsemme ja alkoi kohottautua yläilmoihin. Sukkahousut kuulemma olivat hyvinkin sopivat eivätkä kiertäneet saatikka hiertäneet.
Saavuimme rinteessä olevalle hiekkaharjulle, jossa pidimme pienen juomatauon. Tunturista vuotava vesi oli mukavan kylmää. Hetken päästä jatkoimme matkaa. Edettyämme harjun sivuitse jonkin matkaa näin jonkin liikkuvan edessämme. Luulin sitä poroksi. Seurasimme sitä nopeasti edessämme olevan kumpareen taakse, odottaen näkevämme sen sinne päästyämme. Suureksi yllätykseksemme ahma kääntyi katsomaan meitä ja laukkasi harjua ylös ja häipyi tiehensä. Kaikkien näiden vuosien ja Lapin reissujen jälkeen vihdoinkin sain bongattua tuon näädistä suurimman.
Tuulee. Saavuimme vihdoin järven rantaan ja oletusarvoisesti perholla ei tässä tuulessa taaskaan tee mitään.
Tuskaa, kala ei syö. Wishky kiskoo kalaa, saaden 45, 44, 42, 42-senttiset harjukset ja 42-senttisen taimenen. Perhoon ei ota, tuulee liikaa. Tai mies ei vaan osaa...
Kivilompolon yläpuolelta sain ärhäkän taimenen pennun. Sen vapautettuani astelin hitaasti rantapengertä alas etsien heittopaikkaa. Samassa huomasin joen pohjassa hahmon - isohko harjus! Seisoin suolapatsaana katsoen harjusta. Se liikkui hitaasti ylöspäin. Pelkäsin sateen tulevan ja sulattavan suolapatsaan. En uskaltanut liikahtaa. Katsoin kun harjus oli päässyt hiukan ylöspäin, liikautin ojossa ollutta vapaani, jossa oli lyhyt siima, sopivasti, ja ujutin perhon harjuksen nenän eteen. Onnistuin, mutta harjus oli selkeästi häiriintynyt eikä huolinut tarjoustani. Totesin paljastuneeni, joten siirryin alemmaksi ja sain pitkän heittelyn jälkeen tartutettua 42-senttisen harrin.
Wishky saapui paikalle ja jonkin ajan päästä siirryimme pienen penkereen suojaan ruokatauolle - tunturimenyy oli tällä kertaa nuudelia sekä suppilovahveroita ja katkarapuja. Ruokajuomana olut. Tätä en söisi kotona mutta täällä se maistui taivaalliselta. Etenkin se ruokajuoma.
Jatkoimme ruokailun jälkeen joen ronkkimista. Aiemmin pelottamani harjus oli kotona - kiersin sen kaukaa ja lähestyin alavirrasta. Heitin sille korennon... Ja se tarttui! Mutta ei jäänyt kiinni... Jätin vavan maahan ja läksin katsomaan harjusta. Siinä se oli. Selkeästi hermostuneena se valui alas ja jälleen ylös. Päätin jättää sen rauhaan. Minua parempi kun oli...
Siirryin joen eteläpuolelle, jossa miesmetsä, korkeat vihreät pajut, olivat. Toivoin, että suuremmat harrit olisivat siellä. Vapa taivaaseen asti korotettuna hikoilin miesmetsässä päästen hyttysten päällystämänä vihdoin joen rantaan. Seisahduin ja odotin. Aurinko tuli esiin ja paikka oli täysin tyyni, muualla tuuli heilutteli varpuja. Paikka oli liki kuin pätsi. Valelin itseni taas kerran hyttysmyrkyllä ja seurasin joen liikettä. Tuolla! Tuikki! Kymmenisen metriä alavirtaan siitä missä olin. Pikkujuttu. Jos edessä olisi hiekkatie. Nuo käyrät ja vittumaiset tummanvihreät pajut ja kuoppia täynnä oleva kivien ja suon sekoitepäällyste eivät kovinkaan paljoa hiekkatietä muistuta. Tietäen, että se tuikkinut harjus ei kuule mitä pinnan yllä melutaan, kiroilin ja hikosin vuorotahtia edetessäni hyttysten ja hien kuorruttamana alavirtaan yrittäen pysyä tarpeeksi kaukana harjuksesta. Lähempänä jokea olisi helppo kulkea ruohossa ja tasaisella rannalla ja mutta harjus huomaisi siellä kulkevan heti. Hyvä kalapaikka on vittumaisen tien päässä.
