
| Urpå Vahanen Wallu Fräntin vieraana Molon saarella |
|
Sain Wallulta kutsun keväällä tulla kalastamaan kuhaa Molon saarelle muutamaksi päiväksi heinäkuun lopulla. Tartuin tilaisuuteen, koska isäntä lupasi täyden ylöspidon, eli ei tarvitse muuta kuin hilata perse Lempäälään. Lähtiessäni varauduin kuitenkin parilla Abumatikilla ja parilla pullolla kossua, jos Wallun puheet täysin varustetusta tukikohdasta olisivatkin ylimitoitettuja.
Ajo- ohjeet saatuani lähdin pöristelemään kohti treffipaikkaa, jonne löysin muutaman puhelinkyselyn jälkeen kuitenkin suhthelposti. Rannalla odotti Wallun veneenkuljettaja Vessu, joka oli edellisenä iltana Wallun toisen lankomiehen pojan Karin kanssa luvannut (uhonnut) vetävänsä vierailevaa Swenssonia turpaan. Peloitti jo etukäteen, mihin tässä joutuu. Olin kylläkin varautunut vaseliinipurkilla pahimman varalle. Kamat VetoViitosen kyytiin ja menoksi kohti Holon saarta. Menomatka sujui hienosti jaaritellessamme kaikenmaailman juttuja, pääasiassa vesistöstä, missä kalastelisimme. Vanaja kun oli mulle täysin outo ennestään. ![]() Perille päästyämme aloimme ”miesten” askareet, Vessun ja Karin laittaessa ruokaa….. Illan hämärtyessä Kari ja Vessu päättivät lähteä koettamaan kuhaa, kun eivät saaneetkaan Urpåsta tappelukaveria. Mulla oli mukana pari Pojulta saamaani PA- Siittiötä, joita pojat lähtivät testaamaan. Minä ja Wallu istuimme nuotiolla ja parannettiin maailmaa. Juttua kyllä riitti, kun ensimmäistä kertaa oltiin naamatusten.
![]()
Vessu ja Kari palasivat ”jossain” vaiheessa saareen. Saaliiksi oli tullut kuhanen, Siittiöllä kaiken lisäksi. Tottakai soitin Pojulle kehuakseni vaapun pyytävyyttä. Kelloa ei siinä intohetkenä tullut vilkaistua, mutta Poju vastasi kuitenkin puolenyön paikkeilla sössötyssoittooni. ( Kuten myös Stikkan, Haukkivesku, Jiihoo, Veekoo, Jäpäkyörä, Pötkis, Thalme ja muutkin). Aamulla anivarhain sain kutsun aamupalalle, jonka aina niin virkut Vessu ja Kari olivat loihtineet. Sotasuunnitelma tehtiin kahvia juodessa. Käytössä oli kaksi venettä, jotka miehitettiin siten, että vanhat kävyt toiseen ja nuoriso toiseen. Ajoimme peräkanaa ottipaikoille auringon paistaessa täysin kirkkaalta taivaalta. Ajankohtahan oli juuri keskellä loppukesän hellekautta. Muutama varmapaikka ronkittiin tuloksetta, jollei sitä lasketa tulokseksi , kun sain Wallun idioottivarman Shimano Calcutta DC 100 hyrrän siimat sotkuun. Hyvä minä. Vessulle ja Karille tuli iltapäivällä kiire kotiin, nuorikot kuulemma odottivat hame hampaissa urhoja kotiin. Saamarin tohvelisankarit. Loppuviikko olikin sitten meidän kahden, jollei lasketa Wallun langon käyntiä vaimoineen. Päivän tyhjää heiteltyämme Molo kutsui työn raskaan raatajia virittelemään vehkeitä seuraavan päivän koitoksiin. Wallun kätköistä paljastuneesta arsenaalista olisi moni oikeakin kalamies kateellinen- saati minä. Ilta meni grillatessa ja ihmetellessä. Saatoimme jopa soitella kaikille tutuillekin, vai mitä Mynttinen. Aamulla oli aikainen herätys, koska aurinko porotti vtumaisesti silmään. Kahvinkeitto, pökäleenvääntö, tankkaus ynnä muut pakolliset toimet tehtyämme aloitimme uuden päivän vesillä. Helle jatkui painostavana edelleen ja keli oli aivan pläkä. Kalansaanti näytti epävarmalta, kuten huomasimme päivänmittaan. Pysähtyessämme heittelemään selälle, Mä Jigillä, Wallu Lotolla, tuli viereen joku aktiivikalastaja Terhi 415R:llä kyselemään kuulumisia. Kaikki olivat yhtämieltä siitä, että kelit ei suosi muita kuin auringonottajia. Tämä päivä meni ketuille, ainoastaan pari ahventa, pari kuhantumppia, pari hauenluikkua nähtiin, vaikka rassattiin kymmenkilometritolkulla Vanajan vesiä. Kuumimpana hetkenä päivästä menimmekin uimaan ja saunomaan kunnan rantaan, kun oletimme näkevämme bikinipimuja, kuten nähtiinkin – Yes! Illalla lähdimme tosissamme kuhanpyyntiin, kun kerran pojatkin olivat saaneet yömyöhään saalista. Pyydöt laskimme hetimiten veteen, kun olimme selvillä vesillä. Kuivan kesän johdosta vedessä kellui kaikenmaailman lepänlehteä ja roskaa, jotka kiusasivat jatkuvasti vaappujen uintia.
No tämäkin sessio tuotti puhtaan nollan, jollei roskia lasketa. Vaan oli se hienoa katsella maailman menoa pilvettömän taivaan alla. Oudolta tosin tuntui uistella kiireettömästi pimeydessä, kun samaan aikaan yläpuolella risteävällä moottoritiellä porukka ajeli hulluna TAMPEREELLE. Vaikuttava näky: Pimeät pimeässä. Seuraava päivä oli lähes edellisen kopio, paitsi että kävimme kylillä hakemassa einestä. Lempäälän kaltaisessa kylässä EI ollut yhdessäkään kaupassa saatavissa kylmäkalleja ladattuna. Joten Wallu joutui ostamaan pakastekalaa pakettitolkulla, jotta ruuat säilyisivät. Onneksi Wallun lankomies toi ladattuja kalleja lisää. Värkkäsin ihan itte herkkuruokaa grillissä vieraille. Herkkusieniä täytettynä Koskenlaskijalla ja käärittynä Ameriikanpekoniin Ilmeisesti maistui, kun ei ole kuulunut valituksia. Lähtöpäivänäni emme menneetkään merta edemmäksi kalaan, vaan jäimme aivan saaren ympäristöön. Ja kalaa tuli. Valtavankokoisia ahvenia ja pieniä kuhia. Veipä weemäinen hauki Wallulta yhden ottipelin, jolla oli tullut hyvin, olikohan se menetetty Beggar - en muista. Puhelimitse olimme yhdynnässä useisiin kokeiluvaappujen valmistajiin, Wallulla vissiin tilastojakin, millä tuli mitä.
Kommentit (9)
Powered by Compojoom comment 4.1.8
|

















Hyvä rapsa! Tuli ihan kesää ikävä ja kauniita miesvartaloita katselee aina mielellään!