Etusivu 
Reissuraportit Perhoraportit Paavon pervåreissu, Rommaeno 2007
Reissuraportit Perhoraportit Paavon pervåreissu, Rommaeno 2007
| Paavon pervåreissu, Rommaeno 2007 |
 
1.7.2007
Niin jatkuu kuin päättyikin
Lentoäijä oli viisi minuuttia myöhässä. Oli lennättänyt pari äijää Raittijärvelle. Kamat kiireessä ja hallitusti koneeseen. Jokin jää ottamatta mukaan mutta tässä vaiheessa sitä ei kukaan tiedä. Laskeudutaan lopulta jonnekin Raittijärven alapuolelle. Kahdet rinkat tai vastaava määrä epämääräisiä kasseja mieheen. Ja kelluntarengas. Ja nalleperhe sekä Sandels sotajoukkoineen. Ilman apujoukkoja ei tunturikalastusta harrasteta. Rommaenollakaan.
Ja kalalle. Ei näy ketään. Kaloja siis. Pinnassa soljuu päivänkorentoja. Mutta kalaa ei näy... Sitten pienet harrit ryhtyvät napsimaan ötököitä loiskien ja räpsien, koukutan ensimmäisen, kymmensenttisen. Lastenkamari, pois täältä... Kuljen alavirtaan ja seuraan päivänkorentoja. Rommaeno on hieman kohollaan, matalikoilla pajukoiden alaosat veden alla...
Mika on hävinnyt näkyvistä. Ryntää juosten hakemaan kahluuhousut jalkaan, nähtyään ison tuikin keskellä virtaa. Ötökkää laskeutuu virran mukana alas...
Siirryn vielä alemmaksi, muutaman kymmenen metriä, kosken loppuliu'ulle. Kerrassaan hienoa aluetta. Piiskaan vettä tasaiseen tahtiin, sinne tänne. Alue on täynnä harjuksen pesiä. Mutta kukaan ei ole kotona....
Mikä se oli? Loiskaus! Siinä tuikkirengas näkyy vielä! Tähtään... nautin, ja laukaisen... annan valua... kiinni!
Vapa on väärällään, kalasta en ole saanut hajuakaan, se jurottaa ja vääntää, nousee pintaan, heilauttaa valtavaa selkäevää ja laskee pohjaan, jumputtaa niin kovasti, että vapa pomppii, ja sitten siimaa pitkin välittyy vapaan ja heittokäteen repeämisen ääni ja kala on poissa...
Tuijotan virtaa typeränä minuutin, pari... Olipa upea kala... Muistelen juhannusreissun leirisuvannon siikaa... Niin jatkuu kuin päättyikin.
Törmäämme virran varrella toisiimme ja vaihdamme kuulumiset. Mika oli jatkanut keskivirran piiskaamista, mutta turhaan... ei ollut tuikkiva isomus näyttäytynyt enää. Ison kalan ruokatunti on lyhyt.
Ryhdyn hissukseen piiskaamaan välikosken loppuliukua Mikan mennessä alemmaksi herkulliselle kosken niskalle. Sitten mulahtaa ylävirrassa. Mittaan siimaa ja heitän kohdalle. Kiinni! Ja vapa taipuu, iso selkäevä heilahtaa, näyttää violettia väriä ja häviää pinnan alle. Tämäkään ei hevillä anna periksi, taistelua jatkuu vielä jonkun aikaa, mutta lopulta harri joutuu pussiin, josta ei ole paluuta... Aloituskalaksi 46-senttinen on ihan mukava.
 Harjus, 46 cm
Loppuliu'ulla tuikkaa iso taas. Mika yrittää mutta enää se ei nouse. Mika palaa kosken niskalle ja minä seison ja tutkiskelen joen virtaamaa. Siinä se taas on... Mittaan siiman, linkoan, odotan... Mitään ei tapahdu. Toistan edellisen ja tapahtumaton toistuu. Kymmenisen heittoa ja paikka on kuin kuollut. Yhdennentoista heitän aavistuksen keskemmälle. Harri hyppää, tarttuu ja laskeutuu pohjaan. Ja irtoaa...
Lopulta päätämme mennä paistamaan harria. Joen varrella on tulvan tuomaa ajorisua, kahmimme sitä mukaan nuotiopaikalle. Paistinpannuun varsi ja Mika tuhertaa nuotion kanssa eikä saa sitä millään syttymään. Lopulta savua alkaa nousta ja voi pannulla alkaa tiristä. Lisään voin sekaan merisuolaa pari hyppysellistä ja heitän harrifileet pannulle. Kuolaa kehittävä tirinä peittää kosken kohinan... Voitelemme harrivoileivän valkoviinillä. Kihu ja lokki saapuvat väijymään kalanperkeitä.
Maistuis varmaan sullekin...
Kaverukset kihu ja lokki, suuret saalistajat
Päätämme lähteä koittamaan kelluntarengasta. Pupanahka päälle ja ylävirtaan pumppaamaan. Räpylät ovat autossa... Lyhyen kellutestin jälkeen lähden katsomaan olisiko Mikan isomuksella taas nälkä. Kahlaan lähelle päävirtaa ja ryhdyn heittelemään. Ilman tulosta. Jokunen pienempi yrittää napata perhon, onnistumatta. Vapautan yhden 30-senttisen.