Hikeä valuen pääsin kalan alapuolelle ja kalhasin kuin haikara hitaasti ja kolisematta heittomatkan päähän alavirtaan. Pääsin keskelle virtaa ja jäin siihen hetkeksi silmät kiinni paikassa jossa tuikki oli näkynyt. Siinä se oli! Pieni rengas ilmestyi veden pintaan reilun viiden metrin päässä, laajentuen kunnes se rikkoutui hitaasti virtaavan veden joutuessa kivien rikkomaksi. Mittasin siimaa ja heitin ensimmäisen heiton. Se meni ohi ja valui koskemattomana kalan ohi. Annoin siiman valua alavirtaan kunnes se oli liki kohdallani ja nostin sen ylös toiseen heittoon. Onnistuin kohottamaan siiman ylös ilman että koko lähitienoo olisi karuutanut karkuteille ja mittasin siiman oikean pituiseksi. Nyt se osui juuri sinne minne piti. Slurps! Liki viisikymppinen harjus tuli kuhana kohti haavia mutta juuri kun olin saamassa sen haaviin se teki sen mitä ne aina tekevät - heräsi ja pyrki karkuun.. Näin koukun olevan kitalaessa kiinni tukevasti. Väsyttelin sitä reilut viitisen minuuttia, kunnes... Seisoin tovin paikallani ja mietin osaamattomuuteni syitä enkä löytänyt sille parannuskeinoa...
Ison harjuksen pesä
Ajattelin, että olin onnistunut pelottamaan lähialueen muutkin kalat joten päätin lähteä mielessäni kiroillen alas järvelle. Kivisellä pnkereellä seisten viskoin perhoa syvän veden päälle ja onnistuin koukuttamaan alle viiskymppisen harjuksen. Se meni kuitenkin kivikkoon ja katkaisi siiman. Hetken päästä toinen samankokoinen teki täsmälleen saman tempun. Ja vielä kolmaskin. Silloin päätin, että nyt JiiHoolta saamani fluorocarbon saa kyytiä! Sulloin fluorocarbonista tekemäni siimasopan äristen roskakorina pitämääni taskuun ja lupasin pyhästi samalla antaa kitkerää palautetta mokoman narun lahjoittajalle. Ikinä en kyllä osta tuota merkkiä!
Siirryin hetken päästä saareen heittämään tyveneen ja karkuutin yhden ison. Ehkä se oli rautu, ehkä ei... Palasin mantereen lähelle pysytellen vielä saarella ja karkuutin taas ison mutta sain lohdutukseksi sentään 44 ja 46 senttiset harjukset.
Harri pussissaan
Palasimme leiriin ja mietimme hetken ruokailun järjestämistä. Kellon ollessa 23:50 lienee hyvä aika ryhtyä kokkaamaan päivällistä? Harjusta paistettuna ja pussimuusia jauhettuna. Päälle olutta ja valkoviiniä. Kirosin ruokailun alussa, lomassa ja sen päätteeksi fluorocarbon siimat alimpaan helvettiin syyttäen mokomaa narua tämänpäiväisestä huonosta tuloksesta. Jossittelun päätteeksi poltin taskussani olleet siimanjämät surutta. Tämän jälkeen nautimme kaiken rentouttavat Stroh-kaakaot mieheen ja se vei miehen vaaka-asentoon, kellon ollessa 2:00.
Perho 5, viehe 12
Kokonaistilanne 25 - 45
Sunnuntai 26.7 12:30
Meni vähän pitkäksi...
