Mainospalkki
Etusivu Reissuraportit Perhoraportit Läsäkosken Bordelli 2007
Läsäkosken Bordelli 2007
Kirjoittanut JiiHoo
Käyttäjän arvio: / 0
HuonoinParas 
AddThis Social Bookmark Button

Kaveri soitti pari viikkoa sitten, että lähdetkö Läsälle, vaikka on lämpimät vedet. Sanoin että lähdenhän minä katsomaan, kun kerran mahdollisuus annetaan. Kaksi lupaa peräkkäin, su-ti.
Urpå

 

Sunnuntaina kymmenen aikaan auto, no Rellu se vaan oli, kurvas pihaan. Treffit 3 äijän kanssa oli sovittu meidän eteen. Auto täyteen vapoja ja kahluuvarusteita ja yhden eksyneen metsästys ja matka alkoi kohti Mikkeliä ja Läsää. Heinolassa suolen tankkaus paikallisessa 2 kultaisen kaaren juoksu-ravintolasta ja sen jälkeen täydellä suolella kauppaan ostamaan parin päivän eväät, jossa pääasiaa näyttelisi grillimuona. Lava kaljaakin muistaakseni liimaantui johonkin kätöseen.

  Päästiin johonkin kellon lyömään koskellekkin asti, ensin pieni vaellus poolit läpi ja sen jälkeen suunnittelemaan strategia. Läsäkoski on yksi näteimmistä koskista, mitä olen nähnyt sisä-Suomessa ja aika isokokoinen alue.Vitosesta alkakoon kalastus. Kalafauna osoittautui kohtuullisen rasvaevä-köyhäksi, mutta pieniä havaintoja oli. Mm. J-Pn siimojen katkasu. Paria alamittaista lukuun ottamatta se ilta oli hiljainen. Kaksi muuta tuttua tURUSTA liittyi mukaan karkeloihin illan mittaan parit kalastus-gurut. Illan hämärtyessä siirryimme grillin(viemärirenkaan) juureen grillaamaan. Silloin se alkoi....

 

Sade, erittäin kova sade.

Kuivaustuokio



























 

Se kasteli porukan, kunnolla. Ite pärjäsin jotenkin, mutta kylmä tuli mullekkin, kun lämpötila putosi n.20°c johonkin viidentoista pintaan.

No kuivattelun jälkeen kerettiin vielä tekee pisto Myllypoolille ja haukihan se sieltä taas meikälle tärähti, kele.

 

Ite kärsin pimeänäön puutteesta, mä en oikein pysty kalastaa enää pussipimeässä ja en tykkää siitä. Pimeänäkö lähti onneksi vasta ulkonäön jälkeen. Myllykosken uoma on kunnostettu viime vuonna ja se ei ole vielä kerennyt oikein muokkaantua. Isoja kiviä, jotkut irtonaisiakin, ja vieressä syvää ja kivenkoloja. Vaikea tai vähintäänkin epämukava paikka kahlata pimeessä.

Lähdimme siis nukkumaan Vattiksen mökille, joka oli aika lähellä koskea.


Myllyn vieressä kalassa



























Mietintää



























 

Seuraavana päivänä herätys, aamiaiseksi grillattiin kanat ja perunat+ patongit ja muut roippeet. Sitten kalaan. Seikkailimme pitkin ja poikin ja pikkuhiljaa tURUN-gurut alkoivat keksiä lääkettä passiivisille taimenille. Ruskea-vihreää ja nopeasti uppoavaa. Itekkin lopetin hetkeksi streamerin heiton ja rupesin perho-ongelle. Päivä meni nopeasti ja vanha, väljähtänyt nilkkanikin alkoi oireilla. Siispä iltapalalle taas viemärinrenkaan ääreen. Ja sitten se alkoi...


Sade, ihan vitunmoinen sade, tuuli ja tuiverrus. Siellä me reppanat yritettiin grillata läskiä ja vihanneksia. Makkarat oli heti grillistä saatua niin märkiä, että sinappi liukui pois. Tunnin kesti sen helvatan läskin paisto. Ja pojat oli ihan märkiä, Vattiskisn kuin uitettu piski. Siinä se vaan värisi hypotermiassa, mutta ei sen sisu antanut periksi. Ite yritin nukkua siinä nurmikolla, mutta ei siitä oikein mitään tullut, semmoisessa horteessa seilasin hetken ja sitten alkoi vituttaa.