Jatkan hiljalleen viuhtomista kunnes yhtäkkiä tärähtää. Olen varma, että se on taimen, se jumputtaa niin että vapa tärisee. Se yrittää päästä takaisin asentopaikkaansa mutta ei pääse. Menee kiven taakse, yrittää tunkea itsensä sen alle mutta saan kammettua sen sieltä pois. Peruke nirhaisee kiveä, kuulen hiljaisen naps-äänen ja mietin että tämä taistelu taitaa olla tässä. Mutta siima kestää ja kala siirtyy rannan puolelle, ajautuu koskesta alas ja pyrkii suvannon syvänteeseen. Mutta ei mahda mitään vavan väännölle. Se rupeaa väsymään ja kolmesti vielä karkaa haavin suulta... Sitkeä ja voimakas se on. Lopulta se solahtaa haavin mustaa pohjaa kohti...
Vien 52-senttisen taimenen teltalle ja palaan koskelle. Mika koukuttaa kosken niskalta 42-, 41-, 41- ja 33-senttiset harrit, itse en näe enää evääkään. Palaan teltalle ja siirrän taimenen savustuspussin välittömään läheisyyteen. Mikan palattua keitämme plöröt ja laitamme rommia kermaksi. Kihu tuijottaa kalanperkeitä...
 Taimen, 52 cm
2.7.2007
Koskella edessämme on 3 telttaa, eiliset kaksi sekä neljä muuta kalastajaa. Ohitamme heidät mahdollisimman kaukaa. Helppokulkuistahan tämä on, pari pöheikköä ja vetistä suota, ei sen pahempaa. Saavumme viimein joelle ja heti löytyy hyvä "leiripaikka", johon jätämme kantamukset. Ja ensimmäinen näkymä on jonkun k-pään rannalle nostama n. kolmikiloinen hauki. Mikähän helvetin järki tuossakin on ollut? Potkaisen hauenraadon veteen rannalta haisemasta. Hetken se lilluu akanvirrassa ja lähtee sitten virran mukana etelänmatkalle. Lähtiessäni alaspäin kävelemään samankokoinen hauki lipuu rannasta syvyyksiin... Se on sentään elävä... Kukahan näille turisteille sais järkeä päähän tuossa hauen käsittelyssä? Jos niitä tapetaan niin kuka pitää pikkutaimenet ja -harjukset kurissa... minä vaan kysyn. Ja ihmettelen ihmisen typeryyttä...
Ihminen on hauelle paskamainen peto
Siirryn alemmalle koskelle, niska näyttää herkulliselta. Kahlaankin sinne ja olen juuri alkamassa katsastamaan mahdollisia kalan paikkoja kun huomaan alempana kosken alla tuikin. Keskeytän senhetkisen kalastuksen ja siirryn pikana tuikin kohdalle väijymään. Kohta tuikkaakin taas, ja samassa taistelen 42-senttisen tulisen harrin kanssa. Vapautettuani sen tuikkaa taas, hieman ylempänä. Siirryn varovasti lähemmäksi ja heitän tuikin nurkille. Ei tapahdu mitään. Heitän uudestaan, ja johan tärähtää. Nyt on vapa vänkyrällä ja taistelu totista. Siellä on jotain normaalia isompaa... Siinä kohdassa on syvää enkä näe mikä siellä toisessa päässä on, mutta isolta se tuntuu. Jonkun ajan kuluttua se nousee pintaan ja näyttää selkäevänsä... Puolimetrinen harri... Ja kohta se löytää tiensä haavin pohjalle. Toki sen pää on haavin suuaukolla... Irrotan perhon kevyesti kääntämällä ja lasken kalan takaisin kasvamaan.
Rommaenon harjuskoski
Lentävä lappalainen
Palaan alaspäin ja katsastan maisemaa. Ötökkää lipuu hiljalleen siellä täällä ja pari tuikkiakin näkyy. Suoraan edessä niistä yksi. Heitän sinne samantien. Ei osu... osuupas! Samassa alkaa taa taistelu, harjuksen pyrkiessä keskivirtaan ja rullahan huutaa... Mutta tämä kala on väsynyt, 44-senttinen, ja lasken sen nopeasti pois.
Seisahdan taas katsomaan maisemia ja huomaan, että ötökkää valuu virtaan alas samaan tahtiin. Oikealla tuikkaa, iso kala. Viskaan pyydön sen nenän eteen ja siinä samassa on taas vapa väärällänsä. Tällä kalalla on virtaa, se pomppii ja juoksee joen pohjaa myöten, nousee salamana ylös ja värisyttää itseään kuin hauki hypätessään... Haavin pohjalle jouduttuaan huomaan, että perho on syvällä sen kitusissa. Otan erikoistyökalun esiin ja pujotan sen siimaa pitkin perhoon ja työnnän koukun irti. Hetkeäkään en ole katunut Ketchum Release -työkalun ostamista taannoin Perhomessuilta. Kallishan se on, mutta Perhomessuilla se oli tarjouksena, puoleen hintaan. Mutta aivan ehdoton vekotin se on syvälle suuhun jääneen perhon poistamisessa. Ehdottomasti näppärämpi kuin niin monien käyttämät "kirurginpihdit". Ei tarvitse useimmissa tapauksissa edes koskea koko kalaan. Mutta harjoitusta vaatii, ihan helppoa se ei ensimmäisellä kerralla ole...
Harri haavissa
Toinenkin harri haavissa
Harri matkalla takaisin kotiin...