Päätimme toistaa eilispäivän reissun. Nyt lähtöhetki oli läkähdyttävä. Onneksi sentään tuuli, taas, ja hyttyset pysyivät maassa.
Järvellä oli normaali tilanne, eli perhomiehen on turha yrittää yhtään mitään. Rannassa jokin tuikki, kiven vieressä. Heitin perhon paikalle ja sain tartutettua sen. Ehkä max 40-senttinen kala pääsi lyhyen väsytyksen jälkeen irti. Wishky sai hiekkarannalta 46-senttisen harrin.
Kosken niskalta sain sentään juurikin nelikymppisen harrin. Wishky vastaavasti koukutti 47-senttisen. Sen jälkeen Wishky siirtyi kivilompololle. Koukutin lopputöikseni järveltä ruokakalaksi pienen raudun. Jospa sushirautua sais kerran elämässään... Siirryin sen jälkeen itsekin kivilompololle, jossa Wishky otti myös yhden raudun ruokakassiin. Totesimme, että tänään syödään sushi-rautua. Sitten siirryimme sen tutun penkereen suojiin pussimuonalle.
Sapuskoinnin jälkeen siirryin taas katsomaan olisiko se iso asentoharri paikalla. Kiersin kaukaa sen olinpaikan ja siirryin sen alapuolelle, mittasin siiman pituuden ja annoin siiman lentää. Se laskeutui väärään paikkaan tuulen painaessa perhoa. Annoin tietenkin perhon valua alas minkään siihen koskiessa. Viritin perhon ilmaan uudelleen, nyt huomioiden tuulen, ja samalla toivoen, että rannan pajut eivät osuisi tielle. Perho putosi likimain sinne mihin olin ajatellutkin ja veden pinnassa näkyi pieni rengas. Kiinni!
Wishky saapui paikalle kertomaan saaneensa ruokapaikan edestä 47-senttisen harrin. Näytin ylpeänä hänelle toista samanmoista, jota olin juuri elvyttämässä. Siirryin lyhyen jutustelun ja kalastelun jälkeen pikamarssia eilispäivän karkuutuspaikalle, jossa oli jälleen miesmetsä edessä. Osasin tällä kertaa väistää lyhyen miesmetsäosuuden säästäen useammankin hikipisaran ja saavuin eiliselle karkuutuspaikalle.
Siellä oli kaksi kalaa tuikkimassa, ja siirryin haikaramaisesti samaan heittopaikkaan ja siirsin perhon tuikkiuomaan. Alempi kala nappasi perhon ja karkasi lyhyen väsytyksen jälkeen. Pidin pienen tauon seisoessani koskessa, vaihdoin pienen perhon ja katselin kun ylempänä ollut tuikki edelleen. Pieni rengas ilmestyi paikalle tasaisin välein. Pieneksi kalaksi olisi helposti luullut. Mittasin siimaa ja ojensin vavan suoraksi ikäänkuin antaen siimalle lisävauhtia. Samassa se iski. Väsyttelin kalaa tovin ja näin sen useammankin kerran suurena hahmoja jalkojeni vieressä ja ajattelin, että jokohan menisi viisikymppinen rikki. Haavittuani kalan totesin sen olevan täsmälleen puolimetrinen.
Paksu on puolimetrisen harrin selkä
Tunturipuron ja joen risteymästä saatu 45-senttisen harri
Kiven päällä lepäävä harri
Jatkoin miesmetsän läpi rimpuilemista. Vastaan tuli pieni lampi, jossa jokin tuikki. Ohitin tuikit kuitenkin olankohautuksella, luullen lampea umpilammeksi. Kohta kuitenkin huomasin, että siihenhän laskee kapea mutta syvä oja. Tai siitä laskee, sillä oja näytti suht virrattomalta, joten sen virran suuntaa ei osannut sanoa. Niin syvä se oli, etten viitsinyt lähteä sitä ylittämään vaan seurasin sitä odottaen, että näkisin kaloja. Juuri kun pääsin ojan toiseen päähän näin ohitseni lipuvan ison harjuksen, ehkä noin 45-senttisen. Koska olin juuri ajatellut vaihtaa perhon, en ryhtynyt sille mitään sen suuremmin tarjoamaan, mitä nyt pari kertaa perhoa sen menosuuntaan siimalla huiskaisin. Jatkoin matkaa järven rantaa pitkin kunnes lyhyen matkan päässä tuli eteen taas oja, tällä kertaa vielä leveämpi ja likimain yhtä syvä. Olin varma, että tuossa ojassa jokin isompi lymyää, joten hitaasti läksin miesmetsän pajujen suojassa etenemään kuikuillen ojan sisältöä. Hiki puski otsalle ja pajut ryskyivät, ympärillä olevat miljoonat hönninkäisetkään eivät haitanneet menoa, hyvä kun niiden olemassaoloa edes huomasi.
