Etusivu 
Reissuraportit Perhoraportit Paavon pervåreissu, Rommaeno 2008 - Sivu 5
Reissuraportit Perhoraportit Paavon pervåreissu, Rommaeno 2008 - Sivu 5
| Paavon pervåreissu, Rommaeno 2008 - Sivu 5 |
Sivu 5 / 5
9.7.2008 Aamupalan jälkeen siirryimme ylävirtaan siikojen tuikkipaikalle. Siis Jussi ja minä. Mika kahlasi tutulle paikalleen kosken niskalle, paikkaan, jossa tuntui olevan kovastikin kalaa aina kun siihen kalalle meni. Siis Mika meni. Jostain syystä en itse tuntenut minkäänlaista halua kalastaa kyseisellä paikalla, tiedä sitten mistä sekin johtui... Jussi siinä kerran tai kaksi piipahti, suhteellisen pallittomana takaisin palaten...paitsi tietysti eilispäivänä. Asetuin parkkiin siikojen tuikkialueelle jonkin matkaa kosken niskalta ylöspäin ja räpylöillä pidin itseäni virrassa paikallaan. Oli helppoa yrittää pysyä paikallaan kun näki pohjassa kiven tai ruohomättään, joka on erilainen kuin muut pohjan kivet tai ruohomättäät. Sellaisen selkeästi erottuvan pohjaesineen kun otti kiintopisteeksi ja koetti pysyä sen yläpuolella niin kalastus oli helpompaa. Aikaisemmin en ollut tajunnut kuinka fiksua pohjassa olevan kiintopisteen käyttö on, olin vaan kellunut ja koittanut rannassa olevien pensaiden avulla pysyä paikallani. Eihän siitä yleensä mitään tullut, hetken päästä huomasit olevasi valunut alavirtaan kymmeniä metrejä... Matalalla vedellä ja polaroidit naamalla homma onnistui helposti, eikä tilannetta yhtään vaikeuttanut kristallinkirkas vesi... Mutta kaloja ei näkynyt. Saavuttuani paikalle, siis. Sitten välittömästi havahduttuani kelluntarenkaan paikallapysymisen teknisistä ihmeellisyyksistä yksi tuikkasi aivan vieressä. Mutta siitä kalasta ei näkynyt evääkään sen jälkeen. Jonkun ajan päästä yksinäinen siika ryhtyi tuikkimaan heittomatkan päässä. Se hävisi näkyvistä useita kertoja ja ilmestyi likimain yhtä monta kertaa taas liki samalla paikalle, jossa se ensimmäistä kertaa oli tuikkinut. Tai mistä sitä tietää oliko se ollut juuri se yksi ja sama siika. Seurasin tuikkimisia ja sitten aivan kuin salamaniskusta tajusin, että paikalla oli useita siikoja. Niitähän oli hemmetti vieköön joka puolella! Viskoin niille perhoa aina kun jossakin tuikki vilahti. Heti kun olin valmiina heittämään vasemmalle kymmenen metrin päähän nousi tunturien hidas tappajavalas siitä kymmenen metrin päässä, täysin päinvastaisessa suunnassa minne edellinen oli oletettavasti menossa. Ja jos erehdyin siihen suuntaan kääntämään heittosuunnan niin se vasemmalla ollut teki samanlaiset hidatetut evän heilautukset. Jos joku on hermostuttavaa ja ärsyttävää, niin hitaasti tuikkiva tunturisiika, juuri siellä minne et voi tai et ehdi heittämään. Joskin se on myös yksi mahtavimmista näkymistä. Kun iso siika nousee hitaasti kuin sukellusvene pintaan, näyttää selkäevänsä, vajoaa pinnan alle hitaasti kuin jättiläisvalas... pyrstö heiluen kuin hidastetussa videokuvassa... se nostaa kiihkon perhomiehelle, kiihkon, jota ei voi selittää. Se kiihko on jotain muuta kuin mikä nousee taimenen tai harjuksen tuikkimisesta. Se on selittämättömän kuuma kiihko. Vanha tunturin sanonta: Kun tunturisiika tuikkaa niin etanakin on nopea kuin salama. Mutta miksi ne eivät ottaneet minun perhooni? Sitten jokin molskahti kovaäänisesti yläpuolellani. Käännyin reaktionomaisesti, nostin siiman vedestä ja heitin pitkällä siimalla korkean kaariheiton pysäytystekniikalla vielä näkyvän tuikin etupuolelle, ylävirtaan päin. Ja samantien se harjus oli kiinni! Tiesin sen harriksi jo tuikin äänen perusteella. Väsyttelin vahvan ja painavan 54-senttisen tunturiharrin ja päästin sen lyhyen elvytyksen jälkeen kasvamaan. Tarkoituksena kun oli koettaa tältä reissulta saada siika ruokakalaksi. 