Matalaa tunturia, harrille haisevaa koskea
Isojakin suvantoja ja loppuliukuja löytyy
Mika on vastarannalla ottamassa kuvaa, ja kuvanoton jälkeen kulutan hetken aikaa elvytykseen. Päästän 45-senttisen kalan menemään ja se häviää salamana syvyyksiin...
Istahdan hetkeksi ja katselen kun Mika viuhtoo vastarannalla. Mikan nenän edessä tuikkaa ja sinne perho lennähtääkin. Mutta tuloksena on sinttisarjalainen, alle 40-senttinen... kasvakoon...
Palaan kalastuksen pariin ja heittelen hienostuneesti poikkivirtaan. Syvyyksistä nousee peto ja palaa takaisin syvyyksiin. Jumputtaa kuin taimen, vetää siimaa kelalta kuin viime hädässä. Tällä kalalla on tosi mielessä... Se vetää kaikin voimin ja syöksyy syvyyteeen, nousee pintaan ja vilauttaa mahtavaa selkäpurjettaan... Ja rannalla vastustaja tuskissaan kelaa kuin heikkopäinen... mikä on, ettei välityksellisiä keloja käytetä? Niille on oikeasti tarvetta... Mutta hetken päästä saa viisikymppinen harri vapautensa.
Palaamme leiriin ja otamme lomaltapaluuoluet. Sen jälkeinen suunnitelma myös päätetään: telttaan sadetta pakoon ja sitten savustetaan kala. Hieman huolestuttaa kun sukkahousuihin tuli silmäpako...
Sade päättyy vihdoin. Mikaa rassaa kun kala ei syö. Siihen löytyy selityksiä kun virittelen nuotiota. "Niinhän siinä kävi viime vuonnakin, pari-kolme päivää kesti ennenkuin pääsin jyvälle". On se hyvä ettei huomenna vielä lähdetä kotiin...
Syömme savutaimenta ja pottumuusia. Tukusaa ja taatusti tulee riu'un kuoppaan täytettä, hyvä ettei pakettitolkulla. Sapuskan jälkeen nautimme kahvit rommilla ja sitten lähdemme iltakalalle. Mika lähtee ensimmäisen illan koskelle toiveenaan päästä jätin jäljille. 57 (cm) mielessä, 69 tuntuu näissä olosuhteissa hieman epäilyttävältä. Mutta yrittänyttä, ja niin edelleen...
Ylemmästä koskesta ei tule mitään, vaihdan paikkaa ja ministreameriin, ja johan alkaa paukkumaan. Suurin noin 35 cm. Ei mene hyvin... Etelässä tuollaiset ja kaikki sitä pienemmät laitetaan kalasoppa-aineksiksi, täällä ne saavat halveksivia katseita osakseen...
Rommaenon yö
Harjus on takaisin siellä missä sen pitääkin
Mika tulee alas, ilmeisen saamattomana, huvittaa itseään leikkimällä karhua. Kieltämättä vähän säikähdän moista selän takaa yllättäen kuuluvaa röhkintää... Palaan takaisin ensimmäiseen paikkaan, josta pitkien vaiheiden jälkeen koukutan n. 43-45 cm kalan, jonka mittaamatta päästän kasvamaan. Siinä kaikki. Ilta on tässä...
Ja maailma parantuu...
3.7.2007
Kuinkahan monta kertaa tämäkin on koettu?
Aamiaisen jälkeen pakkaamme kuivamuonan ja keittimet sun muut reppuun ja lähdemme taapertamaan ylävirtaan. Lämmin tulee. Paikalla on telttakylä. Kaksi teltallista Kilpisjärven vanhainkodista karanneita, vihreä lappalaistyylinen laavukin pystytettynä. Naiset savustelevat kalaa peltilootassa ja miehet höpöttelevät joutavia ja kanniskelevat muovipussissa harjusta. Isoja ovat, puolentoista kilon nurkilla. Käyvät kuulemma joka vuosi, jo viidentoista vuoden ajan. Harjuksien määrä on vähentynyt mutta koko kasvanut. Mietimme onko hauella täälläkin osuutensa asiaan... Koskialue näyttää ihan mukavalta. Ja ei kun roimimaan. Mutta lohi ei syö...
Sitten paikalle saapuu sade. Esteri, Lapin noita, pyllistää komeasti. Mitään ei voi tehdä kuin seistä ja ihmetellä. Onneksi ei ole maakuntasade... Kohta päästään taas kalalle. Hetkeksi. Sitten ropisee taas. Pah...
Sade lakkaa ja Mika tumpeloi taimenen karkuun. Kun kalastetaan niin silloin pitää antaa 110% huomio kalastukselle. Maisemat ovat toki kauniit, mutta... tarkkana!
Loppuliu'usta iskee kiinni, pysyy hetken ja pakenee... Toinen seuraa ja roiskaisee ohi...
Tuhoamme pussimuonat ja lähdemme valumaan takaisinpäin. Ikäviä pusikkokoskia... Kuka tännekin tulee, hiki valuu jo ajatellessa tuonne menemistä... Mutta sinne mennään. Ja hiki valuu. Vaan ei iske kala... Mieleen muljahtaa se aamuinen mahtiharri...
Palaamme leirille ja otamme kellarista ansaitut huurteiset. Toista tekee mieli, mutta päätös mennä tirsoille voittaa. Tirsaa. Mika huutaa kalalle lähtiessään: "Nyt hereille kaikki heterot". En kuule mitään...
