Neidenelvan kutsu kävi kymmenennen kerran ja matka kohti Pohjois-Norjaa pääsi alkamaan. Vuoden tärkeintä reissua ennen mielessä siinsivät kolme asiaa: lohi, lohi ja lohi. Vaan kuinkas äijäin kävikään? Tarina epäonnistumisista ja onnistumisista, mutta ennen kaikkea lohestuksesta.

Heti emme päässeet matkaan, normaalisti olisin jo torstaina lähtenyt yötä myöten ajamaan. Eikä aamullakaan päästy niin aikaisin, että olisi tuntunut hyvältä. Mutta nyt oli vaan tyydyttävä siihen mitä oli luvassa ja yrittää näyttääkin siltä, että kaikki muka olisi hyvin. Hukkaanheitetyt tunnit ja minuutit tosin pyörivät yhtämittaa päässä.

Ja heti tuli riita kun päästiin matkaan. Lupaavaltapa näytti tämäkin... Onneksi kuitenkin koko asia unohtui ja pääsimme paahtamaan hiljaista Jyväskyläntietä kohti pohjoista siikain jokea....

Kohti pohjoista

Ajan auton junaan jo aikaisempina kesinä tutuksi tulleelta lastausrampilta. Ilmassa alkaa olla taas suuren seikkailun tuntua. On mukava karistaa kannoiltaan pääkaupunkiseudun hälinä ja pörinä, toimiston pölyt ja kiireet, teiden ruuhkat ja arjen rutiinit. Ah ja huh. Pian päästään omaan vaunuun makoilemaan. Heinäkuu on hyvässä vauhdissa. Ilmakaan ei ole lainkaan hassumpi täällä etelässä.

Illalla kovalla kiireellä pakkasin tavarat käytävän lattialle. Huomenna olisi oltava Säkylän kalasatamassa klo 11:00. Mukaan olisi tulossa Antti ja Mikey. Mikey tietenkin ilmoitti joutuvansa leikkimään kotia emäntänsä kanssa. Mokoma nössö... Jännitys hieman vapisutti koipia, taustana vapinalle oli edellisenä päivän luettu säippäraportti. Ilmatieteen laitos lupasi tuulta ja aurinkoa. Valahdin sängylle katsomaan kiekkomatsia...