Oja oli kuitenkin tyhjä ja sitä ylävirtaan seuratessani kohta vastaan tuli joen pääuoma. Pettyneenä ryhdyin miettimään joen ylitystä. Alaspäin en viitsinyt mennä, tiesin ylempänä olevan varmuudella matalia kohtia ylitystä varten. Rannat olivat pelkkää risua, korkeita pajuja ja penkat korkeita. Ylävirrassa jonkin matkan päässä ruohikkoranta, mutkan takana olisi jo aikaisemmin käytetty matalikko. Sinne siis...
Samassa katseeni kohdistui veteen ja siinä hitaasti liikkuvaan möhkäleeseen. Kala! Jumalauta! Iso! Aivan nenän edessä, eikä se huomannut minua, varmaankaan? Olin sopivasti pajujen seassa piilossa, kala ei taatusti tiennyt olemassaolostani mitään, olin aivan satavarma asiasta. Siinä se mennä muljusti, parin petrin päässä varpaistani. Pudotin perhon metrin sen olinpaikasta ylävirtaan ja samassa hahmo selkeytyi ja nyt näin sen evät ja tunnistin kalan harjukseksi, ja sitten se imaisi perhoni ja säikähti. Rulla huusi hetken ja sitten säikähdin minä. Mistä hemmetistä pääsisin rantauttamaan kalan? Syvää oli heti rannasta ja pahuksen pajuja koko ranta täynnä! Sehän sotkee siimaan pajuihin ja pakenee!
Tutkailin tuskissani rantautumismahdollisuuksia eikä niitä juurikaan ollut. Sitten huomasin vasemmalla puolella seuraamani ojan suussa penkereessä pienen uran, josta oli varmaan joku tunturimajava mahalaskua harrastanut ja siirryin uran kohdalta ojan pohjalle. Kampesin samalla harria tähän ojaan, ojasta yli ja aivan rannan pielessä onnistuin ujuttaa suurharjuksen sitä odottavaan haaviin. Elvytin tasan puolimetrisen harrin onnesta säteillen ja siirryin sen jälkeen ylävirran kautta joen yli, jossa Wishky jo odotteli.
Harri vapaaksi
Norjalainen savustusuuni kertoo ainakin sen, että kalaa pitäisi lähellä olla
Palasimme leiriin ja kokkasimme teeveden nokipannulla. Fileoin raudut ja poistin niiltä ruodot. Palottelin epähuomiossa ensimmäisen fileen nahkoineen, ja siinä suoraan perkuulaudalta siivuja soijaan upotellessamme rupesi hieman naurattamaan nahan pureskelu. Mutta neljästä pikkuraudun fileestä tuli hyvät tunturisushi. Soijakastiketta, sitruunapippuria ja kalamaustetta sotkettuna sopivassa suhteessa.
Ruokailun jälkeen alkoi sopivasti heti satamaan joten siirryimme telttoihimme. Otin teltan absidissa vielä pienet näkäräiset. Tämä sade kuulosti maakuntasateelta...
Perho 3 - Viehe 4
Kokonaistilanne 28 - 49
Maanantai 27.7 11:00
Tuulee...
Ehdotin Wishkylle pientä kävelyretkeä.