Jonkun ajan päästä nousen ylös ja lähdetään kalalle. Ronkin leirin koskea saarekkeen kohdalla ilman nykyäkään. Siirryn saarekkeen alapuolelle, josta koukutan 40-senttisen harrin, joka toivottavasti on ensi vuonna isompi. Mika lähtee alimmaisen koskenniskalle ja koukuttaa sieltä isomuksen, 53 cm, 1500g. Lähti mieheltä apina selästä. Voi sitä naaman ilmettä ja puhetulvaa!
Harjus 53 cm, 1500 g
Palaamme konjakkinaukun jälkeen alaosalle, ronkimme loppuliukua ilman tapahtumia. Mika siirtyy niskan puolelle, minä siirryn pääuomalta samoin mutta pikku-uomalle ja viuhdon hiljaksiin. Samassa möyrähtää. Vapa on notkollaan ja valtava selkäevä vilahtaa. Se syöksyy kuin taimen, sitten soljuu selkäevä lerpattaen lähemmäs haavia, paetakseen taas. Tuokion taiston jälkeen se solahtaa itseään pienempään haaviin... 54 cm, 1560g saa hymyn huulille. Harjuksen perhokalastus on tätä parhaimmillaan.
Jatkamme kalastusta, Mikankin innostuttua. Samalta paikalta koukutan vielä 43 cm kasvavaa harria, joka iski vasta viidenteen heittoon ja ajatteli sitten hakea turvaa rantarisukosta. Sinne se jäi nalkkiin risukkoon. Loikin vapa taivaisiin korotettuna ojan toiselle puolelle ja könyän irrottamaan siimaa risuista mutta totean paremmaksi laittaa kala haaviin ja katkaista siima. Irrotan perhon kalan suusta ja palailen takaisin heittopaikalle.
Harri 54 cm, 1560 g
Rannan läheisyydessä tuikkailee kiertelevä harri. Yritämme, emmekä onnistu... Viimein päätämme siirtyä leirille. Tarjoan Mikalle viskihuikan. Puolet harrista graaviksi, toinen puolisko folion sisälle porkkanan, ruohosipulin, sitruunapippurin, suolan ja voin kanssa. Jumalaisen hyvää.
Kalan kanssa juodaan valkoviiniä
Hetken mielijohteesta laitan yöksi jalkaan sukkahousut. Vaaleanpunaiset...
4.7.2007
Ilmat ovat suosineet, auringonpaisteessa olemme heränneet joka aamu. Tai päivä. Ja aina on olo ollut hieman nahkea. Mutta nyt oli hieman toisenlainen olotila.
Sukkahousut ovat avaruushuovan jälkeen maailman paras keksintö. Avaruushuopa pitää teltan siedettävän viileänä polttavassa tunturiauringossa ja sukkahousut ehkäisevät reisien liimautumista toisiinsa. Ainoa mikä puuttuu on pallipussit... Lienee syytä soittaa taas Norlynille... Riisun sukkahousut ja siirryn ulos tekemään aamupalaa. Mika seuraa perässä, ilman ollessa läkähdyttävä. Onneksi tuulee.
Aamupalan jälkeen Mika ryhtyy laittamaan harjusta trofeekuntoon. Purkki liimaa (Eri-Keeperiä, ei mitään haisteluliimaa), leivinpaperia, puukko, sakset, teelusikka ja lyijykynä. Siinä sitä olisi Jänkhä-Joonakselle ihmettelemistä kerrakseen.
 Suomukalan trofeen teko alkaa liimanhaistelulla
Lihasoppa kuivatuista jauhelihasta, porkkanasta, selleristä, lantusta, palsternakasta, mustista torvisienistä, sipulista ja perunoista tekee kauppansa. Ja päälle sumppia. Kyä kelpaa ottaa nokkaunet tämän päälle.
Nelisen tuntia kuorsattuaan (jos tästä ei saa kuvaa lihasopan mausta niin ei sitten mistään!) kalamies nousee ja vaihtaa sukkahousut paksummiksi. Tuikkeja on, koukutan kolmekymppisen ja jonkun ajan päästä nelikymppisen täsmätuikeilta. Mika saa lopulta kosken niskalta 41-senttisen. Oli selkeä välipäivä...
Sumua on... Hieman jo sumuiseksi menee miehen ajatuskin, kiitos siitä on laatuviskin...
Tunturissa on sumuista
Mika kuorsaa kuin metsuri. Luotan siihen, että Mikan ääntely pitää tunturipedot loitolla ja vaivun tyhjyyteen...
5.7.2007
Aamumysli & -tee ja sen jälkeen reissureppu vireeseen. Suuntana alavirran kosket. Edelliskerran suurharri-koskelta menomatkalla nappaa nafti 40-senttinen, alempaa nafti 30-senttinen ja paluureissulla samaiselta suurharri-koskelta 45-senttinen, sen jälkeen kun Mika vastasi tuikin jälkeiseen kysymykseeni "Menenkö [hakemaan tuon kalan]?" sanalla "Mene." Ja jälkeenpäin kehtaa sanoa, "Moraalisesti se on minun saama kala."