Siian tuikki
Siikojen tuikkiminen jatkui. Niille ei vain kelvannut perho yhtä helposti kuin harrille, ei todellakaan. Kauan sai perho lillua vedessä ennenkuin se tyhjää pyytäneenä joutui uuteen paikkaan. Useiden yritysten jälkeen yksi sentään lopulta antautui 44-senttiseksi graavikalaksi. Karkuutin lisäksi vielä kolme siikaa, osaamattomuuttani... Väliajalla piipahdimme hiekkaisessa saaressa katsomassa pikkukaloja ja jahtaamassa rannikkohaukea. 
Parit Rommaenon pikkukalat
Rommaenon limainen väijjykala
Melkeen kahen kilon siikahan se siellä, graavitoimenpiteitä odottamassa
Palasimme kaikki leirille nälän ajamina. Tämänkertainen menu koostui nuudelista ja jauheliha-katkarapu-sienisekoituksesta. Kyllä sillä seuraavaan ruokahetkeen selviäisi... Ruokailun jälkeen palasin takasin. Kun pääsin pelipaikalle alkoi tuulemaan, kuinkas muuten. Tuskaisen yrittämisen jälkeen päätin palata takaisin rannalle. Pienen sauhujuomatilkan jälkeen olikin aika ottaa oikoasento... 
Romman auringonlasku
10.7.2008 Siirryimme aamupalan jälkeen ylävirran puolelle. Ilma oli kerrassaan mainio. Täysin tyyni, aurinko ei porottanut eikä ollut liian kuuma, pilviä alkoi kuitenkin keräntymään taivaalle. Kalaa oli pinnassa ylävirran puolella kohtalaisesti, tuikkeja näkyi tasaiseen tahtiin muttei mitenkään suuren hätsingin malliin. Sain tartutettua 50-senttisen harjuksen, sen jälkeen toisen 50-senttisen ja välissä karkuutin yhden, varmaankin 50-senttisen, ja varmistin kolmoisvoiton vielä yhdellä tasan puolimetrisellä tunturiharrilla. Olivatkohan kaikki 50-senttiset harrit tulleet tänne johonkin hemmetin pituusbileisiin? 
Niskakalastaja
Leirikoskessa vettä piisaa vieläkin
Ja taas harri rimpuilee
Parasta A-luokkaa
Ja taasko se laskee sen pois?
Jatkoimme ylemmäs seuraavan kosken loppuliu'ulle, nähden matkalla tuikin siellä ja toisen täällä. Jokunen siika oli liikenteessä ja aina tuikin nähdessämme huusimme toisillemme ääni väristen, "Tappajahai", "Kato tota isoa selkäevää!", "Kauhee valas!", "Ei helevetti!!", "Näitsää?! Hirvee siika!", "Tää on taivas!" ja tottakai se pakollinen, "Jumalauta mikä mötkö"... Kahlasimme reiden puoliväliin asti hieman upottavaa joenpohjaa pitkin ja saimme takaheitolle näin hyvää tilaa. Onneksi pohjalla oli tasaisia kiviä, joiden päälle pystyi astumaan, ettei jalka jäisi jumiin joen pohjaan. Ja siikajuhlat olivat valmiina alkamaan. Niitä oli kaikkialla. Päivänkorentoja oli sitäkin enemmän. Yläpuolelleni oli virta muodostanut hitaan akanvirran ja pinnalla lillui niitä kuolleina ja elävinä. Ja valtavat selkäevät nousivat pintaan ja hävisivät pinnan alle ärsyttävän hitaasti. Pyrstö sivulle löysästi väpättäen ne katosivat korento kitusissaan veden alle kuin aaveet... Seisoimme parinkymmenen metrin päässä toisistamme ja molemmille riitti heitettävää. Mutta eivät ne jokaiseen tarjolleviskottuun ottaneet. Ja jos ottivatkin niin eivät ne haaviin asti selvinneet. Molemmat karkuutimme parit siiat mieheen. Mielessä kävi, että olisiko syynä rautakangen sukulaisenakin tunnettu Sage, ja olisiko pehmeämmällä mutta hitaammalla vavalla saanut siiat paremmin haavin perukoille... Molemmilla meillä oli Sagen kepit käytössä. Ja sitä pahinta laatua: XP... Kuittasin ajatelmat kuitenkin paskapuheena ja koukutin heti perään ison siian ja väsytin sen lyhyen taistelun jälkeen tutustumaan pappiini. 55-senttisestä digipuntarin mukaan 1550 g painaneesta siiastahan saa hyvän paistokalan. Siikoja tuli ja meni mutta mitenkään hyviä perhoja emme ilmeisestikään osanneet esille laitella. Mika tartutti kuitenkin lopulta 52-senttisen graavisiian, joka digipuntarin mukaan painoi 1325 grammaa. Sain vielä raahattua haaviin 46-senttisen siian sekä 49-senttisen harjuksen, Mikan koukuttaessa parit reilu-nelikymppiset siiat. Palasimme tyytyväisinä takaisin leiriin perkaamaan siiat ja syömään. Siinä välissä nautittiin toki pienet näkäräiset. 