- "Tuosta tuo pikkurinne ylös ja toiselle puolelle, siellä on harjusta, taimenta ja rautua yhtä lailla". - "Selvä!"
Tuosta ylös, hopi hopi!
Kapusimme normaali varustus selässä ja kädessä rinnettä ylös ja jätimme aamulla vastarannalla ohitsemme jolkotelleen porotokan taaksemme. Päästyämme rintee puoliväliin pidimme lepotauon. Seurasin katseellani porotokan siirtymistä samaan suuntaan minne olimme itsekin menossa. Wishky ei edes huomannut koko porotokkaa ja yllätty kun porot olivat yhtäkkiä aivan nenämme edessä. Katsoimme istaaltamme porojen katoamista ylärinteeseen ja seurasimme hetken päästä perässä. Olimme poroihin nähden kyllä toivottoman hitaita.
Porotokka
Pääsimme rinteen ylitse ja siirryimme etsimään alentumiskohtaa. No huhhuh! Olipas paikka valittu! Edessä oli äärimmäisen jyrkkä laskeutumisrinne jossa huopatossuvirvelimiehellä oli hieman vaikeuksia, Korkers-kengillä varustetulla perhomiehellä oli alla kumiset vaihtopohjat ja meno oli vapautununeempaa. Totesin kengät viimeistään tässä vaiheessa ostohintansa väärtiksi.
Laskeutuessamme rinnettä alas törmäsimme pihlajaan. Siinä se törrötti, rinteen pohjoispuolella, yksinäisenä. Kukahan lie senkin sinne istuttanut? Muistin samalla Välijoella törmänneeni samaiseen puulajiin, mutta se kohtaaminen tapahtui aurinkoisella etelärinteellä.
Pääsimme mutkitellen rinteen alaosaan ja päätimme samalla jo paluureitin. Samaa kautta ei mennä! Paluu rannan kautta sai 100 prosenttia äänistä. Juomatauolla päätimme ajatella myös mahdollisuutta kiivetä rautujärvelle rinteestä tulevan putouksen vierestä.
Siellä järven päässä siintää Rostaelva
Rostaelvan alkupään uoma
Joen ensimmäisestä koskesta sain ensiksi kunnon tärpin ja heti perään 42-senttisen laiheliiniharrin. Säälittävää...
Menin kosken reunassa olevaan miesmetsään, jossa hyttysiä oli miesmäisesti miljardi ja jokainen niistä halusi olla juuri minun kanssani. Tykkään naaraista mutta liika on liikaa... Sitten tuli reissun ensimmäinen kalassaoloajan sade. Aika hyvä tuuri, ja tämäkin oli vain kuuro. Istuin kuuron ajan kosken laidalla pajukon takana ja vaihdoin perukkeen. Tässä siimassa oli perukkeena vielä fluorocarbonia mutta nyt fluorocarbonit saivat sen viimeisen kyytinsä. Perusmonofiiliin palaaminen tuntui hyvältä.
Sateen jälkeen siirryin alavirtaan ja yritin yllättävässä tyvenessä tehdä parhaani. Mutta en osannut... Siirryin alemmaksi ja vaihdoin perhon paremmin kelluvaksi. Sain sillä virkeän sinttitaimenen ja paikansin yhden isomman harjuksen. Se oli selkeästikin liian kaukana, mutta yritin silti. En saanut sitä nousemaan, tai oikeammin en saanut perhoa lipumaan sen näkökenttään keskivirran vetäessä perhon viisteeseen tai upoksiin hyvin lyhyen kellumisen jälkeen. Ja viisteeseen eivät ottaneet kuin sinttisarjalaiset. Sain yhden 41-senttisen harjuksen sentään tarttumaan. Tuuli ehti taas yltymään ärsyttävälle tasolle - tasolle, jota se oli pitänyt yllä jo liki kaksi viikkoa...