Palailemme takaisinpäin joen rantaa ja Mika saa vuosisadan pintaperhotärpin kosken niskalta. Vastaiskun tekee kuin oppikirjan mukaan, tuloksena siimat selän takana, perho kalan kidassa ja 30 senttiä jäljelle jääneestä siimasta puhki nirhattuna. On niillä perkele nälkä... Oli iskuhetkellä miehellä välähtänyt kuulemma ison siian kuva mielessä... Vihreitä ovat Rommaenon siiat.
Harjuisia mutta harjuksellisia koskia ovat
Takaheittotilaakin piisaa
Matkaa leiriin on vielä. Hiki valuu. Ja jotkut tekevät tätä vapaaehtoisesti. Huurteinen olut siintää mielessä. Teemme kuitenkin yhteispäätöksen: ensin munat, perse ja kainalot puhtaaksi, jokainen hoitakoon omansa, ja sitten vasta jääkylmä olut. Ja päätös pitää. Vesi on niin kylmää, että vehje vetäytyy sisäänpäin. Ja hyttysiä on miljardi. Mutta huurteinen toimii kiihottimena, tunnen jo sen kylmän kosketuksen...
Jos joskus tunturiin menet, niin ensimmäinen asia teltan pystytyksen jälkeen ei ole mennä kalaan vaan kaivaa maakuoppa. Olutta jos on mukana niin sen paikka on siellä. Voi, tuurilla saatu kala, juomavesi, pysyvät kylmänä aamulla, päivällä ja illalla. Parhaiten toimii paikka, jossa kuopan saa kaivettua ison kiven juureen, jolloin kivi luovuttaa kylmyyttä koko kuopalle. Hätätilassa kivenkolo ajaa saman asian.
Otamme kaksi olutta koska olemme ne ansainneet. Ja näkkärin päälle jääkaapista maksamakkaraa ja paprikakinkkupasteijaa. Mainio keksintö HK:lta tuo tuubimaksamakkara. Kalasoppaa päivällä jo mietittiin, mutta päätettiin onkia kala kotikoskesta ja päästää muut kasvamaan. Mika laittaakin sotisovan päälle ja lähtee alavirtaan hakemaan soppakalaa... Sanon ennen lähtöä että ei tarvitse pitää kiirettä, soppaa ruvetaan tekemään vasta huomenna päivällä. Ettei tule suorituspaineita...
Vahdin leiriä ja tuijotan tunturikihua. Kihun kanssa juodaan valkoviiniä...
Mika, jonka sukunimi alkaa P:llä, palaa nimikkoreissultaan. Kalakeiton syntyminen saattaa viivästyä, mutta Mika sen kalan saa tuoda. Ristimme joen Rommienoksi ja otamme sen nimikkojuomaa. Hyttysparvi saapuu juhlistamaan tilaisuutta. Koko seutu kuhisee ötökkää. Ja mukin pohjaa ei näy... kunnes Nukku-Matti kaivaa pussistaan kourallisen välkkyvää hienoa ainetta... Hyvää yötä, Rommieno...
6.7.2007 Kupla on puhkeamaisillaan. Sipsuttelen viehkeästi aamupissille ja olen varma, että kukaan ei näe. Palaan takaisin levyksi. Jopas väsyttää... Puoliltapäivin nousen aamupuurolle, Mika on jo teetä keitellyt. Aamupalan jälkeen iskee jano ja turinoinkin hetken herra Sandelsin kanssa. Mika lähtee kalalle, tarkoituksena saada se soppakala. Seuraan itse perässä, varmistamaan asian...
Heittelen kevyesti leirikoskella näkemättä evääkään. Tuuli on kova ja tappaa perhonheittoinnon liki täysin. Koukkaan järven lahden kautta mutta siellä vasta tuuleekin. Rämmin joen kautta ylävirtaan. Yllättäen varmistusreissuni onkin turha, Mika on koukuttanut soppakalan 43 cm, 740 g ja nyyttikalan 53 cm, 1470 g. Eipä kuolla nälkään vieläkään...
Harri 43 cm
Harri 53 cm
Kalasoppa Jussin ohjeiden mukaan vie kielen ja pakottaa parin tunnin tirsoille. Mika on noussut aikaisemmin ja on käynyt alhaalla vetämässä vesiperän. Liityn joukkoon ja alamme tutkiskella leirikosken saloja.
Kahlaan saarelmaan ja ryhdyn tuulen tuiskeessa virpomaan. Virkeä kolmevitonen iskee Prince-uppoperhoon. Siirryn keskemmälle ja tartutan 43-senttisen. Ja kameran patteri sanoo kaputt. Mikä lie deja vu... Harrista sain silti kuvan ennen vapautusta.
Tuuli on kylmä ja puuskittainen. Mika tartuttaa miniharrin, johon iskee koskipeto. Harri on hauen suussa poikittain ja jotenkin itse perho jää hauen leukaan kiinni. Hauki kakoo harrin pois suustaan, jollain ihme konstilla, ja joutuu tuota pikaa haaviin ja pääsee takaisin koskeen.
Hauella on saalis suussa
ja pysyy...
ja pysyy...
ja pysyy...
Eikä periksi anneta...
Perhon viskailu ei tässä tuulessa ole kivaa, mutta sinnittelen ja vaihdan mini-streamerin. Siihen nasahtaa kaksi n. kolmevitosta. Sitten hiljenee. Itätuuli jatkaa eikä laannu...