Ja taas ne hemmetin kahen kilon siiat on täällä!
Hönninkäisiä jokunen Mikan selässä
Kerrassaan mainio kalapäivä, taas kerran. 11.7.2008 Herätys klo 10 tasan. Aamutoimia suorittaessamme huomasimme hauen pesiytyneen nälissään perkuurannallemme. Sillehän piti antaa sapuskaa kun kihu ja lokit, nuo "suuret tunturien saalistajat", eivät osanneet puhdistaa paikkaa kalapaloista, joita alkoi jo olemaan maastossa vähäisestä tappotahdistamme huolimatta suhteellisen paljon. Viritin kepinnokkaan siianruodon ja ryhdyin ruokkimaan ystäväämme, joka hoitelee talvella harri- ja siikakantaa pienemmäksi ja samalla suuremmaksi. Hyvin kelpasi siianruoto vihernieriälle. Muistelin kuinka syöttelimme taannoin Harrijoella kotihaukia samaan tyyliin... nälkäisiä ne olivat täälläkin. Onneksi ei tarvinnut mennä uimaan maha alaspäin... 
Hauen ruokintahetki: kepin päässä siianruoto ja hauki väijyy jo
Jussin kanssa nyppylän päältä seuratessamme Mika kalasteli kotikoskea hetken ja sai koukutettua reissun ainoan mitallisen taimenen. Minä ryhdyin sillaikaa valmistelemaan harjuksen tyhjentämistä täyttämistä varten. Sottaista hommaa... 
Reissun ainoa mitallinen taimen
, joka sekin pääsi kasvamaan
Ja tarvikkeemme ovat....
Lusikalla saa lihat kalasta irti parhaiten
Harjus on nyt tyhjä
Saatuani sottahommat suoritettua ja täytettäväksi tarkoitetun harrin säilöttyä alkomahoolilla (juomaksi kelpaamatonta, huom.) täytettyyn minigrippipussiin, päätimme Mikan kanssa palata eilisen kosken loppuliu'ulle. Päätös ei pitänyt, sillä matkalla ylös jouduimme hätsinkiin, josta voi vain unelmoida. Isoa siikaa oli pinnassa joka puolella ja tasaisesti. Hitaan ärsyttävästi ne taas nousivat ylös ja hävisivät jos vieläkin hitaammin alas. Nyt niillä oli myös muunlaiset tuikit mielessä, aina ei evä enää puolta minuuttia viivähtänyt pinnalla. Mutta kalaa oli ja sitä oli riittävästi. Olimme paratiisissa. Koukutin kaikkiaan 18 siikaa joista 8 karkasi. Suurin haaviin asti joutunut oli 51-senttinen ja pienin 41 cm. Mika ei osannut tänään: 3 siikaa ja lisäksi yksi karkuutus, lisäksi kaikki alle 50-senttisiä. Ei osannut mies vaikka kalastimme suht lähekkäin ja kalaa oli kummallekin tarjolla. Mutta sitten kävi juuri niin kuin aina käy, eli varma voitto valui sivu suun viime hetkillä. Mika koukutti keskivirrasta mahtisiian. Väittäisin jopa että tuurilla. - "Kahen kilon siika!"
- "Jumalauta mikä mötkö!" Mutta onneksi sain sentään useammin. 