Wishky oli saanut alempaa koskesta yhden 43-senttisen harrin ja koskenniskan montusta seitsemällä heitolla seitsemän kalaa, joista 3 yli 40-senttistä. Kalaa siellä ainakin oli. Päätimme siltä seisomalta pitää ruokatauon. Minkki haistoi varmaan kantamani kalapussin, se kun tuoksui pahemmalle kuin pesemätön jokamiehen unelma, ja se yritti päästä osille. Karkuutimme sen rantarisukkoon. Vaikkakin tämä oli vain yksi koski tällä joella, niin leiripaikkamme vesistöön verrattuna tämä oli aikamoinen pettymys. Päätimme palata pois tältä tylsältä joelta. Joko aiemmin päätettyä rantaa pitkin tai (vihdoinkin rautujärven nähden) korkean mäen kautta.
Rostaelvan harri
Tuo vihreä tuossa keskellä on miesmetsä, jossa on hönninkäisiä
Rostaelvan harjus
Tuosta ylös rautujärvelle
Kalassa paikassa jossa kukaan ei varmasti ole ennen kalastanut
Mutta rautujärvi oli tyhjä. Liekö kalaton? Syvä se oli ja rannalla oli kalan ruston jäämistöt, voi tietenkin olla, että joku peto oli kalan sinne raahannut syötäväksi...
Reissun viimeisinä hetkinä tuuli vihdoin tyyntyi. Leirikoskesta sain ruokakalan ja Wishky leirin edustalta H44, joista loihdin perunamuusin kaveriksi paistettua harjusfilettä. Nautimme lisäksi parit Stroh-kaakaot ja Finlandiaa mustikkakeiton kera. Molemmilla oli vaikutus nuotion kokoon. Ja hönninkäisiä oli niv vitusti... siis aivan vitusti...
Nukkumaan mennessäni tajusin että neljäs viikko teltassa oli alkanut jo pari päivää sitten...
Perho 2, viehe 5
Kokonaistilanne 30 - 51
Tiistai 28.7 9:15
Aamupuurojen jälkeen päätimme lähteä ylös järvelle. Kuinka ollakaan kun pääsimme kosken niskalle järven rantaan alkoi tuuli. Sain tuulessa kuitenkin yhden 43-senttisen harrin aivan joen alkuliu'usta. Hetken päästä myös ärhäkkä taimen ryhtyi vääntämään vapaani.
Taimen pyrkii karkuun mutta ei pääse
Siirryin suutuspäissäni edellisen suurharjuksen saantipaikalle vartioon toivoen että tuuli laantuisi matkalla sinne. Tiesin, että niin ei kävisi. Olisin voinut lyödä vetoa, että niin ei tulis käymään. Tiesin kuitenkin, että pusikossa olisi jonkinlainen tuulensuoja. hyttysiä siellä ei kuitenkaan olisi ja se jotenkin masensi mielen samantien. Jos ei hyttysiä, ei kaloja...
Asetuin väijyyn penkereelle ja odotin. Heittäminen oli aika turhaa tuulen vuoksi. Aurinkolasit päässä pohjan näki hyvin suht pitkälle matkalle ja pohjaa vasten iso kala erottui erittäin hyvin. Sitten ensimmäinen harjus osui näköpiiriin. Se nousi hitaasti virtaa ylös ja heitin perhon sen eteen jonkin matkan päähän. Harri ei noteerannut sitä ollenkaan joten yritin uudestaan. Vastatuuli pilasi sen yrityksen täysin. Kirosin tuulen Valhallan vastarannalle.
Asetuin taas kiroillen väijyasemaan. Hyttysiä ei edelleenkään näkynyt. Sitten näkyi. Iso taimen! Lirutin perhon sen eteen. Se nousi. Suu auki! Ja katosi... Hetken päästä se palasi, alavirrasta, aivan rantaa pitkin. Heitin perhon sen eteen, hieman epäonnistuen, toistin heiton, tällä kertaa onnistuen... taimen nousi perhoa kohti... se yritti, muttei osunut. Liekö epäröinyt viimeisellä sekunnin murtohetkellä? Taimen lipui hitaasti ylävirtaan ja viskasin sille perhoa. Turhaan... se oli mennyt.