Siirryn parempien harrastusten pariin nuotiolle. Itätuuli sytyttää nuotion vaivatta. Yksinäinen hyttynen koittaa pureutua Gore-tex housun läpi... Virittelen sisäistä villapaitaa, Skotlannista tuotua...
Käyn keräämässä puita nuotioon ja manailen itätuulen sitkeyttä. Kihu palaa ruokapöydän ääreen mutta ei uskalla mennä pöydän antimiin käsiksi. Joutsenet suorittavat näyttävän ylilennon. Mika palailee alavirrasta, 44-senttisen possukalan oli saanut ja laittanut kasvamaan. Ja itätuuli kasaa pilvimassaa... Ja sumu nousee, peittää kaiken alleen...
Laitamme hiilloksen päälle harjusnyytin, foliossa, sisällään voita, sinihome-Koskenlaskijaa, ruohosipulia, sipulia, porkkanaa, sieniä ja suolaa. Puolen tunnin verran tyhjennämme viinipönttöjä, sitten käymme asiaan.
Kalan päälle kaikkea mikä käy mielessä.
ja nyytti nuotioon...
Ilma ei ole kylmä mutta tuuli tekee siitä jäätävän. Nuotiolla ei viitsi olla, polttopuita ei ole kuin etelän laavuilla. Väsyttääkin...
7.7.2007
Päätämme lähteä tuulessa ylävirtaan, "Kääkkäkoskelle". Lähestyessämme jokea, "Ne kääkät ei lähde leiristään sataa metriä kauemmaks". Ja kun saavumme seudun tiheimmän koivu-pajupusikon eteen, "Ja tosta pusikosta kun mennään läpi niin siellä ei ole ketään, eikä varmaan koskaan käynytkään ketään".
Kosken rantaan rämmittyämme siellä on jo kolme heittopallon kanssa ja yksi keskellä koskea viskomassa perhoa. Laittaa pikkuisen naurattamaan... Mika tartuttaa mutta karkuuttaa ison niskalta ja saa mahtitällin. Tyypilliseen tapaan yksi kääkistä siirtyy heittämään Mikan viereen, kun näki nämä tapahtumat. Ja eihän siinä ole tuloksena kuin siimat ristiin... Mikä helvetti saa vapakalastajat siirtymään ison kalan saaneen viereen heti ronkkimaan? Yksi ärsyttävimpiä piirteitä kalastajissa. Siksi kalastankin mieluiten yksin, tai korkeintaan hyvän kaverin kanssa.
Lähden tuulta ja kääkkiä suojaan saarekkeen taakse, jossa virtaa nätti sivu-uoma. Se on kuitenkin "tyhjä". Huomaan kääkkien lähteneen, joten aloitan siirtymisen tuulensuojaiseen niskaosuuteen. Ryhdyn ronkkimaan itse koskea ja väsyttelenkin kohta kiloista harria. Se karkaa kuitenkin viime metreillä... Sitten Mika tartuttaa ruokakalan, 1260 g. Menen niskalle ja viskaan perhon ottikohtaan. Ja kohta tärähtää. Väsyttelen n. 50-senttisen suht nopeasti ja lasken sen mittaamatta takaisin. Sitten lähdemme syömään "maukkaat" pussimuonat tuulensuojaan alempana sijaitsevalle harjulle.
Sapuskatauolla väsynyt mies
Kettupesue on pesiytynyt vastarannalle, neljä vesseliä telmii harjulla. Emo huomaa meidät ja lähestyy katsomaan olemmeko pahoja petoja. Sitten se ryhtyy nuolemaan persettään aivan kuin ei tietäisi mitä vastarannan pedoille pitäisi tehdä. Kaikenlaisia sijaistoimintoja sitä pitääkin olla...
Sapuskan jälkeen palaamme niskalle. Sovimme heittelevämme vuoronperään. Mika aloittaa ja tartuttaa ison harrin mutta karkuuttaa sen viiden minuutin väsytyksen jälkeen. Siirryn heittämään ja mittaan siiman, vapautan ja nyt lipuu... rengas ilmestyy... ja kiinni on! Väsyttelen sitä viitisen minuuttia ja sitten sekin katoaa kosken koloihin. Mika vuorollaan heittämään, ja taas on kiinni. Tällä kertaa se joutuu haaviin, mittaa sillä on 48 senttiä. Heitän vuorollani pitkän tovin Mikan saatua harrin elvytettyä ja lopulta totean, että se taitaa olla Mikan vuoro.
Lähden valumaan alaspäin tuikkeja etsien, niitä ei näy ja palaan ruokapaikalle. Kettupesue on lähtenyt tutkimusmatkalle. Kuningaspultti yllättää kesken kaiken.
Tasapainoilua
Mika palaa ylhäältä, pieniä oli koskessa. Laskeudumme koskea alas, tartutan virkeän taimenen, n. 40-45 senttiä, ja se antaa päivän parhaimmat kyydit. Kostoksi se pakenee paikalta ennen täyttä aikaa...
Palaamme leiriin ja ryhdymme harrin paistoon. Tuuli tekee oudon tempun. Yhtäkkiä se tyyntyy täysin ja alkaa hiljalleen puhaltaa luoteesta. 180 asteen mielenmuutos. Parissa minuutissa.
Paistettu harrifile ja näkkäriä, sen kanssa valkoviiniä. Se kun on kala.