Siiat tuikkimassa
Päivänkorentopato
Siian tuikki
Ja keskellä Rommaa pönöttää mies
Kävimme vielä lopuksi alkuperäisen suunnitelman loppuliu'ulla, jossa siikoja oli kyllä liikenteessä mutta kai se paras vire meiltä oli jo lähtenyt... 
Siiat 65 cm ja 57 cm
Palasimme leirille kuulemaan, että Jussi ei ollut saanut koko päivänä mitään. Paistoimme sika-siikaa paistinpannulla kahdesti ja makasimme selällämme maha pinkeänä. Kyllä, tämä on taikajoki. 
Viimeinen ilta Rommaenolla
Rommalla on hienoa olla
Illalla tyyntyi...
12.7.2008 Kopteri oli liki tunnin myöhässä. Onneksi meillä oli odottaessa seuraa. Hiirulainen juoksenteli ympäri maastoa ja etsiskeli sapuskaa. 
Kotihiiri käytävänsä varrella tauolla
Pallokorva
Lentokuvaa Rommaenosta
Ilmakuvaa
Ilmakuvaa
Lyhyeltä tuntuneen lennon jälkeen olimme taas sivistyksessä, hieman haikeana, ainakin minä. Olisin mielelläni viipynyt paikalla toiset pari viikkoa, tosin juomapuolesta olisi joutunut tekemään kauppaa kopterikuskin kanssa, sillä sauhujuomaa ei todellakaan enää ollut. Ehkä siihen kylkeen jonkun oluttölkin ja hätätapauksessa vähän ruisleipää ja voita... Saatuamme tavarat autoon hävisi tuo kaikki haikeus. Mielessä oli vain se, että päässiä nyt sinne saunaan... Ostimme Kilpis K-kaupasta saunajuomaa ja leipää & hedelmiä kainaloon ja Ylläkselle yöksi ja... SAUNAAN! Saunan jälkeen paistoimme makkaraa ja nakkeja pihan kodassa, sitten siirryimme paikalliseen nauttimaan tuplasavuporohampurilaisen ja oluen, lisäksi pakollinen hot shot reissun päätösjuomaksi. Sitten iski uupumus, kuten aina reissun päättöpäivänä tuntuu käyvän. Jäimme kuitenkin vielä hetkeksi paikalliseen, tyrkylle... Paikallisbaarissa olikin paikalla eräs tamperelainen munahaukka, joka oli selvästi iloissaan, kun "kolme komeaa miestä" oli saapunut tyrkylle. Silmäpeliä piisasi, kaikille meille tunturista palanneille... Läksimme kuitenkin viimeiset oluet juotuamme täysin uupuneina nukkumaan välittämättä etelästä lusthin pithon saapuneesta naaraasta. Ikäväähän se olisi ollut törmätä samaiseen munahaukkaan Mansen yössä, Seurahuoneella, syksymmällä... Uni vei mennessään pienen viskin jälkeen... 13.7.2008 Aamulla kiitolentoon saunan ja suihkun jälkeen, suuntana Pello, jossa ST1:llä joimme kahvit, sitten kohteena Tornio, taas kahvit, ja äkkiä matkaan. Kiire kotiin on, kahdesta syystä: pitää päästä huoltamaan ja pakkaamaan reissukamat kesän toista reissua varten ja toinen syy on erittäin mukava ja mieltä lämmittävä eikä kuulu teille. Ennen Oulua sain tiistaina alkavan reissun reissukaverilta tekstiviestin: "Nå nu lovar det ukkosta till Kilpisjärvi varje dag maanantaista torstaihin, i fmi-sääpalvelu pärkkele. Det blir mielenkiintoista väder, jo."
Päästään nähtävästi kesän toiselle reissulle märkiintymään heti alusta lähtien... Mika etupenkillä kommentoi, "Nyt on jonkinlainen kalastuskrapula, tuollaisen kalastusreissun jälkeen on vaikea asennoitua ja löytää motivaatiota kalastaa". Olin hieman samaa mieltä, mutta jouduin kommentoimaan, että tiistaina alkava reissuun riittää motivaatiota vaikka kuinka paljon. Oulussa oli satanut jo kolmatta viikkoa... Pysähdyspaikkana toimi enää Zeppelin, jossa pudotimme Jussin pois kyydistä. Pai pai, papparainen!
Kommentit (9)
Powered by Compojoom comment 4.1.8
|
Kiitoksia mahtavaa luettavaa.
Hakaa Sulo Tiaisen tunturihomostelutarinat mennen tullen.