Muistelin hetken parin metrin päässä näkemääni taimenta, sen suurta suuta, torahampaita ja kiiluvia silmiä ja suurensin sen kokoa mielessäni ainakin 70:een senttiin. Ilman Lapinlisää.
Tuulee. Kalastuksesta ei tule mitään. Suoraansanottuna vituttaa vietävästi. Karannut suuri taimen ei niinkään mutta se, ettei enää näe joen pohjaa tuulen sekoittaessa sen vähäisenkin tyynen alueen, jossa hetki sitten vielä taimenenkin erotti selvästi. Käkin vielä pitkään penkereellä tuulen heiluteltavana ja erään pienen tyvenentuntuisen hetken aikana sain tartutettua vielä yhden 40-senttisen harrin. Väsytin sen virran sivu-uomassa. huomasin kalaa elvyttäessäni koivessani kaksi hyttystä.
Palasin penkereelle väijymään. Vieläkin tuulee. Tuuli piti taas mitättömän pienen tauon ja juuri silloin kohdalle saapui harjus. Sain heitettyä perhon sen silmien eteen ja väsytin 44-senttisen purje-evän samaisessa sivu-uomassa. Elvytyksen aikana hyttysiä ei näkynyt. Tuuli jatkui ja koveni. Odotin silti vielä taimenta. Se ei tullut takaisin...
Siirryin alavirtaan saaren kapeikkoon. Saaren tuulensuojaisella puolella oli tuikkikarkelot. Koukutin kaksi hieman alle 40-senttistä aivan rantamatalasta. Sitten iski iso harri. Väsytin sitä viitisen minuttia kunnes se sanoi hej hej. Tuikkeja oli lisää mutta yllättäen tuuli nousi taas. Ja kovaksi. Se söi miestä. Juuri kun olin päässyt namipaikalle alkaa myräkkä... PERKELE!
Palasin mutisten ja kiroillen takaisin leirille, jossa urakkana oli nuotion teko. Wishky fileoi kalat, joista toinen suostui paistinpannulle ja toinen valitsi graavifolion. Nautimme parit lämpimät ja kylmät. Miesnuotio etelän miehen malliin piti hyttyset loitolla. Jos joku kehtaa väittää, ettei tunturissa saa aikaiseksi nuotiota niin... Painuimme uinumaan 02:50.
- "Tutkimattomat ovat tunturituulen tiet - lähes aina idän ja lännen välistä tuulta ja välillä täysin tyyntä." - "Ja tuasennii jysähtää...."
Jälleen eräs niistä lukuisista tunturiharjuksista
Tunturissa on tapahtunut murha
Perho 3, viehe 5
Kokonaistilanne 33 - 56
Keskiviikko 29.7 14:00
Ei jaksa... Teltan liepeet lepattaa... Pääsimme lopulta ylös makuupussista. Aamupuuron jälkeen siirryimme alavirtaan, kun taas vaihteeks tuulee... Koukutin 43-senttisen harjuksen ja kymmenittäin sitä ennen muita. Wishky sai lukemattomia harjuksia mutta ei yhtään mittakalaa. Siirryimme kalastellen ja tassutellen ylös koskea saamatta sen kummempia kontakteja kaloihin.
Kosken niskalla näin ensimmäisen kerran tämän reissun aikana päivänkorennon hätsingissä ja vieläpä niin, että kala oli kohdalla ja syömässä niitä korentoja. Tätä piti odottaa tähän asti! Kauniisti se nappasi korennon pinnalta, oletin, sillä en nähnyt itse korentoa. Viskasin samaan paikkaan ja ensimmäinen meni hutiin. Toisella kerralla tärähti ja luulin, että kala sai "turvalleen". Heitin silti vielä kolmannen kerran ja yhtä kauniisti otti nytkin. Väsytin tämän reissun viimeisen harjuksen, kooltaan 45 cm, ja totesin mielessäni että tämän reissun kalastukset olivat nyt tässä. Sopivasti tuulikin tyyntyi täysin ja oli koko hyttysten täyttämän loppuillan poissa. Kuinka ollakaan. Perkele!