8.7.2007 Sorsa olisi taas kova sana.
Raskaan aamupalan jälkeen tuulessa kalastus ei kiinnosta hitustakaan. Turinoin taas hetken herra Sandelsin kanssa Mikan lähtiessä urheasti tuulta vastaan. Mutta kuningaspultti yllättää hänetkin kesken kaiken ja pikamarssilla mies kiitää teltan kautta ongelmajätealueelle. Hymy on minulla ja herra Sandelsilla herkässä.
Lököttelen hetken auringossa ja siirryn telttaan parille näkäräiselle. Päätän lähteä kalalle vasta myöhemmin iltapäivällä, kenties vasta suunnitellun ruokatauon jälkeen. Nousen kuitenkin ylös ennen ruokahetkeä ja lähden tuulesta huolimatta viuhtomaan. Leirikoskessa perhoon nousee mahtiharri, selkäevä edellä, mutta iskee ohi eikä nouse enää. Alempana loppuliu'ussa toinen, kenties isompi, nousee ja iskee ohi. Nousee toisen kerran ja iskee taas ohi. Kolmannella osuu mutta irtoaa samantien. Se kala ei ole minun...
Ruokalistalla tänään graaviharria ja näkkäriä, kalan kanssa juodaan valkoviiniä. Ruokailun jälkeen päätämme lähteä leirikosken yläosaa tutkailemaan. Kahlaamme yli ja ryhdymme virpomaan hyvännäköisistä paikoista. Mika koukuttaa heti yhden mittakalan ja laskee sen pois. Muuten on hiljaista. Kosken niskaosuus tuntuu olevan lastenkamari, pelkästään silppuharria iskee perhoon. Siirrymme aivan yläosalle, ja niskalta Mika koukuttaa ruokakalaksi 46-senttisen harrin. Itse en näe evääkään, isompaa sellaista. Palaan vielä alemmalle niskaosuudelle mutta siellä ei vieläkään ole puukonmittaista isompaa.
Tunturikihulla on nälkä
Harjus paistuu, taas
Palaamme harrinpaistoon. Paistetun kalan kanssa juodaan valkoviiniä. Lähdemme ruokailun jälkeen leirikosken alaosalle. Testaan ovatko edelliset mahtiharrit paikalla. Molemmissa paikoissa on täysin hiljaista, vahingossa koukutan vain yhden alamittaisen. Mika viskoo alemmalla osalla pikkuniskaa, mutta turhaan... Siirryn aivan alaosaan, loppuliukua ronkkimaan. Suvannon lahdelmassa on tuikkiva kala. Mika tulee alas myös ja ryhtyy kahlaamaan suvannossa. Kala tuikkaa oikein kunnolla, iso kuin mikä! Saattaa olla kyllä haukikin, niitä tuntuu riittävän. Mutta ei siitä koskaan tiedä...
Nousen rannalle ja lopetan kalastamisen. Lähden suvannon puolelle tarkkailemaan tilannetta. Tuuli on hetken poissa ja pinta rauhoittuu. Mutta mitään ei tapahdu. Sitten tuuli palaa ja ilma kylmenee. Mika liottaa perhoa, odottaen... Sitten tilanne on ilmeisen kuollut ja Mika aikoo nousta pois kylmästä vedestä. Kala kuitenkin tuikkaa taas ja Mika ei näe sitä. Sanon Mikalle, "Tuolla se taas on, älä tule pois vielä!". Mika palaa paikalleen ja viskaisee perhon veteen. Siirryn korkeammalle paikalle tarkastamaan tilannetta. Samassa näen mittaharrin aivan rantavedessä uivan kohti Mikaa ja varoitankin siitä. Mika huudahtaa samalla hetkellä, "Kiinni on!". Ja se on iso! Siima alkaa laulamaan, pohjasiimalle mennään. Harjus se ei sittenkään taida olla. Olisiko jättisiika? Tuskin, se ei noin vedä.. Sen täytyy olla taimen... Tai pintaperhohauki? Kohta näkyy kalan pyrstö ja se on tasapäinen, leveä. Taimen, se se on. Eikä se halua luovuttaa. Ohuella perukkeella sitä ei oteta väkisin. Kuluu parisenkymmentä minuuttia ja kala lopulta väsähtää eikä jaksa enää ja se solahtaa haaviin. Hieno 61-senttinen tasan kahden kilon kala.
Palaamme leirille juomaan hienon kalan kanssa konjakkia. Ja vähän perään viskiä. Kunnes silmäluomet alkavat painamaan...
Taimen, 61 cm, 2 kg
Samainen tammukka
9.7.2007
- kuka lie, tuntematon runoilijasuuruus Ilma haisee kalalle...
Saavumme harjun päähän, jätämme reput siihen. Vastarannan ketunpesällä on hiljaista. Liekö emo siirtänyt pesueensa uuteen paikkaan, luultuaan meitä vaarallisiksi pedoiksi. Syytä ainakin olisi...