Meidän oli tarkoitus olla yö siinä grillillä ja painua aamuhämärissä vielä kalaan, mutta sitä märkää tuli niin paljon taivaalta, ettei porukkaa oikein enää napannut.

Päätimme lähteä mökille emmekä enää aamulla tulleet kelin takia takaisin.


Märkää unta




























Kaloja saatiin muutama koko reissulla, suurin osa yhdelle gurulle. 55 senttiset oli suurimpia.

Ite karkuutin yhden jalan vierestä. 

Läsäkoski:

+Hieno miljöö.

+C&R

+Ihan ok vesi.

+Alapoolit kivoja kalastaa, verrattuna yläpooleihin.

+Kohtuullisia tammukoita.

 

-Koukkurajoitukset, liian pieniä koukkuja sallittu. Ite sain larvalla kolme alamittaa, joista kaksi oli imenyt koukun persläpeen. Toivottavasti jäi henkiin.

-Luvan varaus, koski on vuoden ainakin täynnä.

-Kunnostusten kaavamaisuus.

-Aika laiskoja kaloja kokoisekseen(+19°C vesi tietty osasyynä).

Menisin toistamiseen, hieno paikka. Tonttia en kumminkaan katselisi sieltä, vaan mukava paikka silloin tällöin käymiseen.

Kommentit (12)
  • jasu

    hmmmm kiinnostava.. täytyy käydä kokeilemassa

  • aaAAaa
    avatar

    :grin "Pimeänäkö lähti onneksi vasta ulkonäön jälkeen."

  • jäpäkyörä
    avatar

    Se on tuo hauki-hakalan kohtalo.
    \"No kuivattelun jälkeen kerettiin vielä tekee pisto Myllypoolille ja haukihan se sieltä taas meikälle tärähti, kele.\" :p

  • Stickan

    Olette sitten alkaneet oikein poikaporukalla pukeutumaan pinkkiin. Spandeko teitä sponsoroi? :x

  • Mokia
    avatar

    Viimeisessä kuvassa taitaa olla käynnissä se kuuluisa nukkuneen ruokous. :grin

  • mikkos

    Perkeles, JiiHoolla sentään tuo pinkki lippis näyttää oikealle lippikselle. Me kun teetettiin kerholle uudet "pinkitarmylippikset" niin ne saatana näyttää ihan navettahatuille (emäntäni kommentti) :cry

  • J.a.M
    avatar

    "Pimeänäkö lähti onneksi vasta ulkonäön jälkeen."
    mitä vitt tähkän lauri on syntymähäjy ite oon kuulemma syntymähjumalassa ja jii-hoo syntymäruma ..,

  • JiiHoo
    avatar

    Söde:
    Finnleveli auttaa, heheheheh...
    http://shop.mudhole.com/Shop-Our-Catalog/G-Loomis/G-Loomis-Pink-Skeleton-Fish-Cap

    :grin :p

  • JuhaV

    Toi eka kuva kertoo aivan tarpeeksi perho vispaajista ;)

  • Thimba
    avatar

    Ihana tulla reissust kotii ja avata netti ja ottaa kalamies.com sivu, sitte sielt ekana avautuuki tommone face :sigh :cry :sigh

Lisää kommentti
Omat tietosi:
Kommentit:
[b] [i] [u] [s] [url] [quote] [code] [img]   
:angry::0:confused::cheer:B):evil::silly::dry::lol::kiss::D:pinch::(:shock:
:X:side::):P:unsure::woohoo::huh::whistle:;):s :!::?::idea::arrow:
Turvallisuus
Kirjota oheiseen kenttään späm-koodi jonka näet viereisessä kuvassa.
 

Tapahtumakalenteri

Helmi 2012
M T K T P L S
30 31 1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 1 2 3 4

Tapahtumat

la helmi 11
Vene 12 Båt, Venemessut 2012