Perho 2, viehe 0
Lopputilanne 35 - 56
Torstai 30.7
Aurinkoplägä, kuinka ollakaan... Juurikin silloin kun pitää lähteä pois.
Viskasimme kaksi rinkkaa selkään per mies ja siirryimme vaiheeseen, joka käsitti leppoisaa tallustelua "lentoasemalle". Lentoasemalle päästyämme tallustelimme rannalla ja istuen bongasimme kaloja, eräskin 50-senttinen harjus kruisaili rantaa pitkin, tuikkien...
Rostojärvi
Perhomies
Jumankauta, tässä se ny nähtiin. Jos ei ois tuullu joka hemmetin toinen päivä ni viähemiästä oltas viäty ku smolttiämpäriä. Vaan ei voi mitään, tuulessa vieheellä voi heittää ja perholla ei. Lohdutuksena toki voinee todeta, että perholla saatiin reissun kaikkien lajien isoimmat kalat: rautu 49 cm, taimen 43 cm ja harjus 50 cm.
Paikkana tämä Unelmien Laakso, Drömdalen, oli todellakin nimensä mukainen. Maisemat jokilaaksoineen vastasivat liki Ruotsin Välijoen maisemia, molemmilla puolin nousevien tuntureiden kera. Kotkat ja porot, sekä ahma olivat mukavia tyhjyyden täyttäjiä. Väenpaljoutta ei ollut, kerran rinnettä mönki paikallisturska mönkijällään ja eräs yksinäinen rinkkaretkeilijä laskeutui jokivartta alas. Ylempänä kulki yleinen tuntureiden valtatie ja toki sen varrella oleva mökki veti turistia paikalle. Onneksi kyseinen paikka oli kuitenkin kaukana leiripaikastamme. Norjan Rostoenon puoli toki kiinnostaa kalamiestä joten siellä varmaankin useampi turisti oli piipahtanut reissumme aikana. Piipahtaessamme siellä näimme yhden teltan. Ja viimeisenä päivänä, ilmojen ollessa juuri sellaisia kuin niiden olisi pitänyt olla koko ajan, veneilijöitä ilmestyi järvelle. Mutta järveltäkin katsottuna laaksomme oli mukavasti piilossa. Kukaanhan ei huomaa muuta kuin sen suuren norjalaisten Rostoenon. Siis laaksomme olikin kerrassaan mainio leiripaikka.
Ja seura oli, kuinkas muuten, kerrassaan mainiota. Sen verran hyvää seuraa, että kaksi viikkoa meni ilman minkäänlaista vaikeutta saatikka kränää.
Kalojen keskikoko ei kovinkaan suureksi noussut, lähinnä tuntui siltä, että joki oli harjuslasten pesä. Toki harjuksia löytyi suurempiakin, mutta niiden metsästykseen piti kuluttaa aikaa. Mikä nyt ei suuremmin haitannut, sillä yksi tunturikalastuksen viehätyksistä on juuri se, että joutuu etsimään sen suuren kalan.
Perhomies tunnustaa nöyränä tappionsa...
Viehemies
Jotainhan tuo perhomies yrittää selittää tuulesta... Kyllä se virppa on kuitenkin virppa, parhaimmillaan seitsemän heittoa ja seitsemän mittakalaa. Paikka oli kokonaisuutena erittäin hyvä. Kalaa tuli aivan mahtavasti, vaikkakaan koko ei ollut mitään erityisen suurta. Ennätysrautu kruunasi kalasaaliin.
Seura oli mitä oli... Ei vaan, huippu tunturireissu ja seura oli suorastaan loistava, muutamaa hönninkäistä lukuunottamatta. Oppi jopa jotain uutta reisulla vanhalta tunturikävijältä. Voisi jopa ajatella uutta reissua samassa seurassa.
Virppamies tunnustaa menettäneensä reissussa sukkisneitsyyden...
Kommentit (13)
Powered by Compojoom comment 4.1.8
|
....
aaAAaa – perjantai, 02 heinäkuu 2010 12:55