Saavumme kosken niskalle ja asetumme heittoviivoille. Viskon perhoa ottialueelle, jossa ne kölliharrit viimeksi majailivat. Mitään ei tapahdu. Virran mukana alas lipuu päivänkorentoja eikä niitäkään kukaan syö. Mitä hittoa? Sitten koukutan pienen harrin mutta se irtoaa ilman väsytystä. Saan siis jatkaa. Hetken päästä koukutan ja "väsytän" samanmoisen. Mikan vuoro. Ja Mika ei kauaa heittele kun jo on tirriharri väsytetty. Siirryn heittovuoroon ja linkoan perhoa himoittavan kauniisti juuri siihen paikkaan, jossa ne viimeksi olivat... olivat... ne olivat... Luovutan paikan Mikalle ja siirryn ronkkimaan muita paikkoja. Mika ei kovinkaan kauaa niskalla viskele vaan siirtyy seuraamaan minua, kun kahlaan niskaosuuden alta läpi koko joen ronkkien jokaisen kivenkolon ja virranvierustan. Saalis on köyhää, yksi nelikymppinen ja lukuisa määrä tirrisarjalaisia. Mikalla menee vielä huonommin, pelkkää tirrisarjaa pukkaa.
Siirrymme syömähommiin. Pussimuonaa pukkaa. Norskien Real Turmat lihavihannespata saa kymmenen pistettä omassa tunturi-erä-testissämme. Selkeästi paras kaikista tähän mennessä syödyistä möhnistä. Ja yleensäkin kaikki Reiterin sapuskat kalpenevat näille. Blå Bandin pussukkoitahan emme testiimme kelpuuta koska ne vaativat erillisen keittoastian eikä niitä voi syödä suoraan pussista. Tällaisille reissuille meidän pitäis raahata vähintään kaksi keittoastiaa ja toisen pitää kiltisti oottaa kun toinen valmistaa omansa. Norskipussukat maksavat 7,90 per pussukka eli kantabaarissa sillä saa mikroaaltouunilihapullat ja pienen oluen. Reiterit eurotaalan halvempia, paitsi jos osaa hakea esim. Prismasta, josta niitä saa jopa vitosella. Nimimerkillä "ostin jo ensi vuotta varten parit ylimääräset". Molemmilla safkoilla pärjää, mutta norskisafka on omassa luokassaan. Näissä oloissa laatuun kannattaa sijoittaa. Etenkin jos osaa odottaa MP-päivää. Ketunpesäharjulla on hiljaista... Mika koukuttaa taimenen ja menettää sen samantien. Hetiperään iskee pikkuharri...
Palaamme niskalle. Sielläkin lienee emoharri vienyt pesueensa pois. Koillistuuli vie kalat padoista, sanoo wanha kansa. Ja laittaa sinne munat tilalle. Sitten tunturi-Esteri esittelee meille serkkunsa Maakuntasade-Maijan. Vettä tulee alottelijamaisen vähän mutta jatkuvasti. Ei paljoa kerralla mutta koko ajan. Siirrymme alaspäin ja alamme palailla leirille päin.
Sitten viimein iskee kala. Koskesta mini-streameriin. Ei hypi vaan vetää kuin veturi, pohjasiimaa pukkaa. Jes! Taimen! Alavirtaan ja vauhdilla. Sitten se kiitää kohti rantaa mutta saan sen pysäytettyä. Sitten se näyttää pyrstönsä... Lovi löytyy... Voihan saasta! Vihernieriä, kovasta koskesta! Pikkupikkustreameriin... On ne nälkäisiä, perkuleet... Pilaan hyvän haavin limaiseksi mutta väliäkös hällä, päivä on muutenkin mennyt reisille. Koukku irti suupielestä ja hauki takaisin pitämään pikkuharjuskantaa kurissa. Hattua pitää silti nostaa, pitkäpäälle, antoihan se reissun toistaiseksi parhaat kyydit. Makuupussi on jäätävän kylmä. Ei auta vaikka vaihdan putipuhtaat sukkahousut.
10.7.2007
Nousen kuitenkin kun Mika kiekuu jo ulkona. Tuplapuuroannoksen jälkeen päätämme lähteä leirikosken ottipaikat tarkastamaan. Jään lähemmälle loppuliu'ulle ja rupean pommittamaan sitä paikkaa jossa se iso kala jo aikaisemmin oli möyrähtänyt. Monesti lipuu perho paikan yli eikä mitään tapahdu. Viskelen muuallekin kun ei tapahtu eikä näy mitään. Hieman alempana pienemmät jo tuikkivat, ahmien päivänkorentoja. Sitten iso selkä vilahtaa pinnassa. Vapa on välittömästi notkollaan ja rulla kitisee. Ruokakalan tarve on kova, eilisen Pallit Pataan -reissun jälkeen, joten en uskalla pakottaa kalaa haaviin samantien. Mutta se on yllättävän laiska ja saankin sen haaviin lyhyen väsytyksen jälkeen. Tämä 1100 g, 49-senttinen nuotiofolioharri pelasti eilisen päivän ja tämänkin.
Harjus 49 cm, 1100g
Verestän kalan ja laitan sen puuhun killumaan ja lähden alavirtaan katsomaan kuinka Mikalla menee. Mika on juuri haavinnut 44 cm, 740 g graaviharrin seuraavan kosken niskalta. Nakkelemme perhoa vielä jonkun aikaa koukutellen parit mitalliset ja muutamat mitattomat. Sitten lähdemme leirille työstämään päivällistä ja illallista.
Ja sitten maakuntasade palaa takaisin...
11.7.2007
Seuraavaksi edessä on matka kotiin ja valmistautuminen uuteen reissuun. Mutta se tarina jatkuu täällä.
Ja vuoden 2008 paluu Rommaenolle tarina löytyy täältä.
Kommentit (10)
Powered by Compojoom comment 4.1.8
|
:zzz :zzz :zzz Bravo!